Miksi moni nykyään vähättelee vaarallisen kannabis huumausaineen haittapuolia?
Mitä mieltä olette näistä kannabiksen vaaroista?
Miksi huumeiden käyttäjät vähättelevät aineidensa haittapuolia ja vaaroja? Esim. Vaarallisen kannabis-huumausaineen vaaroja moni keskenkasvuinen tai hölmö vähättelee ylpeänä?
Kannabis/Marijuana:
Ei-toivotut vaikutukset: Varsinkin kokemattomilla käyttäjillä tai suurista annoksista voi seurata ahdistusta ja paranoiaa. Sen ohessa voi esiintyä myös paniikkikohtauksia, sekavuustiloja, harhaisuutta, epämiellyttäviä mielentiloja ja masentuneisuutta, jotka yleensä menevät ohi päihtymyksen lakatessa. Pulssin lyöntitiheys voi kiihtyä, mikä muuttaa verenpainetta ja saattaa aiheuttaa huimausta ja pyörtymistä. [17]
Kannabis saattaa runsaana annoksena, etenkin syötynä, aiheuttaa psykoottisen häiriön, joka vähenee muutamassa tunnissa päihtymyksen mentyä ohi. Sekavuuteen liittyy tajunnan ja ajattelun hämärtyminen, depersonalisaatio (itsensä epätodeksi ja vieraaksi tunteminen) ja motorinen epävarmuus. Muistamattomuus, näkö- ja kuuloharhat ja joskus väkivaltainen tai outo käyttäytyminen saattavat liittyä sekavuuteen. [6] [17]
Runsaan käytön riskit, pitkäaikaishaitat: Nuorena aloitettu säännöllinen käyttö haittaa henkistä kehitystä ja aikuistumisprosessia [3].
Kannabiksen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa kognitiivisten kykyjen rappeutumista, jonka oireita ovat mm. ongelmanratkaisu- ja keskittymiskyvyn heikkeneminen, muistiongelmat, välinpitämättömyys, ärsyyntyminen ja vuorovaikutustaitojen heikentyminen [3]. Kannabiksen käyttö pienentää aivoja, tuhoaa muistirakenteita ja selviytyminen kielellistä oppimista mittaavista testeistä on heikompaa [14].
Tutkimusten mukaan kannabis lisää akuuttia psykoosin riskiä sekä voi aiheuttaa pitkäaikaisempia seurauksia, kuten skitsofreniaa. Riski lisääntyy etenkin nuorena aloittaneilla käyttäjillä ja riskit suurenevat käytön lisääntyessä. Kannabiksen käyttö lisää riskiä myös masentuneisuuteen, ahdistuneisuuteen ja mielialahäiriöitä. [1] [17]
Kannabiksen polttaminen vaurioittaa hengitysteitä. Suun, kurkunpään ja nielun syöpäriski lisääntyy kannabista polttavilla. Hengityksen pidättäminen ja kannabissavun syvään vetäminen lisäävät hiukkasten ja tervan kulkeutumista ja kertymistä hengityselimiin. Käyttäjillä esiintyy limakalvon tulehduksia, kroonisia keuhkoputken tulehduksia, yskää ja keuhkolaajentumia. Nuorilla kannabiskäyttäjillä on tavattu suun alueilla kasvaimia, mitä ei heidän ikäluokassaan normaalisti esiinny. [3] [15] [17]
Kannabiksen käyttö nostaa pulssia ja verenpainetta, joka altistaa sydän- ja verisuonihäiriöille sekä aivoinfarktille, erityisesti iäkkäämmillä käyttäjillä [3] [17]
Kannabiksen käyttö todennäköisesti vaikuttaa negatiivisesti miesten ja naisten hedelmällisyyskykyyn ja seksuaaliseen halukkuuteen, etenkin miehillä [3] [17]
Kannabis heikentää oppimiskykyä ja voi heikentää nuorten koulumenestystä sekä aikuisten pärjäämistä työtehtävissä, jotka vaativat älyllistä suorituskykyä [3]. Kannabiksen käyttö saattaa pahentaa jo todettuja sairauksia (sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, hengitysteiden sairaudet, masennus, skitsofrenia, päihderiippuvuus).
http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/pikatieto/kannabis
Kommentit (217)
Paha sanoa mitään, kun ei ole mitään omaa kokemusta. Mutta kaksi käyttäjää olen tuntenut. Ei todellakaan kiinnosta edes kokeilla, aika epätoivoisia olivat .
Vierailija kirjoitti:ei aiheuta itselleen kannabispsykoosia
Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä toteaa Twitterissä, että pelkästään kannabiksesta aiheutuvia psykooseja ei ole Suomessa vuosittain ainuttakaan, jos oikein tarkkoja ollaan:
https://twitter.com/LahtinenMikko/status/1584239593691709441/photo/1
Vierailija kirjoitti:
Paha sanoa mitään, kun ei ole mitään omaa kokemusta. Mutta kaksi käyttäjää olen tuntenut. Ei todellakaan kiinnosta edes kokeilla, aika epätoivoisia olivat .
Varmaan oli muutakin ongelmaa kuin kannabis, mutta sitä on hyvä syyttää kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin kaikki ns. "whitetrash"väki nykyään tuntuu palvovan tuota olematonta höpöheinää. Ovatkohan itse huumeiden myyjiä ja yrittävät saada lisää nuoria asiakkaikseen.
Kyllä white thrash väki kuten Bill Gates, Michael Phelps, Steve Jobs, Elon Musk, Cameron Diaz, Brad Pitt ja Carl Sagan noin muutamaman "roskan" mainitakseni.
No miten heillä menee? Pitt alkoi lyömään lapsiaan ja Angelina kyllästyi ja otti eron. Elon Musk on sekaisin, kun seinäkello. Bill Gates? Sitä se teettää, kun vetää jotain ja päätyy Epsteinin kaveriksi ja vaimokin jättää. Phelpsin mielenterveysongelmat jne.
Kysymys huumevalistuksesta.
Kuinka monta vuotta Irti Huumeista ry:n perustajan skitsofreeninen poika asui ulkomailla teltassa väkivaltaista isäänsä paossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin kaikki ns. "whitetrash"väki nykyään tuntuu palvovan tuota olematonta höpöheinää. Ovatkohan itse huumeiden myyjiä ja yrittävät saada lisää nuoria asiakkaikseen.
Kyllä white thrash väki kuten Bill Gates, Michael Phelps, Steve Jobs, Elon Musk, Cameron Diaz, Brad Pitt ja Carl Sagan noin muutamaman "roskan" mainitakseni.
No miten heillä menee? Pitt alkoi lyömään lapsiaan ja Angelina kyllästyi ja otti eron. Elon Musk on sekaisin, kun seinäkello.
Elon Musk kyllä tykkää paljon enemmän ketamiinista eli hallusinaatioita aiheuttavasta hevosten nukutusaineesta, johon hän on hankkinut ihan virallisen reseptinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:ei aiheuta itselleen kannabispsykoosia
Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä toteaa Twitterissä, että pelkästään kannabiksesta aiheutuvia psykooseja ei ole Suomessa vuosittain ainuttakaan, jos oikein tarkkoja ollaan:
https://twitter.com/LahtinenMikko/status/1584239593691709441/photo/1
Niin, koska taitaa olla ettei näitä pelkästään kannabista käyttäjiä ole. Nämä prohuumetyypit kun vetävät kaikkea muutakin siinä samalla. Vähän kuten alkoholistit. Sukupuuttoon kuollut ihmisryhmä. Kukaan kun ei ryyppää alkoholistitasolla ilman muitakin mömmöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin kaikki ns. "whitetrash"väki nykyään tuntuu palvovan tuota olematonta höpöheinää. Ovatkohan itse huumeiden myyjiä ja yrittävät saada lisää nuoria asiakkaikseen.
Kyllä white thrash väki kuten Bill Gates, Michael Phelps, Steve Jobs, Elon Musk, Cameron Diaz, Brad Pitt ja Carl Sagan noin muutamaman "roskan" mainitakseni.
No miten heillä menee? Pitt alkoi lyömään lapsiaan.
Samaa teki Irti Huumeista ry:n perustajakin, joka lopulta syytti lapsensa ongelmista vain kannabista. Kännissä riehui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:ei aiheuta itselleen kannabispsykoosia
Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä toteaa Twitterissä, että pelkästään kannabiksesta aiheutuvia psykooseja ei ole Suomessa vuosittain ainuttakaan, jos oikein tarkkoja ollaan:
https://twitter.com/LahtinenMikko/status/1584239593691709441/photo/1
Niin, koska taitaa olla ettei näitä pelkästään kannabista käyttäjiä ole. Nämä prohuumetyypit kun vetävät kaikkea muutakin siinä samalla. Vähän kuten alkoholistit. Sukupuuttoon kuollut ihmisryhmä. Kukaan kun ei ryyppää alkoholistitasolla ilman muitakin mömmöjä.
Eli kannabis ei yksinään käytettynä aiheuta psykooseja. Siksi niitä ei ole tullut kannabiksen lääkekäyttäjillekään, vaikka heistä jokainen käyttää kannabista päivittäin ja paljon suurempia määriä kuin päihdekäyttäjät.
Minua suututtaa suuresti kaksinaismoralistiset ihmiset, jotka pillastuvat parista kannabissätkän imaisusta, mutta samalla pitävät täysin hyväksyttävänä kaatokännien vetämistä vaikka joka viikonloppu. Sellaiset ihmiset eivät selvästi tiedä mitään siitä elämän helvetistä, jota alkoholistien perheenjäsenet elävät. Saisivat pitää suunsa kiinni.
vihreät suosittelee huumeita käyttämään.tästä johtuen useat ovatkin homoja.
Suomessa alkoholi aiheuttaa yli 4000 mielisairaalahoitoa vaativaa psykoosia joka vuosi, ja joka vuosi noin 6000 ihmistä joutuu sairaseläkkeelle alkoholin aiheuttamien sairauksien johdosta. Lisäksi alkoholi tappaa Suomessa noin kuusi ihmistä päivässä. Alkoholi aiheuttaa myös erektio-ongelmia ja runsaasti alkoholia käyttäville miehille kasvaa rinnat koska alkoholi tuhoaa kivekset eikä miessukuhormonia enää tule riittävästi.
Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön johdosta Suomessa syntyy vuosittain yli 600 FAS-lasta, joista monet ovat vakavasti kehitysvammaisia ja vaativat loppuelämän mittaista laitoshoitoa, koska alkoholi on tuhonnut aivot peruuttamattomasti jo ennen syntymää.
Alkoholi on myös osallisena yli 80 prosentissa väkivaltaa, ja alkoholin arvioidaan olevan osallisena noin kymmenessä prosentissa maamme syöpätapauksia. Merkittävin ja kallein isänmaamme tuhoaja. Tuhoaa myös eniten aivoja koska on voimakas solumyrkky.
Voimakkaana solumyrkkynä alkoholi aiheuttaa myös syöpää, ja alkoholin arvioidaan olevan taustatekijä noin 10 prosentissa maamme syöpätapauksia. Alkoholi lisää syöpäriskiä usealla eri mekanismilla. Alkoholinkäyttö suurentaa suu- ja kurkkusyövän, kurkunpään ja ruokatorven syövän sekä maksasyövän, rintasyövän ja suolistosyövän riskiä. Määrällisesti eniten alkoholi aiheuttaa rintasyöpiä ja suolistosyöpiä, koska ne ovat yleisimpiä syöpiä.

alkoholi solumyrkkynä tuhoaa aivoja, kannabis suojelee aivoja.
siinä eroja.
alkoholilla pidetään ihmiset tyhminä kun heitä tapetaan ja ryöstetään alkoholilla.

Olen samaa mieltä.
T: penkin jukka
Kaikkien, siis ihan kaikkien kannalta olisi parasta ettei kukaan käyttäisi sitä. Nuorten tulevaisuuden kannalta ei todellakaan ole parempi, että se on laillista, vaan se, etteivät he käytä, eivätkä halua käyttää sitä.
Paras tapa ratkaista ongelmat on aina se, ettei niitä edes synny. Kun ei käytä, ei jää koukkuun, ei tule ongelmia poliisin kanssa, ei heikennä kognitiivisia kykyjä, ei aiheuta itselleen kannabispsykoosia jne.
mutta jos sitä kerran on käytettävä, niin silloin pitää myös hyväksyä ne seuraukset. Ne kun ovat ihan kaikille varmasti selvillä. Vai uskooko joku, ettei huumeiden käytöstä synny ongelmia, jos poliisi ottaa kiinni? Miljoonat nuoret eivät koskaan kohtaa tätä ongelmaa, koska he eivät käytä huumeita.
Kun valitsee huumepolun, valitsee myös ne seuraukset. Ne huonotkin.