Syy, miksi en voi ikinä osoittaa tunteitani miehelle, johon olen rakastunut
Mies, johon olen rakastunut ei ole objektiivisesti ottaen komea eikä puoleensavetävä pariutumismielessä. Minä olen kaikesta huolimatta rakastunut häneen.
En kuitenkaan voi ilmaista hänelle tunteitani ja rakkauttani, koska siinä samassa hän alkaisi näyttää houkuttavalta muille naisille ja luultavasti alkaisi itse kokea olevansa sittenkin ihan mukiinmenevä tapaus, minkä seurauksena hän alkaisi luultavasti katsella naisia sillä silmällä, jolloin todennäköisyys sille, että hän menee yhteen jonkun toisen naisen kanssa, lisääntyy. Ja sitä en tietenkään halua. Valitsen mieluummin sen, että olemme molemmat yksin kuin sen, että hän on yhdessä jonkun toisen naisen, kuin minun, kanssa.
Sen sijaan, että ilahduttaisin häntä kertomalla, että olen häneen rakastunut, joudun antamaan hänen elää siinä käsityksessä, ettei kukaan ole häneen rakastunut.
Minun rakkaudentunnustuksellani on aina ollut se vaikutus, että kaikki muutkin naiset alkavat kiinnostua kohteesta ja tavoitella häntä. Nyt en enää tee sitä virhettä, vaan olen pyhittänyt ja sulkenut rakkauteni koskemattomaan salaisuuden huoneeseen, kauas vaaroista, kauas sekasorrosta.
Kuka tietää, ehkä näin oli tarkoitettu.
Kommentit (27)
onko mies todella tyhmä? Kuka täyspäinen haluaa kihloihin sellaisen kanssa, joka on häneen rakastunut, mutta jota itse ei tunne?
Vierailija kirjoitti:
Miehet käyttävät paradoksaalinen ilmaisua. Provo!
Kyllä me naisetkin sivistyssanoja osataan.
Ihan ymmärrettävää se on, jos ap on kokenut jotain tuollaista aikaisemmin että nyt pelkää kuvion toistuvan. Ei hän kuitenkaan niin paljoa tuosta miehestä välitä kuin julistaa, tai hänen kiintymyksensä on itsekästä. Nimittäin jos oikeasti rakastaa jotakuta haluaa suoda tälle onnen vaikka jonkun muun kanssa mieluummin kuin omilla tekemisillään estää tuon ihmisen vapautumisen yksinäisyydestä. Vaikka loppujen lopuksi, mahtaako se olla ap:sta kiinni. Saattaa käydä niin että joku muu nainen huomaa hiomattoman timantin ja nappaa hänet joka tapauksessa.
Menneisyydessäni kävi kerran niin, että toin pienen porukan illanviettoon silloisen poikaystäväni. Kaverini alkoi humalassa flirttailla hänen kanssaan. Myöhemmin kuittasi kaiken huumorilla. Jos mies ei olisi ollut poikaystäväni ja olisi tullut illanviettoon ihan yksikseen, olen ihan varma, ettei kaverini olisi edes huomannut häntä. Jostain syystä se että olen kiinnostunut jostain miehestä lisää miehen viehättävyyttä valtavasti.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Menneisyydessäni kävi kerran niin, että toin pienen porukan illanviettoon silloisen poikaystäväni. Kaverini alkoi humalassa flirttailla hänen kanssaan. Myöhemmin kuittasi kaiken huumorilla. Jos mies ei olisi ollut poikaystäväni ja olisi tullut illanviettoon ihan yksikseen, olen ihan varma, ettei kaverini olisi edes huomannut häntä. Jostain syystä se että olen kiinnostunut jostain miehestä lisää miehen viehättävyyttä valtavasti.
- ap
Seurusteleva mies on aina naisten mielestä kiinnostavampi kuin sinkku. Kun miehellä on nainen, niin hän on ikään kuin todistanut jo kaikille naisille olevansa kelvollinen mies. Naiset ovat sen verran samasta pakasta vedettyjä, että jos mies on kelvannut yhdelle, niin kaikki muutkin naiset alkavat ajatella, että kelpaa se sitten minullekin.
Anteeksipyyntö kaikille uniikeille naisille nyt, kuten ap:lle, joka sellainen vaikuttaa olevan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap teksti kuulostaa sen ulimiehen tekstiltä sanoineen ja lauserakenteineen.
Minulle tuli myös Uli mieleen.
Sori vaan, mut sun ongelma on niin pöljä, ettei tee mieli vastata oikein mitään. Jos on noin suossa omien ajatusten kanssa, niin olisi silkkaa ajan hukkaa pohtia mitään parannuskeinoja sun kans. Terapia vois auttaa.