Onko vaimoni kohtuuton? (Asiaa liukuvoiteesta)
Lähdin käymään kaupassa ja hän pyysi ostamaan liukkaria (siitä oli puhetta viime yönä). Heti perään kuitenkin perui asian ja pyysi, että ostetaan isommasta kaupasta, jossa myyjät eivät ole tuttuja. Ajattelin kuitenkin ostaa, koska en koe siinä mitään hävettävää ja ajattelin tulevaa iltaa. Kun tulin kotiin sai vaimoni kilarit, kun olin kuitenkin ostanut liukkaria. Kyseli vielä kuka oli kassalla ja kerroin. Se pahensi asiaa entisestään, sillä myyjänä oli eräs, joka on ollut minuun ihastunut aikaisemmin ja kai edelleen jonkin verran. Vaimoni häpeää ja ajattelee, että nyt tämä kassatäti saa siitä kicksejä, kun luulee että vaimoni ei kostu vaan tarvitsemme apukeinoja.
Saan kuulemma hoitaa itse itseni onneen tänä iltana ja jatkossa...
Kommentit (12)
En tiedä onko kohtuuton, mutta itsekään en osta noin intiimejä juttuja pikkukaupasta, jossa tunnen kassat.
ymmärrän vaimoasi. Miellä jokaisella todennäköisesti asioita, joita ei halua jaettavaksi puolitutuille, tutuille tai edes ystävillekään. Jos vaimosi pyysi intimiteettisuojaa sinulta, niin teit hassusti kun et noudattanut hänen toivettaan.
Ei ole kohtuuton. Miksi et vain kuunnellut vaimosi toivetta?
Vaimo on väärässä, ei liukkarin ostamisessa ole mitään noloa, eikä mielestäni tarkoita seksiongelmia.
No aika törkeää käytöstä sinulta, kun et kuunnellut vaimoasi. Sietääkin runkata! Tai miten olisi, jos menisit kauppatätisi hoiviin.
Voi herttileijaa. Menee mun mielestä samaan kategoriaan kuin kortsujen osto. Joo, meillä harrastetaan seksiä. Tai peräpukamavoiteen isto. No, joskus joutuu turvautumaan erilaisiin valmisteisiim. Elämä on.
Mä oon sen verran häveliäs nainen, että kyllä jostain isommasta marketista mielummin ostaisin, mutta ei se nyt niin iso rikos ole, jos mies lähikaupasta ostaisi. Sitä varten ne on myynnissä, että ihmiset ostaisi. Ja voihan joku tuttu tulla vastaan siellä isossakin kaupassa.
Anna vaimolle pari päivää aikaa rauhoittua. Kyllä se siitä.
N40
OK, varmaan sitten on tyydyttävä ihan vain uinumaan tämä ilta. Ompas ahdasmielisiä ihmisiä täällä. Itse kun vain ajattelin vaimon ja minun yhteistä kivaa ja kakkospuuhia :)
Mulle olisi ihan sama mitä se kassa ajattelee. Ikävä, että joku ulkopuolinen ihminen voi määritellä elämäänne. Mitä ostatte mistäkin sen mukaan mitä hän sattuu ehkä ajattelemaan. Toihan on suorastaan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle olisi ihan sama mitä se kassa ajattelee. Ikävä, että joku ulkopuolinen ihminen voi määritellä elämäänne. Mitä ostatte mistäkin sen mukaan mitä hän sattuu ehkä ajattelemaan. Toihan on suorastaan sairasta.
Juurikin näin.
Vaimosi on kohtuuton.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on väärässä, ei liukkarin ostamisessa ole mitään noloa, eikä mielestäni tarkoita seksiongelmia.
Joo, sehän parisuhteessa on tärkeintä. Kuka on väärässä. Jos kumppani ahdistuu jostain, mistä itse ei ahdistu, totta kai on OK kiskoa hänet siihen mukaan. Kun hän kerran on väärässä ahdistuessaan. Hänen täytyy vain ajatella asiaa rationaalisesti ja lopettaa virheellinen ahdistumisensa niin kaikki on hyvin.
No on kohtuuton, mutta eiköhän rauhoitu ihan yhtä nopeasti kuin kilahtikin :D