Miten hakea apua persoonallisuushäiriöön?

Up

Apua kannattaa hakea psykiatrilta tai psykologilta, myös psyk. sairaanhoitaja voisi olla avuksi. Vaihtoehdot on joko julkinen tai yksityinen puoli. Voit hakeutua yleislääkärille ja pyytää lähetettä eteenpäin.

Persoonallisuushäiriöt ovat suhteellisen yleisiä, eivätkä yleensä vaikuta muuhun terveydenhoitoon (paitsi jotkut kivut voidaan helposti leimata psyykkisiksi tai muu jatkuva sairastelu; tätä tosin tapahtuu ilman mitään diagnoosejakin).

Epävakaus hoidetaan pääosin terapialla, lääkkeet voi kyllä tasoittaa jonkin verran.

Epävakaasta on hyvät mahdollisuudet parantua! Itse asiassa parantumista vaikeampi tehtävä voi olla se avun hankkiminen ja saaminen. Jos haet apua julkiselta puolelta, ole sinnikäs.

Onko sulla traumatausta? Jopa 85% epävakaista on kokenut lapsuudessa hyväksikäyttöä, väkivaltaa tms.

Googlaa "complex ptsd"

Jos sulla tällaista taustaa on, voit saada oikeammanlaista apua ja PALJON myötätuntoisempaa kohtelua lähestymällä asiaa tästä suunnasta.

Epävakaan diagnoosin voisi heittää romukoppaan, ikävä leima on niin vahva.

Epävakaa on ihan esia, kuin esim. DID, vaikka molemmissa onkin traumatausta.

Epävakaata ei tule todellakaan hoitaa ns. liian myötätuntoisesti, liittyyhän siihenkin jonkinlaista vastuunkiertoa ja itsekkyyttä. Usein DID-potilailla on lisäksi epävakaa persoonallisuus, joten selkeää erottelua ei aina voi tehdä.

Niin tai näin, turha paapominen ei auta, vaan vastuunotto ja tietynlainen ryhdistäytyminen.

Mielenkiintoista, ap. Yleensä persoonallisuushäiriöön kuuluu, ettei ihmisellä itsellään ole sairaudentuntoa. Persoonallisuushäiriöisen lähipiiri oireilee sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, ap. Yleensä persoonallisuushäiriöön kuuluu, ettei ihmisellä itsellään ole sairaudentuntoa. Persoonallisuushäiriöisen lähipiiri oireilee sitäkin enemmän.

Lisäys vielä: toivottavasti saat asiaasi selvyyden.

paastoa pari viikkoa vedellä se parantaa

Epävakaasti persoonallisuushäiriöiden voi hyvinkin tunnistaa oman tilansa. Ja tietysti sitäkin on vahvempana ja vähäisempänä. Selväjärkisempinä hetkinä epävakaa voi kauhuissaan ihmetellä, mitä on hetki sitten tullut tehtyä ja ajateltua...

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla traumatausta? Jopa 85% epävakaista on kokenut lapsuudessa hyväksikäyttöä, väkivaltaa tms.

Googlaa "complex ptsd"

Jos sulla tällaista taustaa on, voit saada oikeammanlaista apua ja PALJON myötätuntoisempaa kohtelua lähestymällä asiaa tästä suunnasta.

Epävakaan diagnoosin voisi heittää romukoppaan, ikävä leima on niin vahva.

Ei ole lapsuuden traumoja tai hyväksikäyttöä, mutta lapsuuden kiintymyssuhde vanhempiini olisi voinut olla ehkä parempi.

En kaipaa myötätuntoa, sääliä tai voivottelua psykologilta, vaan jämäkkyyttä ja kannustusta (jos nyt saan aikaiseksi hankkia apua).

Googleta DKT, Dialektinen käyttäytymisterapia

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, ap. Yleensä persoonallisuushäiriöön kuuluu, ettei ihmisellä itsellään ole sairaudentuntoa. Persoonallisuushäiriöisen lähipiiri oireilee sitäkin enemmän.

Aloituksessa sanoin, että tällainen ns. sairaudentunto on ollut jo vuosia, en vain ole aikaisemmin tunnistanut/tajunnut mistä on kyse. En koe että oireiluni sopivat masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Olen myös vuosia ajatellut, että se etten kestä kritiikkiä, otan kaiken henkilökohtaisesti, tunnen negatiiviset asiat ylitsepääsemättömän voimakkaana, pelkään hylätyksi tulemista yli kaiken, jne. johtuvat vain siitä että olen liian herkkä ja paska ihminen.

Ap

Pershäröinen ei tunnista oireira. Kaikkeen on aina syy muissa.

Mikään hoito ei auta koska ei näe omaa osuuttaan kriisistä kriisiin ajautumisessaan.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa on ihan esia, kuin esim. DID, vaikka molemmissa onkin traumatausta.

Epävakaata ei tule todellakaan hoitaa ns. liian myötätuntoisesti, liittyyhän siihenkin jonkinlaista vastuunkiertoa ja itsekkyyttä. Usein DID-potilailla on lisäksi epävakaa persoonallisuus, joten selkeää erottelua ei aina voi tehdä.

Niin tai näin, turha paapominen ei auta, vaan vastuunotto ja tietynlainen ryhdistäytyminen.

Aikomoinen asenne sullakin on. Tuon takia epävakaiden hoito on niin tehotonta.

Paapominen harvoin auttaa ketään, siitä olen samaa mieltä. Mutta todellisuus on se, että meillä hoidetaan syvästi traumatisoituneita ihmisiä kehottamalla ryhdistäytymään. Epävakaiden hoito-ohjelmat sairaaloissa ovat varsinaisia "koirakouluja", aika kylmää kyytiä.

Jos joku potilasryhmä psykiatriassa on väärinymmärretty, niin tämä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, ap. Yleensä persoonallisuushäiriöön kuuluu, ettei ihmisellä itsellään ole sairaudentuntoa. Persoonallisuushäiriöisen lähipiiri oireilee sitäkin enemmän.

No eihän kuulu.

Persoonallisuushäiriöisen yksi ominaispiirre on nimenomaan se, että hänellä ON sairaudentunto.

Tämä on tärkeä erotin varsinaisten psykoottisten mielialahäiriöiden(skitsofrenia ja bipolaarinen häiriö) sekä persoonallisuushäiriöiden välillä.

Psykiatrit erottavat ne toisistaan juuri selvittämällä,

onko potilas on tietoinen ongelmistaan.

Epävakaa ja epäsosiaalinen ovat vaikeimpia parannettavia näistä persoonallisuuden häiriöistä. Vaikka sairaudentunto löytyy, tunteidenhallinta ja vääristyneet reagointimekanismit estävät itseparantamisen.

Pelkotiloihin ja ahdistukseen suositan täsmälääkitystä: kauppareissulle ja aamulla uloslähtiessä yksi pami vesilasin kanssa.

Rauhallinen elämäntyyli ja puolipäivätyö ovat kannatettavia, ettei tarvitse jäädä eläkkeelle loppuiäkseen, kuten monille käy.

On hyvä hakea sairaslomaa, jos voi oikein huonosti ja työkyvyttömyyseläkettä, jos se jatkuu vuosia.

Lisäksi lähipiiri voi helposti hyväksikäyttää sairasta, koska tällä ei ole normaalia itsesäilytys ja itsesuojeluvaistoa, etenkin jos on nainen. Hän tarvitsee tukihenkilöitä asumiseen, rahankäyttöön(ettei anna rahojaan pois) sekä ulkonaliikkumiseen.

Avustajan voi saada pikkurahalla paikallisesta Mielenterveysyhdistyksestä.

Kunnallista apua en suosittele hakemaan.

Persoonallisuus ja käytös rauhoittuu ainakin jonkin verran kaikilla 40 ikävuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan käynyt psykologilla. Olen pitkään tuntenut jonkun olevan vialla itsessäni, käytöksessäni, tunteissani ja reaktioissani verrattuna muihin ihmisiin.

Tämä tunne on jatkunut jo vuosia. Aina välillä on käynyt mielessä voisiko kyseessä olla persoonallisuushäiriö. Asiaan perehdyttyäni alkoi tosissaan itkettää, miten paljon epävakaan persoonallisuushäiriön piirteet kuvaavat minua.

Nyt haluaisin saada itselleni apua ja vastauksia, ennen kuin elämä on ihan totaalisen solmussa. En vain tiedä yhtään mitä sanoa pyytäessä aikaa psykologille. Pelottaa kauheasti.

Jos saa diagnoosin, ottaako kukaan enää tosissaan minua? Varsinkin terveydenhuollon piirissä? Kaipaisin neuvoja/vertaistukea, kiitos <3

Mene psykiatrille - siis psykiatrian erikoislääkärille, psykologi ei ole lääkäri eikä voi antaa sinulle diagnoosia.

Pyydä Oxepamia ahdistukseen ja sairaslomaa, mikäli persoonallisuushäiriö haittaa elämääsi.

Voit kuntouttaa itseäsi esim. parin vuoden kuntoutustukijaksolla, josta jatkat joko työelämään tai eläkkeelle.

Hei ap, minkä ikäinen olet?

Olisin voinut kirjoittaa saman viestin vielä pari vuotta sitten. Tuntui, että kaikki oireet sopivat minuun ja olin muiltakin niitä asioita kuullut. En kuitenkaan kokenut, että olin "oikeasti sellainen", en jotenkin pystynyt hyväksymään, että olisin oikeasti persoonallisuushäiriöinen. Se ei jotenkin sopinut yhteen sen kanssa, mitä koin aidoksi identiteetikseni.

Jollain tavalla olin lopulta oikeassakin. Nimittäin kaksi vuotta sitten sain opiskelupaikan kotikaupungistani. Asuntoa ei kuitenkaan koiran kanssa muuttavalle löytynyt nopeasti, joten muutin takaisin vanhempieni luokse. Eikä mistään teini-iän kiistoista ollut enää tietoakaan. Lähenin vanhempieni kanssa, kaikki vanhat haavat paranivat vihdoin, koin vihdoin oloni turvalliseksi. Koko persoonallisuuteni tuntui eheytyvän; uskalsin tavoitella elämässäni asioita, joita en koskaan ajatellut viitsiväni yrittää sillä en uskonut itseeni lainkaan. Asunnon saatuani pääsin vihdoin rakentamaan ehyttä, itsenäistä ja selkiytynyttä identiteettiä nuorena aikuisena.

Sen jälkeen ei käytöksessäni ole enää ollut mitään persoonallisuushäiriöön viittaavaa. Ihmissuhteeni ovat erinomaiset, ihmiset todella viihtyvät seurassani, eikä kukaan uusista kavereista uskoisi, että joskus olin huomattavasti raskaampaa seuraa. Mainitsit suhteesi vanhempiisi, joten ehkä sinullakin on taustalla samanlaisia ongelmia? Lähde avoimin mielin hakemaan apua, voi hyvin olla, ettei kyseessä ole persoonallisuushäiriö, vaan jotain muita käsittelemättömiä asioita, joihin voit hyvinkin löytää ratkaisut ammattilaisen avustamana. :)

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, minkä ikäinen olet?

Olisin voinut kirjoittaa saman viestin vielä pari vuotta sitten. Tuntui, että kaikki oireet sopivat minuun ja olin muiltakin niitä asioita kuullut. En kuitenkaan kokenut, että olin "oikeasti sellainen", en jotenkin pystynyt hyväksymään, että olisin oikeasti persoonallisuushäiriöinen. Se ei jotenkin sopinut yhteen sen kanssa, mitä koin aidoksi identiteetikseni.

Jollain tavalla olin lopulta oikeassakin. Nimittäin kaksi vuotta sitten sain opiskelupaikan kotikaupungistani. Asuntoa ei kuitenkaan koiran kanssa muuttavalle löytynyt nopeasti, joten muutin takaisin vanhempieni luokse. Eikä mistään teini-iän kiistoista ollut enää tietoakaan. Lähenin vanhempieni kanssa, kaikki vanhat haavat paranivat vihdoin, koin vihdoin oloni turvalliseksi. Koko persoonallisuuteni tuntui eheytyvän; uskalsin tavoitella elämässäni asioita, joita en koskaan ajatellut viitsiväni yrittää sillä en uskonut itseeni lainkaan. Asunnon saatuani pääsin vihdoin rakentamaan ehyttä, itsenäistä ja selkiytynyttä identiteettiä nuorena aikuisena.

Sen jälkeen ei käytöksessäni ole enää ollut mitään persoonallisuushäiriöön viittaavaa. Ihmissuhteeni ovat erinomaiset, ihmiset todella viihtyvät seurassani, eikä kukaan uusista kavereista uskoisi, että joskus olin huomattavasti raskaampaa seuraa. Mainitsit suhteesi vanhempiisi, joten ehkä sinullakin on taustalla samanlaisia ongelmia? Lähde avoimin mielin hakemaan apua, voi hyvin olla, ettei kyseessä ole persoonallisuushäiriö, vaan jotain muita käsittelemättömiä asioita, joihin voit hyvinkin löytää ratkaisut ammattilaisen avustamana. :)

Hei, onpa ihana kuulla tällainenkin tarina!

Olen 23. Tällä hetkellä opiskelen, olen parisuhteessa ja minulla on ystäviä. Tuntuu vain kaikesta huolimatta tyhjältä ja siltä, etten oikein osaa olla oma itseni koska en tiedä kuka olen ja tuntuu että reagoin kaikkeen tapahtuvaan voimakkaammin kuin pitäisi. Toivoisin todella, että olen vain tunne-elämältäni oikukas ja ehkä vain liian herkkä ihminen, eikä kyse olisi epävakaasta persoonallisuudesta. Toki avun hakeminen joka tapauksessa varmasti hyvä idea.

Kiitos viestistäsi

Ap