Ahdistaako muita mennä vauvanvaunujen kanssa julkisissa? (ihmisten viha)
Olen monta kertaa saanut ratikassa vihaista palautetta varsinkin vanhemmilta ihmisiltä että kaikki vaunujen kanssa matkustavat ovat loisia ja vie tilaa muilta matkustajilta yms. Annan kyllä vanhemmille ihmisille istumapaikan jos on tilaa antaa. Keskustaan on useampi kilometri ja nytkin pitäisi lähteä asioille ja punnitsen tosissani uskallanko hypätä julkisiin lapsen kanssa.
Kommentit (74)
Kaikille on miellyttävämpää, jos ne joiden ei ole pakko mennä kasiksi työnsä takia päiväkotiin tai lääkärille, suunnittelevat omat menonsa päivän hiljaisempiin jaksoihin. Sellon kahvilakin on auki ihan koko päivän. Busseissa on paljon enemmän tilaa heti klo 9 jälkeen aamusta tuonne klo 15:een asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ahdisti. Pelotti jo etukäteen meneminen jollain julkisella. Minäkin yritin aina olla mahdollisimman vähän tiellä vaunuineni ja otin muut huomioon. En liikkunut koskaan ruuhka-aikoina. Jos vauva alkoi huutaa enkä saanut häntä hiljaiseksi, poistuin bussista pysäkille odottamaan seuraavaa.
Usein ne vanhat akat olivat tosi ilkeitä. Joku 80v. mummo sanoi kerran, että:"Silloin ennen kun oli lapsia, ei äidit liikkuneet vauvoineen kotoa mihinkään. Nyt pitää tunkea busseihinkin."
Olin sanaton ja vXXtti.
Olisit vastannut, että silloin ennen vanhat mummot kuuluivat maatiloille hommiin, eikä busseihin ulisemaan muille.
Niin tai miksei ole hoitamassa omia lapsenlapsiaan. Hänellä ei varmaan niitä ole kun suku kuolee sielunmyrkkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista. Mutta monesti talvipakkasilla olen ihmetellyt, että miksi jotkut jää odottamaan uutta bussia, jos vanha on jo täynnä vaunuja. Itse olen aina lähtenyt kävelemään eteenpäin ainakin pari pysäkinväliä, ettei kaikki aika mene seisoskellessa ja palellessa.
Siksi koska siinä vaiheessa se seuraavakin bussi on jo täynnä vaunuja ja joudun kävelemään koko matkan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille on miellyttävämpää, jos ne joiden ei ole pakko mennä kasiksi työnsä takia päiväkotiin tai lääkärille, suunnittelevat omat menonsa päivän hiljaisempiin jaksoihin. Sellon kahvilakin on auki ihan koko päivän. Busseissa on paljon enemmän tilaa heti klo 9 jälkeen aamusta tuonne klo 15:een asti.
Se vaan harmillisesti on niin, että lapsiperheiden aktiviteetit on juuri tuohon aikaan. Neuvolasta annetaan aika mielellään kahdeksaksi tai yhdeksäsi. Leikkipuiston kerho alkaa ysiltä, muskarit samaten. Mielelläänhän minäkin nukkuisin pidempään, mutta sitten jäädään paitsi kaikista palveluista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on taapero, ei enää ihan vauva, mutta vaunuikäinen. Meidänkin pitäisi päästä kulkemaan kaupungilla. Mutta taapero ei aina halua istua kiltisti vaunuissa. Hänestä saattaa jo lähteä ääntäkin. Olen todellakin vähentänyt julkisilla liikkumista koska koen, että tähän maahan ei lasten huuto tai venkoilu enää mahdu.
Koen samoin. Lisäksi emme perheessäni ole kantasuomalaisen näköisiä joten saamme vielä tuplasti vihaa yllemme. Kaikilta jotka vihaavat lapsia ja kaikilta jotka vihaavat valtaväestön ulkonäöstä poikkeavia ihmisiä.
Vauvanvaunujen kanssa kulkeva on harvoin menossa töihin/hoitoon. Jos mukana on pieni vauva, ollaan menossa harvemmin neuvolaan tai lääkärille ja pääasiassa huvi/harrastusreissuihin.
Tässä voin kertoa yhden oman kokemuksen nimittäin yleensäkin kaikissa asioissa yleistetän ihan liikaa eli jos nähdään joku lapsi huutamassa täyttä kurkkua julkisessa välineessä heti monet ainakin päässään ajattelvat helposti että ihan hirveä kuriton kakara ja huono mutsi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä että tuo voi olla juuri se paha hetki lapselle joka muutoin on ihan normaali eikä hän välttämättä joka päivä itkeskele tai kiukuttele. Yleensä nuo tilanteet ovat tosi noloja ja hankalia vanhemmille itselleen joten on aika kohtuutonta siitä vielä syyllistää vanhempia. Ei ketään lasta voi kasvattaa niin että 100% varmasti hän ei ikinä kiukuttele tai itkeskele julkisilla paikoilla.
Esim. itselleni kävi niin että oma lapseni oli muutaman kerran ihan mukavasti bussissa matkustanut eikä pahemmin mitään kiukutteluja harrastanut mutta kerran sai hirveän itkuraivarin ja huusi vaan että halusi pois bussista. Jouduin siis pitelemään häntä lujasti sylissä ja samalla rääkyi kovaäänisesti vaikka mitä yritin rauhoitella ja puhua. Tunsin pistävät katseen niskassa ja vaikka tilanne oli oikeastaan hirveä onneksi pystyin ottamaan huumorilla ne mummojenkin paheksuvat katseet ja yksi oikein päästi ääneen kommentin "iso tyttö ja noin...." jotain jatkoi siitä en niin muista mitä. Kyllä "iso" tyttö oli joo alle 2 vuotta. Ei kyllä selvinnyt mikä oli kun päätti rääkyä mutta heti kun lähdimme bussista pois niin itku lakkasi ja tämä samainen riiviö oli taas oma se ihastuttava söpö tyttö jota joskus vastaantulijatkin ovat ihasteleen. Että tällaisia tilanteita voi vain tulla joskus. Ei se kivaa ole mutta ei kai nyt sen takia pidä kotiinkaan jäädä.
Olimme sattuneesta syystä ilman rattaita joten jouduin pitämään sylissä. Ihan mielenkiintoista muuten sekin kuinka varmaan tähänkin asiaan löytyy taas ihmettelijöitä eli jos menet ilman rattaita ja pidät lasta sylissä olet tehnyt jotain väärin ja huonosti ja jos menet rattaiden kanssa olet ilmainen loinen joka matkustaa ilmaiseksi rattaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on taapero, ei enää ihan vauva, mutta vaunuikäinen. Meidänkin pitäisi päästä kulkemaan kaupungilla. Mutta taapero ei aina halua istua kiltisti vaunuissa. Hänestä saattaa jo lähteä ääntäkin. Olen todellakin vähentänyt julkisilla liikkumista koska koen, että tähän maahan ei lasten huuto tai venkoilu enää mahdu.
Turvallisin paikka lapselle bussissa on vaunut. Länsiväylällä bussin nopeus voi olla 80km/h.
Bussikuskin ohjeistus oli että anna lapsen huutaa. Huuto ei satu mutta kaatuminen taapero sylissä sattuu.
Minä todella symppaan lastenvaunujen kanssa kulkevia ja usein jään itse ruuhkaratikasta pois ja kävelen loppumatkan antaakseni tilaa vaunuille.
Välillä tulee kuitenkin eteen vaunujen kanssa kulkevia, jotka eivät yhtään huomioi muita, esim. asetetaan vaunut käytävän tukkeeksi tai muuten tosi leveästi eikä kukaan mahdu ohi. Eilen ratikassa joku äiti vei vaunujen lisäksi kolme (!) istumapaikkaa istuessaan leveästi. Lisäksi ärsyttää, jos haluaisin itse nopeasti ulos ratikasta tai bussista esim. ehtiäkseni junaan ja vaunun kanssa liikkuva kiilaa eteen ja kaikki muut matkustajat joutuvat odottelemaan, että vaunukööri saa itsensä ulos, joka voi tapahtua tosi hitaasti...
Ymmärrän, että liikkuminen pikkulapsen kanssa ei ole aina helppoa, mutta pienellä muiden huomioimisella kaikkien matka sujuisi paremmin.

Ja sitten on paljon näitä vaunuttomia, jotka istuvat siinä vaunupaikalla eivätkä siirry. Vaunullinen joutuu sitten arpomaan, että mahtuuko kyytiin vai laittaako sen huonon käytöksen kiertoon ja jaa tielle.
Ei ahdista. Oletko varma että et ole itse jotenkin ärsyttävän näköinen ja aiheuta siksi sekaannusta?
Kyllä minuakin ahdistaa käyttää busseja. Yritän välttää ruuhka-aikoja, ja samalla liikkua lapsen ruoka- ja uniaikoihin nähden oikeissa väleissä. Aina en siis voi välttää iltapäiväruuhkaa.
Muutenkin yritän aina, myös ilman vaunuja, ottaa muut huomioon liikkuessani. En siis varaa bussissa penkkiä laukulleni tai jää keskelle käytävää ihmettelemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista. Oletko varma että et ole itse jotenkin ärsyttävän näköinen ja aiheuta siksi sekaannusta?
Miltä näyttää ärsyttävän näköinen ihminen? :'D Salli mun nauraa.
No ei ahdista! Mulla on oikeus käyttää bussia lapseni kanssa ja siksipä sitä käytän silloin kun tarvitsen. Jos jonkun mieli siitä pahoittuu, niin voi voi, mitäs se minua liikuttaa! Muutaman kerran olen joutunut erikseen pyytämään tilaa vaunuille, mutta mitään sättiviä mummoja ei ole kyllä näkynyt. Että rohkeasti vaan bussin kyytiin ja jauhot suuhun niille, jotka asiattomasti yrittävät räkyttää... Tietysti itselle myös kohteliaat käytöstavat mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vauvanvaunujen kanssa kulkeva on harvoin menossa töihin/hoitoon. Jos mukana on pieni vauva, ollaan menossa harvemmin neuvolaan tai lääkärille ja pääasiassa huvi/harrastusreissuihin.
Julkinen liikenne kuuluu kaikille, myös huvi- ja harrastusreissuja tekeville. Jos haluat että työssäkäyville annetaan etuoikeus käyttää julkista liikennettä ruuhka-aikoina, ole yhteydessä HSL:n johtajiin tai kunnallispoliitikkoihin. Nythän on sopivasti vaalit tulossa, ehkä joku lähtisi puolestasi tällaista asiaa ajamaan :)
Olenko minä jonkin sortin luonnonoikku tai sokea/kuuro, kun en juurikaan ole kohdannut kanssamatkustajilta vaunujen/rattaiden kanssa liikkuessani negatiivista suhtautumista. Toisaalta, en hirveästi kyttääkään muiden reaktioita ja käyttäydyn itse aina toiset huomioonottavaisesti ja kohteliaasti.
Kerran eräs alkoholiin menevän oloinen nainen hämmästeli kovaan ääneen miksi lastenvaunujen kanssa saa kulkea ilmaiseksi, mutta kommentti ei hetkauttanut itseäni lainkaan sillä olen joskus itse pohtinut samaa, enkä ko. erivapautta edes kannata. Toisen kerran teini-ikäisten poikajoukko istui lastenvaunujen paikalla ja tukki koko tilan, mutta hekin väistivät sitten mukisematta kun kohteliaasti pyysin tilaa. Siinä se.
Olen siis kulkenut julkisilla lapseni kanssa muutaman kerran kuussa aina hänen syntymästään lähtien, eli nyt n. 2 vuotta. Asumme Espoossa, jos sillä mitään väliä on. Ei ole tullut mieleenkään etteikö meillä olisi yhtälainen oikeus käyttää julkisia kuin muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vauvanvaunujen kanssa kulkeva on harvoin menossa töihin/hoitoon. Jos mukana on pieni vauva, ollaan menossa harvemmin neuvolaan tai lääkärille ja pääasiassa huvi/harrastusreissuihin.
Eikö saisi olla menossa huvireissulle?
Mikä VITTU tätä maata vaivaa? Lapsen kanssa ei saa mennä minnekään missä voi olla tavallisen, työssäkäyvän ihmisen tiellä. Ei saa olla bussissa, ei junassa, ei kaupassa, ei lääkäriasemalla ei jumalauta missään häiritsemässä Herra/Rouva Veronmaksajaa.
Surullista, että ihmiset ovat todallakin noin epäkohteliaita ja katkeria.
No kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin kun äidit pääsevät vaunuineen ilmaiseksi julkisiin ja mä en! "Mutku määäki haluun ku toiki saaa!"
Älä vähennä! Julkinen liikenne on julkista eli kaikille. Ja kun taapero saa vähän harjoitusta niin venkoilu vähenee.