Mieheni käski minua mennä p***maan toisen miehen kanssa

Ja tää kaikki tapahtui lapsen edessä

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja tää kaikki tapahtui lapsen edessä

Ei edes lapsen vaan lasten!

Minusta se oli tässä aivan erityisen kauheaa. Noin vaan sekoilee lasten silmien edessä, vaikka kuulemma omien puheiden mukaan pystyy aivan mainiosti säätelemään tunteitaan. Voi valita itse vapaasti reaktionsa.

Sanoin miehelle, että jatkossa kertoo seksiasiansa kahden kesken.

Sanoin myös, että mikäli minä itken, on aivan järkyttävä malli lapselle se, että isä on täysin kylmä ja välinpitämätön. Lapsi kertoo, että äiti itkee ja isä toteaa kyllästyneenä, että niinhän se itkee.

Ei mene lohduttamaan, sopimaan tai tekemään mitään, mitä normaali aviomies tuollaisessa tilanteessa tekisi. Päinvastoin, alkaa huutaa äidille. Ja vielä jotain panojuttuja. Hyi yäk!

Sanoin, että seuraavan kerran kun itken, meidän pitää olla eri tiloissa, etteivät lapset saa ihan sairasta mallia.

Ei kommentoinut tuohon mitään.

No kommentit hänellä onkin lähinnä valittamista ja minun syyllistämistä kaikesta maan ja taivaan välillä.

Jos jotain ratkaisuehdotusta tulee, ne ovat usein ihan päättömiä. Tyyliin jos hän ei vastaa kysymykseeni, en saisi missään nimessä kysyä asiaa uudestaan ja vastaavaa sekopäistä, mikä tekisi arjesta ihan mahdottoman.

Näitä esittää ihan pokerina ja loukkaantuu, jos kehtaan niiden toimivuutta yhtään kyseenalaistaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Ootte aivan v*tun hulluja koko perhe.. sun kyselys pitääkö sun panna muita on vielä piste i:n päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Joo tuon tunnistan.

Välillä meillä on arkena ihan ok, silloin kun mies ei saa jotain hepulia jostakin. Hepulin saattaa aiheuttaa ihan mikä vaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään virhe mitä teen, vaan jotain minkä hän tulkitsee mielikuvituksellisesti.

Jos menee liian hyvin liian pitkään, mies alkaa kiukutelemaan vaan jostakin. Vääntämään ruuvia ja tekee kaikkensa, jotta provosoituisin - ja jotta voisi taas syyllistää minut jostakin.

Jotain vallankäyttöä joo, ihan selvästi.

No tästä tuli mieleen ihan toinen juttu, mihin kenelläkin on valtaa.

Aiemmin olen pyrkinyt pitämään miehen parisuhteessa tyytyväisenä myös seksuaalisesti.

Mutta nyt minulle on alkanut tulla sellaista, että alan vaan tärisemään, jos mies tulee viereen ja alkaa kopeloimaan, kun hän on vastikään tehnyt jotain kauheaa ja asiaa ei ole sovittu.

Seksi kuuluu joo parisuhteeseen, mutta onko minunkaan pakko suostua aina. Siis jos vaikka on joku tuollainen tilanne pohjalla.

Voinko edellyttää mieheltä edes kahta päivää normaalia käytöstä, vai onko tämä minulta ihan hirveää vallankäyttöä ja kiristämistä?

Mun pää vaan ei pysy mukana tuossa. Pitäisi pystyä nollaamaan jotenkin ensin, jotta seksi voisi tuntia hyvältä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Joo tuon tunnistan.

Välillä meillä on arkena ihan ok, silloin kun mies ei saa jotain hepulia jostakin. Hepulin saattaa aiheuttaa ihan mikä vaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään virhe mitä teen, vaan jotain minkä hän tulkitsee mielikuvituksellisesti.

Jos menee liian hyvin liian pitkään, mies alkaa kiukutelemaan vaan jostakin. Vääntämään ruuvia ja tekee kaikkensa, jotta provosoituisin - ja jotta voisi taas syyllistää minut jostakin.

Jotain vallankäyttöä joo, ihan selvästi.

No tästä tuli mieleen ihan toinen juttu, mihin kenelläkin on valtaa.

Aiemmin olen pyrkinyt pitämään miehen parisuhteessa tyytyväisenä myös seksuaalisesti.

Mutta nyt minulle on alkanut tulla sellaista, että alan vaan tärisemään, jos mies tulee viereen ja alkaa kopeloimaan, kun hän on vastikään tehnyt jotain kauheaa ja asiaa ei ole sovittu.

Seksi kuuluu joo parisuhteeseen, mutta onko minunkaan pakko suostua aina. Siis jos vaikka on joku tuollainen tilanne pohjalla.

Voinko edellyttää mieheltä edes kahta päivää normaalia käytöstä, vai onko tämä minulta ihan hirveää vallankäyttöä ja kiristämistä?

Mun pää vaan ei pysy mukana tuossa. Pitäisi pystyä nollaamaan jotenkin ensin, jotta seksi voisi tuntia hyvältä.

Ap

Miksi sä olet tuon sian kanssa? Missä sun ylpeys on? Parishteesi ei ole normaali!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni antoi minulle eilen käskyn mennä panemaan toista miestä. Puhuimme asiasta ja hän vaikuttaa olevan todellakin vahvasti tätä mieltä.

Tämä toinen mies on aiemmin auttanut minua hyvin vaikeissa tilanteissa, mistä olen hänelle syvästi kiitollinen. Meidän suhteemme ei kuitenkaan ole ollut mitenkään seksuaalinen.

En nyt tiedä, miten pitäisi aviopuolisoni käskyyn suhtautua.

Mitä te tekisitte tilanteessani?

Laittaisin eron vreille koska olisi  selvää ettei aviopuoliso enäö välitä mutten panisi sitä  toista miestä koska mua ei käskytä yksikään mies. Miks hitossa sä kijoittelet moisia asioita tänne, eikö sulla ole kavereita joille avautua? Siippas on mustis, masentunut ja sillä on huono  itsetunto ja se halusi loukata sua. Kannattaako  tollasen mimosan kanssa jatkaa liittoa?

Hyviä pointteja.

Ei mulla oikein sellaisia kavereita ole, joille haluaisin tällaisesta avautua. Jos kertoisin ystävilleni, heille tulisi todella paha mieli puolestani. En halua vaivata tällaisilla asioilla ja herättää niissä kilteissä ihmisissä huolta.

Mitä muuten tarkoitat mimosalla, voisitko avata?

Ap

Sori, en jaksa ruokkia huomiohakuista rölliä tämän enempää - toivottavasti saat kirjaasi aineksia. Mimosa tarkoittaa herkkänahkaista ihmistä, minkä kyllä varmaan jo tiesitkin.

Menet vaan lutkuttamaan toista munaa. Vieras muna aina paras muna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Joo tuon tunnistan.

Välillä meillä on arkena ihan ok, silloin kun mies ei saa jotain hepulia jostakin. Hepulin saattaa aiheuttaa ihan mikä vaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään virhe mitä teen, vaan jotain minkä hän tulkitsee mielikuvituksellisesti.

Jos menee liian hyvin liian pitkään, mies alkaa kiukutelemaan vaan jostakin. Vääntämään ruuvia ja tekee kaikkensa, jotta provosoituisin - ja jotta voisi taas syyllistää minut jostakin.

Jotain vallankäyttöä joo, ihan selvästi.

No tästä tuli mieleen ihan toinen juttu, mihin kenelläkin on valtaa.

Aiemmin olen pyrkinyt pitämään miehen parisuhteessa tyytyväisenä myös seksuaalisesti.

Mutta nyt minulle on alkanut tulla sellaista, että alan vaan tärisemään, jos mies tulee viereen ja alkaa kopeloimaan, kun hän on vastikään tehnyt jotain kauheaa ja asiaa ei ole sovittu.

Seksi kuuluu joo parisuhteeseen, mutta onko minunkaan pakko suostua aina. Siis jos vaikka on joku tuollainen tilanne pohjalla.

Voinko edellyttää mieheltä edes kahta päivää normaalia käytöstä, vai onko tämä minulta ihan hirveää vallankäyttöä ja kiristämistä?

Mun pää vaan ei pysy mukana tuossa. Pitäisi pystyä nollaamaan jotenkin ensin, jotta seksi voisi tuntia hyvältä.

Ap

Vapaaehtoinen seksi kuuluu parisuhteeseen. Sellainen, jossa molemmat osapuolet ovat mukana omasta halustaan. Lue, mitä kirjoitit (onko minunkaan pakko suostua aina?) ja mieti, miksi hälytyskellosi eivät vieläkään soi, vaikka olo on jo niin paha, että tulee fyysisiä oireita (tärinä)?

Ei, kenenkään ei ole pakko suostua, missään tilanteessa. Terve parisuhde pohjautuu toisen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, ei yksipuoliseen miellyttämiseen jonkin negatiivisen seurauksen pelossa. Tuo on manipulointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni antoi minulle eilen käskyn mennä panemaan toista miestä. Puhuimme asiasta ja hän vaikuttaa olevan todellakin vahvasti tätä mieltä.

Tämä toinen mies on aiemmin auttanut minua hyvin vaikeissa tilanteissa, mistä olen hänelle syvästi kiitollinen. Meidän suhteemme ei kuitenkaan ole ollut mitenkään seksuaalinen.

En nyt tiedä, miten pitäisi aviopuolisoni käskyyn suhtautua.

Mitä te tekisitte tilanteessani?

Laittaisin eron vreille koska olisi  selvää ettei aviopuoliso enäö välitä mutten panisi sitä  toista miestä koska mua ei käskytä yksikään mies. Miks hitossa sä kijoittelet moisia asioita tänne, eikö sulla ole kavereita joille avautua? Siippas on mustis, masentunut ja sillä on huono  itsetunto ja se halusi loukata sua. Kannattaako  tollasen mimosan kanssa jatkaa liittoa?

Hyviä pointteja.

Ei mulla oikein sellaisia kavereita ole, joille haluaisin tällaisesta avautua. Jos kertoisin ystävilleni, heille tulisi todella paha mieli puolestani. En halua vaivata tällaisilla asioilla ja herättää niissä kilteissä ihmisissä huolta.

Mitä muuten tarkoitat mimosalla, voisitko avata?

Ap

Sori, en jaksa ruokkia huomiohakuista rölliä tämän enempää - toivottavasti saat kirjaasi aineksia. Mimosa tarkoittaa herkkänahkaista ihmistä, minkä kyllä varmaan jo tiesitkin.

No en tiennyt, mutta nyt tiedän. Kiitos keskustelusta, tämä on mulle vaan asia mikä painaa mieltä ja siksi siitä jauhan.

Olen tässä käsittelyssä jonkin verran jo edennyt, kun on tullut hyviä näkökulmia. Ei noita vaan itse keksi, vaikka voisi toisesta vaikuttaa hyvinkin ilmeiseltä ja siksi täällä jutellaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Joo tuon tunnistan.

Välillä meillä on arkena ihan ok, silloin kun mies ei saa jotain hepulia jostakin. Hepulin saattaa aiheuttaa ihan mikä vaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään virhe mitä teen, vaan jotain minkä hän tulkitsee mielikuvituksellisesti.

Jos menee liian hyvin liian pitkään, mies alkaa kiukutelemaan vaan jostakin. Vääntämään ruuvia ja tekee kaikkensa, jotta provosoituisin - ja jotta voisi taas syyllistää minut jostakin.

Jotain vallankäyttöä joo, ihan selvästi.

No tästä tuli mieleen ihan toinen juttu, mihin kenelläkin on valtaa.

Aiemmin olen pyrkinyt pitämään miehen parisuhteessa tyytyväisenä myös seksuaalisesti.

Mutta nyt minulle on alkanut tulla sellaista, että alan vaan tärisemään, jos mies tulee viereen ja alkaa kopeloimaan, kun hän on vastikään tehnyt jotain kauheaa ja asiaa ei ole sovittu.

Seksi kuuluu joo parisuhteeseen, mutta onko minunkaan pakko suostua aina. Siis jos vaikka on joku tuollainen tilanne pohjalla.

Voinko edellyttää mieheltä edes kahta päivää normaalia käytöstä, vai onko tämä minulta ihan hirveää vallankäyttöä ja kiristämistä?

Mun pää vaan ei pysy mukana tuossa. Pitäisi pystyä nollaamaan jotenkin ensin, jotta seksi voisi tuntia hyvältä.

Ap

Vapaaehtoinen seksi kuuluu parisuhteeseen. Sellainen, jossa molemmat osapuolet ovat mukana omasta halustaan. Lue, mitä kirjoitit (onko minunkaan pakko suostua aina?) ja mieti, miksi hälytyskellosi eivät vieläkään soi, vaikka olo on jo niin paha, että tulee fyysisiä oireita (tärinä)?

Ei, kenenkään ei ole pakko suostua, missään tilanteessa. Terve parisuhde pohjautuu toisen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, ei yksipuoliseen miellyttämiseen jonkin negatiivisen seurauksen pelossa. Tuo on manipulointia.

Kyllä ne soivat, ja asiasta kirjoittaminen selvensi ajatuksia. Samoin vastauksesi.

Olen tyyppinä sellainen, että yritän lähtökohtaisesti olla kiltti, toimia oikein. Toki on myös paljon omaa tahtoa ja näkemyksiä, joista mut usein syyllistetään ja siksipä olen pakottanut antamaan itseni monesti periksi. Etten olisi niin niin hankala.

Joo, enpä mäkään muuten odottaisi itse saavani keneltäkään mitään olemalla tyly ja ilkeä!

Miten ihmeessä miehelleni on päässyt syntymään käsitys, että mua voi kohdella miten vaan ja aina irtoaa.

No siksi kun on aina irronnut, kun olen yrtittänyt olla kiltti ja yhteistyökykyinen.

Enköhän mä voi alkaa päättämään omasta ruumiistani. Päättämään, että siihen ei koske yksikään, joka ei kohtele minua kauniisti.

Jos ei siihen pysty, jos ei sitä halua, ei mun tarvitse täällä kenenkään panopuu olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on epäselvää? Syyllistämistä, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, vallankäyttöä. Jos mies kiihottuisi siitä, että panet toista, hän esittäisi asian ihan eri tavalla kuin silmille heittäen.

Olen ollut naimisissa tuollaisen huonoitsetuntoisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Pahin virhe, minkä voit tehdä, on muuttua värittömäksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettet vaan provosoi moista käytöstä. Siinä kadottaa äkkiä minuutensa, sillä vaiva ei suinkaan parane vaan pahenee vuosien myötä.

Uskon sinua. Minua tosin auttaa minuuteni säilyttämisessä se, että on maailmassa muitakin ihmisiä ja normaalia elämää heidän kanssaan. Mutta onhan tämä aika kauheaa, että tällainen parisuhde.

Miten sinun mielestä hänen kanssaaan kannattaisi toimia, jotta pärjäisin hänen kanssaan enkä vahvaistaisi epäsosiaalista toimintaa hänessä?

Ap

En tiedä olenko paras neuvomaan. Minä luovutin siinä kohtaa, kun en enää saanut käydä kaupassa yksin tai viikonloppuisin töissä, koska siellä saattaa tavata jonkun (ilmeisesti arkena riskiä ei ollut). Kestin kuusi vuotta. Mies oli ihana kun tavattiin, mutta olisin tukehtunut pikkuhiljaa. Meilläkin oli lapsi, ja useampiakin olisi pitänyt hankkia, jotta olisin pysynyt kotona. En myöskään halunnut lapsen oppivan niin vinoutunutta parisuhteen mallia, jossa toisen on oltava koko ajan varpaillaan :( olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, ja kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, ettei parisuhteen kuulu olla räjähdysherkkä sotatanner.

Ehkä kovalla luonteella ja pitämällä tiukasti omasta tilastaan, ajastaan, oikeuksistaan ja ihmisistään kiinni voisi pärjätä, mutta uuvuttavaa sen täytyy olla, kun on oltava jatkuvasti puolustusasemissa. Tuollainen kumppani on kuin kuristajakäärme: kun huokaiset helpotuksesta ja hengität ulos, se kiristää vaivihkaa otettaan.

Joo tuon tunnistan.

Välillä meillä on arkena ihan ok, silloin kun mies ei saa jotain hepulia jostakin. Hepulin saattaa aiheuttaa ihan mikä vaan. Sen ei tarvitse olla edes mikään virhe mitä teen, vaan jotain minkä hän tulkitsee mielikuvituksellisesti.

Jos menee liian hyvin liian pitkään, mies alkaa kiukutelemaan vaan jostakin. Vääntämään ruuvia ja tekee kaikkensa, jotta provosoituisin - ja jotta voisi taas syyllistää minut jostakin.

Jotain vallankäyttöä joo, ihan selvästi.

No tästä tuli mieleen ihan toinen juttu, mihin kenelläkin on valtaa.

Aiemmin olen pyrkinyt pitämään miehen parisuhteessa tyytyväisenä myös seksuaalisesti.

Mutta nyt minulle on alkanut tulla sellaista, että alan vaan tärisemään, jos mies tulee viereen ja alkaa kopeloimaan, kun hän on vastikään tehnyt jotain kauheaa ja asiaa ei ole sovittu.

Seksi kuuluu joo parisuhteeseen, mutta onko minunkaan pakko suostua aina. Siis jos vaikka on joku tuollainen tilanne pohjalla.

Voinko edellyttää mieheltä edes kahta päivää normaalia käytöstä, vai onko tämä minulta ihan hirveää vallankäyttöä ja kiristämistä?

Mun pää vaan ei pysy mukana tuossa. Pitäisi pystyä nollaamaan jotenkin ensin, jotta seksi voisi tuntia hyvältä.

Ap

Vapaaehtoinen seksi kuuluu parisuhteeseen. Sellainen, jossa molemmat osapuolet ovat mukana omasta halustaan. Lue, mitä kirjoitit (onko minunkaan pakko suostua aina?) ja mieti, miksi hälytyskellosi eivät vieläkään soi, vaikka olo on jo niin paha, että tulee fyysisiä oireita (tärinä)?

Ei, kenenkään ei ole pakko suostua, missään tilanteessa. Terve parisuhde pohjautuu toisen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, ei yksipuoliseen miellyttämiseen jonkin negatiivisen seurauksen pelossa. Tuo on manipulointia.

Kyllä ne soivat, ja asiasta kirjoittaminen selvensi ajatuksia. Samoin vastauksesi.

Olen tyyppinä sellainen, että yritän lähtökohtaisesti olla kiltti, toimia oikein. Toki on myös paljon omaa tahtoa ja näkemyksiä, joista mut usein syyllistetään ja siksipä olen pakottanut antamaan itseni monesti periksi. Etten olisi niin niin hankala.

Joo, enpä mäkään muuten odottaisi itse saavani keneltäkään mitään olemalla tyly ja ilkeä!

Miten ihmeessä miehelleni on päässyt syntymään käsitys, että mua voi kohdella miten vaan ja aina irtoaa.

No siksi kun on aina irronnut, kun olen yrtittänyt olla kiltti ja yhteistyökykyinen.

Enköhän mä voi alkaa päättämään omasta ruumiistani. Päättämään, että siihen ei koske yksikään, joka ei kohtele minua kauniisti.

Jos ei siihen pysty, jos ei sitä halua, ei mun tarvitse täällä kenenkään panopuu olla.

Ap

Tunnistan itseni. Myös minä olen kiltti, rauhaa rakastava ja sovitteleva, ja valitettavasti löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään näitä ominaisuuksia hyväkseen. Sama juttu täälläkin; on vaikea kuvitella saavuttavansa mitään ilkeydellä ja itsekeskeisyydellä. Toisen lyttäämiseen en edes pystyisi. Osansa on varmaan silläkin, että lapsena kotona oppi olemaan helppo ja joustava. Siinä ilmapiirissä oli pakko olla, se on selviytymiskeino.

Toivotan voimia pitkän matkan alkuun kohti parempaa itsetuntoa ja elämää. Olet ihmisenä arvokas, ja ansaitset tulla kohdelluksi hyvin. Jollain tasollahan sen tietää kyllä, mutta sen uskominen ja käytännön toteutus voi olla hankalaa, jos on tottunut jättämään oman itsensä ja hyvinvointinsa taustalle. Onneksi asiat voivat muuttua, ja toivon että pääset helpommalla kuin minä, joka en osannut korjata tilannetta ajoissa (jos se on ylipäätään mahdollista). Minä pystyin hengittämään vapaasti vasta erottuani, ja puoli vuotta sen jälkeen tuolloin nelivuotias tyttäreni nauroi ääneen ensimmäisen kerran elämässään.

Minulle kuitenkin kävi hyvin, löysin myöhemmin rinnalleni aidosti lempeän ja hyväntahtoisen miehen, jonka kanssa yhteistä matkaa on takana jo 15 vuotta. Edelleen ollaan onnellisia, ja parisuhteessa on molempien hyvä ja helppo olla ihan omana itsenään. Arvostan puolisoani, haluan ilahduttaa häntä ja saan saman takaisin. Joskus tulee mietittyä sitä, miksi ei jo aiemmin tajunnut sitä, millaista hyvä elämä voi olla. Matkalla on kuitenkin opittu jotain :)

Ja kaiken lisäksi riitelette lasten edessä, laittaen lapsen vielä "sananviejäksi" välillänne. Häpeäisitte. On aivan kamalaa kun henkisesti keskenkasvuiset tekee lapsia. Kasvakaa helkkari soikoon aikuisiksi ennen kuin lisäännytte.

Nyt menee kyllä ihan twilight zonelle. Ihan kuin olisin itse kirjoittamassa omasta ex-avioliitosta. Ap:lle sanoisin lyhyesti: mikään määrä keskustelua tai näkökulman vaihtoa, myötäilyä tai vaihtoehtoisesti vastahankaan asettumista/puolien pitämistä ei saa miestäsi muuttamaan käytöstään. Eron uhatessa menee hetken verran parempaan päin mutta ei kauaa. Mikään muu ei auta kuin tunnustaa erehtyneensä ja erota oikeasti. Toivottavasti et ole yhtä sitkeä kuin minä, heitin hukkaan 25 vuotta.