Kertokaa tilanteita, joissa teitä on autettu vilpittömästi ja ilman rahan kiilto silmissä

Talvella tuntematon antoi autostaan virtaa kun oma oli simahtanut parkkikselle eikä huolinut edes rahaa palkkioksi.

Ja oli pikimusta hyvin suomea puhuva yöntimo :)

Rahan perässä hän nimenomaan oli, mutta teki vaikutuksen:

Laitapuolen kulkijan tai narkomaanin näköinen mies kysyi rahaa, täsmentämättä mihin tarkoitukseen. Olin juomassa teetä pahvimukista kauppakeskuksessa ja terveydentilani oli todella heikko, näytin itkeneeltä ja olinkin sitä. Kaivoin hänelle pari euroa, koska ajattelin että ehkä hän menisi syömään. Onhan se aina mahdollista. Hän kiitti, ja oli tekemässä lähtöä, kunnes katsoi kunnolla olemustani. "Onko sulla kaikki hyvin?" "Joo, tai itse asiassa nyt on vähän rankkaa." Hän kosketti varovasti olkapäätäni. "Hei, kyllä kaikki järjestyy. Jumalan siunausta." Kyllä kaikki järjestyikin, tavallaan. Rohkaisunsa auttoi ja toi minulle voimaa. Toivottavasti hänenkin polkunsa vieressä oli joku, joka varjeli.

Ei ole kokemusta että monikaan nykyään auttaisi jos ei pääse päivittämään siitä someen.

Pahin esimerkki siskoni. Olin hänen luonaan ja katsoin ikkunasta että taloyhtiön parkkipaikalla makaa joku mies hangessa. Huusin siskolle että mennään heti auttamaan ja hän sanoi "Ai miksi kun meillä on nettiyhteys poikki"

Olisi siis mennyt auttamaan miestä jos olisi saanut leuhkia teollaan somessa... Siihen tulikin onneksi samantien auttajia.

Vierailija kirjoitti:

Talvella tuntematon antoi autostaan virtaa kun oma oli simahtanut parkkikselle eikä huolinut edes rahaa palkkioksi.

Ja oli pikimusta hyvin suomea puhuva yöntimo :)

Tuosta tuli mieleeni, kuin jouduin pysäyttämään autoni moottoritien penkalle korjatakseni erästä tuulessa repsottavaa listaa, joka haittasi ajamista.  Olen hieman iäkkäämpi nainen, mutta en siis ollut avun tarpeessa. Sitä eivät tosin voineet ohiajavat tietää, mutta ainoa, joka pysähtyi kysymään tarvitsenko apua, oli hänkin hyvin suomea puhuva yöntimo. Kun kerroin, että sain asian juuri korjattua, hän heilautti iloisesti kättään ja toivotti hyvää päivänjatkoa ja jatkoi matkaansa:)

Joskus 18-vuotiaana olin parkkihallissa jumissa kun en yksinkertaisesti keksinyt miten pääsen ahtaasta paikasta pois naarmuttamatta autoani betonipylvääseen/viereiseen autoon. Noh, tosiaanki sitten yritin ja auto raapaisi tolppaa. Nousin ulos autosta ja joku ystävällinen mies autonsa kanssa huomasi tilanteen ja tuli neuvomaan kädestä pitäen mihin suuntaan käännän rattia että saan auton taiteiltua pois siitä ahtaasta välistä 😂 Kertoi vielä mitä kannattaa tehdä naarmuille

T. Blondi

Ekaluokkalaisena kävelin kerran yksin koulusta kotiin, kun kaverini eivät huolineet minua seuraansa. Matka oli pitkä ja mieli paha. Pari vuotta vanhempi tyttö, joka oli samasta koulusta mutta ihan vieras, käveli samaan suuntaan ohi pulkan kanssa (olivat varmaan olleet koulusta laskemassa mäkeä). Sitten hän yhtäkkiä kysyi, haluanko tulla pulkan kyytiin, ja veti minua sitten varmaan kilometrin pulkassa, kunnes lähdimme eri suuntiin. Emme koskaan myöhemmin puhuneet, mutta en ikinä unohda sitä.

Yhdesti yritin pummia ohikulkijoilta bussirahaa (koska mun olisi ihan oikeasti pitänyt päästä bussilla paikasta A paikkaan B ja rahaa ei ollut pennin hyrrää). Keneltäkään ei herunut lanttiakaan mutta ohikulkeva ystävällinen pulsu tarjosi lohdutukseksi suklaapatukan.

Kiitos tuntematon puliukko, kaikkea (tai edes jotain) hyvää elämääsi.

Joku romanimummeli alkoi uhkailemaan "isoilla miehillä", kun en pystynyt häntä jossain prepaidliittymäasiassa auttamaan. Säikähdin ja olin vähän itkuinen niin yksi 60 v vakiasiakasherrasmies kysyi koska työvuoroni päättyisi. Oli enää tunti jäljellä, niin hän jäi odottamaan ja tarjosi kyydin kotiin. Olin siis r-kioskilla töissä ja iltavuorossa yksin.

Alkoi kaupassa pyörryttää. Henkilökunnan jäsen toi limpparin ja tuntematon asiakasnainen tarjosi kyydin kotiin. Ihan uskomatonta! Kiitos!

Olin kerran tankkaamassa autoa ja olin unohtanut lompakon auton katolle josta se luonnollisesti oli pudonnut. En itse edes huomannut asiaa kun kotona ollessa ovikello soi ja tuntematon nuori nainen seisoi oven takana lompakko kädessä. hän oli ajokortista katsonut nimen ja osoitteen kysynyt numeropalvelusta. Olin niin hämmentynyt ja iloinen etten edes tajunnut tarjota mitään palkkioksi.

Tuntematon, ikäiseni tyttö ilmoitti Facen kautta löytäneen lompakkoni ja kertoi, mistä voin tulla sen hakemaan. Mitään ei oltu viety.

Kerrankin ketju josta tulee hyvä mieli

Rollaattorilla kulkeva äitini kulki avustajan kanssa portaattomissa hissiportaissa ja äitini kaatui selälleen.

Kaikki töllistelivät vain, mukaan lukien se avustaja, mutta musta mies tuli kiirehtien ja nosti reippaasti äitini ylös. Äitini tarjosi kymppiä ja ei meinannut millään suostua ottamaan vastaan. Hyvin kohtelias nuori mies. (Yleensä mustat eivät ole avuliaan maineessa kylläkään)

Olin tilannut rahin verkkokaupasta. Se näytti kevyeltä, mutta paketti oli ihan jäätävän kokoinen. Olin jo antanut postille sen tunnuksen ja se rekisteröity joten mietin että miten ihmeessä saan sen raahattua kotiini. Yllättäen takaani tuli nainen ja hän heti tarjosi kantoapua. Olin ehtinyt soittaa miehelleni ja hän oli kävelemässä vastaan, mutta nainen halusi silti auttaa sen aikaa raahaamaan sitä, kunnes mies tulee vastaan. Siinä me sitten kuljetettiin sitä ainakin sen 300 metriä (hän olisi kantanut ihan kotiovelle astikin) ja sitten kiittelin kovasti tätä naista avusta ja mies sitten auttoi kantamaan loppumatkan. :) Että kiitos vaan sinulle tuntematon nainen (ja ihana mieheni).

Hitsi.. olisi näitä nyt kyllä enemmänkin mutta ei tuu nyt mieleen. Aina tällaisten jälkeen kyllä tulee todella hyvä mieli ja kyllä minä koen että minua monet tuntemattomat ovat autelleet kun olen näyttänyt tarvitsevan apua. Monesti myös ihmiset kysyvät että voiko auttaa. Itsekin olen yrittänyt aina auttaa kun on nähnyt mahdollisuuden.

Ai niin, oli minulla sekin nyt aika vasta tapahtunut että autoni jäi parkkipaikalle kiinni, sillä minulla oli huonot kitkarenkaat ja alusta oli täysin jäässä ja takana oli sellainen kunnon jäävalli jota ei saanut hajotettua. Minun piti päästä pois parkista (en ollut ainoa joka ei päässyt) ja siinä tuli sellainen venäläinen mies auttamaan, hän työnsi autoa ja minä ratissa peruuttamassa. Johan lähti liikkeelle. Lisäksi tämä venäläinen antoi paljon neuvoja renkaista ja kertoili ylipäätään vinkkejä minulle ja hyvällä tavalla "tuputti" että ostaisin äkkiä kunnon renkaat ettei vahinkoja satu. Aika pian sen jälkeen minulle meinasi käydä pahasti pääkallokeleillä kun auto tosiaan luisti todella pahasti ihan suoralla tiellä ja jos ajoi 60km/h valtatiellä ja ei voinut ajaa hitaampaa sillä oli paljon liikennettä ja rekat takana tietenkin joutui jarruttamaan ja niillä keleillä hyvä ettei tullut päälle juuri kun pääsin pois valtatieltä kääntymään.. Silloin mietin että olisi pitänyt kuunnella miestä ja ostaa paremmat renkaat, mutta olin aina pitänyt itseäni hyvänä kuljettajana ja uskonut että renkailla olisi NIIN suuri merkitys. Nyt on kunnon renkaat alla -ei koskaan enää huonoja renkaita.