Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kerroin miehelle haluavani kääntyä erääseen uskontoon, mies järkyttyi

Vierailija
08.01.2017 |

Ja ihan ensiksi: uskonto EI ole islam, kun sitä kuitenkin kysytään.
Olen siis tutustunut erilaisiin uskontoihin jo yli kymmenen vuoden ajan saadakseni selville, olisiko joku uskonto minulle sopiva. Olen tutustunut tänä aikana erääseen uskontoon, joka tuntui heti omalta, ja selvittäessäni sen oppeja yhä syvemmälle olen nyt tullut tulokseen, että se on minun uskontoni ja siihen minä uskon. Tähän asti olen siis ollut ihan vaan agnostikko enkä ole kuulunut kirkkoon.
Kerroin siis hänelle, että olen nyt löytänyt oman uskontoni ja että aion ottaa seurakuntaan yhteyttä jotta pääsen kääntymään. Mies kysyi, että olenko tosissani ja sen jälkeen alkoi paasaamaan minulle jumalharhoista ja uskontohörhöistä ja siitä, ettei kyllä kestä jos musta tulee sellainen ja lapsillekin tuputan sitten uskontoani.
Miehestä kääntyminen on äärimmäisen huono idea ja minä taas koen, että olen viimeinkin löytänyt hengellisen kotini. Mies on muuten ihana enkä haluaisi missään tapauksessa erota, mutta nyt kyllä näyttää vähän pahalta. Mitä tässä voi tehdä vai voiko mitään? Minä yritin keskustella uskontoni hyvistä puolista ja osoittaa hänelle että se on mun oma henkilökohtainen usko eikä mulla ole mitään aikomusta tuputtaa sitä hänelle tai tulevaisuudessa lapsille, mies ei suostunut kuuntelemaan.

Kommentit (38)

Vierailija
21/38 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika näyttää. Jos sinä uskot johonkin, niin et voi sitä vain miehen vuoksi kieltää.

Vierailija
22/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidän kaikkia missä tahansa uskossa olevia hieman kahjoina. Etkö pysty elämään rakkaan miehesi kanssa ilman uskontoa? Miksi sellainen pitäisi olla? Miksi elämäsi parantuisi? Onko elämässäsi muka sitten jotain vikaa jos se tämmöisestä paranisi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä olisi hyvä tiedostaa, että kun lapsia tulee kuviohin, tulee teille tulemaan väistämättä ongelmia. Ehkä tällä hetkellä luulet, että kaikki on helppoa ja selvää.

Vierailija
24/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jahvettilaisuuteen tai mehmettiläisyyteen kääntyminen on vakava asia ja mies on ihan syystä huolissansa sinusta! Siellä sitten rukoilet pahimmillaan kymmeniä tunteja päivässä seurakuntatalolla pelastusta ja annat palkkasi sinne kymmenyksinä, jotta seurakunnan vanhimmat saavat uudempia mersuja. Sitten voivat lähettää sinut johonkin Afrikan savimajaan, missä jumalan armosta synnytät kylänvanhimmalle 20 lasta! Sekö on sitä mitä sinä haluat?

Vierailija
25/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet noin pitkään hakenut itsellesi hengellistä "kotia", kuten sanot,olet varmasti päätynyt oikeaan ratkaisuun. Tunnekysymyksiähän uskomiset ja uskomatta jättämiset ovat. Miten miehesi on suhtautunut hengelliseen etsikkoaikaasi: onko kritisoinut aikaisemmin vai vasta nyt, kun olet tehnyt päätöksesi?

Toivon, jos vilpittömästi olet kääntymyksen kannalla, että miehesi ymmärtäisi ratkaisusi. Löytyyhän maailmasta monenlaista uskon/uskonvastaisuuden tuputtajaa, mutta jos voit rehellisesti sanoa miehellesi, että kääntymys on sinun henkilökohtainen päätöksesi etkä tule vaatimaan häneltä mitään muutoksia oman uskosi suhteen, elämä voi jatkua samalla tavoin kuin ennenkin.

Mahdolliset lapsenne saavat varmasti tehdä oman päätöksensä uskonasioissa?

Vierailija
26/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet naimisissa, kääntyminen yksin ei onnistu. Suomessa ainakaan. Sen lisäksi juutalaisena äitinä synnytät juutalaisen lapsen. Eli teet valinnan hänen puolestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna palaa! Jos olet noin pitkään miettinyt, tiedät mitä olet tekemässä.

Vierailija
28/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et voi uskoa, tekemättä siitä virallista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aiotko jatkaa julmia perinteitä ja silpoa poikalapsesi vai seuraatko Kalifornian juutalaisia ja korvaat silpomisen rituaalilla?

Vierailija
30/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tunnustat juutalaisuuden miksi et tunnusta Jeesusta Messiaaksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka täällä on sitä mieltä että lapsi pitää silpoa vaikka yhä useampi rabbikin on sitä mieltä että se on juutalaisen lain vastaista (ei saa tehdä toiselle sellaista joka voi aiheuttaa vakavan vaaran, jopa kuoleman)?

Vierailija
32/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varoituksen sana... Juutalaisuuteen kääntyminen ei ole mahdollista, jos olet naimisissa ja mies ei aio kääntyä myös. Haluaisin nimittäin tehdä itse samoin ja olen naimisissa. Olen kysynyt asiasta kahdelta rabbilta ja vastaus on ollut molemmilta sama. Aviomieheni ei hyväksy asiaa eikä tule koskaan kääntymään, joten tilanne on siis mahdoton. Pakko myöntää, että kumpi on tärkeämpi: minulle erittäin tärkeä uskonto ja sen mukana tuleva yhteisö, perinteet yms. vai aviomies, joka ei edes hyväksy tärkeintä toivettani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnustat juutalaisuuden miksi et tunnusta Jeesusta Messiaaksi?

Eikö nuo kaksi asiaa vähän niinkuin sulje toisensa pois?

Vierailija
34/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnustat juutalaisuuden miksi et tunnusta Jeesusta Messiaaksi?

Eikö nuo kaksi asiaa vähän niinkuin sulje toisensa pois?

Eivät tietenkään. Kristityn on tunnustettava VT:n Jumala (ts. se mihin juutalaiset nykyäänkin jatkavat uskomista) tai kristinuskolta putoaa pohja pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

33, tavallaan on ymmärrettävää, että joku ajattelee noin, mutta itse asiassa se Jumala, joka puhuu VT:ssä on sama kuin kristinuskon Jumala. Juutalaisen ei tarvitse kääntyä kristinuskoon, kun hän alkaa uskoa Jeesukseen, vaan hänestä tulee vain "entistä enemmän juutalainen", sillä Jeesuksessa hän on ottanut vastaan Messiaansa! Jeesukseen uskovia juutalaisia ei tyypillisesti kutsutakaan kristityiksi, vaan messiaanisiksi juutalaisiksi.

____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Vierailija
36/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnustat juutalaisuuden miksi et tunnusta Jeesusta Messiaaksi?

Eikö nuo kaksi asiaa vähän niinkuin sulje toisensa pois?

Ei välttämättä. On olemassa messiaanisia juutalaisia, jotka pitävät Jeesusta messiaana mutteivät itseään kristittyinä.

Vierailija
37/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

=D no sehän olikin tosi "PIENI"- muutos.. ihmeellistä että elämänkumppani älähtää =D

Vierailija
38/38 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnustat juutalaisuuden miksi et tunnusta Jeesusta Messiaaksi?

Eikö nuo kaksi asiaa vähän niinkuin sulje toisensa pois?

Ei välttämättä. On olemassa messiaanisia juutalaisia, jotka pitävät Jeesusta messiaana mutteivät itseään kristittyinä.

Joka sana yllä on totta. Miksi alapeukku? Googlettakaa vaikka "messiaaninen juutalainen".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kahdeksan