Pitkien keskustelujen selaaminen on hankalaa
Minulle käy palstaillessa usein niin, että löydän jonkin vanhan ja pitkän keskustelun, jota olen lukenut jo johonkin asti, mutta syystä tai toisesta jättänyt kesken, enkä millään muista, missä kohtaa olin menossa. En jaksaisi lukea samoja kommentteja uudestaan ja sivujen selaaminen on todella vaivalloista, kun eteenpäin pääsee vain muutaman sivun kerrallaan.
Kommentit (2)
No se on tämä nykyinen flat -muoti ja vielä sivuihin pätkittynä ...
Puumainen näkymä säikeiden on kuulemma joidenkin mielestä liian vaikea . Omasta mielestäni keskustelujen kannalta ja kokonaisuuden hahmottamisen kannalta paras on ollut monien aikanaan yleisten (usenet) News ohjelmien tapa esittää keskustelu.
Mutta eihän keskustelu ole ollutkaan enää pitkään aikaan foorumien pääasiallisin tarkoitus niiden pitäjien toimesta vaan mainostulojen kerääminen sivustolle, joten mikä tahansa foorumisofta kötöstys kelpaa, kunhan sen saa halvalla ja mainoksia saa sivulle riittävästi.
Kaikki sivustot ei toki ole yhtä huonoja, reddit sivusto on keskustelun kannalta yksi parhaista, mutta käytännön syistä ja bisnesmalliin ei siellä kuulu kirjautumattomana kirjoittamisen salliminen.
Vinkki sivustoa ylläpitäville: redditin koodi on githubissa vapaassa jaossa, ilmaiseksi käytettävissä ja muokattavissa. Omaksi tekeleeksi kun ei väitä ja myy sitä, niin melkein mitä muuta tahansa sillä voi tehdä.
Minä en siis olekaan ainoa, jota ärsyttää palstan vaivalloisuus!