Lue keskustelun säännöt.
Minulla on 3,5 vuotias tytär -ov-
14.03.2006 |
jonka kanssa ollaan aika lailla napit vastakkain. Ja kohta sitä ei enää jaksa...
Tytär on pedantti, tarkka tavoistaan ja tekemisistään. Minä taas enemmän hurlumhei, ei niin väliä onko peitto suorassa vai vinossa, kunhan lämmittää. Okei, persoonallisuuseroja löytyy, ja niiden kanssa on vain elettävä ja opittava olemaan. Mutta,
Kuinka pitkälle tuollaisen 3,5 vuotiaan tekoja voi katsoa persoonaan kuuluvaksi tarkkuudeksi. Peitto ei ole hyvin, ellei se ole tismalleen niin kuin hän sanoo. Kulmasta kulmaan, ja yksi reuna päädyn yli. Leipä ei käy ellei se ole oikein päin leikattu, pikkuhousuissa tippa saa katastrofin aikaan.
Noihin kommervenkkeihin en lähde mukaan, eli tyyli on se, että jos leipä on leikattu ja se ei kelpaa, niin ei tule toistakaan leipää. Peitto on niin kuin se on laitettu, muuten saa itse asetella peittonsa. Ja tästähän seuraa se, että kun pettymyksen sietokykyä ei ole lainkaan, vetää tyttö hirvittävät pultit joka ikinen kerta. Periksi ei saa, huutamalla ei saa asioita.
En tiedä enää yhtään mitä tehdä tuon ihmisen alun kanssa, huutoa, kitinää, dramatiikkaa. Tätä on kestänyt jo pitkään, ei ole mistään ohimenevästä jutusta.
Kuinka paljon sallia tuollaista tarkkuutta, olettaen sen olevan vain osa hänen tarkkaa persoonallisuuttaan.
Miten ihmeessä te osaatte kasvattaa teidän samanikäisiä lapsia, itse olen a i v a n kypsä tähän tilanteeseen.
Kommentit (11)
ihan minulta, tyttäresi olisi siis unelmalapseni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osittain on vieläkin. Minä otin kultaisen keskitien asiassa. Toiset jutut tehtiin juuri niin kuin tyttö vaati. Esim. nukkumiseen liittyvät. Meillä muutenkin on aina ollut vaikeata tuo nukkuminen. Joten siinä kohtaa annoin mielelläni perfektionistille periksi. Jos vaikka nukkuisi paremmin.
Mutta toisissa asioissa en sitten antanut periksi. Esimerkiksi jos lasin paikka ruokapöydässä ei miellyttänyt, niin olkoon sitten. Sitä sopii lähtä pöydästä tai siirtää itse lasinsa paikalleen.
Jostain luin, että se nyt vain kuuluu tähän ikään, että asioiden on mentävä tietyllä tavalla. Ainakin meillä alkaa pikkuhiljaa lientymään. Viime kesänä, kun tyttö oli n. 3v4kk oli oikeastaan se huippu, sen jälkeen on alkanut löytyyn neidistäkin pikkuhiljaa joustoa.
Vähän käy sääliksi isäänsä, joka on ap:n kaltainen ' hurlumhei' . Tyttö nimittäin tekee suuren numeron isänsä ' sotkuista' , tyyliin:' Hei, mitä ihmettä täällä on? Ovatko nuo isin kalsarit tuolla sohvan alla? Mitä ihmettä ne siellä tekevät? Pitäisikö sinun tulla ne nyt heti sieltä korjaamaan?'
Säälittää, mutta toisaalta myös naurattaa, koska tyttö tekee sen mitä minä ajattelen, mutten viitsi ääneen sanoa... ; )
Minä olen 3v-poikani kanssa koko ajan napit vastakkain. Tänään taas kaupassa varmaan kaikki tuijottivat kun nuoriherra ei saanut pikkuautoa ja auto pitäis ostaa joka ikinen kauppareissu. Voi sitä huutoa. Muutenkin tahto pitäis saada aina läpi. Me ollaan molemmat pojan kans " kuumakalleja" , joten huuto on välillä melkoinen.
PIenelle lapselle on hirmu tärkeää, että maailma pysyy tuttuna ja turvallisena, asiat toistuvat samalla tavalla päivästä toiseen. Sen vuoksi lapsi saattaa mennä pois tolaltaan, jos kenkärivi eteisessä ei olekaan samassa järjestyksessä kuin eilen...:-) t. Neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on nyt 9v poika jonka kanssa elämä on aina ollut juuri tuollaista.
Muiden ihmisten mielestä olen hemmotellut hänet pilalle kun on niin vaativa tavoissaan. Meillä on kuitenkin neljä lasta ja voin vakuuttaa ettei ketään ole suosittu kasvatuksessa.
Koulussa asia tuli vahvemmin esille kun tavat alkoivat jo häiritä työskentelyä. Kynä pitää olla juuri tuossa, kirja juuri näin, valon täytyy tulla juuri tuolta, ei nyt se häikäisee.
Kävimme läpi neurologiset ja terapeutit kun asiaa suurenneltiin opettajankin osalta.
Olen itsekin ollut kokoajan sitä mieltä että pojassa on joku " vialla" , ettei hän ole normaali, koska nuo tavat eivät ole kiusaa muille, hän itsekin kärsii siitä ettei voi tehdä tiettyjä asioita jos ei ne tehdä tietyllä tavalla.
Hän sai juuri diagnoosin asperger. Olen vasta alussa tämän diagnoosin tutkimuksen kanssa, mutta aspergerin oireista löytyy tietoa netistä. Ja nuo muiden mielestä kummalliset tavat ja rutiinit kuuluvat vahvasti näköjään tähän.
Nyt ymmärrän sen että hän tarvitsee noita omia keksittyjä rituaalejaan jotta voisi keskittyä asioihin joita häneltä vaaditaan ja se on minusta jotenkin kunnioitettavaa.
Itse hän on jo kauan tajunnut ettei pysty hahmottamaan ympäristöään yhtä loogisesti kuin muut, joten on luonut itseään auttaakseen omat apunsa.
Kauhean vaikea on tätä asiaa selittää niille jotka eivät suostu uskomaan tai ymmärtämään vaan yhä väittävät että olen kasvatuksella pilannut hänet. Mutta nyt olen antanut periksi noille kummallisille pikkujutuille, jotka eivät loppujen lopuksi ole edes kovin kummoisia, ja elämämme helpotti huomattavasti.
Hampaiden pesu sujuu nyt hetkessä kun ennen siihen saattoi mennä puolituntia. Vain siksi että tappelin vastaan noille jutuille: hana suoraan, ovi kiinni, peili puhtaaksi, jakkara maton vasempaan kulmaan ja hammasatahna märälle harjalle.
Jos rupeamme miettimään, on meillä aikuisillakin omat kummalliset tapamme, jotka ärsyttävät esim. kumppania :)
Suurimman osan ajasta tyttäreni on kuitenkin kultainen, äärettömän taitava tyttö, joten tuntuisi hassulta lähteä mihinkään tätä asiaakaan selvittämään... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja syömisessä on meillä muuten suurimmat ongelmat aina olleetkin!
Koska hän on ollut aina kovin laiha, on jouduttu ruokaan lisäämään muutenkin lisäravinteita salaa.
Nykyään tiedän ettei hän syö leivän reunoja, joten leikkaan ne pois tai hän jättää ne syömättä.
Tiedän ettei samalla haarukalla voi syödä salaattia ja perunaa.
Tiedän ettei kastike saa koskea makarooniin.
Koska pääasia on että hän syö tai joutuu jälleen kerran sairaalaan ruokittavaksi.
Tappelut on käyty alussa niin rankkoina tämän lapsen kanssa ettei voimat siihen enää riittäisi. Siksi diagnoosin saatuani luovutin , koska tajusin ettei tappelu auta, pahentaa vaan asiaa.
Nyt meillä sujuu hyvin ja poika on aurinkoinen, iloinen ja muita ihmisiä kunnioittava. Hän ei ole keksinyt lisää " vaadittavaa" koska siihen ei ole tarvetta ja nykyään jo pystymme juttelemaan noista asioista.
En sitä tarkoittanut, enkä sitä että tytössä olisi jotain " vikaa" .
Vaan sitä lähinnä olen aina ajatellut ettei kaikessa tarvitse olla meidän aikuisten niin periksiantamattomia, vaan kohdella lapsia heidän luonteensa mukaan. Jos jollekin on asiat vaan helpompi tehdä toisin kuin miten itse olemme oppineet, annetaan heille siihen mahdollisuus.
Kyllä vanhempi itse huomaa onko kyse vaan pompottelusta vai jostain muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä tosin oli oikeastaan vain vaatteet, joiden kanssa olikin sitten todella tarkkana. Uloslähtö oli oma taiteen lajinsa...
Nyt on mitä mainioin ja rauhallisin 5 v joten eiköhän ole ohimenevä vaihe! Meillä nykyään nauraa iloisesti itse, kun muistellaan sitä 3 vuotiasta...
tai ainakin yleensä... meillä samanikäinen ja kuulostaa myös samanlaiselta! myös vanhempien lasten kans samoja ongelmia. AIKANSA KUTAKIN! kunnes tulee seuraava uhmaikä....