Perustulo 560 euroa on sitten työttömän ainoa tulo
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Mutta aina voi täydentää tuota rahaa tekemällä niitä. "paskahommia" joihin koetaan olevan liian tärkeitä, nyt kun pienet lisäansiot ei vähennä tukea. Te loisivat sosiaalipummit, töihin siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Miksi eivät? Minäkin kuulun tuohon otantaan vaikka minulla on työpaikka.
Eli kokeiluun menee porukkaa jolla jo hyvät tuet. Tosin kuin ne jotka sitä tarvitsisivat niinkuin toimeentulotuen asiakkaat, joilla olisi kerrankin mahdollisuus hakea pätkätöitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos perustulon vastaanottaja saa töitä, häntä ei veroteta kovemmin? Eihän tässä kokeilussa ole järkeä, tässä ei todisteta yhtään mitään siitä onko tämä skaalattavissa koko väestölle..
Riippuu mitä testataan, kustannustehokkuutta on vaikea testata kun loput 99% työttömistä tarvitsevat edelleen täyden byrokratian ja kyyläyksen eli byrokraatteja ei voi monottaa pois ja saada säästöjä, samoin verotusta voi laskeskella sitten kun tätä joskus oikeasti laajennetaan. Anteeksi jos eikä kun.
Laskin että jos vuonna 2017 olisin perustulolla työmarkkinatuen sijaan, saisin 416 euroa vähemmän käteen vuodessa. Eli perustulo itse asiassa heikentää monen toimeentuloa, ellei saa työpaikkaa.
Niille, joilla on mahdollisuus tehdä edes osa-aikatyötä, perustulo on hyvä ratkaisu.
Itse mietin, että onko perustulolla silti oikeutettu palkkatukeen. Se on usein ainoa mahdollisuus saada työtä edes hetkeksi monella alalla. Voisin itse perustulolla siinä tapauksessa saadakin töitä, koska voisin vastaanottaa lyhyitä ja osapäiväisiä pätkiä.
Vierailija kirjoitti:
Eli kokeiluun menee porukkaa jolla jo hyvät tuet. Tosin kuin ne jotka sitä tarvitsisivat niinkuin toimeentulotuen asiakkaat, joilla olisi kerrankin mahdollisuus hakea pätkätöitäkin.
No en pitäisi työmarkkinatukea hyvänä. Opintotuki ja kotihoidontuki taitavat kyllä olla pienempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Miksi eivät? Minäkin kuulun tuohon otantaan vaikka minulla on työpaikka.
En tiennyt, että työssäkäyville maksetaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, paitsi jos tekevät töitä vain satunnaisesti. Kuulutko sinä niihin? Jos sinulla on kokoaikatyö, niin sitten en ymmärrä, miksi saat kyseisiä tukia.
Vierailija kirjoitti:
Laskin että jos vuonna 2017 olisin perustulolla työmarkkinatuen sijaan, saisin 416 euroa vähemmän käteen vuodessa. Eli perustulo itse asiassa heikentää monen toimeentuloa, ellei saa työpaikkaa.
Perustulo ei korvaa työttömyysetuuksia taikka mitään muutakaan etuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos perustulon vastaanottaja saa töitä, häntä ei veroteta kovemmin? Eihän tässä kokeilussa ole järkeä, tässä ei todisteta yhtään mitään siitä onko tämä skaalattavissa koko väestölle..
Riippuu mitä testataan, kustannustehokkuutta on vaikea testata kun loput 99% työttömistä tarvitsevat edelleen täyden byrokratian ja kyyläyksen eli byrokraatteja ei voi monottaa pois ja saada säästöjä, samoin verotusta voi laskeskella sitten kun tätä joskus oikeasti laajennetaan. Anteeksi jos eikä kun.
Tuntuu siltä että tämä kokeilu on semmoinen "kärkihanke" jolla hämätään vaan porukkaa. Suurimmalle osalle työttömiä tulee vaan lisää haastatteluja, kyttäystä, kyykytystä ja byrokratiaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustulokokeiluun joutuminen on aika ikävä yllätys niille, joilla on säästöjä: sossustahan ei saa tukea ennen kuin omat varat on käytetty ja mm. työmarkkinatukea saa/on saanut vaikka tilillä olisi miljoona. Ja jos ei ilmoita varojaan tt-tukea hakiessaan syyllistyy petokseen.
Mikä siinä on ikävää, jos tilille tulee mitään tekemättä 560 euroa? Eikö perustuloa saa, jos on säästöjä? Kuinka monta sellaista ihmistä löytyy, joka hakee tällä hetkellä sossusta rahaa, vaikka heillä olisi säästössä tuhansia tai satoja tuhansia?
Kai se on ihan ok, mutta mä en ymmärrä miten tuo on niin paljon eri asia kuin normaali työttömyyskorvaus, jota mun mies saa 522e.? Okei, muutama kymppi enemmän, ihan kiva.
Mutta se huomioidaan asumistuessa. Eli edelleen henkilö saa vain sen 500e/kk asumiskulujen jälkeen. Sama kuin nyt.
Yksin asuvalla siis näin. Me asumme siis yhdessä, ja mies saa 522 /kk.
En ymmärrä tätä perustulon pointtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Miksi eivät? Minäkin kuulun tuohon otantaan vaikka minulla on työpaikka.
En tiennyt, että työssäkäyville maksetaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, paitsi jos tekevät töitä vain satunnaisesti. Kuulutko sinä niihin? Jos sinulla on kokoaikatyö, niin sitten en ymmärrä, miksi saat kyseisiä tukia.
Teen osa-aikaista työtä. En varsinaisesti tarvitsisi t-tukea, mutta tottakai haen sitä kun se on mahdollista.

Jos Suomessa koettaa ottaa vastaan vaikka viikon parin pätkähommaa niin selviää nopeasti miksi perustulo on hyvä idea. Ensin tippuu koko kuukauden tuet pois, sitten joudut hakemaan uudestaan tukia, ja ne tulee ehkä puolentoista kuukauden viiveellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Miksi eivät? Minäkin kuulun tuohon otantaan vaikka minulla on työpaikka.
En tiennyt, että työssäkäyville maksetaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, paitsi jos tekevät töitä vain satunnaisesti. Kuulutko sinä niihin? Jos sinulla on kokoaikatyö, niin sitten en ymmärrä, miksi saat kyseisiä tukia.
Teen osa-aikaista työtä. En varsinaisesti tarvitsisi t-tukea, mutta tottakai haen sitä kun se on mahdollista.
Ok, mutta kommenttisi ei vieläkään poista ihmetystäni tuosta alkuperäisestä väitteestä eli "Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan". Oletin "voitolla" tarkoitettavan perustulokokeiluun pääsemistä, ja että näillä henkilöillä pitäisi olla työpaikka. Missä Kelan sivulla sellainen lukee? Mielestäni kokeiluun otetaan työttömiä, tai kaltaisiasi vain osittain työssä käyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustulokokeiluun joutuminen on aika ikävä yllätys niille, joilla on säästöjä: sossustahan ei saa tukea ennen kuin omat varat on käytetty ja mm. työmarkkinatukea saa/on saanut vaikka tilillä olisi miljoona. Ja jos ei ilmoita varojaan tt-tukea hakiessaan syyllistyy petokseen.
Mikä siinä on ikävää, jos tilille tulee mitään tekemättä 560 euroa? Eikö perustuloa saa, jos on säästöjä? Kuinka monta sellaista ihmistä löytyy, joka hakee tällä hetkellä sossusta rahaa, vaikka heillä olisi säästössä tuhansia tai satoja tuhansia?
Lue kommenttini uudelleen niin ymmärrät.

En kirjoittanut että pitää olla työpaikka. Sanoin, että voiton lunastamiseksi tarvitsee työpaikan. Et tietystikään ymmärrä mitä tarkoitan, mutta et ole ainut, sillä taloudellisten vaikutusten arviointi on ihmisillä yleensäkin aika heikoissa kantimissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustulokokeiluun joutuminen on aika ikävä yllätys niille, joilla on säästöjä: sossustahan ei saa tukea ennen kuin omat varat on käytetty ja mm. työmarkkinatukea saa/on saanut vaikka tilillä olisi miljoona. Ja jos ei ilmoita varojaan tt-tukea hakiessaan syyllistyy petokseen.
Mikä siinä on ikävää, jos tilille tulee mitään tekemättä 560 euroa? Eikö perustuloa saa, jos on säästöjä? Kuinka monta sellaista ihmistä löytyy, joka hakee tällä hetkellä sossusta rahaa, vaikka heillä olisi säästössä tuhansia tai satoja tuhansia?
Kai se on ihan ok, mutta mä en ymmärrä miten tuo on niin paljon eri asia kuin normaali työttömyyskorvaus, jota mun mies saa 522e.? Okei, muutama kymppi enemmän, ihan kiva.
Onhan siinä nyt vissi ero, painostetaanko sinua jatkuvasti etsimään töitä saadaksesi tuon rahan vai ei. Toki jos sinä ja miehesi haluatte kyykytystä ja uhkailua tukien menettämisestä, niin perustulo olisi varmaan teille suuri surun aihe. Aika moni muu olisi tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kukaan viitsinyt sitten Kelan sivuilta lukea kuinka perustulokokeilu toimii. Jos sinut valitaan kokeiluun saat käytännössä 14 tuhannen euron arpajaisvoiton. Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan.
Eli mikään ei muutu, paitsi jos onnistut saamaa kokopäivätyön. Silloin tilillesi tipahtaa 560 euroa tuloa, joka ei ole verotettavaa.
Mitä tarkoitat sillä, että tarvitsee työpaikan? Kelan sivuilla lukee:
Perustuloa saa 2 000 satunnaisotannalla valittua henkilöä. Muut eivät voi saada perustuloa. Perustuloa ei siis voi hakea, toisin kuin Kelan muita etuuksia.
Joulukuun puolivälissä tapahtuvaan satunnaisotantaan osallistuivat tietyin rajauksin 25–58-vuotiaat henkilöt, joille Kela on maksanut työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa marraskuussa 2016 ja jotka eivät ole saaneet etuutta lomautuksen vuoksi. Satunnaisotanta tarkoittaa sitä, että kaikilla perustulokokeilun kriteerit täyttävillä henkilöillä oli yhtä suuri mahdollisuus tulla valituksi kokeiluryhmään.
Kokeiluun valitut henkilöt eivät voi kieltäytyä kokeilusta, jotta kokeilun tulokset eivät vääristyisi.
Eivähän nuo ole ihmisiä, joilla on työpaikka.
Miksi eivät? Minäkin kuulun tuohon otantaan vaikka minulla on työpaikka.
En tiennyt, että työssäkäyville maksetaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, paitsi jos tekevät töitä vain satunnaisesti. Kuulutko sinä niihin? Jos sinulla on kokoaikatyö, niin sitten en ymmärrä, miksi saat kyseisiä tukia.
Teen osa-aikaista työtä. En varsinaisesti tarvitsisi t-tukea, mutta tottakai haen sitä kun se on mahdollista.
Ok, mutta kommenttisi ei vieläkään poista ihmetystäni tuosta alkuperäisestä väitteestä eli "Voiton lunastamiseksi tarvitset kuitenkin työpaikan". Oletin "voitolla" tarkoitettavan perustulokokeiluun pääsemistä, ja että näillä henkilöillä pitäisi olla työpaikka. Missä Kelan sivulla sellainen lukee? Mielestäni kokeiluun otetaan työttömiä, tai kaltaisiasi vain osittain työssä käyviä.
En kirjoittanut että pitää olla työpaikka. Sanoin, että voiton lunastamiseksi tarvitsee työpaikan. Et tietystikään ymmärrä mitä tarkoitan, mutta et ole ainut, sillä taloudellisten vaikutusten arviointi on ihmisillä yleensäkin aika heikoissa kantimissa.
Eli siis kiusallasi et viitsi kertoa mitä tarkoitat? No, hupinsa kullakin.