Lue keskustelun säännöt.
Sinä yksinhuoltaja! Oliko sinulla lapsia hankkiessa usko siihen, että parisuhteesi kestäisi loppuun asti?
27.12.2016 |
En halua olla millään tavalla vähättelevä taikka ilkeä eronneita kohtaan. Mua vain aidosti kiinnostaa, että sillon kun hankitte puolisonne kanssa lasta, niin voitteko puhtaalla omalla tunnolla sanoa uskoneenne joka solulla siihen, että tämä olisi se ihminen kenen kanssa haluaisitte ja tulisitte loppuelämänne viettämään? Vai oliko taustalla epäilyksiä siitä ettei juttu välttämättä toimi? Kenties olitte olleet yhdessä niin pitkään, että seurustelitte yhä pelkästä tottumuksesta?
Oletuksena tässä siis tietysti se, että lapsenhankitahetkellä tarkoituksena/ajatuksena oli se, että kyseisen kumppanin kanssa loppuelämä vietettäisiin yhdessä. Tämä maininta siksi, että toiset naiset hankkivat lapsen baaripanon kanssa alun perinki aikomuksena hoitaa lapsi yksin.
Kommentit (45)
Eihän mikään elämässä ole 100%varmaa mutta toivoin että olisimme yhdessä aina. Silloinen mieheni halusi lapsia ja kun ero tuli (puskista) oli puhe että hän paremmin tienaavana pitää lapset. Eipä vaan käynytkään loppujen lopuksi hänen suunnitelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon monesti miettinyt samaa kuin aloittaja. Me ollaan miehen kans oltu yhdessä nyt 9 vuotta, 4 vuotta naimisissa ja lapset 3v ja 3kk. Mää voin rehellisesti sanoa, että uskon meidän suhteeseen ihan 100%, kunhan siihen tietysti panostaa. Juteltiin myös yhdessä tästä asiasta pari viikkoa sitten, edelleenkin uskotaan molemmat, että ollaan toisillemme "ne oikeat" eikä osata kuvitella sellaista tilannetta, että joskus erottais. Toki pettämiset, väkivalta ja vastaavat on ihan asia erikseen ja sitte pitäis keskustella aikalailla suhteesta, mutta vielä ei ainakaan tuommosia oo ollu. Joten mää (ja me) kyllä ihan vilpittömästi uskotaan siihen, että tullaan olemaan yhdessä aina.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua kiinnostaa vain eronneen parin lähivanhemmaksi päätyneen puoliskon mielipide? Onko sinulla suunnitelmissa tehdä samanlainen avaus etävanhemmillekin, vai miksi erottelu?
Minullla ei ollut tarkoituksena tehdä tällaista erottelua. Molemmat vanhemmat saavat tottakai vastata! Oli sitten se lähivanhempi tai etävanhempi. Pahoittelut jos muotoilin alkuperäisen kysymyksen epäselvästi. -ap-
Vierailija kirjoitti:
Tulin raskaaksi siinä vaiheessa kun liittomme oli alkanut 7 yhdessä eletyn vuoden jälkeen rakoilemaan. Uskallan täälä anonyymisti myöntää, että raskautuminen oli osittain epätoivoinen yritys pysyä yhdessä.. kuvittelin nuorena, että lapsi olisi tarpeeksi voimakas liima pitämään meidät yhdessä. Toisin kävi. Kuitenki lapsemme on maailman rakkain, enkä vaihtaisi hetkeään hänen kanssa vietetyistä hetkistä pois. Nykyisin olen myös löytänyt uuden miehen. Lapsen isään välit ok. Itse olen tytöllemme lähivanhempi.
About sama tarina! Yhdessä oltiin tosin ehditty olla 10 vuotta..
En missään nimessä pitänyt itsestään selvyytenä, että olemme yhdessä loppuun asti. Enkä edelleenkään ajattele niin. Meillä on edelleen hyvä liitto ja yhdessä jatkamme, mutta elämästä ei ikinä tiedä. On turha murehtia sellaista nyt, toisn hyvän liiton eteen kannattaa työskennellä. Se, että elämä ei mene niin kuin oli suunnitellut, ei suinkaan tarkoita pelkästään epäonnistumista. Aukeaa uusia ovia, ja löytyy uusia polkuja - sellaisia, joita ei olisi "osannut" suunnitella etukäteen.