Lue keskustelun säännöt.
Palstapsykologit! Miksi olin näin harhainen lapsena?
27.12.2016 |
Valehtelin paljon. Luulin että valheista tulee totta, jos uskon niihin tarpeeksi paljon, enkä välillä edes erottanut mikä oli keksittyä ja mikä totta. Tämän ansiosta olin mm. ihan varma, että pystyisin korottamaan kouluarvosanojani myöhemmin. Siis ihan peruskoulun arvosanoja, uskoin että voisin vaan kävellä luokkaan tai ilmoittautua kouluun myöhemmin jos jokin aine menisi huonosti. Tämän takia en sitten panostanut niihin aineisiin, jotka ei kiinnostaneet. Luulin myös joitain unia tosiksi.
Luulin että en ollut samalla tavalla elossa kuin muut, ja että kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen mitä tein. Enkä ymmärtänyt että tekoni vaikuttivat muihin, enhän minä ollut olemassa samalla tavalla. Ajantajuni oli todella huonoa, ja minkä luulin olevan 5min saattoikin olla tunti.
Jossain vaiheessa tuo meni ohi. En vieläkään ymmärrä miksi tai miten. Nuo ajat vaikuttavat jonkun muun tekosilta, että olisin vain seuraillut vierestä.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että kehityit kognitiivisilta kyvyiltäsi joiltain osin tavallista myöhemmin. Nuo vaiheet tosiaan ovat normaaleja nuoremmille lapsille. Kannattaa tutustua aiheeseen esim. ihan lukion psykologian kirjoista. Syitä voi olla paljon erilaisia.
Mielenkiintoista, voiko kognitiiviset kyvyt kehittyä hitaammin jos missään tarkastuksissa ei tule mitään esille ja koulumenestyskin on ok? Pitääkin kaivaa lukion psykologian kirjat esille kun käyn kotona seuraavan kerran. Olen kyllä joskus miettinyt että jos olisin lukiossa nyt, se sujuisi sillä tavalla kuin lukion "kuuluisi" sujua. Muistan ajatelleeni näin myös lukiossa ylä-asteesta, ja ylä-asteella ala-asteesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vastaavia harhoja, tosin pahempia. Osittain kärsin tuosta edelleen 28-vuotiaana. Ehkä meitä ei voi verrata, kun mulla tämä eteni äänten kuulemiseksi ja muuksi tällaiseksi. Olen nykyisin eläkkeellä mielenterveyden totaalisen hajoamisen takia. Dissosiaatio on ysi selitys. Meillä on vastaavaa suvussa ja olen lukenut jostain, että taipumus dissosiaatioon voi olla perimässä. Pienikin ikävämpi juttu lapsena voi laukaista sen.
Mua ei ole kukaan osannut diagnosoida. Skitsofrenia ei täsmää, koska oireista huolimatta pystyin jo lapsenakin vaikuttamaan suht normaalilta, etkä säkään ap vaikuta skitsofreenikolta. Neurologiset ongelmat ei myöskään ihan täsmää mun kohdalla. Reagoin asioihin jotenkin eri tavoin kuin muut. Edelleen on kausia, jolloin uskon esim. tappaneeni jonkun, mutta nykyisin tiedostan sen olevan harhaa, vaikka se tuntuisi todella todelliselta. Pystyn toimimaan täysin normaalisti, vaikka pääni olisi todella sekaisin. Olen tavannut useita ammattilaisia (ei eläkkeelle muuten pääse), eikä kukaan tiedä oikein, mitä tämä on.
Jotkut tapaukset jää vähän arvoituksiksi. Näyttää siltä, ettei oppikirjatapauksia dissosiaatiosta, add/adhd:sta, skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai vaikka ruotsalaisuudesta ole oikeasti olemassakaan.
Dissosiaatiohäiriöltä kuulostais, varsinkin manitsemasi irrallisuus, sumuisuuus, valemuistot ja se ettei koe olevansa elossa samalla tavoin elossa kuin muut. Googletahan, siitä löytyy kattavasti tietoa ja myös seulalomakkeita. Jos tunnistat itsessäsi paljon dissosiaatioon viittavia piirteitä voisi psykoterapia olla paikallaan, siellä voisi pureutua ongelman juureen ja helpottaa tulevaakin arkea.
Onko sulla sellaista että kävelet, fillaroit tai ajat autolla jonnekkin ja perille päästyä et esimerkiksi pysty sanomaan mitä matkalla tapahtui, ajoitko päin punaisia jne. Onko sun vaikea keskittyä kun muut puhuu vai katoatko omaan pään sisäiseen maailmaan? Onko muistikatkoksia?
Mulla itellä on dissosiaatiopätkiä lapsuudessa perheväkivaltaan ja hyväksikäyttöön liittyen.
Kuulostaa minun ajattelultani myös. Olen kokenut erittäin traumaattisen lapsuuden ja lapsuudessa koin olevani täysin erilainen kuin muut. Minua on myös kiusattu ja olen itse ollut kiusaaja porukassa.
Olin hyvin ujo sekä herkkä,jota olen edelleen. Olen kokenut ihmissuhteissa paljon pahaa,läheisiä on kuollut niin ystävistä kuin myös toinen vanhemmistani. Äitini on narsistinen luonne.
Nuo kouluista mainitsemasi asiat täsmää myös. Olen kova haaveilemaan ja useat haaveiluni ovat käyneet toteen jollain ihmeen tavalla. Olen itse niihin panostanut ja ymmärrän sen mutta moni asia mitä elämässäni on tapahtunut,tuntuu olevan jotenkin minulla ennalta tiedossa.
Mitähän vielä kertoisin... Olen pitkässä parisuhteessa ,30v nainen.
Vierailija kirjoitti:
Dissosiaatiohäiriöltä kuulostais, varsinkin manitsemasi irrallisuus, sumuisuuus, valemuistot ja se ettei koe olevansa elossa samalla tavoin elossa kuin muut. Googletahan, siitä löytyy kattavasti tietoa ja myös seulalomakkeita. Jos tunnistat itsessäsi paljon dissosiaatioon viittavia piirteitä voisi psykoterapia olla paikallaan, siellä voisi pureutua ongelman juureen ja helpottaa tulevaakin arkea.
Onko sulla sellaista että kävelet, fillaroit tai ajat autolla jonnekkin ja perille päästyä et esimerkiksi pysty sanomaan mitä matkalla tapahtui, ajoitko päin punaisia jne. Onko sun vaikea keskittyä kun muut puhuu vai katoatko omaan pään sisäiseen maailmaan? Onko muistikatkoksia?
Mulla itellä on dissosiaatiopätkiä lapsuudessa perheväkivaltaan ja hyväksikäyttöön liittyen.
Juu, ne kävelymatkan tai autolla ajamisen aikaiset tapahtumat katoaa usein jonnekin. Olin vasta vähän aikaa sitten törmännyt yhteen tuttuuni, enkä huomannut kun tämä moikkasi minua. Ajattelin ensin että tämä sekoitti minut johonkin toiseen henkilöön, mutta yksityiskohdista päätellen se olin minä. Olen huono seuraavaan keskusteluja tai mitään, minkä koen tylsäksi. Muistikatkoksia on silloin tälloin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, hyvä että noi oireet katosi. Pelottavalta kyllä vaikuttaa.
Isä oli lapsuudessa etäinen, ei mitenkään erityisen tunnekylmä mutta juuri sellainen että joistain asioista ei vaan puhuttu. Välimme ovat silti hyvät, ja itseasiassa jutellaan nykyään jo vähän avoimemmin ja enemmän.
Äiti oli todella omapäinen, ja tämän käytös oli joskus outoa. Jos jokin asia ei hänen mielestään ollut oikein, se ei ollut oikein. Esimerkkinä muistan lukeneeni autossa jotain kirjaa ja kerroin hänelle siitä jonkun faktan. Hän nauroi ja sanoi "ei se ole totta, meille opetettiin tuo asia toisella tavalla. Oletko nyt ihan varma?" Ja kun yritin inttää vastaan ja näytin kirjan hänelle, hän suuttui. Suuttui jos jotain asiaa jonka hän mainitsi viikko sitten ei muistanut, mutta jos hän ei muistanut jotain siitä ei oltu ikinä keskusteltukaan, koska kyllä hän muistaisi.
Sisaruksesta ei ole mitään erityisempää mainittavaa, tultiin hyvin juttuun ja tullaan hyvin juttuun edelleen. Ap