Lisääntynyt alkoholinkäyttö ja siitä seurannut omituinen juttu...

Tää omituinen juttu on ollut se, että koen halua lopettaa. Ja kuitenkaan en halua. Mutta en tiedä kumpaa haluan enemmän. Kuulostaako tämä kenestäkään muusta (juoposta) tutulta? Haluaisin olla toisenlainen ihminen, mutta jos se tarkoittaa, ettei voi juoda, niin en tiedä kumpi haluan olla.

Alkoholin käyttöni on viimeisen vuoden aikana lisääntynyt selvästi, vaikka muutoinkin olen kausittain juonut enemmän. Juon toisinaan myös silloin, kun en välttämättä koe varsinaista halua tai tarvetta juoda, mutta juon jotenkin pakonomaisesti, koska voin juoda. Juon ikään kuin "varalta" (minkä, en tiedä). Ja käytän lähes jokaisen tekosyyn juodakseni, vaikka määrät eivät olisikaan suuria. Kotona ei voi olla yhtään alkoholia, koska juon sen heti. Ostin jouluksi kahdesti viiniä, ja join molemmat ostoiltana (eli jee, selvä joulu). Ja jos toisinaan en juokaan, vaikka voisin, niin koen siitä suurta tyydytystä, ikään kuin se todistaisi, että eihän minulla mitään alkoholiongelmaa ole. Kuitenkin se on mielessä silloinkin. Ja vaikka kertamäärät eivät olisi suuria (mitä ne usein kuitenkin ovat), niin eniten on alkanut inhottaa se, miten paljon alkoholi viehättää minua. Rakastan alkoholia ja rakastan humalaa.

Mietin juomista todella paljon ja todellakin käytän lähes jokaisen mahdollisen hyväksyttävän syyn juoda, edes vähän (huomaa, nytkin selittelen: "en minä aina vedä perskännejä!"). Töissä eräs puhui, miten oli ollut hauska käydä ostamassa joululahjoja, kun oli miehensä käynyt terästetyllä glögillä ensin. Kuinka minä tulkitsin sen? Menin samana päivänä töiden jälkeen juomaan nopeasti kaksi nelosta, koska sit on kivempaa ostella lahjoja ja hei, näin ne muutkin tekee, ne normaalilla tavoin alkoholia käyttävät. Samalla toki ostin kotiinkin juomista ja sitä ei tarvinnut itselleen edes perustella enää.

Suurimpana tekosyynä juomiseeni olen varmaan käyttänyt sinkkuuttani. Pienessä sievässä on kiva käydä viihteellä, nyt kun voi, ja koskapa sen tietää, milloin tapaisi Sen Oikean. Juon, koska lähden viihteelle tavatakseni sen oikean, ja toisaalta, usein kun olen juonut, ei huvita edes lähteä mihinkään, joten kalsarikänneihin se jää. Miten siinä ketään tapaisi.

Mun viinapääni on huikea. Pohjiksi vedän helposti litran viiniä (koska ne on pahvitölkeissä, ei tarvi kantaa Alkoon) ja 2-6 x 0,33 saunaolutta. Lähtiessä en ole silmiinpistävässä humalassa. Baarissa pari mietoa ja pari paukkua, aina omin jaloin kotiin. Juomiseni ei aiheuta mitään draamaa, en kaatuile, tappele, itke, avaudu tai koe muitakaan tunteenpurkauksia, minusta tulee vaan sosiaalinen ja hauska. Olen loppuun asti hauskaa seuraa, joka huolehtii muista. Totta kai ymmärrän, että tämä on humalaisten kanssaihmisten, ja osin oma tulkinta minusta, selväpäisten silmään näytän takuulla yhtä juntilta juopolta kuin ne muutkin. Toisaalta tykkään myös juoda ja lähteä yksin, ettei kukaan tarkkailisi määriä, mitä kumoan. Käytän tekosyynä myös sitä, että ihmiset tykkää musta enemmän, kun olen humalassa. Olen selvinpäin melko vetäytyvä yhtään vieraampien ihmisten läsnä ollessa. Tänään ajattelin, että jos vietän tipatonta tammikuuta, niin enhän mä sit voi mennä treffeillekään, koska ei kukaan jaksa näin tylsää ihmistä, mun pitäisi olla kahden viinilasillisen pienessä sievässä että olisin kelvollista seuraa. Sitten tajusin, että on tosiaan olemassa ihmisiä, jotka arvostavat täysin selväpäistä ihmistä kumppanikseen eivätkä vaatisi, että se olisi joku pikku hiprakassa pyörivä viihdyttäjä.

Rahaa menee luonnollisesti enemmän kuin haluaisin, painoa tullut viitisen kiloa tämän vuoden aikana (eikä se ole lihasta, heh). (jatkuu)