Loppuu päivät kesken ennen joulua!
Osa lahjoista vielä hankkimatta ja tietysti niistä yksi pitäisi lähettää. Oma vika, mitä en saanut aikaiseksi ajoissa niitä hankkia.
Maanantai ja tiistai menee harrastusten ja koulun joulujuhlassa. Keskiviikkona hankin loput joululahjat ja kinkun, joka on tilattu. Torstaina täytyy siivota vessa, käydä kaupassa ostamassa osa jouluruuista, valmistaa punajuurilaatikko ja graavata lohi.
Perjantaina siivotaan loput (meillä ei siivota kaappeja), laitetaan joulukuusi, paistetaan kinkku, leivotaan juustokakku ja käydään kaupassa. Kaikki tämä tehdään luonnollisesti kello 17 jälkeen, kun olen päässyt töistä kotiin. Ensimmäistäkään joululahjaa en ole paketoinut, joten sekin jää jälleen aaton vastaiselle yölle.
Onko tässä mitään järkeä... Miten mun suunnitelmat meni näin pahasti pieleen. Ensi vuonna teen kaiken ihan toisin! Aivan kuten päätin edellisvuonnakin.
Muita vastaavassa tilanteessa olevia?
Kommentit (3)
Välttääkseni vastaavan ongelman, olen hankkinut tälle viikolle vapaata. Tuhlasin työaikapankista tunteja neljän päivän edestä ja perjantaille yhden vuosilomapäivän. Tänään siivoan kaksi huonetta ja käyn lahjaostoksilla, huomenna siivoan kaksi huonetta ja teen piparitaikinan, keskiviikkona leivotaan ja siivotaan keittiö, torstaina siivoan saunan ja kylppärin ja käyn ruokaostokset, perjantaina imuroin ja pesen lattiat sekä paistan lanttulaatikon ja sitten meneekin kinkku uuniin pe-la yöksi. Sitten onkin jo jouluaatto. Lahjoja paketoin joka ilta pienissä erissä jos en ole voinut hyödyntää kauppojen paketointipalveluja. Kirjalahjat paketoi kirjakaupan täti ja kauppakeskuksien auloissa paketoivat urheiluseurat. Itselle jää paketoitavaksi vain verkkokauppaostokset.
Ihan itse aiheutettu ongelma, ei tipu sympatiapisteitä. Mikään noita ei ole pakollista.Ei edes se kinkku ja lahjat.
Paketoi vähän kerrallaan joka ilta, niin ei koko yötä tarvitse sitten viimeisenä yönä paketoida.