Omat vanhempani jo kuolleet

Minulla 4 lasta. 2 ed liitosta. Lasten iät välillä 9 ja Töissä käyn aina kuin voin. Tällä hetkellä hoitopäivät lapsilla on 10 pv /kk. Mieheni on kotoisin täältä. Hänen koti ja työ täällä. Äitinsä asuu kotitalossa, joka on vanha maatila. Hommia riittää, anoppi ja miehensä ovat suht terveitä, mutta miehen apua tarvitsevat.
Anoppi alkuunsa jo lähtökohtaisesti inhonnut minua. Olin kaupungista, liikaa meikkiä, vääränlaiset vaatteet.  petiä , en siivoa, lapseni elivät makaronilla ja ketsupilla. Ruokaa teen, joka päivä tavallista . Anopin mielestä huonoa, voita ja rasvaa täytyy olla. Äidinmaidonkorvike täytyy vaihtaa täysmaitoon, koska siinä ei ole niitä myrkkyjä joita korvikkeessa on. Kysyi minulta olenko koskaan lukenut purkin kyljestä kuinka paljon myrkkyjä annan vauvalle. Alussa jo tiesi millainen olen. lähden heti takaisin kaupunkiin kun huomaan millaista maalla on. Olin sellainen baarissa kulkija. Olin, vaikka hän ei tiennyt minun elämästä mitään. Kaikkea epäili, soitteli pari kertaa töihin kun olin yövuorossa. Ei sanonut mitään, mutta luulen, että se oli hän. Oli soittanut edellisen asunnon isännöitsijälle, kysynyt koska asunto myyty jne. Ex-miehelle soitti kerran ja oli kysynyt miksi erosimme. Mies sanonut että välimme ovat asialliset, anoppi puhui pojalleen, että ex-mies minua rakastaa ja pojan täytyy olla varuillaan.. jne. Isyystestiä vaati, Kun meikkaan, olen riikinkukko. Kuopuksen syntymän jälkeen laittoi minulle kortin, jossa kiitti pitkämielisyydestä ja pyysi anteeksi. Ihmettelin elettä,mutta tietenkin otin vastaan ja asiat menivätkin ihan hyvin muutaman kk. Olimme vädyneitä keskosvauvan hoidosta ja arjen pyörittämisestä, annoin ilkeyksien olla. Kun vauva oli viiden kk olimme molemmat, mies sekä minä, tosi väsyneitä. Ajattelin, että kun miehen sisarukset, kolme vanhempaa siskoa, joilla jo aikuiset lapset, olivat kesää viettämässä kotonaan, olisivat auttaneet meitä. Soitin anopille ja kerroin väsymyksestä, josta hän tosin tiesi jo koska kävi meillä usein, pyörähtämässä ja päivittelemässä kotimme siivoa ja kaikkea mahdollista... (tiedoksi, että kotimme on kaunis ja niin siisti kuin lapsiperheessä usein on. En mankeloi lakanoita, mutta suht siisti liinavaatekaappi on kuitenkin. En pidä silitettyä pöytäliinaa, vaan tabletit jotka helppo pitää puhtaana. Tällaiset asiat ovat anopille elämää suurempia.) Kolme kertaa soitin ja pyysin että saisiko lastenhoitoapua toiseksi nuorimmaiselle. Anoppi sanoi joka kerta soittavan kun on puhunut "likkojen" eli tyttäriensä kanssa ,jos joskus kesän aikana ottaisivat. Ei soittanu. Kun siskot tulivat lomalle kotiinsa, ( asuvat välimatkojen päässä, lähin 300 km) kävivät kääntymässä katsomaan vauvaa ja lupasivat tälle toiseksi nuorimmaiselle, että hakevat uimaan sitten jonain päivänä. Eivät hakeneet.
Mies ei pyytänyt koskaan apua, koska ei halua alkaa "riitelemään " hänen kanssaan.
Olin aivan uupunut, ja sitten väsyneenä soitin kesän loputtua anopille , kun mieheni oli TAAS auttamassa talon töissä ja minä yksin lapsien kanssa. Kerroin, etten pyydä koskaan apua häneltä enää. Olin kauhea suustani, osin väsymyksen takia, osin silkasta ärsyyntymisestä. Anoppi sanoi kylmästi tapansa mukaan, että lapset tehty itse, itse myös hoidat. En ole apua sen jälkeen pyytänyt ja toisaalta elämä on helpottanutkin,kun nuorin on jo helpommassa iässä.
Muutaman kerran tänä aikana on anoppi poikansa kautta pyytänyt että toisi tämän toiseksi nuorimmaisen luokseen. Molemmilla kerroilla, kun ystävänsä oli oman saman ikäisen lapsenlapsen kanssa kylässä. En ole antanut.
Nyt olen hirveä miniä, itsekäs ja kauhea kaikin puolin.
Mieheni on käynyt kuten tähänkin asti.
Mitä mieltä olette muut, olenko väärässä ja teen väärin?
Aikomukseni on pysyä päätöksessäni.