Olen hylkääjä - nyt hylkäsin ystävän

Mulla on ongelma. Hylkään ihmiset, jotka tuottaa mulle jonkin pettymyksen. Tiedän, mistä ongelma juontaa juurensa - lapsuuteni tärkeät ihmiset tuottivat mulle jatkuvia pettymyksiä ja siinä tilanteessa itseni kovettaminen oli mulle keino selviytyä.

Nyt huomaan, että olen hylkäämässä ystäväni. Hän tuotti mulle pettymyksen, mutta pyysi sitä anteeksi ja nyt pitäisi voida jatkaa eteenpäin. Huomaan vain itsessäni, että jokin minussa pistää hanttiin. Olemme asiallisisssa väleissä, mutta jotenkin olen sijoittanut hänet tuttava-zonelle. Henkisesti.

En enää soittele hänelle, en ehdota yhteisiä tekemisiä. Jos hän on yhteydessä minuun ja kutsuu käymään, menen ja juttelen mukavia, mutta välttelen kaikkia merkityksellisiä keskusteluja. Järjellä tajuan, että tämä ei kannata, koska hän on ollut minulle todella merkityksellinen ihminen, johon olen voinut luottaa vaikeinakin hetkinä elämässäni. Tunnetasolla vain en pääse eroon tästä kylmyyden muurista, jonka olen rakentanut välillemme.

Onko joku muu paininut tällaisten ongelmien kanssa ja ehkä pystynyt muuttamaan tätä toimintatapaa? Arvostelijat älkää vaivautuko... se kertoo vain, että teilläkin on ongelma, jota vain ette halua myöntää. :p