Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Annoin juuri anteeksi kuolemansairaalle isälleni, joka hylkäsi minut vauvana
17.12.2016 |
Olen jo aikuinen nainen, naimisissa ja omat lapset. Isä tuli elämääni 12 vuotta sitten, kun itse päätin etsiä hänet ja ottaa yhteyttä. Isä jätti minut ja äitini ollessani vastasyntynyt. Hän piti minua kerran sylissään ja päätti, ettei halua ryhtyä isäkseni tai tukea äitiäni, lähti taakseen katsomatta. Jäimme kahden. Kärsin tuon ajan pikkukaupungissa isättömyydestä valtavasti. Totaali-yh äitini yritti olla tukenani, mutta oli itsekin masentunut hylkäämisestä. Olin tavattoman surullinen ja yksinäinen lapsi. Yksinäisyyttäni lisäsi tieto siitä, että isä oli mennyt pian naimisiin ja hänellä oli suunnilleen ikäisiäni lapsia.
Kurja itsetunto ja minäkuva suistivat elämän huonoille raiteille. Eksyin murrosikäisenä vääriin porukoihin, koin syvää kelpaamattomuutta ja isänkaipuuta, vihaa ja valtavaa katkeruutta. Isäpuolen suku inhosi minua, geeniperimäni oli väärä, en kuulunut heihin. Syöksykierre kiihtyi. Rettelöintiä, kapinaa, poliisi. Omasta kehosta piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
Kuin ihmeen kaupalla (ja 10 vuodella intensiivistä terapiaa) taistelin tieni takaisin pinnalle. Suoritin korkeakouluopinnot loppuun ja sain töitä, etsin isän, sisarukseni ja isovanhempani. Keräsin kaiken rohkeuteni ja esittäydyin heille. Kelpasin kai jotenkin. Sain kadotetusta voimastani osan takaisin ja onnistuin perustamaan perheen, olemaan hyvä äiti lapsilleni. Heidän siivellään eheytyminen jatkuu, teen kaiken toisin kuin omat vanhempani. Olen hyväksyvä, lämmin ja läsnä.
Sitten isäni sairastui. Hän soittaa minulle hädissään ja kuolemanpelossa. Aikaa ei ole paljoa, ehkä viikkoja, korkeintaan kuukausia. Keräsin jälleen kerran itseni ja kaiken kiltteyden, hyväsydämisyyden ja ymmärryksen. Kaiken sen inhimillisyyden, minkä isä unohti kokonaan minut hylätessään. Sanoin ne sanat, jotka tiesin hänen kipeimmin haluavan kuulla. Annan sinulle anteeksi. En syytä sinua mistään. Se mitä tapahtui, tapahtui ja minä olen sen antanut anteeksi. Olet tehnyt parhaasi, olet hyvä ihminen, minä rakastan sinua. Kuoleva mies ei saanut sanottua sanaakaan, puhelimen toisesta päästä kuului vain nyyhkytystä. Sitten hiljainen "kiitos...".
Olen tehnyt jotain sellaista, mihin en ikinä uskonut pystyväni.
Kommentit (15)
Kylläpä olet katkera ja syytät omista epäonnistumisistasi toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ennenkaikkea itsellesi hyvä, kun olet antanut anteeksi. Vihaa ja katkeruutta on erittäin raskasta kantaa mukanaan. Voimia sinulle. 🌻
Hyvin ajateltu. Testamenttia ehtii vielä muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
On ennenkaikkea itsellesi hyvä, kun olet antanut anteeksi. Vihaa ja katkeruutta on erittäin raskasta kantaa mukanaan. Voimia sinulle. 🌻
Kiitos <3 Olen päästänyt vihasta ja katkeruudesta eroon jo ajat sitten, mutta en koskaan uskonut pystyväni antamaan anteeksi isälleni. Toki ole ollut "neutraali" menneisyyden suhteen sillä tavalla, että olen pystynyt ylipäätään olemaan isäni kanssa tekemisissä. Mutta että anteeksianto isälle, joka teki jotain niin julmaa. Yllätin itseni :)
Harjoittele vielä kirjoittamista. Pieni tiivistäminen olisi paikallaan, eikä loppuhuipennus ollut uskottava.
1/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyitkö oikeasti antamaan anteeksi?
Olisit todennut että tekosi oli väärin, mutta..
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ajateltu. Testamenttia ehtii vielä muuttamaan.
Ei niin että se millään tavalla tähän liittyy, mutta testamentti on tehty jo isän sairastuttua, koska tiedossa oli ettei paranemista enää voi tapahtua. Hän halusi itse niin. Joten mitään taka-ajatuksia tähän ei liittynyt.
Kauheaa muuten, miten kyyninen ihminen voi olla... Olen ehkä ollut vihainen ja katkera, mutta kyynisyyden olen luojan kiitos onnistunut välttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyitkö oikeasti antamaan anteeksi?
Olisit todennut että tekosi oli väärin, mutta..
Tämän keskustelun kävimme noin vuosi ensitapaamisen jälkeen. Sanoin tuolloin aivan kaiken. Enkä ollut missään lähelläkään anteeksiantoa. Isä kesti sen ja välimme olivat senkin jälkeen ok. Nyt koin, että oli oikea aika antaa anteeksi ja kyllä, minä pystyin oikeasti siihen. Kyllä hän tietää, että teko oli hirvittävä vääryys minua kohtaan, ei minun sitä enää tarvinnut sanoa. En myöskään halunnut tilanteeseen, jossa isäni on jo kuollut ja olisin sittenkin halunnut kertoa tämän hänelle, kertoa että annan anteeksi.
Tämähän on ihan täyttä paskaa, mutta uppoaa ihan kybällä av-mammoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ajateltu. Testamenttia ehtii vielä muuttamaan.
Ei niin että se millään tavalla tähän liittyy, mutta testamentti on tehty jo isän sairastuttua, koska tiedossa oli ettei paranemista enää voi tapahtua. Hän halusi itse niin. Joten mitään taka-ajatuksia tähän ei liittynyt.
Kauheaa muuten, miten kyyninen ihminen voi olla... Olen ehkä ollut vihainen ja katkera, mutta kyynisyyden olen luojan kiitos onnistunut välttämään.
Ei tarvitse meille selittää. Tiedät kyllä itsekin, että testamenttia pystyy muuttamaan vielä kuoliinvuoteellakin.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on ihan täyttä paskaa, mutta uppoaa ihan kybällä av-mammoihin.
Kyllä, elämäni oli jossain vaiheessa täyttä paskaa. Samoin lähtökohtani ja ennuste tulevalle. Elämäni kuitenkin on täyttä totta ja kaikki tässä kertomani niin kipeän todellista, että jos et sitä erota niin olet sokea. Miksi kukaan haluaisi kirjoittaa tällaista vain huvin vuoksi?
Syy miksi tämän tänne kirjoitin on se, etten voi tätä yhdellekään sielulle kertoa tällä tavalla. Ja se oli sanottava. Nyt se on sanottu, joten on melko toisarvoista uskotko sinä sitä vai et. Toisaalta hyvä jos et usko, koska se kertoo siitä, että sinun elämäsi on ollut todella suojattua eikä sinulla ole mitään käsitystä siitä, mitä jotkut joutuvat käymään läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin ajateltu. Testamenttia ehtii vielä muuttamaan.
Ei niin että se millään tavalla tähän liittyy, mutta testamentti on tehty jo isän sairastuttua, koska tiedossa oli ettei paranemista enää voi tapahtua. Hän halusi itse niin. Joten mitään taka-ajatuksia tähän ei liittynyt.
Kauheaa muuten, miten kyyninen ihminen voi olla... Olen ehkä ollut vihainen ja katkera, mutta kyynisyyden olen luojan kiitos onnistunut välttämään.
Ei tarvitse meille selittää. Tiedät kyllä itsekin, että testamenttia pystyy muuttamaan vielä kuoliinvuoteellakin.
Ei ole mitään syytä muuttaa testamenttia. Eikä perintö ole niin merkittävä, että sen takia kannattaisi myydä sieluaan.
Eihän hän ole tullut sinun elämääsi, jos itse olet hänet esiin kaivanut.
Miksi antaa mitään enää tuossa vaiheessa anteeksi, jos kohta kerran eroon pääsee?
Antaa anteeksi ihmiselle, jonka sielu on linnunpaskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän hän ole tullut sinun elämääsi, jos itse olet hänet esiin kaivanut.
Miksi antaa mitään enää tuossa vaiheessa anteeksi, jos kohta kerran eroon pääsee?
Antaa anteeksi ihmiselle, jonka sielu on linnunpaskaa?
Ehkä se olikin oma sieluni josta olen tässä huolissani.. Luullakseni annoin anteeksi enemmän juuri itseni takia. Että pystyisin olemaan edes joskus kokonainen?
Alue: Aihe vapaa
Hyvin tehty!❤️