Mitä tarkoittaa käytännössä, että kouluissa "ei vaadita enää mitään"? Esim. kertotaulun osaaminen?

Nykyään vaaditaan käsittääkseni enemmän kuin aijemmin

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vaaditaan käsittääkseni enemmän kuin aijemmin

Ainakaan aiemmin ei näköjään opetettu kirjoittamaan sanaa 'aiemmin' oikein?

Haha, ootpas hauska :)

Yksi huoltaja laittoi minulle seuraavan viestin: Vaadin liikaa, kun kahdeksasluokkalaisen pojan pitäisi tuottaa itse lauseita ja kappaleita esitelmäänsä. Oli kopioinut työnsä suoraan wikipediasta...

Onneksi rehtori oli kanssani samaa mieltä, että kirjoittamista voi vaatia. Pojan äiti oli sitten kirjoittanut seuraavan version esitelmästä...

Pirjo kirjoitti:

Vaaditaan, mutta vaatimustaso on matalampi. Esim. kokeet on helppoja ja niistä saa heittämällä 9-10 jos yhtään on asialla. Lisäksi Wilma täyttyy kehuista jos on rauhassa(!) tunnilla. Lapsemme on myös itse sitä mieltä, että rima on aika matala.

Ainahan Suomessa peruskoulu on ollut yhtään fiksummalle muksulle helppo nakki.

Yläkoulussa kirjoitetaan aineet koneella pääosin sen takia, että oppilaat eivät osaa kirjoittaa käsin. He eivät ole sitä taitoa oppineet kuuden alakouluvuoden aikana. Kirjoitus ei kulje riviä pitkin eikä ole mitään eroa isojen ja pienten kirjainten välillä. Sanarajatkin ovat häilyviä, yhdyssanat voivat olla yhdessä tai sitten eivät, ja jopa tavallisten sanojen kirjainten välillä voi olla aukkoja. Kummallisinta on, että omaa nimeä ei vielä seiskaluokallakaan osata kirjoittaa isoilla alkukirjaimilla.

Ennen seiskaluokasta meni kaksi ensimmäistä kuukautta siihen, että kerrattiin nopeasti alakoulun kielioppiasiat, ennen kuin alettiin käymään uutta asiaa. Nykyisin menee koko seiskaluokka siihen, että opetellaan kunnon pohja. Siis ne asiat, jotka olisi pitänyt oppi kuuden alakouluvuoden aikana. Käsin kirjoittmista ei enää aleta opetella, vaan arvioitavat tekstit tosiaan kirjoitetaan koneella.

Samaa olen kuullut myös matikan opettajilta. Puolet seiskalle tulevista ei hallitse alle kymmenen kertotaulua. Heillä ei myöskään ole ymmärrystä käsitteiden eroista, esim. kuutio, neliö, suorakulmio.

Olen välillä antanut oppilailla olla kirjat esillä kokeessa. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että kokeiden keskiarvo on tavallisesti siinä kuuden kieppeillä. Jos on kirjoitettu käsin vihkoon asioita, oppilaat eivät saa edes itse selvää omasta käsialastaan.

Nykyisin ei saa enää jättää luokalle oppimattomuuden takia, koska se kuulemma syrjäyttää nuoren. Luokalle jätetään vanhempien pyynnöstä, tavallisesti jos oppilas on lähinnä lintsannut eikä hänelle voida antaa todistusta, kun tyhjästä on paha nyhjästä.

Uudessa opsissa painotetaan ilmiöoppimista. On tarkoitus tehdä projekteja, joissa jokainen saa tehdä sitä, mitä osaa. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei opi mitään uutta vaan kaikki tekevät sitä, mikä heiltä jo luonnistuu. Lisäksi laiskimmat eivät tee mitään, koska kyllä ne ahkerat sitten hoitavat homman kotiin.

Arviointi muuttuu sanalliseksi. Huoltajille kerrotaan, että Matti ei oikein oppinut kunnolla kertotaulua, mutta alle kymmenen yhteenlaskut hän hallitsee melko hyvin. Ensimmäinen numerotodistus tulee sitten ysin keväällä. Voi olla pienoinen yllätys siinä kohtaa, kun torkassa seisoo vitonen.

Poikkeuksellisen paljon hyvää asiaa ja ajatuksia tässä ketjussa!

Kuinkas käytöstavat? Ruokailuun meno ääneti ja kiltisti jonottaminen. Astiat laitetaan hiljaa palautettaessa, ei heitetä. Kengät laitetaan nätisti riviin ja opettajaa odotetaan luokkaan metelöimättä. Sujuuko nämä? Pitäisi ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Miten lapsi osaa arvioida, mitä pitäisi osata ja kai jotkut lapset ovat ylikriittisiä itseään kohtaan kun taas toiset rohkeampia ja arvostelevat itseään yläkanttiin?

-> ja näin löysimme jälleen yhden asian, jota on hyvä koulussa harjoitella. eiksjee?

Onneksi lapseni kävi koulun silloin kun olöi numero arviointi. Nappiin meni. Viimeistään yo kirjoitukset kertoo mitä osaat ja miten hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten lapsi osaa arvioida, mitä pitäisi osata ja kai jotkut lapset ovat ylikriittisiä itseään kohtaan kun taas toiset rohkeampia ja arvostelevat itseään yläkanttiin?

 viimeistään tulee ilmi kun saa numeron onko se sitten vasta kuutosella. Kyllähän sen huomaa on ko lapsi välkky vai sitten hithaasti oppija tai siltä väliltä. 

Tuo itsearviointi on aika kinkkinen juttu. Oma lapseni on aivan kyllästynyt siihen jo nyt, vaikka vasta vähän aikaa on tätä tehty laajemmin. Ei jaksaisi miettiä jokaisessa oppiaineessa jatkavasti omia tavoitteitaan, osaamistaan ja saavutuksiaan. Itse asiassa on vähän ahdistunut noista, kun ei vielä pikkukoululaisena ole monet osaamisalueet tiedossa. Niinpä oma arviointi on luokkaa olen kiltisti ja kuuntelen opettajaa ja teen mitä käsketään. En oikein tiedä, miksi tuon hallitseminen olisi jotenkin parempaa kuin vaikkapa käytösnumerosta tajuaminen, että ei suju niin kuin pitäisi.

Toki ymmärrän ,että itsearviointi on tärkeä asia mutta en ihan ymmärrä, miksi sitä korostetaan kaiken muun arvioinnin ylittävänä. Eikö ole itsestään selvää, että kaikkien pitäisi oppia arvioimaan työskentelyään mutta että ei se ole se ainoa ja paras mittari missään nimessä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsen ekan luokan syksy lähenee loppuaan. Olin tosi yllättynyt miten helppoa eka luokka on. Lapsi osasi jo lukea mennessään kouluun. Hän laski jo silloin kympeillä ja satasilla ja harjotteli ymmärtämään tuhansia. Ekalla luokalla syksyn aikana isoin numero on nro 10 !!! Lapsen ei tarvitse käyttää päätään yhtään, voi hutiloiden huitaista tehtäviä ja jos virheitä tulee, niin ne tulevat vain siksi ettei hän jaksa keskittyä aivan liian helppoihin tehtäviin. Olen itse hakenut lapselle netistä laskutehtäviä, joissa on enemmän haastetta ja niihin hän jaksaa keskittyä, koska joutuu käyttämään päätään. Opettajalle olen asiasta sanonut, hän teki lapselle vain lisämonisteen, jossa on noita samoja helppoja laskuja kuin kirjassa. Eihän kyse ollut siitä, että niitä laskuja on liian vähän vaan siitä, että ne ovat liian helppoja. Sama juttu kirjoittamisessa. Lapsi kirjoittelee koneella pitkiä tarinoita itse ja kyllästyy luokassa, kun sanakokeet ovat 5 sanaa, jotka menevät leikiten oikein. Kaikki lapset istuvat tunneilla, kun luetaan uutta kirjainta vaikka hah, heh, hih, hoh... vaikka lapsi osaa lukea sujuvasti kirjoja, joissa ei ole kuvia lainkaan eli tod. tarvitse mitään tavuharjoituksia. Kuitenkaan opetusta ei eriytetä yhtään eri tasoisille oppilaille, kaikki ovat samaa massaa. Olen tosi pettynyt tähän nykyajan kouluun.... Jopa omassa lapsuudessani ne sujuvat lukijat saivat olla omassa ryhmässään eikä heidän tarvinnut opetella tavaamaan, kun osasivat jo lukea. Ja matikassa oli vaikeampia tehtäviä niille, jotka jo osasivat enemmän. Vaadin kotona lapselta enemmän kuin koulussa ikinä, koska mielestäni on lapsen osaamisen vähättelyä, jos hänet laitetaan laskemaan vain niitä 2-1 =1 tasoisia laskuja. Harmittaa!

Meijän ekaluokkalaisella  pojalla sama juttu. Me emme ole yhtään panostaneet hänen oppimiseensa, mutta kesällä ennen ekaluokkaa hän innostui äkkiä matamatiikasta ja oppi kerralla laskemaan päässä nelinumeroisia yhteen- ja vähennyslaskuja, lisäksi kertolaskuja, jakolaskuja ja neliöjuuria... Koulussa saa tosiaan sietää 3+4 -laskuja päivästä toiseen. Osaa myös lukea ja rakastaa keskustella erilaisista maailman ilmiöistä. Kotona nauraa tyhmille luokkakavereilleen, enkä edes viitsi siitä opastaa pois, tottahan se hänen näkökulmastaan on. Olen opelle ehdottanut luokan yli hyppäämistä. Itsekseni pohdistkelen myös kotiopetusta. Määräaikainen työni päättyy keväällä ja toivon, että voisin lusmuilla vuoden kotona sen jälkeen. Pahoin vaan pelkään, että tulee taas vastaan joku työ, joka on "pakko ottaa vastaan". Kuten lähikoulun vakituinen virka tai että mua erikseen soitellaan töihin. En voi ottaa sitä riskiä, että töitä ei sitten enää ikinä löytyisikään. Lyhkäset pätkät ei tietysti haittais, sais työkkärin viranomaiset pysymään poissa niskoilta.

Pikkunerolla on isosiskokin, joka on taas kaikkea muuta kuin nero. Hänellekin tekisi hyvää jäädä kuudennen luokan ajaksi kotiin opiskelemaan kunnolla asioita. Yläkouluksi harkitsen pientä kristillistä yksityiskoulua, kunhan vaan sinne kuljettaminen saadaan jotenkin järkevästi järjestettyä...

Itse opetan sillä yläkoululla, johon lapset "kuuluisivat", enkä kyllä voi suositella kenellekään sinne tuloa.