Mitä mieltä henkilöistä, jotka ostavat perheelle ja kavereille jouluna "lahjoiksi" hyväntekeväisyyslahjoituksia?
Itse ottavat tyytyväisenä vastaan kortit, suklaat ja kahvit, ja kertovat sitten mahtipontisesti facebookissa lahjoittaneensa 20 € kehitysmaan lapsille, joten eivät anna kenellekään tutulle mitään.
Kommentit (50)
Teennäisiä itsensä korostajia.
Jos haluaa lahjoittaa jotain, niin ihan itse sitten lahjoittaa hiljaa.
Mitä kehitysavulla on saatu aikaan? Ylikansoitus ja luonnon tuhoutuminen Afrikassa.
"Biggest losses in Africa and South America
Africa and South America had the highest net annual loss of forests in 2010-2015,"
Öö, eihän nuo lahjoja anna kavereilleen. Vaan antavat lahjan organisaation pyörittäjille, lohta leivän päälle.
Jos tietäisin, että jollekin läheiselleni hyväntekeväisyys on iso asia, mielestäni tällainen lahja olisi oikein hyvä. En kuitenkaan lahjoitusta tekisi kenenkään muun "puolesta", koska lahjana vähän ajattelematon tällaiselle ystävälle.
Entä kun pitäisi keksiä lahja ystävälle, jolla on kaikkea ihan liikaa? Ei niin, että olisi rikas, vaan toivoton hamsteri. Kaikki paikat pursuaa tavaraa, suurin osa ihan tarpeetonta, kosmetiikkaa on vaikka muille jakaa. Kukat ei pysy hengissä. Itse ahdistun siitä tavaramäärästä aina käydessäni hänen luonaan, eikä todellakaan tee mieli hankkia enää yhtään mitään lisää. Hän myös käy sännöllisesti hoidattamassa itseään, joten sekään ei ole minusta mikään lahja, koska tekee sen aina muutenkin. Neuvoja?
Miniälle ajattelin ostaa juuri tuollaisen. Tuntuu aina valittavan että kaikkea on..
Jos saisin joltain ystävältä mukalahjan, niin olisi entinen ystävä.
gu kirjoitti:
Mitä kehitysavulla on saatu aikaan? Ylikansoitus ja luonnon tuhoutuminen Afrikassa.
"Biggest losses in Africa and South America
Africa and South America had the highest net annual loss of forests in 2010-2015,"
Haluaisitko tarkentaa miten juuri kehitysapu on aiheuttanut tämän, eikä esimerkiksi modernin teknologian leviäminen muuta kautta?
Ei haittaisi. Olen joskus saanutkin sellaisia, ihan hyvä juttu.
En myöskään määrittele tai arvota ystävyyttäni keneltäkään saamieni lahjojen määrään tai hintaan perustuen.
Minusta olisi kiva saada tuollainen lahja. Toki olettaisin, että ystävä olisi lahjoittanut nimissäni minulle tärkeisiin asioihin, kuten naisten koulutukseen/naisten pankkiin, tiettyjen eläinten/sademetsän suojeluun ja vieläpä tiettyjen yhdistysten kautta (että rahat menevät perille). Silloin se olisi minusta aivan mahtava, loppuun saakka ajateltu lahja. Jos taas on lahjoittanut johonkin ei-minulle-henkilökohtaisesti niin tärkeään yleiskohteeseen kokisin sen hiukan ajattelemattomana, mutta parempana kuin tuikkukupit yms.
Vierailija kirjoitti:
gu kirjoitti:
Mitä kehitysavulla on saatu aikaan? Ylikansoitus ja luonnon tuhoutuminen Afrikassa.
"Biggest losses in Africa and South America
Africa and South America had the highest net annual loss of forests in 2010-2015,"
Haluaisitko tarkentaa miten juuri kehitysapu on aiheuttanut tämän, eikä esimerkiksi modernin teknologian leviäminen muuta kautta?
Haluaisitko sinä tarkentaa miten kehitysapu on ollut hyödyllistä?
HEL-NYC kirjoitti:
Minusta olisi kiva saada tuollainen lahja. Toki olettaisin, että ystävä olisi lahjoittanut nimissäni minulle tärkeisiin asioihin, kuten naisten koulutukseen/naisten pankkiin, tiettyjen eläinten/sademetsän suojeluun ja vieläpä tiettyjen yhdistysten kautta (että rahat menevät perille). Silloin se olisi minusta aivan mahtava, loppuun saakka ajateltu lahja. Jos taas on lahjoittanut johonkin ei-minulle-henkilökohtaisesti niin tärkeään yleiskohteeseen kokisin sen hiukan ajattelemattomana, mutta parempana kuin tuikkukupit yms.
Totta, esim. Syyrian White Helmets olisi hyvä kohde.
Moni ihminen on aika hukassa suuren tavaramäärän kanssa. Jotain suklaata taas on mun mielestä hieman hölmöä lähettää toiselle puolelle Suomea. Mä aion laittaa parin sukulaisen puolesta rahaa hyväntekeväisyyteen – nythän on menossa suuri humanitaarinen kriisi, joten ajoitus on loistava. Iloitsisin itsekin sellaisesta lahjasta. Yltäkylläisyydessä elävä ihminen ei välttämättä edes ilahdu tavaralahjasta. Muakin aina vähän jouluna ahdistaa, että miten taas saa mahdutettua nämä tavarat kotiin. Miksi hyväntekeväisyyslahjoitus siis ei olisi loistava lahja?
Yrittäisin valistaa. Muriaaneilla on aseita jo riittävästi.
En tykkää. Lahjoja ei ole pakko antaa, ja hyväntekeväisyyden voi hoitaa itsekseen. Sitten eri asia jos joku sanoo että laittakaa lahjarahat hyväntekeväisyyteen tai jos tietää että joku asia on erityisen lähellä sydäntä (esim kampanjoi aktiivisesti tai tekee vapaaehtoistyötä sen parissa).
Minusta nuo ovat typerä idea, koska jouluna on tarkoitus ilahduttaa lahjan saajaa. "Mutta kun sillä on jo kaikkea" on minusta huono peruste, koska ainahan voi antaa lahjakortin jonnekin ravintolaan, elämykseen, teatteri/konsertti/elokuvaliput, tai laadukkaita herkkuja joista tietää toisen pitävän. Ei ole mikään pakko antaa tavarakrääsää. Eri asia on, jos tietää toisen oikeasti arvostavan tuollaista lahjaa. Mutta muuten vain kelle tahansa en ostaisi, tuntuu itsekorostukselta ja sädekehän kiillotukselta.

Miksei sinua ilahduttaisi, että nimissäsi on tehty lahjoitus jonnekin hyväntekeväisyyskohteeseen? Edes sellaiseen, mikä on sinun sydäntäsi lähellä? Kuka ei arvostaisi sellaista?
Fiksuja lahjoja. Olen tyytyväinen, jos saan hyväntekeväisyyslahjoja.
Yleensä annan tai postitan ihmisille lahjoja - ja toisinaan hyväntekeväisyyslahjoja. Harvoin kukaan lahjoittaa minulle mitään. En ole some-riippuvainen, joten en ns. mainosta lahjojani yhtään missään.
Fiksuja. toivoisin samoja lahjoja itselleni. Mieluiten ei lahjoja ollenkaan mutta jos on pakko antaa.