Ura ulkomailla, vanhenevien vanhempien ainoa lapsi?

Up

Jokainen voi valita itse. Jos pidät työtäsi tärkeämpänä kuin vanhempiasi, niin se on sitten niin. Voit myös valita toisin. Hankit uuden työn siten, että voit huolehtia jollain tasolla myös vanhemmistasi. En siis tarkoita, että jäisit jossain vaiheessa pois töistä ja ryhtyisit omaishoitajaksi.

Itse olen valinnut toisin. Asun Suomessa lähellä vanhempiani ja appivanhempiani. Äitini kuoli vuosi sitten ja sen jälkeen isäni on tarvinnut paljon apua. Oikeasti iäkkään ihmisen elämä muuttuu kurjaksi, jos kukaan ei ole auttamassa. Riittävät rahavarat toki helpottavat tilannetta. Yhteiskunta pitää ihmisen hengissä, mutta elämän laadusta ei kannata puhua samassa yhteydessä.

Tämä ei ole saarna tai tuomio "huonosta" toiminnasta. Näin vain on. Jos sinä et pidä huolta vanhemmistasi, niin ei kukaan sitä tee. Toivottavasti niin sinun kuin minunkin vanhemmat / appivanhemmat kuolevat mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun eivät enää itse pysty huolehtimaan asioistaan.

Vanhemmat ovat aikuisia ja vastaavat omasta elämästään. Ei lapsella ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan.

Ei ole velvollisuuksia, mutta valinta on lapsen. Hän valitsee osaltaan, millaisen vanhuuden vanhempansa saavat.

Voitko palkata vanhemmille apua kotiin? Joku viikottainen siivousapu ei maksa kamalasti ja sitten tarpeen mukaan voit palkata vaikka jonkun opiskelijan auttamaan kauppareissuilla yms. Tama tietysti riippuu siita mihin on varaa ja missa vanhempasi asuvat. 

Miten olisi joku senioriasuminen? Asunto palvelutalosta, joka hoitaisi siivoukset ja ruuat ja kollaisi joka päivä että porukat ovat kunnossa. Tarvittaessa järjestäisivät lääkäriajat sun muut jos tarpeen. 

Kokemusta appivanhempien vanhempien osalta tällaisesta järjestelystä, oli tosi kodinomainen ja viihtyisä paikka, palvelutalo jossa oli sisällä omat yksityiset asunnot.

Saahan sitä tietysti rahalla omaan kotiinkin ateriapalveluita, siivousta ja vaikka turvarannekkeet.

En nyt koko vaivalla rakennettua uraa ja omaa intohimoani haluaisi hylätä voidakseni muuttaa pysyvästi Suomeen. Sieltä ei siis löytyisi juurikaan mitään vastaavaa.

Tuo avun palkkaaminen oli hyvä idea, sitä pitää harkita. Tosin en ole varma, miten vanhempani suhtautuisivat johonkuhun vieraaseen...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei ole velvollisuuksia, mutta valinta on lapsen. Hän valitsee osaltaan, millaisen vanhuuden vanhempansa saavat.

Kyllä se valinta on ihan niiden vanhempien.

Sepä se kun rahalla saa apua ja on kaikkia senioriasuntoja, mutta vanhuksille ne harvoin kelpaa. Se kelpaa, että oma tytär tulee hippulat vinkuen paikalle hetki kun jotain apua tarvitaan. Vaikka toiselta puolelta maapalloa.

Kyllä ne etäisyydet ja arjen haasteet on täällä koto-Suomessakin ja vanhemmat, jotka asuvat satojen kilometrien päässä eivätkä enää itse liiku lasten suuntaan, näkevät lapsiaan ja lapsenlapsiaan aika harvoin.

Odottavatko vanhempasi siis että sinä jättäisit elämäsi siellä ulkomailla ja muuttaisit takaisin Suomeen pitääksesi heistä huolta?

Jos näin on niin ehdota että he muuttaisivat mieluummin sinun luoksesi sinne asuinmaahasi. Näin sinun ja miehesi ei tarvitsisi jättää kotianne, töitänne, ystäviänne, miehen perhettä, lasten kavereita yms. Jos itse kehtaavat olettaa sinun luopuvan elämästäsi nykyisessä asuinmaassasi niin sitten sinäkin kehtaat ehdottaa heidän muuttavan.

Vierailija kirjoitti:

Odottavatko vanhempasi siis että sinä jättäisit elämäsi siellä ulkomailla ja muuttaisit takaisin Suomeen pitääksesi heistä huolta?

Jos näin on niin ehdota että he muuttaisivat mieluummin sinun luoksesi sinne asuinmaahasi. Näin sinun ja miehesi ei tarvitsisi jättää kotianne, töitänne, ystäviänne, miehen perhettä, lasten kavereita yms. Jos itse kehtaavat olettaa sinun luopuvan elämästäsi nykyisessä asuinmaassasi niin sitten sinäkin kehtaat ehdottaa heidän muuttavan.

Ei sitä noin vaan muuteta toisiin maihin. Esim Suomeen ei ole ulkomaalaisten isovanhemmilla asiaa noin vain. Ja ap:n työ on edelleen sitä matkustamista.

Mulla on samantapainen tilanne, mutta toisinpäin. 80-vuotias, jatkuvan avun tarpeessa oleva, isä asuu eurooppalaisessa suurkaupungissa 2000 km päässä, ja minä Helsingissä. Äiti sen sijaan asuu täällä Suomessa, avun tarpeessa hänkin. Olen heidän lapsistaan ainoa, joka haluaa/kykenee auttaa.

Isän kanssa, aivan keskeinen asia on yhteistyö paikallisten sosiaali- ja terveyspuolen ihmisten kanssa. Minulla on yhteyshenkilö, joka tapaa isää säännöllisesti, ja jonka kanssa voimme, isän luvalla, keskustella hänen asioistaan. Käydessäni isän luona palaveerataan ahkerasti. Hän on saanut kaiken avun, mitä tarvitsee. Ja minä voin luottaa, että tarpeen tullen (käytännössä pienestäkin muutoksesta) minuun ollaan yhteydessä, jos isä ei itse voi soittaa.

Valitettavasti arvelen, että Suomen vanhuspalvelut eivät yllä ihan tuohon. Äitiäni käyn auttelemassa ihan itse.

Mutta nimetty yhteyshenkilö sos.puolelta, Ranskan suuntaan se on toiminut upeasti.

Mulla on vaan yksi lapsi ja toivon että hän aikanaan ajattelee itseään ja omaa perhettään. Kyllä me vanhemmat aina pärjäämme.

Vierailija kirjoitti:

En nyt koko vaivalla rakennettua uraa ja omaa intohimoani haluaisi hylätä voidakseni muuttaa pysyvästi Suomeen. Sieltä ei siis löytyisi juurikaan mitään vastaavaa.

Tuo avun palkkaaminen oli hyvä idea, sitä pitää harkita. Tosin en ole varma, miten vanhempani suhtautuisivat johonkuhun vieraaseen...

Ap

No, tässähän sinä jo vastaat omaan kysymykseesi. Et aio hylätä uraasi muuttaaksesi Suomeen. Ainoa vaihtoehto on ulkopuolinen apu, jonka joko sinä tai yhteiskunta järjestävät. Siinä vaiheessa kun ei kykene omista asioista huolehtimaan, niin on pakko ottaa apua vastaan. Yksinkertaista.