Lue keskustelun säännöt.
Äitini on köyhä ja yksin ja tunnen syyllisyyttä siitä
14.12.2016 |
Äitini on pitkäaikaistyötön ja sitä ennen elämässään kotiäiti, joka eli käytännössä isäni turvissa. Eikä sen jälkeen koskaan kunnolla alkanut itse pitämään huolta itsestään. En ole kovin läheinen äitini kanssa.
Ja silti tunnen syyllisyyttä siitä että hän on - omasta valinnastaan - lähinnä yksin. Ja varaton.
Minulla on myös sisaruksia, mutta olen meistä ainoa jolla on ok työ ja muutenkin asiat hyvin elämässä. Sisarukseni ovat työttömiä.
Äidilläni ei ole ystäviä. Hän ei harrasta mitään. Ilmeisesti ainoa harrastus on stalkata somekanavista mitä lapset tekee. Hän ei pidä sukulaisiin yhteyttä eikä oikeastaan kerro mitä hän ylipäätään puuhailee.
Joskus harvoin, silloin kun minä maksan hänen matkat, ruoat yms kulut, niin hän tulee käymään kaupungissa jossa minä ja sisarukseni asuvat. Tuntuu että joka tasolla hän vain ottaa minusta, eikä anna mitään tilalle. Äidinrakkautta tai välittämistä en hänestä löydä.
Usein mietin, etten haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä enää ollenkaan. Toisaalta se ajatus tekee minut surulliseksi, kuten sekin kun mietin miten monta vuotta olen koittanut rakentaa aitoa suhdetta häneen tuloksetta.
Miten minun pitäisi toimia? Miten olette itse toimineet?
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Sellaista tämä elämä vaan on.Olen itse äitisi tilanteessa, mutten missään tapauksessa halua että lapseni "uhrautuu" vuokseni.Ja olen nähnyt aikoinani että vaikka kuinka hyvät suhteet perheessä on, vanhempien luona käydään velvollisuudesta.Jokaisella on oma elämä ja se on vaan hyväksyttävä.Muista että äidillesi oli varmasti lapsuutenne, ellei jyse ollut "pakkopullista" kuten oman äitini kohdalla.Silti meillä oli läheinen suhde.
Korjaus: Muista että äidillesi hänen elämänsä parasta aikaa oli varmasti lapsuutenne, ellei kyse ollut "pakkopullista" , kuten oman äitini kohdalla.Silti meillä oli läheinen suhde.Jollet kuitenkaan halua olla tekemisissä hänen kanssa, älä pakota ja uhraudu suotta.Jokainen aikuinen on vastuussa omasta elämästään.Älä suotta kanna syylliysyyttä, itse olen sanonut lapsilleni, että he ovat syyttömiä syntymäänsä, joten minua ei tarvitse sietää ja mm. kuolemastani saa tuntea helpotusta, kuten itsekin tunsin vanhempieni kohdalla.Jollei ole mitään yhteistä, miksi "rasittaa" itseään ja toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista tämä elämä vaan on.Olen itse äitisi tilanteessa, mutten missään tapauksessa halua että lapseni "uhrautuu" vuokseni.Ja olen nähnyt aikoinani että vaikka kuinka hyvät suhteet perheessä on, vanhempien luona käydään velvollisuudesta.Jokaisella on oma elämä ja se on vaan hyväksyttävä.Muista että äidillesi oli varmasti lapsuutenne, ellei jyse ollut "pakkopullista" kuten oman äitini kohdalla.Silti meillä oli läheinen suhde.