Postinkantaja kertoo oikean syyn postin hidastelulle - johto käskee olla hiljaa
IS luetuin uutinen nyt:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005005755.html
Väkeä on liian vähän. Tai sitä on oikeastaan vähennetty paljon viime vuosien aikana. Toinen syy on se, että siellä on lajitteluosuutta on uudistettu.
Posti muutti jakelujärjestelmäänsä syksyllä. Aikaisemmin koko taloyhtiö oli yksi jaettava ”lohko”. Jokaisella huoneistolla oli lajittelukeskuksessa oma hylly posteille.
– Nyt taloyhtiö on jaettu niin, että jokainen rappu on oma lohkonsa ja laitamme postit jakojärjestykseen asuntojen numeroiden perusteella. Pläräämme samaa nippua useamman kerran edes takaisin, kun laitamme väliin tavaraa. Tämä on ihan järjetöntä, postinjakaja sanoo.
Posteljoonin mukaan aamulajittelussa ei saada ulos saman päivän aikana saapunutta postia. Siitä jää aina vähintään kolmannes seisomaan odottelemaan seuraavaa päivää.
– Tämä on ihan jatkuva kierto. Uusi järjestelmä tuli voimaan noin kuukausi sitten. Sen aikana yhtenäkään päivänä ei ole mennyt kaikki tavara ulos.
Posteljooni sanoo, että kyse ei ole pelkästään alkukankeudesta. Postinjakaja ja hänen työtoverinsa ovat kaikki olleet alalla vähintään kymmenen vuotta.
– Meillä on aamulla töissä kahdeksan ylimääräistä käsiparia, jotka vain kasaavat postia, jotta pääsisimme suhteellisen ajoissa reiteille. Ennen lähdin reitille 10–11 välillä, nyt lähden 13–14 välillä. Asukkaat ovat miettineet, että onko postinjakaja vaihtunut, kun posti tulee niin myöhään.
Hän sanoo, että myös työpäivät venyvät, kun urakka on mahdoton toteuttaa työajan puitteissa. Hän on joutunut itse tekemään jopa 14 tunnin työpäiviä. Postinkantajat ovat jakaneet reittinsä postia myös viikonloppuisin, kun he eivät ole viikolla ehtineet.
– Tämä naurattaa niin paljon, että kohta rupeaa jo itkettämään. Tämä on Postille myös jumalattoman kallista. He maksavat meille ylityötunneista, ylimääräisille käsipareille aamulla ja illalla. Odottelemme kauhulla joulukortteja. Niitä päästään jakamaan varmaan puoliltaöin tai sitten niitä ei jaeta jouluna ollenkaan.
– Jos vanhan järjestelmän palauttaisi ja ottaisimme pari vakituista työntekijää lisää, saisimme ehkä päivän postit jaettua saman päivän aikana. Tämä uusi systeemi on naurettava. Se on otettu käyttöön sen takia, että he ovat niin vahvasti sitä mieltä, että siirrymme kolmen päivän jakeluun. Jos postia ei saada jaettua viidessä päivässä, miten he kuvittelevat sen onnistuvan kolmessa?
Posteljoonilta ei heru ymmärrystä sille, miten Posti on kommentoinut jakelun takkuamista julkisuudessa.
– Lausunnot mediassa lähinnä naurattavat. Milloin olemme harjoittelemassa, milloin sairaina. Osa postinkantajista on ladannut sosiaalisessa mediassa kuvia ja kertonut, kuinka paljon postia on jäänyt jakamatta. Johdosta tuli linjaus, että sellaisia ei saa enää näkyä.
Kommentit (24)
No nyt löyty selitys sillekkin miksi posti tulee nykyään niin outoihin aikoihin ja vain joinakin päivinä viikossa, kun ennen se tuli +- 1h samaan aikaan, JOKA ARKIPÄIVÄ.
Kyllä käy sääliksi postin väkeä.
Samaa mieltä kuin edellinen: Posti takaisin valtiolle!
(Ja sama ilmiö tulee sitten toistumaan kaiken muunkin yksityistämisen kanssa...)
Mitä väliä. Pääasia on saada johdolle hyvät bonukset hyvän tuloksen ansiosta. Muuten ne karkaa ulkomaille, kun ovat niin hyviä.
Hienoa, että joku kertoo rehellisesti missä se vika on!
Mäkin ihmettelin viime lauantaina kun tuli postia, siis ei mainoksia vaan ihan Nordean kirje. Postilla menee rahaa jo imagokikkailuun, Posti->Itella->Posti, mitähän toikin pelleily tuli maksamaan. Ja ne postilaatikot, sininen ja keltainen, nythän ilmeisesti palataan takaisin siihen pelkkään keltaiseen. Vitsi mitä pellejä.
Kukaan ei halua maksaa siitä, että posti kulkee. Mutta joo valtiolle vaan silloinhan kaikilla on kivaa koska valtio maksaa.
Voi saatana tätä firmojen ahneutta.
Meille tuli postia lauantaina ja sellaista ei ole ennen tapahtunut. Arvelinkin, että posti jakaa sitä silloin kun ei ole viikolla kyennyt. Surullista, millaiseen alennustilaan tällainen palvelu on viety.
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli postia lauantaina ja sellaista ei ole ennen tapahtunut. Arvelinkin, että posti jakaa sitä silloin kun ei ole viikolla kyennyt. Surullista, millaiseen alennustilaan tällainen palvelu on viety.
Postin sivuilla kerrotaan viikonloppujakelusta ongelma-alueilla. Meille tuli posti viime viikolla itsenäisyyspv ja sunnuntaina, mikä on sinällään mielenkiintoista, kun posti ei kuitenkaan tule joka arkipäivä.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei halua maksaa siitä, että posti kulkee. Mutta joo valtiolle vaan silloinhan kaikilla on kivaa koska valtio maksaa.
Ennemmin maksaisin postiveroa kuin Yle-veroa.
Miksköhän IS ei laittanu kommenttikenttää tohon uutiseen...?
POSTI TAKAISIN ITELLAKSI!! Sillä siitä selviää.
Kirjepostia ei jaeta tiistaisin - usein meidän taloyhtiössä myös torstai tai perjantai ovat sellaisia päiviä joina postia ei jaeta kenellekään. Sitten esim. maanantaina tulee hirveä läjä kirjeitä, lehtiä, pakettien saapumisilmoituksia yms.
Maanantain ja/tai keskiviikon postiset jäävät usein jakamatta. Toivottavasti kukaan ei lähetä arvopostia. Ei taitaisi tulla perille sekään.
Meille tulee nykyisin vähän väliä muiden saman kadun tai alueen ihmisten posteja. Palautan niitä Postin kirjelaatikkoon jaettaviksi uudelleen. Hieman karmii, että jos kaikki eivät tee samaa, kuinka paljon erilaisia henkilötietoja ja henkilökohtaisia tietoja päätyy nykyisin vääriin käsiin.
Nyt jotain rotia tohon hommaan. Millä saadaan kusipäiset johtajat pellolle?!