Lue keskustelun säännöt.
Täydellisen huolimaton lapsi
13.12.2016 |
Tyttäreni on 8-vuotias ja menetän kohta täysin hermoni siihen ettei lapsi pysty pitämään huolta mistään. Lapsi on kadottanut kotiavaimensa lukuisia kertoja. Viimeksi jouduttiin uusimaan lukot tämän takia eikä minulla ole varaa tällaisiin juttuihin! Hanskoja hukataan vuosittain lähemmäs 10 paria. Villatakkeja lapsi hukkasi tänä syksynä 6 kappaletta eli kaikki villatakkinsa.
Bussikortti on hukattu ja uusittu nyt varmaan 3 kertaa.
Viimeisin niitti oli tämä:
Minulla on ollut eräs perintökoru 5-vuotiaasta asti, jota olen käyttänyt tuon ikäisestä siis päivitttäin. Koru on säilynyt tallessa ja on minulle erittäin rakas sillä isoäitini antoi sen aikanaan äidilleni tämän ollessa pikkutyttö, ja äitini antoi sen minulle. koru ei noin vain häviä tai hajoa, se pitää erikseen ottaa pois jotta saa sen hukattua. Minä käytin korua 35 vuotta hukkaamatta sitä.
Tyttäreni on jo pari vuotta vinkunut tuota korua itselleen ja vannonut ja vakuuttanut ettei hukkaa sitä. Rahallista arvoa korulla ei ole, mutta suunnaton tunnearvo.
Viikonloppuna ajattelin että tyttöä kannustaisi pitämään huolta tavaroistaan ja kantamaan vastuuta se että luovuttaisin nyt osaltani tuon korun hänelle. Juttelimme vakavasti että korua ei sitten oteta pois missään tilanteessa,näin se pysyy tallessa. Lauantaina annoin tytölle tuon korun. Eilen, maanantaina, se oli hukattu.
Tiedän etten olisi saanut saada raivaria, mutta petyin totaalisesti lapseen. Olin nimenomaan sanonut ettei korua oteta pois, mutta koska tyttäreni tietää aina paremmin, oli hän ottanut sen koulussa kädestään ja kuulemma laittanut reppuun (jossa se ei ollut enää, eli ts koru oli huolimattomasti vaan laitettu jonnekkin). Tyttö oli aluksi kovin pahoillaan mutta käänsi sitten asian minun syyksi, pitää nyt minulle mykkäkoulua koska syyttää minua korun hukkaamisesta, "mitäs annoit sen mulle". Ja kyllä, oikeassahan hän on, ei olisi pitänyt luottaa.
Olen pettynyt ja vihainen, jan mietin miten lasta voisi kannustaa enää pitämään edes jonkun tasoista huolta omaisuudestaan? Koru nyt on menetettty, ja se pitää vaan hyväksyä, mutta tuntuu että lasta ei vaan kiinnosta huolehtia mistään. Ymmärrän huolimattomuuden tiettyyn pisteeseen mutta tämä välinpitämättömyys omaisuuttta ja tärkeitä tavaroita kohtaan alkaa olla jo epätoivoista. :(
Kommentit (46)
Eräs sisarukseni on tuollainen (edelleen vaikka on jo melkein aikuinen). Oikeasti, jos pää olisi mahdollista unohtaa, hän olisi hukannut sen vuosia sitten.
Ikävintä siinä on se, että hän ei ymmärrä miten se että hän hävittää tavaroita, on huolimaton muiden tavaroiden kanssa, ei pysy ikinä aikataulussa ja voi helposti muuttaa aikatauluaan kertomatta muille ja sitten ihmetellä kun muut hermostuu. Esim. olin muutama vuosi sitten varannut pelkästään hänelle illan. Kävin silloin harvemmin Suomessa, joten aikataulu oli aika tiukka. Olin järjestänyt lastenhoidon, miehelle jotain tekemistä, siirtänyt kaksi muuta tapaamista koska ko. siskolleni ei sopinut muut päivät. Odotin häntä vanhemmillani ensin pari tuntia ja kun hän vihdoin saapui, hän kertoi että on lähdössä poikaystävänsä kanssa puolen tunnin päästä elokuviin... Hän ei tajunnut miksi suutuin.
Rakastan siskoani ihan hirvittävästi ja hän on ihana ihminen, mutta (normaaliälystään huolimatta) hän on vain ihan älyttömän huoleton kaiken materian ja ajankäytön suhteen. Perheeni ei ole mikään älyttömän rikas, vaan itse asiassa hyvinkin pienituloinen, joten äitini ei osta hänelle uusia tavaroita niiden hukkaannuttua/mentyä pilalle, vaan hän saa tilalle jotain jonkun meidän vanhaa, eikä niin muodikasta. Ei se ole mitään opettanut, mutta eipä tule älytöntä rahanmenoakaan.
Itse olen ottanut sen asenteen, että vaikka annan kaikkien muiden sisarusten lainata autoani, en tule antamaan sitä hänelle lainaan ellei hänellä ole antaa minulle pantiksi vakuutuksen omavastuuta käteisenä siksi aikaa.
Olisipa minulla jotain lohdullista sanottavaa :D Katsotaan sitten miten hyvin hän pärjää omillaan kun lähtee opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä osaa sanoa mitään. Me ollaan niin tarkkoja kaikesta ja lapsetkin on oppineet huolehtimaan tavaroistaan. Itselleni olisi varmaan sietämätöntä, jos oma lapsi olisi huithapeli, kun itse olen pakkomielteisen tarkka kaikesta. Meillä 3.luokkalainen tyttö ei ole ikinä hukannut mitään korkeintaan hiuspompsuja. Ja itse muistaa huolehtia koulutarvikkeet, harrastuskamat jne.
Jos lapsella on kännykkä, jota ei jotenkin mystisesti hukkaa vaikka kaikki muut tavarat kylläkin, niin kyse on vain huolimattomuudesta. Varsinaiset neurologiset häiriöt ovat kuitenkin todella harvinaisia.
Ap, vaadit lapselta vastuuta, mutta et oikeasti anna hänelle sitä. Vastuuta on se, että kärsii vastuuttomuuden seuraukset omissa nahoissaan. Eli pistät hänet etsimään tai maksamaan ne hukatut tavarat tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella on kännykkä, jota ei jotenkin mystisesti hukkaa vaikka kaikki muut tavarat kylläkin, niin kyse on vain huolimattomuudesta. Varsinaiset neurologiset häiriöt ovat kuitenkin todella harvinaisia.
Ap, vaadit lapselta vastuuta, mutta et oikeasti anna hänelle sitä. Vastuuta on se, että kärsii vastuuttomuuden seuraukset omissa nahoissaan. Eli pistät hänet etsimään tai maksamaan ne hukatut tavarat tavalla tai toisella.
Minun sisareni hukkaa myös kännykkäänsä toistuvasti, onneksi on jo niin vanha malli (joutunut downgradaamaan) että se palautuu aina omistajalleen. Hänet on nuorempana tutkittu ADHD:n yms. varalta, mutta mitään ei "löytynyt". Toiset vaan ilmeisesti on huolettomampia.
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Lapset kehittyvät kovin eri tahtiin ja tavaroista huolehtiminen on yksi asia, jossa ikä useimmiten auttaa. 8-vuotias on vielä lapsi, elää lapsen maailmassa eikä osaa ennakoida riittävästi asioiden syy-seurausketjuja, kuten esim. minne laittaa tavarat 'hetkeksi' odottamaan ja sitten unohtaakin ottaa ne sieltä. Reppua kaivettaessa sieltä kumotaan tavaroita pois eikä sitten muistetakaan laittaa niitä järjestelmällisesti takaisin vaan osa jää lojumaan. Tämä on aivan luonnollista, jos ajattelee tilanteita lapsesta käsin eikä aikuisesta käsin. Lapselle sillä hetkellä tärkentä on se kiva kynä sieltä repusta eikä hanskat, joita tarvitaan kotimatkalla tunnin päästä ole millään lailla mielessä olevaa agendaa.
Pikku hiljaa lapsi oppii hahmottamaan ja ennakoimaan, että jotta minulla ei tunnin päästä ole sormet jäässä, minun on NYT tarkistettava missä hanskat ovat.
Rankaisemalla tai pettymällä lapseen et opeta näitä ennakoimistaitoja. Sen sijaan kannattaa opettaa apuvälineitä. Yksi vaihtoehto on laittaa kännykkä muistuttamaan pirauttamalla joistain asioista. Toinen on ppettaa vaikka lapselle jokin hauska kouluunlähtöloru, jota hän voi rallatella aamuisin ja tsekkaa tavarat:
Avaimet ja lapaset, kaikki koulukirjaset, vielä känny taskuun ja sitten lähtölaskuun....
Lappu oveen muistuttamaan jne. Tekniikoita muistin harjoittamiseen voi keksiä vaikka miten paljon. Tärkeää on, että lapsi kokee, että hän VOI hallita tavaroitaan ja saa kannustusta siitä, EI niin, että lapsi pannaan liian tärkeiden asioiden haltijaksi (kuten koru) joka vain lisää kokemusta, että tavaroiden hallinta on saavuttamatonta ja liian vaikeaaTsemppiä ja uusien taitojen opettelua teille koko perheelle käytännön toiminnanohjaukseen.
Meillä tarkistetaan iltaisin joka aamu, että lapsen vaatteet, koulutavarat yms ovat oikeissa paikoissa aamua varten. JOKA ikinen ilta nämä käydään läpi, eikä milloinkaan lapsen aloitteesta, hän yrittää luistaa tästä edelleen joka kerta. Olen kärsivällisesti kohta 1,5 v vuotta koittanut saada lasta ottamaan vastuuta edes koulurepustaan. Käytössä on ollut palkitsemisjärjestelmä, tarra jokaisesta päivästä kun jotain ei hävinnyt/ lapsi muisti avaimet/ ihan mitä vaan/ mutta tämäkään ei auta. Ulko ovessa on lappu lapsen silmien korkeudella, jossa lukee vielä tärkeimmät muistettavat asiat. Lapsen välinpitämättömyys saa raivon partaalle, sillä olen alkanut kallistumaan siihene ttä kyse on laiskuudesta. Aamuisin lapsi on liian laiska vaihtaaan puhtaat pikkuhousut päälleen, ellen erikseen JOKA kerta muistuta asiasta. Muuten hän pitää vanhat pikkarit koska ei vaan viitsi vaihtaa. Hampaita ei pestä yhtenäkään iltana/ aamuna ilman muistutusta. Jokaiseen juttuun kuittauksena on vaan "ainiijoo". Tekisi mieli joskus katsoa, millaiseen katastrofiin lapsi ajaisi itsensä ellen huolehtisi aivan kaikesta. Tytölle ei voi antaa vastuuta mistään, ei edes siitäe ttä kun on koulun jälkeen 15- 30 min yksin, reppu ei lojuisi eteisen lattialla, märät hanskat eivät oplisi JOKA KERTA mytyssä repussa (jos niitä ei ole hukattu). Mieheni on totaalisen kyllästynyt lapsen huolimattomuuteen ja on sitä mieltä että seuraavat hukatut hanskat ovat ne viimeiset, sen jälkeen lapsi hankkii omilla rahoillaan itselleen hanskat.
Lapsi on sosiaalisesti älykäs, pärjää koulussa, tulee toimeen kaikkien kanssa. Kotona taantuu täysin vauvan tasolle.
AP
Meillä on tismalleen samaa ja käyttäydyn tismalleen samalla tavalla, joten päättelisin, että vika on minussa. Luen ketjua kiinnostuksella, katsotaan tuleeko uusia ideoita.
Koulussa meno on aikamoista, kun puolet luokasta ei pidä huolta tavaroista. On niin helppoa saada aina uusi!
Lasten täytyy itse jo pienestä pitäen opettaa vastuuseen. Esim. meillä päiväkodin lelupäivinä en nimeä leluja, vaan lapset itse huolehtivat ne lokeroonsa, eivät hoitajat. Muutama lelu on jäänyt päikkyyn tällä metodilla, mutta nyt a) valitsevat sellaisia leluja, joita pitävät järkevinä päikkyyn, b) huolehtivat lelunsa. Toimii jo 3-vuotiaalla.