Lue keskustelun säännöt.
Täydellisen huolimaton lapsi
13.12.2016 |
Tyttäreni on 8-vuotias ja menetän kohta täysin hermoni siihen ettei lapsi pysty pitämään huolta mistään. Lapsi on kadottanut kotiavaimensa lukuisia kertoja. Viimeksi jouduttiin uusimaan lukot tämän takia eikä minulla ole varaa tällaisiin juttuihin! Hanskoja hukataan vuosittain lähemmäs 10 paria. Villatakkeja lapsi hukkasi tänä syksynä 6 kappaletta eli kaikki villatakkinsa.
Bussikortti on hukattu ja uusittu nyt varmaan 3 kertaa.
Viimeisin niitti oli tämä:
Minulla on ollut eräs perintökoru 5-vuotiaasta asti, jota olen käyttänyt tuon ikäisestä siis päivitttäin. Koru on säilynyt tallessa ja on minulle erittäin rakas sillä isoäitini antoi sen aikanaan äidilleni tämän ollessa pikkutyttö, ja äitini antoi sen minulle. koru ei noin vain häviä tai hajoa, se pitää erikseen ottaa pois jotta saa sen hukattua. Minä käytin korua 35 vuotta hukkaamatta sitä.
Tyttäreni on jo pari vuotta vinkunut tuota korua itselleen ja vannonut ja vakuuttanut ettei hukkaa sitä. Rahallista arvoa korulla ei ole, mutta suunnaton tunnearvo.
Viikonloppuna ajattelin että tyttöä kannustaisi pitämään huolta tavaroistaan ja kantamaan vastuuta se että luovuttaisin nyt osaltani tuon korun hänelle. Juttelimme vakavasti että korua ei sitten oteta pois missään tilanteessa,näin se pysyy tallessa. Lauantaina annoin tytölle tuon korun. Eilen, maanantaina, se oli hukattu.
Tiedän etten olisi saanut saada raivaria, mutta petyin totaalisesti lapseen. Olin nimenomaan sanonut ettei korua oteta pois, mutta koska tyttäreni tietää aina paremmin, oli hän ottanut sen koulussa kädestään ja kuulemma laittanut reppuun (jossa se ei ollut enää, eli ts koru oli huolimattomasti vaan laitettu jonnekkin). Tyttö oli aluksi kovin pahoillaan mutta käänsi sitten asian minun syyksi, pitää nyt minulle mykkäkoulua koska syyttää minua korun hukkaamisesta, "mitäs annoit sen mulle". Ja kyllä, oikeassahan hän on, ei olisi pitänyt luottaa.
Olen pettynyt ja vihainen, jan mietin miten lasta voisi kannustaa enää pitämään edes jonkun tasoista huolta omaisuudestaan? Koru nyt on menetettty, ja se pitää vaan hyväksyä, mutta tuntuu että lasta ei vaan kiinnosta huolehtia mistään. Ymmärrän huolimattomuuden tiettyyn pisteeseen mutta tämä välinpitämättömyys omaisuuttta ja tärkeitä tavaroita kohtaan alkaa olla jo epätoivoista. :(
Kommentit (46)
Meillä on samanlainen 15-vuotias, take it easy. Toiminnaohjauksessa on varmaan vaikeutta, mutta muuten kaikki ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä nyt 9v ja olen vain pakottanut ottamaan vastuuta itse. Ennen iltapalaa laitetaan reppu ja aamun vaatteet valmiiksi. Minä en enää vastaa kysymyksiin onko nyt kaikki ja mitä vielä pitää ottaa mukaan, sanon kerran onko luvassa sadetta vai pakkasta ja vastaan vain 1 kerran kumisaappaat vai toppakengät kysymyksiin... sen jälkeen saa selvitä itse, möykätä ihan niin paljon kuin möykkää irti lähtee.... mutta jos ei ohjeita kuuntele, niin päättää sitten itse ja menee niillä. Pikkuhiljaa homma etenee.
Negatiivinen huomio vaan lisää unohdusten määrää. Älkää ostelko niitä vaatteita ym hänelle niin tolkuttomia määriä. Yksi, kaksi hupparia ja kun hukkaa laittaa toissavuotisen villapaidan päälleen ym, mutta jatkuva mäkätys ja nälviminen saa lapsen takajaloilleen varmasti... Normaalillakin lapsella voi olla neurologista piirrettä, joka vähenee iän myötä, tai sitten ei.
Tyttösi on oikeassa.
Miksi annoit noin arvokkaan (tärkeän) korun hänelle) vaikka tiedät ettei hänelle oikein mikään pysy tallessa?
8-vuotias on todella nuori, ja tuommoisen korun pitäminen tuo todella suuren vastuun huolellisellekin lapselle. Saati sitten sellaiselle jolla tavarat joutuvat hukkaan jatkuvalla syötöllä.
Mitä lapsi on vastannut, kun on kysytty miksi avaimet unohtui / hanskat hukkui / jne.? Onko lapsella mahdollisesti add:n muita piirteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoinen, nyt 15, on aina ollut tuollainen. Myös tyttö. Tosi fiksu ja hyvin menestyvä sekä sosiaalisesti että akateemisesti, mutta ihan kaikesta saa edelleenkin muistuttaa. Ala-asteella jouduttiin melkein joka viikko ostamaan hävinneiden koulutavaroiden tilalle uusia. Onneksi iän myötä on kuitenkin vähän oppinut pitämään tavaroistaan huolta. Kuopus (tyttä myös hän) on pienestä pitäen ollut ihan eri maata, tosi tarkka tavaroistaan, eikä ole IKINÄ hukannut mitään, vaikka on kehitysvammainen. Tuskin siis on kasvatuksesta kiinni.
Oletteko käynyt koululla kysymässä, olisiko kukaan löytänyt korua? Älä luota siihen, että tyttö itse muistaa/kehtaa etsiä. Toinen vaihtoehto on, että korulle on käynyt jotain ikävää, esim. lainannut kaverille, joka on hävittänyt/hajottanut, tai joku varastanut, eikä tyttö uskalla tunnustaa.
Kivan ansan olet muuten järjestänyt lapselle: huithapeli on huithapeli eikä yhdellä esineellä toisenlaiseksi muutu vaikka kuinka olisi arvotavarasta kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä minä olen kantapään kautta oppinut hoitamaan asiani. Jos avain unohtui aamulla, niin sitten istuin rappukäytävässä kolme tuntia kunnes veli tai äiti tuli kotiin. Lapasia hain moneen kertaan koulun/kirjaston/kaupan/jonkun muun paikan löytötavarasta. Illalla hain koululta unohtuneita kirjoja tai jopa reppua, että sain läksyt tehtyä. Koulusta lähdin kotiin kesken tunnin hakemaan unohtuneita tavaroita. Ja joka kerta vitutti sen verran rankasti, että kyllä sitä pikkuhiljaa oppi muistamaan. Ei meillä ollut varaa ostaa uusia. Jos jotain hukkasin, niin ilman sain olla tai turvautua edellisvuotisiin pieniin tai rikkinäisiin.
Ompelin hanskat kiinni takkiin. Ja pipot kaulukseen. Tietyn mallisilla pipoilla tämäkin mahdollista.
Siihen jäi hanskojen ja pipojen jatkuvat kadottaominen. Takkia ilman ei kukaan terve lapsi lähde ulos pakkasella ja vaikka lähtisi, niin huomauttaisivathan siitä jo kaveritkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun teinipojilla oli sama juttu vielä muutama v sitten. Nyt kun ovat teinejä, tilanne on huomattavasti parempi. Kyllä se asia siis helpottaa! Ei kyllä olisi tullut mieleenkään ostaa monen kympin hanskoja heille vielä 3 v sitten. Nyt jo uskaltaa, kun tietää, että ne säilyvät jo vähän pidempään.
Ymmärrän täysin turhautumisesi. Oma lapseni on samanlainen, hukkasi myös kalliin kultaisen kaulaketjunsa, jonka oli itse ottanut luvatta kouluun, ja sitten otti pois kaulasta "talteen" koska pelkäsi että se katoaa. Tämä sai minut kyllä menettämään hermoni ihan totaalisesti.
Lapsellani ei todellakaan ole mitään neurologista vammaa tai add:ta, on vain taiteilijaluonne ja yhdenlainen hurupää. Ainoa mikä meillä auttoi, on ikä. Ongelmat eivät poistuneet, mutta enää tilanne ei ole ihan toivoton.
Ja kun ikää tulee, voi oikeasti antaa kärsiä seurauksia. Meillä esim. pari kertaa talvella oven taakse jääminen auttoi muistamaan avaimet paremmin. Hävitettyään kalliit laskettelurukkaset kouluun (joita ei ollut edes lupa kouluun ottaa), lopputalvi mentiin omasta mielestään kamalilla "vauvarukkasilla" (ihan sopivankokoiset olivat, mutta vaaleanpunaiset/karvavuoriset). Jos bussikortti unohtuu kotiin tai häviää kun kautta on vielä jäljellä, pitää maksaa bussimatkat omista rahoista jne. Tietää myös, että jos harrastusvälineet katoavat, uusia ei saa tilalle kuin omilla rahoilla. Kummasti on oppinut huolehtimaan ainakin niistä :)
Tyttö on nyt 13-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli mieleen sellainen, että tyttö taitaa olla tottunut siihen, että äiti kuitenkin varmistelee ja hoitaa, niin ei itse tarvitse. En tosin itsekään osaa neuvoa, miten sinun tulisi toimia, mutta kokeile vaikka ensi alkuun mitä käy jos et muistuta tyttöä asioista..tekeekö silloin itse kuitenkin?
Kadonneiden vaatteiden ja tavaroiden tilalle hommaisin itsekin ns. huonommat vaihtoehdot, että lapsi edes huomaisi seuraamuksia.
Ai kiva huomata että toisellakin. .täällä myös 8v. Tyttö ja kaikki aina kateissa. Syksyllä 7 paria sormikkaita, kaksi kauluria... huone on aina kaaos, kun hän juurikin tekee Niinkuin ap kuvaili laittaa hetkeksi jonkun jonnekin tai epähuomiossa laittaa tavaran kädestään pöytälaatikkoon ja niin se häviää. Sitten tullaan sanomaan että missä mun....ollaan niin turhauduttu siihen tavaran kadottamiseen ja ylipäätään siihen kaaoksen tytön ympärillä kun ei yhtään osaa järjestää asioita ja tavaroitaan.
Hän pyysi joululahjaksi leluja, yöpuvun ja älypuhelimen mutta ei puhelinta voi ostaa kun nykyinenkin puhelin kokoajan kateissa aina soitellaan siihen että se löytyy. Kesällä puhelin oli puun alla ulkona koko yön ja asutaan kerrostalossa onneksi löytyi.
Joo ap kyllä näitä on muitakin, koetetaan jaksaa, samojen asioiden kanssa arjessa taistellaan. Tsemppiä sinne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap.
Lapset kehittyvät kovin eri tahtiin ja tavaroista huolehtiminen on yksi asia, jossa ikä useimmiten auttaa. 8-vuotias on vielä lapsi, elää lapsen maailmassa eikä osaa ennakoida riittävästi asioiden syy-seurausketjuja, kuten esim. minne laittaa tavarat 'hetkeksi' odottamaan ja sitten unohtaakin ottaa ne sieltä. Reppua kaivettaessa sieltä kumotaan tavaroita pois eikä sitten muistetakaan laittaa niitä järjestelmällisesti takaisin vaan osa jää lojumaan. Tämä on aivan luonnollista, jos ajattelee tilanteita lapsesta käsin eikä aikuisesta käsin. Lapselle sillä hetkellä tärkentä on se kiva kynä sieltä repusta eikä hanskat, joita tarvitaan kotimatkalla tunnin päästä ole millään lailla mielessä olevaa agendaa.
Pikku hiljaa lapsi oppii hahmottamaan ja ennakoimaan, että jotta minulla ei tunnin päästä ole sormet jäässä, minun on NYT tarkistettava missä hanskat ovat.
Rankaisemalla tai pettymällä lapseen et opeta näitä ennakoimistaitoja. Sen sijaan kannattaa opettaa apuvälineitä. Yksi vaihtoehto on laittaa kännykkä muistuttamaan pirauttamalla joistain asioista. Toinen on ppettaa vaikka lapselle jokin hauska kouluunlähtöloru, jota hän voi rallatella aamuisin ja tsekkaa tavarat:
Avaimet ja lapaset, kaikki koulukirjaset, vielä känny taskuun ja sitten lähtölaskuun....
Lappu oveen muistuttamaan jne. Tekniikoita muistin harjoittamiseen voi keksiä vaikka miten paljon. Tärkeää on, että lapsi kokee, että hän VOI hallita tavaroitaan ja saa kannustusta siitä, EI niin, että lapsi pannaan liian tärkeiden asioiden haltijaksi (kuten koru) joka vain lisää kokemusta, että tavaroiden hallinta on saavuttamatonta ja liian vaikeaaTsemppiä ja uusien taitojen opettelua teille koko perheelle käytännön toiminnanohjaukseen.
Vai että oikein loru.. voi Luoja.
Ei se 8v. enää mikään aivoton apina ole.
Ap, oletko varma ettei lasta kiusata ja siksi tavarat hukassa?
Löytyykö tavarat aikanaan? Tuntuu aika ihmeeltä, jos villatakkeja hukkuu syksyn mittaan enemmän kuin 5 ja yksikään ei sitten tupsahda jostain vastaan. Yleensä myös hävinneistä hanskoista osa tupsahtelee jostain esille. Eli nyt aktiivisesti kyselemään koululta mihin löytötavar kerätään ja kavereiden vanhemmille viestiä, että teidän neiti-hajaamieli on syksyn mittaan hukannut vaatteita, että onko kavereiden naulakoihin ilmestynyt oudon näköisiä vaatteitta. Myös harratuspaikoista kannattaa kysyä, missä löytötavaroita säilytetään ja hakea omansa pois.
Jos mitään kadotetuista ei löydy, niin kannattaa tosiaan jututtaa lasta ja hänen kanssaan päivänsä viettäviä (ope, harrastusten ohjaajat...) eli olisiko mahdollista, että joku kiusaa lasta ottamalla/rikkomalla/sotkemalla hänen tavaroitaan ja hän ei uskalla kertoa asiasta, vaan mielummin sanoo vaan tavaroiden hävinneen ja ottaa vastaan haukut siitä. Tai pitääkö hän joitaan tavaroitaa lapsellisina tai muuten huonoina ja hävittää ne siinä toivossa, että tilalle saadut olisi mieluisampia tai vähemmän kiusaamista aiheuttavia.
Jos oletetaan, että syynä on tosiaan tytön oma hajamielisyys (ei kiusaaminen tms.) niin muutama keino tulee mieleen (eivät poista hajamielisyyttä, mutta vähentävät hävikkiä)
- Lapselle päälle mahdollisimman yksinkertaiset vaatteet eli esim. ei villatakkia vaan pari eri paksuista talvitakkia ja lauhemmalla kelillä pidetään ohuempaa ja kovemmilla pakkasilla paksumpaa (ilman takkia ei talvikelillä tule yleensä ulos lähdettyä, mutta kun aamulla on pistänyt päälle villatakin ja takin, niin iltapäivällä helposti vetäiseekin päälle vaan sen takin ja villatakki jää esim. liikuntasalin pukuhuoneeseen). Samoin sopivan paksuiset talvikengät, niin että villasukkia ei tarvita. Sisävaatteet mallia, että ei tule helposti riisuttua päivän mittaa (eli puseroita, ei collegetakkeja jne.)
-Keväällä tarkka mietintö tarvittavista vaatteista eli joko paksu paita ja ei takkia (jotta takki ei unohdu, sisällä vähn turhan lämmin ulkona vilpoisa, mutta parempi kuin hukattu takki) tai lyhythihainen paita ja takki, jotta ovella huomaa, että takki on unohtunut, kun lämmin kevätsää tuntuu vilpoisalta T-paidassa.
- Tarkka rutiini siitä, että joka kerta, kun tullaan sisälle laitetaan hanskat ja pipo takin hihaan, josta ne löytyy ulos lähtiessä.
-Avaimille selkeä säilytyssysteemi, josta niitä on mahdollisimman vaikea ottaa pois. Esim. farkkujen raksiin kiinni jojo ja avaimet siihen roikkumaan tai jojo tai naru kiinni reppuun (vaikka taskun sisäpuolelle), jolloin avaimet on aina siellä missä reppukin, mutta oven avaaminen kuitenkin onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Melkoisia ohjeita annettu hukkaajien vanhemmille... Jos lämpimät vaatteet on hukattu niin sitten ollaan ilman kunnes löytyy tai kunnes on seuraava lapsilisäpäivä? Lapsi varmaan oppii joo, mutta kyllä tuollainen on minusta ihan selkäsaunaan verrattava pahoinpitely, jos lapsi laitetaan pakkasessa ulos ilman hanskoja tai muuta lämmintä vaatetta. Kyseessä kuitenkin ap:llakin 8-vuotias lapsi, jonka toiminnanohjaus on ihan iästä johtuen vielä puutteellista.
Varmaan toiminnanohjaus siitä kehittyy, mutta jos nyt oikeasti katsot ap:n kirjoittamaa listaa, on toiminnanohjaus tällä lapsella kyllä harvinaisen puutteellista, jos kyse siitä on. Aika korjaa ns. itsestään joitain asioita, mutta ei kaikkea. Ei ole ihan tavanomaista kuitenkaan unohtaa käytännössä päivittäin jotakin vaatteita kouluun. Siitä taas olen tismalleen samaa mieltä, että on todella alentavaa tai säästä riippuen sadististakin laittaa lapsi ilman jotakin vaatetta matkaan, "jotta sitten oppii". Sitä kyllä kannatan, että lapsi joutuu näkemään vaivaa etsiäkseen vaatteita, mutta sentään asianmukaisesti puettuna.
Se nyt jäi epäselväksi, mitä vanhemmat asialle tekevät. Mäkättävät ja ostavat uudet kamppeet tilalle vai näkevät vaivaa löytääkseen kadonneet tavarat? Kirjoitinkin jo aiemmin tästä, mutta minusta olisi kaikkein tehokkainta, että lapsen pitäisi itse etsiä vaatteitaan koulusta tai kavereilta, laitetaan viestiä opettajalle, että autatko lasta etsimään sen ja sen vaatteen tai mahdollisuuksien mukaan marssitaan koululle lasta vastaan ja etsitään yhdessä. Kaikki tuo aiheuttaa lapselle vaivaa ja ehkä vähän nolostumistakin (mitään kyykyttämistä en kyllä kannata) ja se on ainakin meillä ollut tehokkain tapa oppia. Ilmeisesti nalkutukseen turtuu nopeasti, mutta kun pitää jatkuvasti nähdä vaivaa, niin siihenpä ei totukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin turhautumisesi. Oma lapseni on samanlainen, hukkasi myös kalliin kultaisen kaulaketjunsa, jonka oli itse ottanut luvatta kouluun, ja sitten otti pois kaulasta "talteen" koska pelkäsi että se katoaa. Tämä sai minut kyllä menettämään hermoni ihan totaalisesti.
Lapsellani ei todellakaan ole mitään neurologista vammaa tai add:ta, on vain taiteilijaluonne ja yhdenlainen hurupää. Ainoa mikä meillä auttoi, on ikä. Ongelmat eivät poistuneet, mutta enää tilanne ei ole ihan toivoton.
Ja kun ikää tulee, voi oikeasti antaa kärsiä seurauksia. Meillä esim. pari kertaa talvella oven taakse jääminen auttoi muistamaan avaimet paremmin. Hävitettyään kalliit laskettelurukkaset kouluun (joita ei ollut edes lupa kouluun ottaa), lopputalvi mentiin omasta mielestään kamalilla "vauvarukkasilla" (ihan sopivankokoiset olivat, mutta vaaleanpunaiset/karvavuoriset). Jos bussikortti unohtuu kotiin tai häviää kun kautta on vielä jäljellä, pitää maksaa bussimatkat omista rahoista jne. Tietää myös, että jos harrastusvälineet katoavat, uusia ei saa tilalle kuin omilla rahoilla. Kummasti on oppinut huolehtimaan ainakin niistä :)
Tyttö on nyt 13-v.
Onko tutkittu vai mistä tiedät?
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli myös heti mieleen neurologinen ongelma. Oma add-lapseni olisi ala-asteella hukannut varmaan päänsäkin ellei se olisi niin tiukasti kiinni vartalossa. Hanskat, pipot, hupparit, takit, housut, reput, kynät ja kummit, koulukirjat, avaimet, kännykät ja ties mitä hävinnyt moneen kertaan joko kokonaan tai löydetty myöhemmin matkan varrelta mitä ihmeellisimmistä paikoista. Nyt teini-iässä osaa jo paremmin huolehtia tavaroistaan.
Hmm, itse olen vielä nelikymppisenäkin tuollainen kaiken hukkaaja, ja myös toivoton sottapytty ja unohtelija. Mutta ADD:hen tai vastaaviin en usko, koska älyllisiin asioihin pystyn keskittymään jopa keskivertoa paremmin, opinnot on mennyt hyvin, teen vaativaa koodausta työkseni. Tuo materiaalinen maailma vaan on aina ollut ei-kiinnostava ja huonosti hallussa, minä elän pelkästään henkisten ja älyllisten asioiden ideamaailmassa ;) Tai ainakin haluaisin elää, ja unohtaa tämän materiaalisen.
Oma ohjeeni on se, että mitkä tahansa muut keinot (asiallinen keskustelu, muistilaput ja -lorut, palkitseminen, vastaava rumempi vaate tilalle jne.) käyttöön kuin pahoinpitely. Vai mitä luulet esim. koulun terveydenhoitajan tuumaavan, jos lapsi päätyy hänen vastaanotolleen paleltumia esittelemään: "mulla ei ollut hanskoja kun kadotin ne ja äiti ja isä sanoi ettei uusia saa"? Voi olla vanhemmilla pieni keskustelun paikka terveydenhoitajan tai vastaavasti vaikka lastensuojelun kanssa aiheesta, ihan riippumatta siitä mikä on ollut hukkaamisen syy.