Muita, jotka ei jaksa tyhjän puhumista?

Varmaan minä jos tarkoitat jaksanko keskustella esim lehtien julkkisjuttuja..

Pinnallisia en jaksa yhtään.

Sama täällä!

Mieluummin olen omissa oloissani kuin turhauttavassa seurassa.

Kaipaan kyllä muita joiden kanssa voisi jakaa oikeasti merkityksellisä asioita.

Suurimpana ongelmana koen melkoisen eron tietoisuuden tasoissa.

Niinno. Aika tylyä tietenkin tuomita muiden puheenaiheet tyhjiksi ja pitää vain omia aiheitaan hyvinä ja syvällisinä - niin sinä nyt nimittäin teet, ap. Että tykkäät puhua aiheista, jotka kiinnostavat SINUA. 

Mutta joo, ei minuakaan juorut tuntemattomista ihmisistä kiinnosta tai julkkikset - evvk. Mutta yritän kehittää itselläni sen ymmärrystä, että vaikka minä en olisikaan kiinnostunut vaikkapa nyt kilpaurheilusta, se ei tee aiheesta silti huonoa. Ja siitäkin voi kaivaa mielenkiintoisia puolia esiin, jos vähän näkee vaivaa.

On meitä varmaan useampia. En kai jaksaisi asua jossain small talk -maassa, missä suun pitää koko ajan käydä, jottei joku luulisi sinun olevan vihainen tai hautovan jotain. Tarvitsen ajatuksilleni tilaa ja jatkuva höpötys stressaa niin korvia kuin aivosolujakin, suoraan sanottuna se tuottaa minulle tuskaa. En tarkoita, että kaikkien keskustelujen pitäisi olla hirvittävän syvällisiä, mutta kyllä niissä jotain ideaa täytyy olla, jotain, mikä pitää mielenkiinnon yllä.

Vierailija kirjoitti:

Niinno. Aika tylyä tietenkin tuomita muiden puheenaiheet tyhjiksi ja pitää vain omia aiheitaan hyvinä ja syvällisinä - niin sinä nyt nimittäin teet, ap. Että tykkäät puhua aiheista, jotka kiinnostavat SINUA. 

Mutta joo, ei minuakaan juorut tuntemattomista ihmisistä kiinnosta tai julkkikset - evvk. Mutta yritän kehittää itselläni sen ymmärrystä, että vaikka minä en olisikaan kiinnostunut vaikkapa nyt kilpaurheilusta, se ei tee aiheesta silti huonoa. Ja siitäkin voi kaivaa mielenkiintoisia puolia esiin, jos vähän näkee vaivaa.

Ongelma ei varmaankaan ole se mistä puhutaan vaan MITEN.

"Tyhjän" puhumisella on paljon sosiaalisia merkityksiä, vaikka sisältö olisi turhaa. Jutustelu voi olla keino saada selville, millä tuulella toinen on, millainen tyyppi hän on luonteeltaan jne. Sillä voidaan myös vilauttaa itsestään samoja asioita.

Ap on luultavasti tyypillinen "vain se mikä näkyy ja kuuluu on olemassa"-järkityyppi, mikä on varsin tyypillinen ihmistyyppi maassamme. Eikä siinä ole mitään pahaa. Et ole sen huonompi tai parempi kuin smalltalkaajat.

Täällä kanssa yksi, joka ei jaksa sellaista tyhjänpäiväistä "taitaa tulla talvi" -jauhamista. Tosin olen mies, joten se ei ehkä ole niin erikoista. Ei vaan jaksa kiinnostaa kuin ihan lähimmäisten ihmisten asiat. Toisaalta tykkään keskustella hyvinkin teoreettisella tasolla ilmiöistä ja pohdiskella filosofisia kysymyksiä. Mutta siis ei jaksa sellaista sosiaalista "minä huomaan sinun olemassaolosi" -jutustelua.

Riippuu ihan siitä, että minkä asian kukin kokee mielekkääksi. AP:n tilanne kuulostaa siltä, että hänellä ei ole sellaisia ystäviä, jotka jakaisivat hänen käsityksensä merkityksellisistä asioista. Tähän auttaa joko uusien ystävien etsiminen tai sitten omaa maailmankuvaa pitää avartaa ja nähdä muiden ihmisten kertomilla "tyhjillä" jutuilla myös arvoa. Se arvo voi nimittäin löytyä siitä, että ne ovat tärkeitä ko. ihmisille.

Olen itsekin miettinyt smalltalkia. Uskon, että osa smalltalkista kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen, ns 'sukimiseen' eli puheella halutaan vain pitää myönteistä kontaktia yllä, ilman varsinaista sisällöllistä dialogia. Mielestäni se on ok ja kuuluu ihmisluontoon lajina.

Mutta samalla se on väsyttävää, jos itse kaipais todellista vuorovaikutsta, missä sanojen sisällöllä on merkitys. Mielestäni keskustelu voi olla 'big talkia' vaikka sitten puhuttaisiinkin 'pinnallisuuksista' kuten vaikka sisustamisesta, jos se kuitenkin on vuorovaikutteista ja sisältää omien ajatusten, tunteiden yms ilmaisua ja toisen kuulemista. Smalltalkissa puhutaan enmmänkin itsen, oman sisäisen maailman ulkopuolisista asioista kuten julkkiksista, säästä jne.

Kannustan sinua siirtymään smalltalkista syvemmälle itse, odottamatta toisen avausta. Jos toinen sanoo että kylläpä telkkariohjelmassa xxx oli hyvän näköinen mies, voi kysyä että mitä sinun omalle miessuhteellesi kuuluu. Tämä oli ehkä kankea esimerkki, mutta ajattelen, että melkein mistä tahansa puheenaiheesta voidaan siirtyä henkilökohtaisemmalle, antoisammalle tasolle olemalla erityisesti kiinnostunut ainakin ensin toisen kuulumisista ja sitten kertomalla omistaankin.

Ajatuksia tästä?

Jos se puhuminen jää pelkästään siihen, niin en jaksa. Usein kuitenkin kevyemmistä puheenaiheista voi siirtyä syvemmälle. Ja eihän uusien ihmisten kanssa voi aloittaa kauhean syväluotaavista jutuista. Kevyessä jutustelussa on myös se, että se voi kehittyä huumoriksi. On mulla sellaisia tiettyjä juttuja, joista en osaa sanoa mitään, kuten julkkisjuorut ja tosi-tv-ohjelmat. Muuten aika lailla kaikki käy. 

Vierailija kirjoitti:

 Tykkään puhua asioista, jotka ovat merkityksellisiä puhujalle. Äitinikin sanoi, että olen vähän erilainen kuin naiset yleensä, kun en tykkää jutustella kevyesti arjen asioista. Silloin harvoin kun tapaan (harvoja) ystäviäni, puhumme luottamuksellisesti ja henkilökohtaisista asioistamme.

Minusta juuri naisten kesken syntyy usein parhaimmat ja syvällisimmät keskustelut. Jopa vähän vieraamman naisen kanssa keskustelu saattaa mennä yllättävän syvälle. Joten tuota kommenttia naisten kevyestä jutustelusta en ihan tajua. 

Small talkissa olen huono, mutta jopa kokkareilla ryhmästä toiseen siirtyessä on mahdollista puhua merkityksellisistä asioista. Onneksi. 

Aina voi kysyä syvällisiä kysymyksiä, niin ei välttämättä tarvitse jauhaa turhaa. Tosin pakko myöntää, ettei kaikista ole vastaajaksi. On oikeasti ihmisiä, jotka eivät ajattele kovin syvällisiä. Tämä selivisi minulla vasta keski-iässä. Luulin, että kaikki eivät vaan halua kertoa ajatuksiaan ja olin aika tyrmistynyt, kun tajusin, ettei kaikilla oikeasti ole niitä. 

En mäkään sellaista lämpimikseen puhumista jaksa, mutta toisaalta ihmiset, jotka puhuvat vain ja ainoastaan asiaa ovat myös hyvin raskaita. Eli jos keskustelukumppanin naama menee heti happamaksi jos keskustelu lipsahtaa kevyempään aiheeseen tai vitsailuun tai jos saan omaan repliikkiin vastauksen, että "tuo ei kuulu nyt yhtään mitenkään tähän asiaan" niin mulla menee maku jutella yhtään mistään.

Pitää siis löytää juttukaveri, joka on samalla aaltopituudella. Jos et itse halua lätistä, niin sä löydät varmaan kavereita, joiden kanssa voit vaihtaa kuulumisia ja sen jälkeen istua hiljaa. Aina voi vaikka kutoa sukkaa tai juoda keskikaljaa hiljaa kaverin kanssa. Tai vaikka juosta.

Eniten väsyttää ja ahdistaa tuntemattomien tai puolituttujen (esim. työkaverit) kanssa sellainen small talk tyyppinen jutustelu jossa tehdään tikusta asiaa. Välillä tuntuu etten keksi mitään sanottavaa, vaikka tutumpien ja ystävien kanssa rupattelen silloin tällöin ihan mielelläni.  Läheisten kanssa ei tarvitse olla koko ajan äänessä eikä hiljaisuus ole kiusallista.