Voiko 50+ naista sanoa söpöksi?
Kun siis hän oikeasti on söpö ja suloinen. :) Olen rakastunut häneen. Mietin vain, että kuulostaakohan se loukkaavalta, esineellistävältä tai arvoa laskevalta?
Kommentit (12)
Itse olen vasta 42, mutta kyllä jotenkin kokisin loukkaavaksi sanan söpö käytön itsestäni. Siitä tulee mieleen jotain lapsenomaista, ja minä olen jo arvokas matriarkka enkä mikään söpö pikkutyttö ;)
Voi toki. Söpö on onneksi aika neutraali ja myönteinen sana. Kutsu toki söpöksi. Its eolisin otettu jos joku vielä sanoisi mua söpöksi.
Oma vaimoni on minulle söpö 50 v pupu.
Muille hän on kansainvälinen tiedenainen.
Ei se iästä ole kiinni, mutta väärä hetki ja väärän ihmisen sanomana se kuulostaa jopa loukkaavalta. Mä olin vähän alle kolmekymppinen opiskelija, kun mun luokkalainen, nelikymppinen akka, yhtäkkiä kesken tunnin osoitti mua ja kailotti koko luokalle, "katsokaa nyt kuinka söpö ja suloinen xx on". Enpä ollut ainoa siinä luokassa, joka oli hoo moilasena. Jonkinalainen tilannetaju sentään pitäisi olla, mutta toisethan haluavat tietty avoimesti nolostuttaa ja vittuilla ihmisille. Eniten ihmetytti, että kyseessä oli uskovainen ihminen muka? No, eipä jäänyt ainoaksi möläytykseksi häneltä.
Ihan vapaasti voi sanoa jos rakastaa kerran :) Kyl mulle kelpasi.
Ihanaa naista voi ja iteseasiassa pitääkin sanoa söpöksi!! M68
Ainakin Marisa Tomei ja Anna-Liisa Tilus ovat söpöjä. Kylä viisikymppisetkin naiset voivat olla söpöjä.
Jos on söpö, voi toki sanoa. Telaketjufeministiä voi loukata.
Senkin vanha pervo sika + mummofetissi
Älä nolaa itseäsi Tauno
Voi sanoa yli 5 promillen jurrissa!
Miksei voi jos on söpö. Monet mummot ja papatkin on söpöjä.