Miksi joidenkin akateemisten kanssa keskustelu on niin tuskaista?
Siis koskee tämä muitakin kuin akateemikkoja mutta yleensä juuri heitä, ja erityisesti tutkijoita tai tohtoreita yliopistolla. Keskustelu heidän kanssaa on monesti jotenkin tuskaista, pitää paljon seurata sanatonta viestintää, miettiä ettei möläyttele jotain tyhmää.Sitten jatkuvasti puheeseen tulee sellaisia merkittäviä hiljaisia hetkiä jolloin vastapuoli vaikuttaa yleenkatseelliseslta. Lisäksi keskustelua vaivaa jotenkin vakavamielinen vire. Oletteko muut huomannut samaa vai kuvittelenko vain kaiken?
Kommentit (25)
Kyllä minä nyt luulen Ap, että kuvittelet kaiken tai ainakin hyvin paljon.
Minusta on ihanaa ja helpottavaa huomata, että on vielä ihmisiä jotka osaavat keskustella rauhallisesti. Malttavat odottaa, että toinen saa sanotuksi asiansa. Miettivät välillä. Hiljaiset hetket ovat kultaa.
Vai ihan muitaKIN kuin akateemiKKOja <3
Mulla ja akateemisella vaimollani ei ole keskustelu vakavaa nähnytkään. Nauretaan kaikenlaisille jutuille mm. amiksille, vegaaneille, feministeille, spesiaalilapsille jne. Sama akateemisten kavereideni kanssa. Pakko olla provo
T. opettajat aineissa -pariskunta
He voivat olla pirun fiksuja, ainakin omalla alallaan, mutta sosiaalisia heistä ei välttämättä saa kirveelläkään. He saattavat olla välillä myös niin kaukana normaalista elämästä, että normaali jutustelu menee heiltä ihan ohi, toisin sanoen he eivät ymmärrä sinua (ja muita meitä tavallisia arkisia ihmisiä). Se saattaa tehdä keskusteluista välillä ihan yksipuolista oikean keskusteluaiheen hakemista ja epämääräistä pallottelua puolin toisin. Mutta kun tällaisen tyypin saa innostumaan, niin jo tulee juttua tunneiksi, tosin itselle riittäisi vähempikin ja kyllästys iskee jos toinen vain jaarittelee jostakin. Työpaikallani tämän olen huomannut ja nykyään tiedän jo hyvin mistä langoista kannattaa vedellä, että heidät saa puhumaan, nuorempana en sitä ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja akateemisella vaimollani ei ole keskustelu vakavaa nähnytkään. Nauretaan kaikenlaisille jutuille mm. amiksille, vegaaneille, feministeille, spesiaalilapsille jne. Sama akateemisten kavereideni kanssa. Pakko olla provo
T. opettajat aineissa -pariskunta
Hmmm.. Mitä aineita käytätte?
Niin, joidenkin. Suurimmalla osalla taitaa olla ihan normaalit sosiaaliset taidot ja muitakin kiinnostuksen kohteita kuin oma opiskeluala. Itse tykkään hömppäviihteestä, sisustamisesta, käyn jumpassa jne. joten puheenaiheet ei-akateemisten kanssa on esim. näistä aiheista, riippuen mikä keskustelukumppania kiinnostaa.
Missä muuten tapaat noita sosiaalisesti kömpelöitä akateemisia?

ICT-tiedekunnassa :D
Mulla tuli mieleen et ne on paljon älykkäämpiä kuin Ap. Ap tuntee itsensä tyhmäksi ja ahdistuu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli mieleen et ne on paljon älykkäämpiä kuin Ap. Ap tuntee itsensä tyhmäksi ja ahdistuu.
Kieltämättä voi olla, mutta eipä näin ole monien tuntemien älykköjen kanssa, vaan juurikin näiden tutkijatyyppien.Varmaan seurakin tekee kaltaisekseen.
Persoonakysymys tuo toljottelu ja himmailu puhutettaessa. Ei mitään tekemistä älykkyyden, nokkeluuden ja mielikyvituksen kanssa. Ei yhtään mitään. Meillä töissä matikanopettaja on tuollainen hieman hidas. Olenkin ryhtynyt kyselemään, pysyykö hän kärryillä. Ennen pidin häntä jotenkin ylimielisenä, mutta totuus on valjennut viimein.
En ole huomannut. Olen ollut aikanaan itsekin tutkijana yliopistolla ja siellä oli kyllä monenlaista hiihtäjää. Siellä kun sallitaan enemmän erilaisuutta kuin esim. liike-elämän työpaikoilla.
Akateemikko on eri kuin akateeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli mieleen et ne on paljon älykkäämpiä kuin Ap. Ap tuntee itsensä tyhmäksi ja ahdistuu.
Kieltämättä voi olla, mutta eipä näin ole monien tuntemien älykköjen kanssa, vaan juurikin näiden tutkijatyyppien.Varmaan seurakin tekee kaltaisekseen.
Ja siellä on siis paljon akateemiKKOja? Minä en ole koskaan tavannut edes yhtä ja olen ollut tiedemaailmassa jo parikymmentä vuotta. Olen aika kade Ap:lle!

Tai sitten he ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja ailahtelevaisella käytöksellään saavat muiden olon tuntumaan oudolta. Useimmiten näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli mieleen et ne on paljon älykkäämpiä kuin Ap. Ap tuntee itsensä tyhmäksi ja ahdistuu.
Kieltämättä voi olla, mutta eipä näin ole monien tuntemien älykköjen kanssa, vaan juurikin näiden tutkijatyyppien.Varmaan seurakin tekee kaltaisekseen.
Ja siellä on siis paljon akateemiKKOja? Minä en ole koskaan tavannut edes yhtä ja olen ollut tiedemaailmassa jo parikymmentä vuotta. Olen aika kade Ap:lle!
Voi tsiisus miten helppo täällä on provota! :D Heti kalahtaa jollekin niin, että oikein näkee kirjoituksesta suuttumuksen. Olette noloja tosikoita!

Niinpä, näin se koira älähtää kun kalikka kalahtaa. Taitaa tämä palstakin olla täynnä näitä sosiaalisesti kömpelöitä akateemikkoja ;)
Akateemisessa maailmassa (yliopisto) on tärkeää puhua asiaa faktat oikein eikä hölistä sitä sun tätä spesifistä asiasta.. Tällöin on parempi tai luontevaa olla hiljaa joko siksi, ettei hölise ohi ja menetä uskottavuuttaan tai siksi, ettei halua nolata hölisijää eikä toisaalta pysty keskustelemaankaan hölisijän kanssa "samalla tasolla". Sen vuoksi kenties tilanteet tuntuu oudoilta? Oletko opiskelija itse?
En ole ikinä kokenut vastaavaa.