Pelottavinta, mitä olet kuullut lapsen sanovan?
Meillä nyt 10v poika oppi kirjoittamaan 6-vuotiaana ja on siitä lähtien kirjoittanut aina viimeistään marraskuussa pitkän joululahjalistan ja sitä ennen hän on pyytänyt aikuisia eli yleensä jompaa kumpaa meistä vanhemmista kirjoittamaan ylös toiveensa joista on silloinkin tullut pitkä lista. Tänä vuonna lahjalistaa ei kuitenkaan ole näkynyt eikä poika muutenkaan ole lokakuusta alkaen esittänyt lahjatoiveita. Kysyin aamulla pojalta, että eikö lahjalistan kanssa tule jo kiire, koska joulu on jo 2 viikon päästä. Poika katsoi minua vakavana ja sanoi, että "Minä en tarvitse tänä vuonna lahjoja, koska minulla on muutenkin jo liikaa tavaraa. Ajattelin, että kyllä noista minun tavaroista voisi antaa ylimääräiset sellaisille lapsille, jotka ovat köyhiä. Ainakin nuo minun lelut saisi antaa köyhille lapsille, paitsi tätä uninallea" ja otti syliinsä uninallen, joka on ollut hänellä sängyssä vieressä vauvasta asti.
Kommentit (28)
Mitä pelottavaa tuossa nyt oli? Fiksu lapsi, toisin kuin äitinsä ilmeisesti.
'Kukaan ei välitä minusta, tahtoisin vain kuolla pois'
Miehen sukulais tyttö sanoi näin 8 vuotiaana minun kuullen. Menin lukkoon enkä osannut toimia mutta jälkeenpäin kerroin asiasta tytön vanhemmille. En tiedä miten asiaa alettiin hoitaa.
Äiti järkyttyneenä. kirjoitti:
Meillä nyt 10v poika oppi kirjoittamaan 6-vuotiaana ja on siitä lähtien kirjoittanut aina viimeistään marraskuussa pitkän joululahjalistan ja sitä ennen hän on pyytänyt aikuisia eli yleensä jompaa kumpaa meistä vanhemmista kirjoittamaan ylös toiveensa joista on silloinkin tullut pitkä lista. Tänä vuonna lahjalistaa ei kuitenkaan ole näkynyt eikä poika muutenkaan ole lokakuusta alkaen esittänyt lahjatoiveita. Kysyin aamulla pojalta, että eikö lahjalistan kanssa tule jo kiire, koska joulu on jo 2 viikon päästä. Poika katsoi minua vakavana ja sanoi, että "Minä en tarvitse tänä vuonna lahjoja, koska minulla on muutenkin jo liikaa tavaraa. Ajattelin, että kyllä noista minun tavaroista voisi antaa ylimääräiset sellaisille lapsille, jotka ovat köyhiä. Ainakin nuo minun lelut saisi antaa köyhille lapsille, paitsi tätä uninallea" ja otti syliinsä uninallen, joka on ollut hänellä sängyssä vieressä vauvasta asti.
"Kakka tuli" eikä se ollut vessassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pelottavaa tuossa nyt oli? Fiksu lapsi, toisin kuin äitinsä ilmeisesti.
Kyllä se minusta pelottavalta kuulosti kun aikaisemmin varmasti yli tuhannen euron maksavat lahjat toivonut lapsi ei nyt haluakaan mitään ja on jopa antamaan pois kaikki lelunsa, jotka ovat maksaneet yhteensä tuhansia euroja.
Ei nyt pelottavaa vaan ehkä enemmän koomista, kun kaverin 5v lapsi tokaisi, että "pillu se on pulullakin". Hieman revettiin :D
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt pelottavaa vaan ehkä enemmän koomista, kun kaverin 5v lapsi tokaisi, että "pillu se on pulullakin". Hieman revettiin :D
Ilmeisesti kuullut kun isukki on keskustellut äidistä.
"Äiti. Vieras mies koski pimppiin."
3-vuotias isoon äänen kaupassa: "Äiti, älä lyö!"
En siis lyönyt, vaan estin häntä itseään lyömästä.
Äiti järkyttyneenä. kirjoitti:
Meillä nyt 10v poika oppi kirjoittamaan 6-vuotiaana ja on siitä lähtien kirjoittanut aina viimeistään marraskuussa pitkän joululahjalistan ja sitä ennen hän on pyytänyt aikuisia eli yleensä jompaa kumpaa meistä vanhemmista kirjoittamaan ylös toiveensa joista on silloinkin tullut pitkä lista. Tänä vuonna lahjalistaa ei kuitenkaan ole näkynyt eikä poika muutenkaan ole lokakuusta alkaen esittänyt lahjatoiveita. Kysyin aamulla pojalta, että eikö lahjalistan kanssa tule jo kiire, koska joulu on jo 2 viikon päästä. Poika katsoi minua vakavana ja sanoi, että "Minä en tarvitse tänä vuonna lahjoja, koska minulla on muutenkin jo liikaa tavaraa. Ajattelin, että kyllä noista minun tavaroista voisi antaa ylimääräiset sellaisille lapsille, jotka ovat köyhiä. Ainakin nuo minun lelut saisi antaa köyhille lapsille, paitsi tätä uninallea" ja otti syliinsä uninallen, joka on ollut hänellä sängyssä vieressä vauvasta asti.
Poika tullut äitiinsä.
oppi kirjoittamaan 6-vuotiaana ja on siitä lähtien kirjoittanut
Vierailija kirjoitti:
"Äiti. Vieras mies koski pimppiin."
ÄKKIÄ Iltasanomiin.
Meillä jo 10v tietää rahan arvon ja sen, että kaupan taikaseinän automaattiin menee köyhille rahaa siksi, että isä ja äiti joutuvat joka kuukausi antamaan monta tuhatta euroa pois omista tuloistaan. Siksi oma 10v ei ikinä päädy niin aivopestyksi, että olettaa omien vanhempien toimivan eräänlaisena yksityisenä sossuna, joka jakelee ns. köyhille lapsille ilmaiseksi lahjoja.
On käyty joulun jälkeen kirppiksellä katsomassa, miten moni myy siellä lastensa lahjat pois saadakseen rahaa johonkin muuhun kuin ruokaan.
Eli kun köyhä käyttäytyy toisin kuin sinä toivot tai haluat niin sulla on oikeus olla itsekäs? Mahtavaa logiikkaa!😂
Olimme juuri muuttaneet, kun vajaa 4-vuotias alkoi puhumaan "tädistä", kuten " täti kiipeilee katossa" ja kerran piteli kädessään valkoista pyyhettä ja sanoi että tädillä on samanlainen.
"Mä haluan kuolla"
"Mä tapan sinut!"
" V***u, p***le mä tapan kaikki!"
"Äiti, mun sisällä on joku paha joka hallitsee mua!"
"Mun elämällä ei ole merkitystä, mä haluan kuolla. Mä tapan itseni!"
t: surullinen ja väsynyt äiti jonka 10v pojalla on neuropsykiatrinen diagnoosi
Minun poika kaksi vuotiaana: "Äiti, minä haluaisin ottaa naulan, sit minä haluaisin ottaa vasaran. Sit minä haluaisin hakata sen naulan sillä vasaralla sun päähän."
Aikuinenkin on jonkun lapsi ja pelottavinta mitä olen lukenut on se kun siinä palossa loukkuun jäänyt oli tekstannut äidilleen että Äiti minä kuolen. En ole päiväkausiin päässyt tuosta tekstarista yli.
Vierailija kirjoitti:
Eli kun köyhä käyttäytyy toisin kuin sinä toivot tai haluat niin sulla on oikeus olla itsekäs? Mahtavaa logiikkaa!😂
Kun ahne aikuinen myy lapsensa lahjat, ei asian paheksuja ole itsekäs vaan sen lapsen puolella. On parempi olla joulu ilman lahjoja kuin saada lahjat ja samantien ne menettää, jotta isä saa viinaa.
Kysyin lapselta pienenä että miksi haluaa isona ja vastaus kuului että tappajaksi. Kysyin että ymmärtääkö edes mitä tarkoittaa ja kuulema kyllä. Oikeesti siihen asti saadut vaikutteet oli olleet lähinnä luokkaa Tomi Traktori ja samanikäiset kaverinsa 😃. Ei tuo nyt toki oikeasti pelottanut kuin muuten että MISTÄ joku neljä viis vee voi saada tuollaista päähänsä. Toki heti kohtapuoliin eli vaihtanut haaveammattinsa siivoojaksi (poika).
Lapsi näki painajaista ja menin hänen sängyn viereen. Tyttö oli 4v, melkein 5 niin tämä nousi istualleen ja huusi isi varo se on sun takana. Saatana että säikähdin. Luulin sekunnin puolikkaan että joku on oikeasti sielllä. Tyttö näki niihin aikoihin paljon painajaisia. Kyselin syitä tarhan tädeiltäkin. Mitään oikeaa syytä ei löytynyt ja painajaisetkin loppui ennen eskaria.
Mitä pelottavaa tuossa nyt on? Sekö, että lapsi on viisaampi kuin vanhempansa, eikä ole kiinnostunut hysteerisestä kuluttamisesta?