Kellekään toiselle oman lapsen lukioon meno "iso asia"?

Myönnän auliisti, että minulle esikoiseni lähestyvä lukioon hakeminen ja lukion aloittaminen on ns Iso Asia.

Jonkun psykologin kanssa olisi asiasta ehkä mielenkiintoista hieman keskustella, mutta tiedän ja tiedostan tähän moniakin syitä, sen "normaalin" äidinylpeyden lisäksi, eihän lukioon niin vain mennä, ei varsinkaan ns huippulukioihin (jollaiseen omani voi todistuksensa puolesta kirkkaasti hakea) eikä sinne varmaan monikaan sellainen edes hae jolla ei ole "lukupäätä" tai paljoa mielenkiintoa opiskeluun.

Itse tulen avieroperheestä (isäni oli väkivaltainen alkkis) ja myös äitini kanssa oli omat juttunsa, hän osasi olla tosi julma ja vähättelevä, en muista pahemmin saaneeni kannustusta koskaan mihinkään, heikommista arvosanoista sen sijaan sain kyllä kuulla, fyysisestikin välillä, ja muutenkin. Äitini vaati minulta vuokraa siitä alkaen kun 15v täytin ja ensimmäisen kesätyöpaikkani sain, esim. Ja mistään peruskoulun jälk opiskeluista ei koskaan kummemmin puhuttu eikä mieelstäni edes uskottu että kummempaan kykenisin. Äiti oli vain tyytyväinen kun muutin kotoa 17 iässä, olipahan sitten ns yksi suu vähemmän ruokittavana, kotiin jäi silloin 12v veljeni ja 2v siskoni. Koskaan, kertaakaan, en ole saanut kotoa minkäänlasta rahallista tukea tms, enpä muuttaessanikaan kuin vaatteeni ja päiväkirjani.

Ja nyt kun oma esikoiseni hakee yhteishaussa lukioon, ja vieläpä tosiaan ns huippusellaiseen, niin minä meinaan hiljaa mielessäni revetä ylpeydestä!! että minun lapseni on niin fiksu ja että minun lapseni pärjää koulussa ja vieläpä niin loistavasti. Ja ei, tämä ei tarkoita ettenkö olisi ylpeä hänestä muutenkin, tai toisesta lapsestani jolla ka oli maltillisempi (8,7) ja joka on haastavampi persoona muutenkin, en sitä tarkoita, ehkäpä joku ymmärtää mitä tarkoitan..