Mitäs mieltä antikateelliset AV-mammat ovat tästä kirjoituksesta, jossa otetaan esille tabu nimeltä kateus

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut kateellinen lapsena, kun kaveri sai synttärilahjaksi marsun (olin ja olen vieläkin tosi eläinrakas), olen ollut kateellinen niille luokkakaveritytöille, jotka olivat kauniimpia ja saivat kokeista ysejä ja kymppejä, olen ollut kateellinen netissä näkemilleni kauniille ikäisilleni tytöille katsellessani heidän kuviaan, olen ollut kateellinen jonkun muhkeista rinnoista ja takapuolesta.

Kateuden tunnetta ei voi estää, sillä on se on tunne, joka ei jätä tulematta käskystä. Mutta mä voin käsitellä kateuden tunteitani, ja sitä teenkin. Nyt vanhempana olen oppinut vähentämään itseni vertailua muihin, mutta en usko, että vertailu koskaan täysin poistuu minusta, vaikka niin haluaisinkin.

Kateus ei ole hieno tai haluttu ominaisuus, mutta ei myöskään paha, jos sitä ei tuo ilmi siten, että se satuttaa muita henkisesti tai fyysisesti.

Minä en usko, että on olemassa ihmistä, joka ei koskaan olisi tuntenut kateutta. Kateuden tunne on vaikeampi huomata kuin vaikkapa viha tai suru. Ihmiset usein myös haluavat kieltää kateuden tunteensa, sillä meidät on kasvatettu ajattelemaan, että kateus on pahasta, kuten Outi Lammi kirjoituksessaan mainitsikin.

Ap

Olitko kateellinen kaverin marsusta niin että toivoit marsun kuolevan? Vai ajattelitko vaan että hitto kun mun vanhemmat ei anna mun ottaa marsua? Siinä on ihan helkkarin iso ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut kateellinen lapsena, kun kaveri sai synttärilahjaksi marsun (olin ja olen vieläkin tosi eläinrakas), olen ollut kateellinen niille luokkakaveritytöille, jotka olivat kauniimpia ja saivat kokeista ysejä ja kymppejä, olen ollut kateellinen netissä näkemilleni kauniille ikäisilleni tytöille katsellessani heidän kuviaan, olen ollut kateellinen jonkun muhkeista rinnoista ja takapuolesta.

Kateuden tunnetta ei voi estää, sillä on se on tunne, joka ei jätä tulematta käskystä. Mutta mä voin käsitellä kateuden tunteitani, ja sitä teenkin. Nyt vanhempana olen oppinut vähentämään itseni vertailua muihin, mutta en usko, että vertailu koskaan täysin poistuu minusta, vaikka niin haluaisinkin.

Kateus ei ole hieno tai haluttu ominaisuus, mutta ei myöskään paha, jos sitä ei tuo ilmi siten, että se satuttaa muita henkisesti tai fyysisesti.

Minä en usko, että on olemassa ihmistä, joka ei koskaan olisi tuntenut kateutta. Kateuden tunne on vaikeampi huomata kuin vaikkapa viha tai suru. Ihmiset usein myös haluavat kieltää kateuden tunteensa, sillä meidät on kasvatettu ajattelemaan, että kateus on pahasta, kuten Outi Lammi kirjoituksessaan mainitsikin.

Ap

Olitko kateellinen kaverin marsusta niin että toivoit marsun kuolevan? Vai ajattelitko vaan että hitto kun mun vanhemmat ei anna mun ottaa marsua? Siinä on ihan helkkarin iso ero.

En toivonut marsun kuolevan. Olisin vain halunnut sen itselleni. Muistan myös olleeni pahoillani siitä, että marsu tuotiin tosi pienessä häkissä. Onneksi kaverini kuitenkin piti marsuaan jatkossa paljon vapaana lattialla. Ajan kuluessa en enää kokenut asiaa niin kamalaksi ja ystävyytemme jatkui ihan samalla tavalla kuin ennen marsun tuloakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Negatiivinen kateus on lähinnä katkeruutta, sellaista että kun kerran mulla on asiat huonosti, ei saa kellään mennä hyvin, kaikilla pitäisi olla yhtä kurjaa. Ja sellaista kateutta varmasti kiusaajat tuntevat ketä tahansa kohtaan joka näyttää siltä että hyvin menee.

Positiivinen kateellisuus taas on sitä, että kun näkee toisella vaikka hienon tavaran, niin ajattelee että pitäisikö munkin ostaa tuollainen tai toivoo että olisi varaa ostaa itselle samanlainen, ilman että toivoo että sillä toisellakaan ei olisi sitä tavaraa. Positiivinen kateellisuus on yleensä itselle motivoivaa, esim. jos huomaa että kaveri on onnistunut laihduttamaan, se motivoi itseä että kyllä minäkin pystyn jos tuokin pystyy.

Minä en tunne koskaan negatiivista kateellisuutta, koska tiedän että kaikilla ihmisillä on omat murheensa ja ristinsä kannettavanaan tässä elämässä, kenenkään elämä ei ole täydellistä vaikka se ulospäin siltä näyttäisi. Positiivista kateutta taas tunnen tämän tästää, esim. kun facessa on joku kuva missä on siisti kaunis koti, niin mietin että voi kun minäkin saisin meidän kämpän joskus näyttämään tuolta.

Negatiivinen kateus on itselle erittäin myrkyllistä, ja sitä tulisi välttää kaikin keinoin.

Samaa mieltä. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä, jotka eivät ole omien sanojensa mukaan koskaan tunteneet kateutta, tarkoittavat sillä nimenomaan negatiivista kateutta.

Mua inspiroi kuulla muiden onnistumisista ja elämän tavoitteiden saavuttamisesta. Samalla mietin, haluaisinko itsekin tavoitella samoja asioita vai koenko sen liian työlääksi suhteessa siihen palkitsevaan lopputulokseen. Monesti mielessäni totean, että hienoja asioita, mutta en itse jaksa nähdä sitä vaivaa, että saavuttaisin samat jutut. Niiden asioiden täytyy olla joillekin muille vielä paljon palkitsevampia kuin mulle, koska ne jaksaa tehdä työtä saavutusten eteen. En tiedä luokitellaanko tämä kateudeksi vai ei ja onko sillä mitään väliäkään.

Mun mielestä on kamalaa olla vihamielisen kateuden kohteena. En voi luottaa sellaisiin ihmisiin enkä jatkaa ystävyyttä heidän kanssaan. Surullista.

Up

Vierailija kirjoitti:

Eihän tätä kukaan usko, mutta koen itse, että kadehdin hirveän vähän yhtään mitään. Olen joskus pohtinut, että johtuuko se siitä, että elän tätä elämää vähän "masentuneen" oloisesti. Kun ei mikään oikein erityisemmin kiinnosta tai herätä intohimoja, niin ei osaa sitten muitten juttuja kadehtia. Kun ei itsekään mitään erityisemmin kaipaa. Suurin intohimoni on asiat, joista olen kiinnostunut, eli lähes kaikki. Luen paljon. Se on helppo toteuttaa.

Lisäksi olen vielä nuorehko (28) ja aina ollut ihan kohtalaisen nätti. Että tietääko sitä, miten kateellinen olisi,jos olisi vanha ja omasta mielestään ruma? Sen tulen vielä kokemaan, katsotaan sitten, mitä kuinka "epäkateellinen" osaan olla. Tuskin osaan, ihminen se olen minäkin. Mutta toistaiseksi olen onnistunut säästymään aika hyvin.

Mä oon aika tavallisen näköinen 50 v. nainen, ja ajattelen usein, että minulla on paljon asioita, joita toiset voisivat kadehtia, mutta he eivät onneksi hoksaa kadehtia, mikä on mielestäni helpotus, koska olisi kurjaa olla kateuden kohde. Minulla on tavallinen työ ja tavallinen kerrostaloasunto, en ole rikas enkä kaunis, mutta parisuhteeni, perhe-elämäni, harrastukseni, ystävyyssuhteeni ja rukouselämäni saavat elämääni rikkautta, joka näyttää monilta puuttuvan.

En ehtinyt nyt lukea tuota linkkiä, mutta todella tärkeästä aiheesta teit aloituksen. Kateus on se, joka tappaa kaiken orastavan uuden ja luovan. Kateus haluaa tasapäistää kaikki, kaikki kukat eivät saa kukkia. Kateus lähtee liikkeelle siitä, että kokee osattomuutta, jostain vaille jäämistä. Paljon asioita jää hyviä asioita jää tekemättä, ihania asioita kokematta, jos perusfiiliksenä on kateus. Kaikki pystyvät, osaavat ja voivat tehdä monenlaisia hienoja asioita, ei samanlaisia eikä samalla tavalla toimien, mutta yksilöllisesti.

Kun ihminen on tyytyväinen elämäänsä, se näkyy ulospäin ja siitäkös kateelliset ihmiset saavat aiheen kadehtia.

Mä en ymmärrä kateutta, siis että millainen tunne se pohjimmiltaan on. Jos ajattelen aloituksen esimerkkejä, en näe niissä mitään pahaa. Jos mun kaveri pääsee hienolle matkalle, toki saatan ajatella että pääsisinpä minäkin. Ehkä sen voimin teen elämälleni jotain, jotta matkallepääsy mahdollistuu. Eihän ihminen tekisi mitään, jos ei saisi ympäristöstään esimerkkejä, mikä kaikki on mahdollista ja mihin kannattaa tähdätä.

Tällä hetkellä olen varaton, työtön ja perheetön. Tykkään lukea tarinoita esim. lottovoittajista tai muuten onnen potkimista ihmisistä, koska ne saavat tuntemaan että onni on mahdollista minullekin. Olen innoissani, kun katsomme ystävän lomakuvia, koska se on aivan kuin kävisin pikkuisen lomalla itsekin. Jos toivon itselleni hyviä asioita, niin hups, olenkin syyllistynyt kateuteen?

Nykyään tuntuu, että kateus sanana on vähän hukassa. Suomalaisten kateellisuutta on toitotettu niin kauan, ettemme taida enää edes tietää mitä se on. Kateudeksi luullaan vähän milloin mitäkin. Esimerkiksi eräs sukulainen mielellään aina väittää, että muut ovat hänelle kateellisia. Kun tilattu lumiaura tuli viimeisenä heidän pihaansa, se johtui kuulemma kateudesta. Sukulainen ei osannut miettiä, että ehkä se johtui vain auraajan reitistä. Ei, kateutta sen oli oltava. Jos joku ei pidä hänestä, hän kuittaa sen samantien kateutena. Huono puoli tässä on sekin, että hän vain mennä porskuttaa koskaan pohtimatta, kannattaisiko hänen muuttaa omaa käytöstään jossain tietyssä asiassa, eli olisiko jonkun negatiivinen fiilis voinut johtua sukulaisesta itsestään eikä kateudesta.

Yleensä itse kateelliset näkevät kateutta ympärillään joka puolella - mikä onkin ihan ymmärrettävää: koska heidän reaktionsa kumpuavat kateudesta, heillä ei ole muuta käyttäytymis- tai ajattelumallia tiedossaan, joten he kuvittelevat toistenkin tekojen ja sanojen kumpuavan kateudesta.

Tuota Outi Lammin käsitystä, että se vasta kateellinen onkin joka väittää ettei ole, on todella vaikea ymmärtää. Mihin hän se pohjaa? Tulee mieleen, että tässä on kyse samasta. Ehkä hän on niin kateellinen, ettei osaa kuvitella ihmistä joka ei toimi samalta pohjalta kuin hän itse.

Itse en juurikaan tunne kateutta, enkä myöskään kohtaa sitä juuri koskaan - mikä tietenkin voi johtua siitä etten tunnista sitä muidenkaan käytöksessä. Ainoastaan kerran olen ollut selkeän kateuden kohteena. Minua oli pyydetty televisiomainokseen, ja kun kerroin kaverilleni, hänen vastauksensa oli: "niin, olethan sä ihan nätti vaikka sulla onkin noi isot hampaat". En voinut muuta kuin purskahtaa nauruun, niin absurdi reaktio se oli. Terkkuja vaan, jos tunnistat tilanteen :)

Up

Eikö tuo kateuskortti ala olla vähän kulunut? Työpaikkakiusaamisen taustalla saattaa olla ihan vain kusipäisyys.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä itse kateelliset näkevät kateutta ympärillään joka puolella - mikä onkin ihan ymmärrettävää: koska heidän reaktionsa kumpuavat kateudesta, heillä ei ole muuta käyttäytymis- tai ajattelumallia tiedossaan, joten he kuvittelevat toistenkin tekojen ja sanojen kumpuavan kateudesta.

Tuota Outi Lammin käsitystä, että se vasta kateellinen onkin joka väittää ettei ole, on todella vaikea ymmärtää. Mihin hän se pohjaa? Tulee mieleen, että tässä on kyse samasta. Ehkä hän on niin kateellinen, ettei osaa kuvitella ihmistä joka ei toimi samalta pohjalta kuin hän itse.

Itse en juurikaan tunne kateutta, enkä myöskään kohtaa sitä juuri koskaan - mikä tietenkin voi johtua siitä etten tunnista sitä muidenkaan käytöksessä. Ainoastaan kerran olen ollut selkeän kateuden kohteena. Minua oli pyydetty televisiomainokseen, ja kun kerroin kaverilleni, hänen vastauksensa oli: "niin, olethan sä ihan nätti vaikka sulla onkin noi isot hampaat". En voinut muuta kuin purskahtaa nauruun, niin absurdi reaktio se oli. Terkkuja vaan, jos tunnistat tilanteen :)

Erittäin fiksu kirjoitus, kiitos tästä!

Kyllä se on niin että jos itse näkee jatkuvasti kateutta kaikkialla, on itse kateellinen ihminen ja projisoi omat tunteensa muihin.

Ja tuo kaverisi vaikuttaa täysääliöltä, millainen ihminen sanoo mitään tuollaista? O_o