Pitääkö lasta rakastaa vaikka se tekisi mitä

Rakkaus on tahdosta riippumaton tunne. Ei voi itse tai kukaan ulkopuolinen määrätä rakastaako vai ei.

Hakeeko lapsi huomiota teoillaan? Jos ei saa positiivista huomiota niin yrittää saada edes negatiivista huomatakseen, että joku välittää? Vietättekö aikaa yhdessä ja oletko kiinnostunut hänen asioistaan ja mielenkiinnonkohteistaan? Halaatko lasta? Onko ainoa palaute, jota hän saa tekemisistään, aina negatiivista? Kokeeko lapsi tekevänsä mitään oikein tai hyvin?

Nämä on palstan kauheimpia aloituksia.

Miksi se lapsi reagoi? Syy löytyy peilistä.

Sinä olet pilannut lapsesi lapsuuden

Rakastuminen on valinnasta riippumaton hormonimyrsky, mutta rakastaminen on nimenomaan valinta. Valinta nähdä hyvä ihmisessä, uskoa ihmiseen, välittää, tahtoa toiselle parasta silloinkin kun itseä nyppii... oli se sitten puoliso tai lapsi. Joskus se vaatii vähän ponnistelua ja omaa asennemuokkausta.

Kyllä, lasta pitää rakastaa vaikka tekisi mitä. (Aikuistuneiden lasten kohdalla on poikkeuksia.)

Hae apua lapsesi käytösongelmiin.Ongelma voi olla neurologinen tai sitten olet ollut liian lepsu aikaisemmin. Tee lapsestasi lasu niin saat enemmän sosiaalipuolen resursseja käyttöönne, mahdollisesti tukiperheen jotta saat hengähdystauon kerran kuussa.

Jos sinä uuvut et voi olla paras mahdollinen äiti  lapsellesi.

En osaa kuvitella ap:n tilannetta, sillä rakastan lapsiani, vaikka aiheuttavatkin harmaita hiuksia.

Rakkaus ei mielestäni liity tekoihin, vaan persoonaan.

Eli lapseni teot ei vie rakkauttani, mutta tottahan toki saa olla pettynyt ja jopa vihainen vääristä teoista. Mutta se ei estä rakastamista. Rakkaus on se voima, jolla ohjataan hyvään, ehjään ja parempaan.

Jos rakkaus häviää, eikö se ohjaa lasta huonoon käytökseen?

Ymmärrän sua ap kyllä, haluan vain tarjota toisenlaisen näkökulman.

Etsi lapsestasi jotakin hyvää ja ajattele sitä. Löydät taas rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen on valinnasta riippumaton hormonimyrsky, mutta rakastaminen on nimenomaan valinta. Valinta nähdä hyvä ihmisessä, uskoa ihmiseen, välittää, tahtoa toiselle parasta silloinkin kun itseä nyppii... oli se sitten puoliso tai lapsi. Joskus se vaatii vähän ponnistelua ja omaa asennemuokkausta.

Kyllä, lasta pitää rakastaa vaikka tekisi mitä. (Aikuistuneiden lasten kohdalla on poikkeuksia.)

Älä jauha paskaa.

Vanhemman rakkaus on lapsen kasvun perusta. Kaikille ei sitä suoda ja sen johdosta lapsi oireilee.

Vanhempi reagoi oireisiin. Lapsi oireilee lisää. Vanhempi jo ilmaisee vihaa näkyvästi. Pahimmillaan alkaa uskotella että vika on lapsessa.

Lapsen koko elämä on tällä pilattu. Ja äiti etsii oikeutusta. Hyi!

No, ei se rakkaus koskaan loppunut vaikka riitoja oli lapsen huumeidenkäytön ja rikollisuuden vuoksi. Rakkaus pysyy vaikka tapahtuisi mitä.

Se ei tarkoita,että hyväksyisi toisen valinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman rakkaus on lapsen kasvun perusta. Kaikille ei sitä suoda ja sen johdosta lapsi oireilee.

Vanhempi reagoi oireisiin. Lapsi oireilee lisää. Vanhempi jo ilmaisee vihaa näkyvästi. Pahimmillaan alkaa uskotella että vika on lapsessa.

Lapsen koko elämä on tällä pilattu. Ja äiti etsii oikeutusta. Hyi!

Ei se vielä piloilla ole. Toki syy lapsen käytökseen pitää selvittää ja  lukemani perusteella lapsella voi olla neurologinen häiriö koska normali lapsi oppii palautteesta eikä tee samoja virheitä aina uudelleen ja uudelleen. Minä ymmärrän tuota äitiä ja haluan auttaa sekä häntä että lasta - sinä voit mennä oksentelemaan jonnekin toiseen ketjuun omaa pahaa oloasi.Tällä äidillä on jo tarpeeksi kurja olo ja syyllisyys koska on lapselleen pahasti sanonut ja epäilee omaa rakkauttaan ja jaksamistaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi alakoululainen vasta. Ollaan tapeltu viimeiset pari kolme vuotta, ei usko kieltoja, tekee samat typeryydet uudestaan ja uudestaan. On vaikeuksissa koulussa ja kaikkialla. Ollaan puhuttu tuntikausia, miksi teet näin, tämä ei ole oikein, näin ei voi käyttäytyä. Olen loppu. Tunteeni lasta kohtaan ovat kadonneet, en ole pystynyt enää sanomaan hänelle, että rakastan häntä. Tuntuu etten rakasta. Huoli on kova hänen tulevaisuudestaan. Jos en jaksa niin mitä sitten. Ja vaikka jaksaisinkin niin en tunnu pystyvän muuttamaan hänen käytöstään. Ei ole omakaan käytös enää kovin kummoista. Olen jopa sanonut että äidin rakkaus on loppu, että se ei kestä mitä tahansa. Tiedän että se on pahasti sanottu, mutta haluan olla rehellinen. En sano että rakastan jos ei siltä tunnu. Haluaisin rakastaa, toivon että rakastaisin sittenkin sisimmässäni. Mistä tiedän rakastanko? Elämä on pelkkää itkua tämän lapsen kanssa.

Olet ilmeisesti yh, eikä lapsen isään ole mitään yhteyttä. Se nyt ei ainakaan ole lapsen syy. Onko elämässäsi ketään muuta aikuista, joka kanssa voisit puhua kasvatusongelmistasi? Käänny viranomaisten ja asiantuntijoiden puoleen ellei muita ole. 

Kun sanot lapsellesi, ettet rakasta häntä enää, et ole rehellinen vaan julma ja kostonhimoinen. Miten kuvittelet että alakoululainen lapsi käsittelee tuollaisen asian? Olet aikuinen ja ihan toisella tavalla vastuussa  sanoistasi ja teoistasi kuin lapsi. Mitä sinä kuvittelet rakkauden olevan, jotain viihde-elokuvien höpöäkö? Mistä olet saanut käsityksen, että rakkaus olisi helppoa ja kivaa ja sinun mielesi mukaista? 

Lapsesi on tässä maailmassa sinun tahdostasi, ehkä isänsäkin. Hän ei ole pyytänyt syntyä tänne. Sinä olet syy siihen ja siksi ensisijaisessa vastuussa. Hae apua! 

Vierailija kirjoitti:

No, ei se rakkaus koskaan loppunut vaikka riitoja oli lapsen huumeidenkäytön ja rikollisuuden vuoksi. Rakkaus pysyy vaikka tapahtuisi mitä.

Se ei tarkoita,että hyväksyisi toisen valinnat.

Juuri näin. Et hyväksy tekoja, mutta näet lapsen pahan olon ja autat ja tuet häntä vaikeassa tilanteessa.

Lasta pitää rakastaa ehdoitta, mutta hänen tekojaan ei ei tarvitse, jos niissä ei rakastettavaa ole.

Te molemmat tarvitsette apua. Olette joutuneet kierteeseen, joka ruokkii sulla pahaa oloa ja väsymystä. Sinä käyttäydyt huonosti lasta kohtaan, joka ei osaa käsitellä sitä. Toistatte huonoa mallia päivästä toiseen. Tarvitsette ulkopuolisen ihmisen, jonka avulla harjoittelette jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita. Mutta tämän pitää tapahtua pian! Jos lapsi ehtii murrosikään, on tilanne huomattavasti vaikeammin korjattavissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman rakkaus on lapsen kasvun perusta. Kaikille ei sitä suoda ja sen johdosta lapsi oireilee.

Vanhempi reagoi oireisiin. Lapsi oireilee lisää. Vanhempi jo ilmaisee vihaa näkyvästi. Pahimmillaan alkaa uskotella että vika on lapsessa.

Lapsen koko elämä on tällä pilattu. Ja äiti etsii oikeutusta. Hyi!

Ei se vielä piloilla ole. Toki syy lapsen käytökseen pitää selvittää ja  lukemani perusteella lapsella voi olla neurologinen häiriö koska normali lapsi oppii palautteesta eikä tee samoja virheitä aina uudelleen ja uudelleen. Minä ymmärrän tuota äitiä ja haluan auttaa sekä häntä että lasta - sinä voit mennä oksentelemaan jonnekin toiseen ketjuun omaa pahaa oloasi.Tällä äidillä on jo tarpeeksi kurja olo ja syyllisyys koska on lapselleen pahasti sanonut ja epäilee omaa rakkauttaan ja jaksamistaan.

Sinä olet kyllä hieno ihminen!

Pitää. Äidin rakkaus on kaikkivoipaa rakkautta eikä se lopu ikinä. Eri asia on hyväksyykö lapsen kaikki valinnat tms, siltikin lasta pitää tukea hänen omissa valinnoissaan ja elämässä.ehdoitta.

Lapsen kasvatuksessa kannattaa muistaa nämä sanat: "Rakasta häntä silloin eniten kun hän vähiten sitä ansaitsee, koska silloin hän  eniten rakkautta tarvitsee".

Lapsi voi olla hyvinkin vaikea ja haastava kasvatettava, mutta vanhemman tehtävä on ohjata häntä oikeaan suuntaan ja rakastaa ehdoitta.

Lapsi olisi pitänyt saada ammattiavun piiriin jo kauan sitten. Kuntoutuksella olisi tilannetta voitu korjata. Nyt kiireesti neurologille ja psykologille tässä järjestyksessä.

Rakkaus on lapsen peili. Se opettaa arvostamaan itseään ja muita. Saa ihmisen tasapainoiseksi. Vanhempien toiminnasta se rakkaus näkyy. Vanhempien tehtävä on auttaa lasta kasvamaan. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, se muuttuu kun vanhempi muuttaa omaa käytöstään

Kiitos kommenteista. Otan vastaan sekä piiskan että tuen, kiitos molemmista. Hyvinä hetkinä, niitäkin joskus on, halaamme paljon, hän saa läheisyyttä ja huomiotani. Annan kaiken vapaa-aikani hänelle. Töissä käyn mutta illat olemme aina yhdessä, käsitellään päivän tapahtumat, huolehdin että tekee läksyt jne. Kavereita hänellä ei kuitenkaan enää ole, johtuen käytöksestä, riidoista kavereiden kanssa, enkä ole ottanut tehtäväkseni leikkiä hänen kanssaan, muuten puuhailemme kyllä yhdessä.

Minäkin olen varma että olen pilannut hänen lapsuutensa ja elämänsä. En olisi halunnut mutta en näköjään osannut muutakaan. Tämä rakkaus asia on vaikea luultavasti siksi että oma isäni sanoi minulle ollessani noin 12-vuotias, että ei ole koskaan rakastanut minua eikä tule rakastamaankaan mutta että huolehtii minusta koska on minut tähän maailmaan tehnyt. Huolehtiminen tarkoitti rahan antamista. Äitini oli yksinhuoltaja.

Olen ryhtynyt etsimään meille terapiaa. Ehkä se on turhaa, koska kaikki on jo pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Otan vastaan sekä piiskan että tuen, kiitos molemmista. Hyvinä hetkinä, niitäkin joskus on, halaamme paljon, hän saa läheisyyttä ja huomiotani. Annan kaiken vapaa-aikani hänelle. Töissä käyn mutta illat olemme aina yhdessä, käsitellään päivän tapahtumat, huolehdin että tekee läksyt jne. Kavereita hänellä ei kuitenkaan enää ole, johtuen käytöksestä, riidoista kavereiden kanssa, enkä ole ottanut tehtäväkseni leikkiä hänen kanssaan, muuten puuhailemme kyllä yhdessä.

Minäkin olen varma että olen pilannut hänen lapsuutensa ja elämänsä. En olisi halunnut mutta en näköjään osannut muutakaan. Tämä rakkaus asia on vaikea luultavasti siksi että oma isäni sanoi minulle ollessani noin 12-vuotias, että ei ole koskaan rakastanut minua eikä tule rakastamaankaan mutta että huolehtii minusta koska on minut tähän maailmaan tehnyt. Huolehtiminen tarkoitti rahan antamista. Äitini oli yksinhuoltaja.

Olen ryhtynyt etsimään meille terapiaa. Ehkä se on turhaa, koska kaikki on jo pilalla.

Suurin virhe minkä teit, on se että olet sanonut lapselle, että rakkaus on loppu. Kertoo että sinulla on vakavia ongelmia, kun et ymmärrä miten sellainen vaikuttaa lapseen - vieläpä kun sinulla on oma kokemus asiasta!

Mutta kaikki ei suinkaan ole pilalla tai menetetty! Hae apua teille ennen kuin uuvut lisää ja kerro lapsellesi, että rakastat häntä, ja että olit vaikka vähän sairas kun sanoit aiemmin muuta. Keksi jokin selitys ja pyydä anteeksi, sillä tuo on niin hirvittävää, miten kukaan voi lapselleen sanoa, ettei rakasta. Koita nähdä oma toimintasi niin, että olet jo niin uupunut, että teet lapsen kannalta vahingollisia valintoja kasvatuksessa. Eli hakekaa sitä apua, nyt heti.