Uusioperheet oletteko katuneet ydinperheenne eroa koskaan?
tälläistä mietin kun veljelläni uusioperhe,veljelläni lapsia ja hänen kumppanillaan 2,he suunnittelevat talon rakentamista,veljeni vaan on alkanut pitää todella tiiviisti yhteyttä ex vaimoon joka rakastaa yhä veljeäni.koen olevani paskassa välikädessä sillä tuntuu hirveälle kuulla veljeni kumppanin tontti ja talohaaveista jotka ei todennäköisesti ikinä toteudu.
Kommentit (5)
Olen tuntenut suurta surua, kun toivomani ikuinen rakkaus ja ydinperhe ei onnistunut.
Mutta yritin niin pitkään, kauan ja lopulta jopa epätoivoisesti, että kun viimein oli ero edessä, tiesin että mitään vaihtoehtoja ei ollut. Eli en voi katua. Jos ei olisi erottu olisi jompikumpi tai joku kuollut lopulta.
Uusperheeni ei siis muodostunut mistään lennosta vaan sillai että minä olin eronnut vuosi aiemmin ja mies myös vuosi aiemmin. Ja sitten me ruvettiin seurustelemaan, ja pikkuhiljaa tutustutettiin lapsetkin ja nyttemmin asutaan kylläkin isossa ja velkaisessa ok-talossa (mutta kun nää lapset tästä lentelee pesästä ja vähenee niin luultavasti haetaan pienempi kämpppä).
En ikinä!
Vaihdoin kelvollisen mutta tunnekylmän miehen ihanaan rakastavaan kumppaniin joka on ollut upea isä lapsillemme. Hänellä ei ollut lapsia kun menimme yhteen vaan sai 3 valmista ja 6v myöhemmin oman ainokaisensa.
20v jo yhdessä ja 2 taloakin itse rakennettu perheelle:)
En ole katunut ja tiedän ettei miehenikään: menimme molemmat aikanaan naimisiin ja teimme lapset väärän kumppanin kanssa. Kun eroistamne kumpikin jo selvittyämme löydämme toisemme, oli selvää, että tässä on se, mitä olimme kumpikin aina etsineet. Nyt yhdessä viisi vuotta ja olemme syvästi rakastuneita. Tottakai ydinperheen särkyminen sattuu ja on iso kriisi, mutta olo on nykyään niin täysin erilainen että katunut en ole hetkeäkään. Olisin mieluummin vaikka ollut loppuelämäni yksin kuin exäni kanssa.
Ap se on muuten UUSperhe eikä mikään ihmeen uusioperhe.
Mitä tekemistä kysymyksellä on uusperheiden kanssa. Kysy asiaa ylipäätään eronneilta.
Olen itse uusperheellinen: vaikea katua, kun mies vaihtoi minut toiseen. Mutta minä annoinkin ajan kulua, ennen kuin aloin seurustelemaan.