Mä olen aivan hirveä äiti. Sanoin aamulla lapsilleni jotain ihan hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, toivottavasti lapsesi eivät ole kovin herkkiä tapauksia. :( Itselleni pari äidin loukkausta on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mielen perukoille, se tunne on ihan jäätävä kun oma äiti sanoo jotain tuollaista. No, ihmisiähän tässä ollaan, mutta nyt on kyllä tosiaan anteeksipyynnön ja katumuksen paikka. Puhu lapsillesi, näytä harmituksesi ja kerro, että teit väärin. Virheitä tulee aina, mutta ne on mahdollista korjata.

Juuri näin. 

Joku siinä mättää, että lapsilla on loputon makean himo ja tarve tyydyttää se salassa. Suhtautuminen makeaan ei ole kunnossa. Ja ei ihmekään, jos äiti räjähtää aiheesta.

Lapsen näppyihin en puuttuisi, jos ne kerran häiritsee äitiä enemmän kuin teiniä itseään. Toki yleisestä hygieniasta on pidettävä huolta. Voisit joskus keskustella teinisi kanssa, miksi peseytyminen on niin vastenmielistä?

Ehkä lapset syövät johonkin tunnetilaan? Mä lohtusöin lapsena, kotona ei puhuttu tunteista eikä niitä käsitelty millään tavalla, mitään riitoja ei sovittu ja muutenkin oli todella ahdistava tunnelma jatkuvasti, väkivaltaa ja alkoholia taustalla tosin. Söin salaa, koska siitä tuli sentään hetkeksi kiva mieli. Mun vanhemmat huomautteli lihomisesta, ja sairastuinkin syömishäiriöön. Nyt noin 30-vuotiaana on sitten aika karseaa käydä terapiassa ja muutenkin yrittää hoitaa itseään kuntoon. :( 

Puhu lapsille suoraan! Ota vastuu tekemisistäsi, sano että teit typerästi ja olet pahoillasi! Juttele heille, kerro että arvostat ja rakastat, vaikka olisivat 200-kiloisia ja naama olisi näppyjä täynnä. Kaikenikäisten lasten (ja ihmisten ylipäätään) kuuluu tietää, että he ovat arvokkaita ulkonäöstään riippumatta!!! 

Sano heille, että he kelpaavat sulle aina juuri sellaisina kuin olet... Saisitko lapset houkuteltua vaikka karkkilakkoon jouluun saakka jollain pienellä palkinnolla jos tuntuu, että karkkien syöminen on mennyt överiksi?

Äitini päästöjä:

En saanut teini-iässä käyttää hameita, koska mulla oli rumat nilkat. Hiukset piti olla lyhyet, kun näin rumaan naamaan ei sovi pitkät hiukset. Voisin miettiä mitä suuhuni laitan, etten enempää läskisty.

Yhdessä vaiheessa se vaihtoi "vaivihkaa" mun käyttämät meikit. Osti mulle vihreet silmämeikit, koska ne korostaa hienosti mun silmien väriä. Nyt oikeesti, kuka käyttää vihreitä meikkejä korostaakseen taivaan sinisiä silmiä?

Olin jo parikymppinen ja oltiin äidin kanssa syömässä. Siellä sitten eräs nuori herra piipahti juttelemassa pari sanaa. Komea ja kohtelias. Mua hieman kikatutti, kun oltiin ennenkin oltu jutuissa ja kiinnostus oli molemmin puoleista. Hyvillä mielin sitten jäin äitini kanssa pöytään istumaan ja nauttimaan alkupaloista. Äitiä vissiin vitutti mun mielihyväni sen verran, että tokas "ethän sä vaan kuvittele olevas niin hyvännäköinen, että saisit ton miehen?!" Jäipä ruoka siihen paikkaan ja kipitin kotiin. Myöhemmin sain lisää haukkuja, kun olin jättänyt äidin niin nolosti.

Mä olen ollut nyt yhdessä sen komistuksen kanssa 11 vuotta. Äiti yhä jaksaa aukoa päätään asiasta. Harvoin ollaan tekemisissä, mutta esim. Hänen äidillään tavattiin viimeksi ja sisaren lapsen ylppäreissä.

Olkaa äidit tarkkana mitä suustanne päästelette. Saattaa jättää elinikäiset traumat.

Todella ikävää, jos et ymmärrä, että huono iho johtuu hormonitasapainosta, ei siitä että joku ei pese kasvojaan. Järkyttävää. Itse en voisi koskaan sanoa tuollaisia asioita omalle lapselleni.

Pyydä anteeksi ja jatkossa ennemmin jäkätät teosta, et lapsen ominaisuuksista. Itse muistan ikuisesti, kuinka äitini huomautteli painostani teininä vaikka olin normaalipainoinen. Oli tullut naisen muotoja ja alavatsa vain vähän pömpötti, vissiin ois pitäny olla pyykkilautavatsa. Osteli välillä jääkaappiin lihapiirakoita meille lapsille ja huomautti mulle että mun ei kannata niitä syödä ja osoitti pientä alavatsa pömppöäni. Sitten puhkes viel akne päälle niin avot. Siihen sain lääkityksen mutta ei äiti osannut silloinkaan tukea hienovaraisesti, töksäytteli kaikkea. Olin aika alakuloinen, perheessä kaikkea muutakin ongelmaa silloin. Ala-asteella isä haukkui meidät lapset tyhmiksi kun välillä innostuttiin riehumaan omassa huoneessa.

Älä nyt vain enää kommentoi mitenkään tuollaisia asioita. Muistan itse, kun äitini joka viikko yhden päivän aamuna laittoi minu vaa'alle ja kirjasi aina painoni ylös pieneen vihkoseen. Minulta ei vain ollut lapsen pyöreys vielä lähtenyt, lähti kasvupyrähdyksessä mutta kyllä tuo arvet jättää. Lisäksi aina huomautteli, jos olin hiukan pyöristynyt, samoin jos olin laihtunut. Jos joskus söin jotakin herkkua, niin ei kauaa mennyt kun jostakin kuului "Kai sä muuten tiiät et jäätelö lihottaa hirveesti". ei tuntunut hyvältä ei ja oireilen tuon takia vieläkin vaikka aikaa on. Ja myöhemmällä teini-iällä sitten sairastuinkin syömishäiriöön. Ja niin, tuo painon tarkkailu alkoi, kun olin suurinpiirtein 10v.

No oli kyllä ihan oikein " rupikonnalle" ja "läskille" :'D

Mun äite joskus päissään kehui kuinka hänellä on niin kauniita lapsia.. Sitten katsoi mua ja ynähti ettei nyt kauniita, ehkä komeita ( olen pieni nainen).. Siitä lähtien olen tajunnut kuinka ruma olen.

Ikävä sanoa, mutta olet kyllä aika ääliö. :(

Sanottua ei saa sanomattomaksi vaikka kuinka yrittäisi. Sanalla on niin älyttömän vahva voima - molempiin suuntiin, sanoilla voi  rakentaa ja hoivata, mutta myös vahingoittaa loppuelämäksi. Surku, mutta näin on. 

Hyvä puoli osallesi on se, että reaktiostasi tulkitsen näin että nämä jäivät varmaankin sinun viimeisiksi mogailuksi - tällä tasolla. Hyvä näin. 

Koita nyt olla lempeä sekä lapsillesi että itsellesi. Hoivatkaa toisianne. 

25 jatkaa, niin tosiaan niitä tekojakaan ei kantsi kommentoida tyyliin: "siis taasko ootte syöny keksit!!!!??? Ne lihottaa ja plaa plaa..." jemmaat vaikka vieraiden varalle keksipaketin hyvään piiloon, muuten et kanna herkkuja kotiin ja selvität mitä ton salassa syönnin takana on. Mut seki hienovaraisesti jutellen, ei niiku mun äiti joka oli karsee vauhkooja ja juorus kaiken muille...

No onpa täällä täydellisiä vanhempia ja heikkoluonteisia jos jäänyt mieleen kaikki äidin loukkaukset.

Olen omia lapsiani suutuspäissäni haukkunut pahastikin idiootiksi ja pas kaksi jne tosin en ulkonäköä, mutta kyllä meillä on hyvät välit edelleen ja lapsilla itsetuntoa olla omia itseään eikä massan mukana meikkaavia muotinukkeja.

En usko olevan normaalia jos ikinä ei hermot mene vaan jos pidättelee ajatuksiaan sairastuu itsekin sekä läheiset jos ei olla rehellisiä

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt vain enää kommentoi mitenkään tuollaisia asioita. Muistan itse, kun äitini joka viikko yhden päivän aamuna laittoi minu vaa'alle ja kirjasi aina painoni ylös pieneen vihkoseen. Minulta ei vain ollut lapsen pyöreys vielä lähtenyt, lähti kasvupyrähdyksessä mutta kyllä tuo arvet jättää. Lisäksi aina huomautteli, jos olin hiukan pyöristynyt, samoin jos olin laihtunut. Jos joskus söin jotakin herkkua, niin ei kauaa mennyt kun jostakin kuului "Kai sä muuten tiiät et jäätelö lihottaa hirveesti". ei tuntunut hyvältä ei ja oireilen tuon takia vieläkin vaikka aikaa on. Ja myöhemmällä teini-iällä sitten sairastuinkin syömishäiriöön. Ja niin, tuo painon tarkkailu alkoi, kun olin suurinpiirtein 10v.

Pöyristyttävän kamalaa! Tekis mieli kirjoittaa jotain oikeen rumaa tuollaisesta äidistä. 

Hali sulle!

Muista myös kehua lapsia kahta kauheammin tämän jälkeen. Loukkaukset jäävät ikuisesti mieleen, mutta niin voivat jäädä myös kehut. Montakohan kehua tarvitaan kumoamaan yksi haukku?

Vierailija kirjoitti:

Joskus äidin hermot ovat kovalla koetuksella.

Aika useinkin, mutta se ei oikeuta tärvelemään lapsen itsetuntoa.

Toivottavasti opit virheestäsi.

Vierailija kirjoitti:

No onpa täällä täydellisiä vanhempia ja heikkoluonteisia jos jäänyt mieleen kaikki äidin loukkaukset.

Olen omia lapsiani suutuspäissäni haukkunut pahastikin idiootiksi ja pas kaksi jne tosin en ulkonäköä, mutta kyllä meillä on hyvät välit edelleen ja lapsilla itsetuntoa olla omia itseään eikä massan mukana meikkaavia muotinukkeja.

En usko olevan normaalia jos ikinä ei hermot mene vaan jos pidättelee ajatuksiaan sairastuu itsekin sekä läheiset jos ei olla rehellisiä

Näin just. voi sääli teitä herkkähipiäisiä suomalaisia! Oikeasti. Onko teillä luetun ymmärtämisessä muuten vikaa? Kun tuossahan aloittaja sanoo että JOS. Hän ei suoranaisesti edes haukkunut lastensa ulkonäköä. Kyllä minäkin voisin sanoa omalle lapselleni jos hän mässäisi liikaa herkkuja että kannattaa varoa ettei muutu ylipainoiseksi. Kehun kyllä päivittäin lastani kaikin tavoin, että tuskin tuommoinen varoituksen sananen hänen itsetuntoon vaikuttaa millään tavoin. Niin ja muuten itse kun olin 15v. Ja aloitin tunnesyömisen jolloin lihoin nopeasti +10kg, kukaan ei siihen puuttunut. Mitäs siitä sanotte kun ei edes viitsitä ohjeistaa lasta mitenkään eikä välitetä miten syö. Tuloksena sairastuin anoreksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt vain enää kommentoi mitenkään tuollaisia asioita. Muistan itse, kun äitini joka viikko yhden päivän aamuna laittoi minu vaa'alle ja kirjasi aina painoni ylös pieneen vihkoseen. Minulta ei vain ollut lapsen pyöreys vielä lähtenyt, lähti kasvupyrähdyksessä mutta kyllä tuo arvet jättää. Lisäksi aina huomautteli, jos olin hiukan pyöristynyt, samoin jos olin laihtunut. Jos joskus söin jotakin herkkua, niin ei kauaa mennyt kun jostakin kuului "Kai sä muuten tiiät et jäätelö lihottaa hirveesti". ei tuntunut hyvältä ei ja oireilen tuon takia vieläkin vaikka aikaa on. Ja myöhemmällä teini-iällä sitten sairastuinkin syömishäiriöön. Ja niin, tuo painon tarkkailu alkoi, kun olin suurinpiirtein 10v.

Pöyristyttävän kamalaa! Tekis mieli kirjoittaa jotain oikeen rumaa tuollaisesta äidistä. 

Hali sulle!

Kiitos =) Kesti aika kauan ymmärtää, että tuo ei todellakaan ollut ok. Teki paljon muitakin asioita jonka takia välit olleet poikki reilut pari vuotta, mutta silti yrittää tunkeutua elämääni eikä suostu ymmärtämään, miksen halua olla yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei niin. Ei. Ylitin rajan, ja olen todella surullinen siitä. Miksi ihmeessä päästin nuo suustani, en tiedä. Jotenkin vain kun mikään ei mene perille, ja kaikkea tehdään mitä kielletään. Esimerkiksi lasten vaatekaapeista ja laatikoista löytyy jatkuvasti tyhjiä karkkipapereita, tyhjiä keksipakkauksia ym. Kai jemmaavat niitä sinne kun niitä on tarjolla (esim. vieraita) ja vetävät salaa. Ja käyvät salaa ostamassa ja syövät salaa. Ja kun kauniisti ja vähemmän kauniisti sanottuna mikään ei mene perille. Olen toisen lapsen lihomisesta jo oikeasti huolissani, se söisi määrättömät määrät makeaa.

Meillä on säännöllisesti terveellistä ruokaa tarjolla ja ns. herkkujakin saa joka viikonloppu. Mutta kun tuo on jatkuvaa. Ja toinen ei huolehdi omasta hygieniastaan millään tasolla, menee suihkuun kun pakottaa, pesee hiukset kun pakottaa, hyvät kasvojenpesuaineet on kannettu nenän eteen vaan kun ei viitsi pestä. Nyt alkaneessa murkkuiässä näppyjä tulee jos ei pese. Ja tämä kaikki kaatui työhönlähtötilanteessa syliin. 

Ei selityksiä, ei. Paska olen ja paskalta tuntuukin. 

ap

Mä olin toi sun eka lapsi joku kymmenen vuotta sitten. Herkkuja piti syödä salassa, koska niitä muuten arvosteltiin. Karkkipäivänä jos valitsin sipsipussin enkä suklaapatukkaa niin siitä sai kuulla, vaikka piti olla vapaa valinta. Syömisestä sai jotain lohtua, omilla rahoilla sai ostaa ja itse päättää. Jotain masennusta siinä ehkä oli myös, tuntui että ei kelvannut edes omalle äidille. Muutenkin teini-ikä ei ollut helppoa ja äiti todella vaikea. Eräänlainen syömishäiriö tuokin tietysti.

Kaikkia syitä omaan käytökseen en tiedä, koska näiden asioiden käsittely on edelleen vaikeaa. Kai se paha olo purkautui siihen syömiseen. Olin jo pienenä pullea ja pullistuin entisestään teininä. Äiti tuntui olevan aina iloinen mitä vähemmän söin ruokaa, joten söin vain pieniä annoksia tai sanoin syöneeni vaikken ollut. Sitten söin salassa. Kaikenlaistahan siinä oli taustalla.

Äiti oli itse nuorena lihava ja laihtui suht normaalipainoon. Nyt kun mä olen -20kg, äiti sanoo että en saa laihtua enempää. On katkera, kun on itse lihonut, sen tiedän. Hyvä suhde meillä ei ole koskaan ollut, vaikka nyt tietysti aikuisena ihan asiallinen, koska osaan antaa kommenttien mennä toisesta sisään, toisesta ulos.

En tiedä, onko sulla joskus ollut jotain paino-ongelmia, mutta tuntuu että ne usein periytyy. Henkisesti, siis.

37 oli muuten myös viestin nro 4 kirjoittaja. Unohdin allekirjoittaa.

T. 4

Vierailija kirjoitti:

Puhu lapsille suoraan! Ota vastuu tekemisistäsi, sano että teit typerästi ja olet pahoillasi! Juttele heille, kerro että arvostat ja rakastat, vaikka olisivat 200-kiloisia ja naama olisi näppyjä täynnä. Kaikenikäisten lasten (ja ihmisten ylipäätään) kuuluu tietää, että he ovat arvokkaita ulkonäöstään riippumatta!

Lisäisin tähän aiempaan viestiini vielä sen verran, että mun mielestä tällaiset keskustelunavaukset ovat vähän vaarallisia, ainakin jos ne toimivat niin että kirjoittajalle tulee hetkeksi parempi mieli kun hän saa asian pois tunnoltaan. En kannata turhaa omien virheiden vatvomista ja niissä kieriskelyä, mutta toisinaan syyllisyydentunto on ihan kohdallaan ja olisi tärkeämpää korjata asia niiden lasten kanssa sen sijaan, että saa tunnustettua sen jonnekin anonyyminä! 

Ap, toivottavasti juttelet lastesi kanssa. <3