Onko ok, jos eroa pui muille ja alkaa mustamaalaamaan puolisoa?
Siis kyseessä täysin "normaali" ero. Ei kolmansia osapuolisia tai muitakaan riitoja. Eron syynä tunteiden laimeneminen. Niin onko ok, että jätetty osapuoli alkaa tutuille ja tuntemattomille höpöttämään tästä erosta ja mustamaalaan ex-puolisoa?
Kommentit (7)
En ole siis kumpikaan; jätetty tai jättäjä. Vaan jätetyn läheinen.
Hänellä ei vielä ennen eroa ollut mitään pahaa sanottavaa kumppanistaan. Mutta nyt eron tullen niin tätä ex-kumppania haukutaan oikeastaan kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. On siis selvästi katkeroitunut. Mietin vain, että kuinka normaalia käytöstä on vielä puoli vuotta eron jälkeen mustamaalata ex-kumppania kaikille. Tunnen vielä tämän kumppanin ja hän on aika ujo henkilö, niin hieman käy kyllä sääliksi häntä. Ap
No ei ollut normaalia. Eikä se loputon toisen haukkuminen silloinkaan, vaikka erolla olisi syynsä. Jossain vaiheessa tulee mitta vastaan kuuntelijallekin, kun toinen piehtaroi katkeruudessaan ja kiillottaa martyyrin kruunuaan. Varsinkin, kun kuitenkin on tekemisissä edelleen molempien osapuolien kanssa ja tietää, että ei se toinen ole mikään antikristus vaikka virheensä tekikin, eikä se toinenkaan oikeasti täysin syytön tilanteen kehittymiseen.
Kiitos äiti, voisit lopettaa aikuisen lapsesi pitämisen kuunteluautomaattina, jolle voi suoltaa kaiken sonnan. Isä on kuitenkin edelleen mun isä ja aika kauan olen seurannut vierestä kummankin vähemmän kauniita toimia.
Jos eroon on liittynyt jotain likaista ja sitä tilittää ystäville: Normaalia.
Mustamaalaaminen, valehtelu ja/tai tilittäminen asiasta mahdollisimman monelle: Ei normaalia.
Läheisesi käytös kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan, eikä se ole ok. Seuraava kysymys onkin, miksi toimii noin. Luultavimmin yrittää kostaa jotain, ja jos on vaan jätetyksi tuleminen kolauttanut egoa niin ehkä hyvä pitää varansa ko.henkilön seurassa vastaisuudessa. Mutta voihan se ollakin, että suljettujen ovien takana parisuhde ollut jotain muuta miltä se on ulospäin näyttänyt.
Myös se on mahdollista, että ihminen vasta eron jälkeen kertoo todellisia asioita kumppanistaan. Moni ei suhteen aikana kehtaa kertoa esim.henkisestä väkivallasta, koska syyttelee itseään. Sitten eron jälkeen asiaa alkaa prosessoida, ja kuten mistä tahansa traumasta, ihmisellä on tarve puhua siitäkin.. et sinä ap ole voinut tietää mitä tapahtuu kahden ihmisen suhteessa. Ellet itse ole sitten toinen osapuoli. Maailman mukavimmat ihmiset ja parhaimmat ystävätkin voivat olla suljettujen ovien takana totaalisia kusipäitä kumppanilleen.
Aikas normaalia on ikävä kyllä. Voi olla, että on pitänyt kulissia yllä niin kauan kun on ollut parisuhteessa ja nyt kun ei ole enää tarvetta kulissille niin antaa kaiken pahan olon tulla pois.
Ei ole ok. Asiat kuuluu selvittää kahden kesken.