Lue keskustelun säännöt.
Appivanhempien keskustelutaidot ärsyttää
28.11.2016 |
Appivanhemmat ovat molemmat sairastaneet syöpää parin vuoden aikana. Nyt syöpä saatu hoidettua, mutta ovat edelleen seurannassa. Itseäni ja miestäni on hieman alkanut ärsyttää viime aikoina heidän jutut. Ymmärrän, että sairaus vaikuttaa elämään ja on mielessä päivittäin, mutta eikö sitä nyt voi kehittää elämäänsä samalla myös jotain uutta ja positiivista? Aina tavatessa keskustelut kääntyy sairaalareissuihin, labratuloksiin, hoitoihin, lääkkeisiin tai Kelaan. Kyse ei ole vain heidän omista sairauksista vaan nyt mukaan on tullut kaikkien muidenkin tuttujen ja tuntemattomien ihmisten sairaudet. Kerrotaan meille vieraiden ihmisten hoitojaksoista, toimenpiteistä, oireista, lääkkeistä yms. Milloin jollakin käydään kotona tekemässä hoitotoimenpiteitä ja mitä ne käynnit maksaa... Koen, että nuo on tuntemattomien ihmisten yksityisasioita. Voi kertoa, että joku sairastaa syöpää, mutta pitääkö kertoa kaikki yksityiskohdatkin? Kyse ei ole siitä, että en kestä sairauksia tai kuolemaa. Olen itsekin sairastanut lapsesta saakka, mutta sitä enemmän haluan elämääni muutakin sisältöä kuin pelkkä sairaus tai vamma. Isäni sairastui vakavasti keväällä, kävi läpi puolen vuoden hoitojakson, mutta selvisi hengissä. Sanoi saaneensa jatkoaikaa elämälle, on uutta intoa täynnä ja suunnitellut vaikka mitä tekemistä äitini kanssa.
En tiedä, miten appivanhemmille voisi ystävällisesti ilmaista, että nyt olisi aika kehittää jotakin uutta tekemistä elämään. Istuvat kotona, katsovat tv:tä ja elävät lasten ja lastenlasten aikataulujen mukaan. Kahvipöydässä annan yleensä vartin verran vuodattaa sairausasioita ja sitten yritän siirtää keskustelua iloisempiin asioihin. Osa porukasta saattaa nauraa vedet silmissä ja sitten anoppi töksäyttää jollekin jotakin todella synkkää, kysyy jonkun keskenmenoista tai sairauksista. Jonka jälkeen tunnelma lässähtää taas. On jotenkin todella raskasta ja turhauttavaa käydä heillä kylässä, kun keskustelu pyörii vain synkissä asioissa. Mitä asialle voi tehdä? Omassa suvussa ihmiset vanhenevat ja sairastuvat, asioista puhutaan, mutta myös huumori lentää ja elämässä on aina jotain muutakin sisältöä.
Kommentit (12)
No toivotaan sinun tähtesi, että kuolevat pian pois sinua rassaamasta. No ei ihan, mutta luepa uudelleen, miten sinä valitat vanhojen ihmisten jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas anoppi joka ei puhunut juuri mitään syövästään. Kertoikin vasta kun oli leikkausaika jo valmiina. Vaikka varmasti oli rankkaa. Nyt on kaatunut niin että käsivarren luu lähes kokonaan poikki, siitäkään ei koe tarvetta märehtiä.
Mun oma äiti taas tehtaili lääkärikirjasta itselleen diagnooseja ties mistä, muusta ei sitten puhuttukkaan kun hänen "sairauksistaan".
Ihmiset on tässäkin asiassa niin erilaisia.
Mulla yksi tuttava joka myös jauhaa tuollaista. Omat (keksityt?) sairaudet, äidin sairaudet, eksän sairaudet, miehen sairaudet, lapsen (keksityt?) sairaudet. Siis aivan tauotta.
Ja sitten se ruikutus miten yksin om... jaaa-a miksiköhän...
Vierailija kirjoitti:
Ainahan ne anopin ja apen jutut on paskempia kuin omien vanhempien. Paskempiahan ne on joka asiassa muussakin.
palstamamma, joka ei aio tehdä kuin tyttölapsia, ettei siitä tule miniöiden anoppia
Meillä on kyllä omien vanhempien jutut ihan samaa tasoa. Vähän sävyeroja on ehkä havaittavissa, mutta ei kovin pitkään jaksa kuunnella kumpiakaan. Samaa valittamista valittamisen ilosta se on jatkuvasti.
Toisten ihmisten kuppi on aina puoli tyhjä ja toisten puoliksi täysi. Kyse on siis elämänasenteesta; toiset kasaavat omat ja toistenkin murheet itselleen perässä vedettäviksi ja vellovat synkkyydessä ja toiset toteavat että surullista ja kurjaa mutta etsivät asioita mitkä ovat hyvin ja onnellista. Jatka siis positiivisista asioista puhumista ja jos anoppi heittää väliin surkeita juttuja niin toteat vain että onpas surullista ja vaihda uudestaan jutut iloisimpiin. Tuollaiset ihmiset eivät itse edes huomaa negatiivisuuttaan mutta positiivista elämänasennetta voi yrittää heihin tartuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla yksi tuttava joka myös jauhaa tuollaista. Omat (keksityt?) sairaudet, äidin sairaudet, eksän sairaudet, miehen sairaudet, lapsen (keksityt?) sairaudet. Siis aivan tauotta.
Ja sitten se ruikutus miten yksin om... jaaa-a miksiköhän...
Tiedän tunteen. Surullisinta on, että näitä sairauksia meidän tapauksessa keksii miehen 9v. lapsi.
Ahaa,et ole vielä elämässä ehtinyt kokea isoa traumaa,esim.henkeä uhkaavaa.Jälkipuinti kuuluu asiaan,voi mennä usea vuosikin.Se on käytävä läpi jos on,ei auta."positiivinen" asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No toivotaan sinun tähtesi, että kuolevat pian pois sinua rassaamasta. No ei ihan, mutta luepa uudelleen, miten sinä valitat vanhojen ihmisten jutuista.
En ole toivonut kenenkään kuolemaa. Ihmettelen vain sitä, miksi velloa samoja synkkiä aiheita päivästä toiseen. Aikaa on kuitenkin kulunut jo yli kaksi vuotta ja se synkistely vain lisääntyy jatkuvasti. Helpottaako se jatkuva synkistely sitä oloa? Itse en ainakaan ole huomannut mitään positiivista vaikutusta.
Ehkä tässä vain on sitten joku ero elämänasenteessa? Olen työssäni kohdannut paljon iäkkäitä ihmisiä ja elämänasenteella on ollut yllättävän suuri vaikutus. Joku voi olla tosi kipeä eikä silti valita, apua on tosi vaikea pyytää tai vastaanottaa. Ja elämästä löytyy päivittäin ilonaiheita. Sitten on näitä, joilla on syylä sormessa ja koko elämä aivan yhtä tuskaa. Läheiset kaikkoavat ympäriltä, kun eivät jaksa kuunnella ja syy on aina kaikissa muissa paitsi itsessä.
Jos tämä elämä on niin synkkää niin voiko joskus vain nauraa ja iloita, nauttia hetkestä eikä pelätä tulevaa? Onko liikaa pyydetty?
AP
Kyllä ap on huomattavasti parempi ihminen, näin se on nähtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahaa,et ole vielä elämässä ehtinyt kokea isoa traumaa,esim.henkeä uhkaavaa.Jälkipuinti kuuluu asiaan,voi mennä usea vuosikin.Se on käytävä läpi jos on,ei auta."positiivinen" asenne.
Ahaa, olen kyllä käynyt ja jälkipuinti kuuluu asiaan. Aika pian huomasin, että elämän täytyy jatkua ja arjen palautua normaaliksi. Ainahan ne synkät asiat on mielessä, mutta en ymmärrä miksi niihin pitäisi jäädä kiinni sen sijaan, että nauttisi elämästä?
AP
Pitäisiköhän sun keksiä heille jotain muuta ajateltavaa hetkeksi? Viet teatteriin tai ostat liput lahjaksi vaikka, jos kaksin kykenevät menemään. Siinä on taas hetkeksi muuta puhuttavaa. Helposti sitä ihmiset alkavat puhumaan omista tärkeistään/koskettavista jutuistaan eikä pääse kuplastaan. Kiinnostaa myös miten muut pärjäävät ja selviytyvät.
Ainahan ne anopin ja apen jutut on paskempia kuin omien vanhempien. Paskempiahan ne on joka asiassa muussakin.
palstamamma, joka ei aio tehdä kuin tyttölapsia, ettei siitä tule miniöiden anoppia