Lue keskustelun säännöt.
Pelkopolille ja tutkimuksiin ennen raskautta?!
27.11.2016 |
Tahtoisin tietää onko mahdollista päästä jonnekin puhumaan synnytyspeloista ennen raskauden alkua? Ja samoin tahtoisin tietää jo nyt sopiiko ruumiinrakenteeni alatiesynnytykseen vai onko lantioni liian ahdas. Minne minun kannattaisi ottaa yhteyttä? Tekeekö neuvolassa näitä raskautta suunnitteleville vaikka eivät olisi vielä raskaana?
Tahdon synnyttää alakautta, mutta pelkään että repeän pahasti ja en enää ikinä sitte istu tms... x[ Tai että vauva jää jumiin.... Tai että saan virtsankarkailun loppuiäkseni... Suurimpia pelkojani ovat että voimani loppuvat tai/ja vauva jää huonosti sinne...
Ja se että ukko lähtee lätkimään jos persettä ei tule (Hesarin tapaus) tms, tosin tiedän että tämä pelko on turhin... :) Miten teillä mies suhtautui teihin, synnyttäneisiin puolisoihinsa?
Onko teillä itsellänne mitään hyviä pelonkarkoituskeinoja tai/ja tiedättekö netissä jotain sivustoja? Kaikki tsemppaukset ois jees! Kauhutarinoita saa kertoa mutta toivon että kerrotte miten myös toivuitte! :)
Haluan kuulla teidän kokemuksianne saamastaan avusta ja synnytyksestä/raskaudesta! :) Kiitos kaikille ihanille!
Kommentit (6)
Kuulostaa siltä että sulla on pelkoja ja ahdistusta elämässä muutenkin kuin vain näihin asioihin liittyen, olenko oikeassa? Suosittelen ottamaan yhteyttä ensin terveyskeskuslääkäriin ja sitä kautta selvittelemään esim terapian tarvetta.
Itse repesin synnytyksessä pahimmalla mahdollisella tavalla, mies sai seksiä ensimmäisen kerran 10kk synnytyksestä. Kaikki tämä vahvisti minua ihmisenä ja naisena ja seksikin on mukavampaa kuin koskaan ennen. Repeämästä ei jäänyt oireita kun se hoidettiin hyvin. Masennukset ja ahdistukset hoitui terapialla.
Etukäteen asioiden pelkääminen on ajanhukkaa, asiat kyllä järjestyvät :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä synnytin tuossa 3 kk sitten. Muuten sujui hyvin, mutta ponnistusvaihe oli pitkittynyt ja vauva ei meinanut ponnisteluistani huolimatta tulla ulos. Lantio oli kyllä tarpeeksi leveä, mutta kudokset eivät tahtoneet antaa periksi. Mulle tehtiin sitten välilihan leikkaus ja imukuppikin haettiin, mutta sitä ei onneksi tarvittu. Kun väliliha oli leikattu, niin vauva sitten mahtuikin tulemaan. Olin niin puuditettu etten edes tuntenut kipua ponnistusvaiheessa. Jäi ihan positiiviset fiilikset, vaikka vähän oli haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että sulla on pelkoja ja ahdistusta elämässä muutenkin kuin vain näihin asioihin liittyen, olenko oikeassa? Suosittelen ottamaan yhteyttä ensin terveyskeskuslääkäriin ja sitä kautta selvittelemään esim terapian tarvetta.
Itse repesin synnytyksessä pahimmalla mahdollisella tavalla, mies sai seksiä ensimmäisen kerran 10kk synnytyksestä. Kaikki tämä vahvisti minua ihmisenä ja naisena ja seksikin on mukavampaa kuin koskaan ennen. Repeämästä ei jäänyt oireita kun se hoidettiin hyvin. Masennukset ja ahdistukset hoitui terapialla.
Etukäteen asioiden pelkääminen on ajanhukkaa, asiat kyllä järjestyvät :)
On mulla muitakin pelkoja, oikeassa olet! Jep, olet oikeassa. Elämää ei pidä elää peläten...
Ap
Liiallinen telkun katsominen on ehkä monen turhan pelon taustalla.
Synnytys esitetään järkyttävänä kärsimysnäytelmänä, jossa nainen kuolemankielissä tuskissaan huutaa kuin teurastettava eläin.
Totuus omalla kohdallani oli ihan toinen: supistuskipuja toki oli kunnes sain epiduraalipuudutuksen, sitten vain odottelin ponnistusvaihetta. Ponnistusvaihe oli kivuton ja kesti n. 10 minuuttia. Hammasta purren vainkohti tavoitetta ja täysin äänettömästi.
Näin kaikkien kolmen kohdalla. Ensimmäisessä synnytyksessä repesin hieman, mutta parani hyvin nopeasti. Seksiä olisi voinut toetuttaa hyvin nopeasti, mutta ihan heti ei huvittanut. Syynä psyykkinen tila, ei fysiologiset esteet.
Mutta soita terveyskeskukseen ja kerro asiasi. Ehkä pääset psykologin juttusille. Yksityisesti toki pääset milloin vain, jos sinulla on varaa.
Mulla oli todella kivulias synnytys (4,5 kg vauva, ensisynnyttäjä, ei toimivaa epiduraalia). Paranin fyysisesti tosi hyvin ja nopeasti, henkistä puolta on saanut käsitellä enemmän juuri sen rankan kivun takia. En tiedä haluanko tai uskallanko synnyttää enää uudestaan. Parasta asiassa on se, että kaikki muut pelot on sen jälkeen vähentyneet. Ennen synnytystä pelkäsin mm. niitä pelottelevia pellejä tosi paljon, nyt ei voisi enää vähempää kiinnostaa.
Hupsista,
saamastanne avusta ja*
Ap