Lue keskustelun säännöt.
Kiiltokuvat! Ihan yllättäen tuli mieleen asia joka on ilmeisesti kokonaan kadonnut nykyään.
27.11.2016 |
Muistatteko kiiltsikoiden keräilyn ja vaihtamisen? Minulla on vahva muisto jostain 70-luvun puolivälistä kun ostin rappuun muuttaneen tytön ystävyyden vaihtamalla "huonosti" oman ainutlaatuisen neliökiiltsikkani hänen taviskiiltsikoihinsa, ja sitten illalla itkin menetettyä neliökiiltsikkaani.
Kiiltsikat taitavat olla ihan kokonaan kadonnut perinne nykyään, kun joka paikassa on kuvia ja värejä. Näin tarkemmin ajatellen, 70-luku oli tosiaan aika köyhä värikuvissa, meille tuli vain Hesari joka oli mustavalkoinen. Äiti sai joskus mummilta pinon naistenlehtiä, niistä leikattiin kiinnostavat kuvat ja liimattiin vihkoon.
Mutta kiiltsikat olivat tärkeitä, ja hinnaltaan sopivia lahjoja siihen aikaan, ei liian kalliita mutta kuitenkin arvotavaraa.
Onko teillä muilla kiiltsikkamuistoja?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vielä 90-luvulla lapsukaisena noita keräilin. Saattaahan pienet noista vieläkin innostua, ehkä niiden käyttötarkoitus on vaan vähän epäselvä..? Nykylapselle kuin tarra, mutta ilman liimaa? Muistan että saman ikäisillä noita oli, mutta niitä ei kai vaihdeltu ihan niin tiuhaan kuin tarroja. Omiani säilytin rasiassa ja kiinnyin niihin kovasti. Oli jotain satuaiheisia... Joskus saatoin raaskia liimata johonkin erityiseen paikkaan.
Se noista ehkä tekikin niin erityisiä, että kun kerran päätti liimata kuvan jonnekin, sitä ei sitten enää saanut pois. Muistan myös huolella pitkään harkinneenni jonkun liimaamista kirjoituspöytään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis mitä, liimasitteko te kiiltokuvanne? Eikö niiden vaihteleminen ollut sitten vaikeaa? Olen syntynyt 70-luvulla myös, ja voi, miten aina löytyi ihania uusia kiiltokuvia. Meillä niitä kerättiin sellaisiin valokuva-albumeihin, joissa on kirkas, läpinäkyvä kalvo, jonka alle ne oli hyvä järjestellä - ja vaihtaa kavereiden kanssa.
Musta ne siipi-pää-enkelit oli kivoja ja vanhempia, mutta niistä rafaeleista, pulleista pilveen nojailevista en tykännyt yhtään. :D Kauneimmat enkelini olivat isoja, kauniita naisenkeleitä pitkissä hameissaan ja isoine siipineen. ja ne kauniit kukkakorit <3
Keräilin ja vaihdoin paljon eläinkiiltiksiä: koiria, kissoja, hevosia.. taisi olla pari ankkaakin. Ja niitä neliömäisiä sain isän työmatkoilta keski-Euroopasta.
Näin just viime viikolla enkeleitä ja tonttuja kiiltokuvina ihan Prismassa! Hyvä sattuma. :)
Ai niin, hevoskiiltokuvat olivat ihania!
Oo, unohdin vielä mainita, että tosiaan ne enkelit tai joskus eläimetkin, joissa oli hileitä, olivat ihan omassa arvossaan. :) Tämä siis joskus 80-luvun ihan alussa... miettikää, kuinka tavallista jokin glitteriliima nykyään on, sai tiimaristakin pilkkahintaan, mutta ei silloin.
Olisi voinut kohentaa enkeleiden siipiä ja vaikka mitä pienellä tipalla hileliimaa! :D
Onhan niitä kiiltokuvia vieläkin kaupoissa. Kirjakaupasta olen ostanut, ja Prismassa ja Citymarketissa ainakin olen ohimennen nähnyt. Meillä on niitä kaikenlaisia iso kirjekuori täynnä, lapsen kanssa käytämme niitä kun askartelemme jollekin sukulaiselle tms. onnittelukortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tigerissa on kaksi arkkia eurolla, ostin juuri kasan. Kissoja, perhosia, enkeleitä ja sitten niitä perinteisiä rakastavaisia (kirje, kihlasormus tyynyllä, kirjekyyhky jne). Myös kukkakoreja piti saada.
Meillä oli 70-luvulla sellainen lähes uhkapeliä muistuttava kiiltokuvan vaihtosysteemi nimeltä pulitusvihko. Siihen yleensä laitettiin ne kuvat, joista haluttiin päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnyin 1990 ja omassa lapsuudessani oli ihan samoja enkeleitä ja kukkakoreja hileineen. Juurikin sellaisessa valokuvakansiossa, jolloin liimaa ei tarvinnut käyttää vaan se ohut "päälisivu" piti ne hyvin paikoillaan kansion sivuissa.
Muistan, kun olin alle kouluikäinen ja lähikirjakauppaan tuli erä uusia kiiltokuvia. Kaikki naapuruston tytöthän parveilivat siellä ihastelemassa uutuuksia. Minäkin sitten uskaltauduin isältäni pyytämään vaaditun 80 penniä, että sain yhden arkin kiiltokuvia. Onnesta soikeana olin, kun isä antoi rahan. (On muuten ainoa kerta, kun häneltä rahaa mihinkään pyysin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingissä on Senaatintorin kupeessa Kiseleffin talossa lelukauppa Anni ja Aleksi, josta saa ihania vanhanajan kiiltokuvia <3
Kyllä vielä 90-luvulla lapsukaisena noita keräilin. Saattaahan pienet noista vieläkin innostua, ehkä niiden käyttötarkoitus on vaan vähän epäselvä..? Nykylapselle kuin tarra, mutta ilman liimaa? Muistan että saman ikäisillä noita oli, mutta niitä ei kai vaihdeltu ihan niin tiuhaan kuin tarroja. Omiani säilytin rasiassa ja kiinnyin niihin kovasti. Oli jotain satuaiheisia... Joskus saatoin raaskia liimata johonkin erityiseen paikkaan.