Häpeä joka tuhoaa elämäni ja on kadottanut aidon minän. Miten tulen koskaan pärjäämään täällä?

Olen haavoittunut ollut koko ikäni ja koko elämänkatsomus on jotain aivan muuta mitä sen pitäisi olla. On hyvin raskasta elää näin.
Olkaa kilttejä ja kertokaa/tukekaa.
Mitä oikein teen.

Tämä juontaa juurensa lapsuudesta. Vanhemmat ovat olleet aina alkoholisteja. Erosivat kun olin pieni ja äiti piti huolta meistä lapsista pääasiassa. Ryyppäsi usein, toi miehiä kotiin, oli kännissä ilkeä ja asuinalue oli myös täynnä alkoholisteja.
Melko rahnaista ja wt-elämään tutustun ulkopuolisen silmin katsottuna jo pienenä.
Saimme kuitenkin ruokaa (tosin ruoka sekä herkut oli lohtu ja anteeksipyyntö vanhemmilta ja lihoimme ylipainoiseksi).

Isällä käydessämme ei ollut häneen juuri mitään yhteyttä. Teki ruuan ja osti herkkuja, lähti baariin ja tuli yöllä antamaan hyvänyön suukon. Piti huolen mutta ryyppäsi ja jätti keskenämme.

Meidät vietiin usein isovanhemmille hoitoon. Rakastin sitä rauhaa, rakkautta ja hoivaa. Oli kivaa tekemistä ja kokkasimme yhdessä.
Mummu on ainut joka meistä on todella pitänyt huolta ilman, että siihen olisi tarvinnut alkoholia tai lahjuksia meitä kohtaan.

Tavallaan tuntui aina, että olemme taakka vanhemmille mutta koska sitä ei ole haluttu myöntää tai pahoittaa mieltämme niin olemme saaneet lahjuksia ja muita "etuja".
Esim, ei kotiintuloaikoja, ei erillisiä karkkipäiviä.
Vanhempiin ei ole ollut tiettyä yhteyttä tai pyyteetöntä välittämistä.

Kun kasvoin vanhemmaksi, hoidin nuorempaa velipuoltani ja pidin huolta, että hänellä on meidän sisaruksien kanssa hauskaa siitä huolimatta vaikka äitini ja hänen isänsä sekoilevat.
Katsoin myös kun siskoni sekoili, yritti itsemurhaa ja sairastui vakavaan masennukseen ja skitsofreniaan.

Tunnemaailmani on vaiennettu. En osaa käsitellä tunteitani, en osaa puhua useimmista niistä, häpeän itseäni niin paljon, että sattuu. En tiedä kuinka minua pitäisi kohdella. En ole koskaan tietänyt.

Äitini arvosteli ulkonäköäni kun olin 10-vuotias. Alkoi pistämään laihdutuskuureille ja kännissä avautui.
Yläasteella sairastuin syömishäiriöön.
Aloin myös ryyppäämään enemmän ja enemmän. 15-vuotiaana olin täysin alkoholisoitunut. Join joka viikonloppu ja 16-vuotiaana joka toinen päivä.
Tapasin minua yli 10v vanhemman miehen ja rakastuin.
Hän käytti minua hyväkseen vaikken sitä itselleni myöntänyt.
Käytti rahojani, haukkui, pahoinpiteli, raivosi jos en halunnut seksiä kun hän halusi. Jos minä halusin mutta hän ei niin kieltäytyi loukkaavasti ja haukkui läskiksi ja petti minua useita kertoja.
Samaan aikaan äitini ja miesystävänsä haukkuivat minua, pahoinpiteli ja ryyppäsivät niin, ettei koulunkäynnistä meinannut tulla mitään.
Muistan kun saatoin monta kertaa kävellä tuolle miesystävälleni ja äidin luo edestakaisin illassa. Tuli riita miesystävän kanssa ja hän käski minun painua pois ja kun pääsin äidille niin minua haukuttiin enkä voinut nukkua.
Soitin miesystävälleni ja hän antoi minun tulla luokseen nukkumaan mutta koska joi itsekin niin se päättyi joko siihen että raivosi tyhjästä tai halusi väkisin, että otan suihin tai teen ruokaa ja jos en suostunut niin suuttui ja heitti pihalle. Menin jälleen äitini luo ja kohta tuli anteeksipyyntö soitto mieheltä ja menin takaisin jotta voisin nukkua.
Helpompi oli antaa välillä periksi koska äidinkään luona ei ollut hyvä olla ja katsoa kun hän sekoilee ja joutuu väkivallan kohteeksi.