Kelan uusi pääjohtaja: "Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?"
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/11/27/paajohtaj…
Ensi vuoden alussa Kelan pääjohtajana aloittava Elli Aaltonen haluaa Suomen Kuvalehden haastattelun mukaan muuttaa sosiaaliturvan vastikkelliseksi. Tätähän on rummutettu jo kauan, mutta nyt ollaan ilmeisesti siinä pisteessä, että moderni maailma kurkistaa ihan nurkan takaa. Siinä maailmassa kaikille ei riitä palkkatyötä eivätkä kaikki ole siihen edes kykeneviä, mutta kaikkien on siitä huolimatta tehtävä työtä. Jos ei muuta, niin sitä kuuluisaa risusavottaa.
Olen miettinyt paljon sitä, millaisessa maailmassa elämme. Että jos tämä onkin sellainen historiallinen hetki, jos olemmekin sellaisen uuden ja modernin maailman kynnyksellä, on the edge.
Käytännössä sosiaaliturvalokerosta poistuminen tarkoittaisi vastikkeettoman sosiaaliturvan, kuten vastikkeettoman työttömyysturvan, loppua. Työttömän tulisi tehdä päivärahansa eteen jotakin.
Kaikille töitä ei riitä eivätkä kaikki ole sitä kykeneväisiä tekemään, mutta Aaltosen mukaan ihmisillä on silti oltava mahdollisuus kokea osallisuutta. Työpajoja tai oppisopimusta voisi tarjota esimerkiksi julkinen sektori, jossa on ”paljon tekemätöntä työtä”. Sitä voisi Aaltosen ajatuksissa olla esimerkiksi ympäristöhuollossa – siis siinä kuuluisassa risusavotassa – sekä palvelusektorilla.
Siinäpä sitä onkin visiota kerrakseen.
Miksi meillä tosiaan on järjestelmä, joka maksaa ihmiselle olemisesta? Siis siitä, että hän on sattunut syntymään pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, jossa on ilman omaa syytään joutunut työttömäksi. Yhtä hyvin voisi kysyä miksi meillä on järjestelmä, joka maksaa kenellekään työn tekemisestä, kun kaikki työt voisi teettää sosiaalietuutta vastaan. Tai miksi meillä on sosiaaliturvajärjestelmä ihan kaikkia ihmisiä varten, kun sen voisi kohdentaa vain etuoikeutetulle vähemmistölle? Nämä vastikkeellisen sosiaaliturvan kannattajat eivät koskaan vie ajatustaan tähän loogiseen loppuun asti. Tai vielä pitemmälle, lopulliseen ratkaisuun asti.
Työttömät ovat selkeästi heidän silmissään turhia suita ruokittaviksi ja hyvinvointiyhteiskunta on aikansa elänyt.
Työttömyys on tullut jäädäkseen ja sosiaaliturvajärjestelmä on tiukoilla. Suurituloiset eivät halua maksaa veroja ja heille annetaan veronkevennyksiä. Hyvätuloiset murisevat, että heidän pitää elättää työttömien joukot. Poliitikot ja tiedotusvälineet huutavat koko ajan, että työttömät ovat laiskoja ja lojuvat sohvalla ylenpalttisia tukia nauttien. Heidät pitää pakottaa työhön, mutta palkasta ei kukaan enää puhu mitään. Palkaksi riittää pelkkä työttömyysturva ja tämän pakkotyön sanotaan olevan työttömän etu. Hän saa kokea osallistuvansa yhteiskuntaan siellä räntäsateisessa risusavotassa.
Olemme tosiaan uuden maailman kynnyksellä, mutta ei se kovin moderni ole. Orjayhteiskunta keksittiin jo kauan sitten.
Kommentit (130)
"Rivakkaan työntekoon Aaltonen oppi jo lapsena. Lapsuuden maisemaa hallitsivat kotitilan sokerijuurikasviljelmät ja metsät, kotitalo piha-aittoineen ja puutarhoineen. Säämingin maatalouspitäjässä kasvanut Elli Aaltonen, omaa sukua Leskinen, oli agronomi-isän ja kotia hoitaneen äidin kuudes ja nuorin lapsi. Koulua hän kävi Savonlinnan tyttölyseossa, vapaa-aika kului juurikkaita harventaessa, heinänteossa ja muissa tilan töissä."
Eli Elli haluaa (ehkä jopa tiedostamattaan) kostaa omat lapsuutensa traumat? Kannattaisi käsitellä omat asiat ennen kuin alkaa noin vastuulliseen työhön päättämään toisten ihmisten elämästä.
Vaikka palkkatyötä ei kaikille riittäisikään, niin kyllä Suomessa ihan oikeasti tekemätöntä työtä on! Juuri töissä puhuttiin kun on vapaaehtoisista miehistä pulaa. Paljon on nuoria jotka kaipaisivat tukihenkilöksi miestä, mutta heitä ei vain ole. Vapaaehtoisilta nuorten tukihenkilöiltä ei edes paljoa vaadita. Tunti viikossa tai pari tuntia kuukaudessa ja sekin on esim. leffassa käymistä, jalkapallon pelaamista ym. Tässä yhteiskunnassa arvokkainta mitä voit toisille antaa, on aika. Ja luulisi että työttömillä sitä aikaa riittää. Tuskin työnhaku vie 8 tuntia päivässä. Kun työssä käyvilläkin on aikaa vapaaehtoistyöhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun minä yh lähden keräämään ilmaiseksi roskia niin yhteiskunta maksaa lasten hoitopaikat?
Miksi oletat, että joku muu hoitaa lapsesi? Ellei sinulla ole varaa lapsiin, älä hanki niitä.
Lapset hankin ennen työttömyyttä ja aviopuolison kuolemaa. Voin toki ottaa lapset mukaan roskia keräämään. Kunhan vaan te ylhäiset ,jotka olette työpaikkanne saaneet pitää,olette tyytyväisiä.
Tee mitä teet, ei ole ongelma mistä minun pitäisi maksaa. Hoida sinä oma elämäsi, minä hoidan omani.
Miksi ei puhuta pahoinvoinnin syistä?
Myönteinen lähtökohta tuottaisi tuloksia enemmän kuin pakottaminen.
Vierailija kirjoitti:
Sukulan suojatit ohjelmassa tämä näkyi ihan konkreettisesti. Jyrkihän siinä myös sitä ihmetteli ja päivitteli. Nykynuoret opoivat jo heti sen että ei tarvitse käydä töissä kun kaiken saa ilmaiseksi tekemättä mitään. Alkaa yhteiskunnassa olla saajia jo enemmän kuin maksajia. Ja tämän lisäksi työssä käyvät usein tekevät myös muutakin yhteiskunnan eteen, esim. vapaaehtoistyötä.
Ja tuossa on se todellinen syy miksi työtä ei riitä kaikille ja verot nousee. Syyttäkää tilanteesta vaan itseänne useamman työn itselleen rohmunneet.
Tällainen viestiketju löytyy ihan samasta aiheesta:
http://www.vauva.fi/keskustelu/2723003/kelan-paajohtaja-sklle-miksi-yll…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ollaan menossa aivan väärään suuntaan.Ennen näitä orjia oli myös avustavia työtehtäviä joista sai palkkaa!Mutta mikäs siinä, jos valtiolla on kerran varaa yrittäjien apulaisten palkat työttömyystukina.
Moni veroista kitisevä ei tajua tätä, että jos korvauksilla aletaan tehdä laajemmin töitä, niin se tietää isoja veronkorotuksia. Kun tavallinen palkkatyö vähenee entisestään, niin jonkun on maksettava ne korvaukset edelleen. Ei se raha ala siinä vaiheessa yllättäin tippua puusta. Jos työn tekoa aletaan laajentaa korvauksilla tehtäväksi, ei verot alene, vaan nousevat. Samalla moni pienyrittäjä menee konkurssiin, koska ei enää pärjää kilpailussa ja he tulevat joukon jatkoksi, tekemään samaa hommaa korvauksilla isommille. Minä olen töissä juuri pienyrityksessä ja välillä näkee, että työt on teetetty palkattomilla harjoittelijoilla ja joskus tarjous on niin halpa, että pakko olla kyse tästä. On vain unohtunut, että opiskelija jos tekee koulun ohjelmilla töitä, niin silloin ei saa niitä kaupallisiin tarkoituksiin käyttää. Tulee näet se opiskelijaleimakin mukaan joissain ammattiohjelmissa.
Nostakaa meteli tästä, pienyrittäjät. Älkää olko hiljaa. Suomi tulee kaatumaan tähän ilmaistyön teettämiseen. Tämä on perustuslain vastaista ja näistä pitää kaikista nostaa syyte, samoin kuin kiristyksestä: jos uhataan perustoimeentulon poisottamisella ellei tee ilmaistyötä.
Mulla on suuria vaikeuksia ymmärtää, miksi niin iso osa palkansaajista haluaa mieluummin lähettää työttömät palkattomiin töihin kuin että haluaisi miettiä keinoa, miten saataisiin ihmiset työllistettyä palkkatöihin tai yrittäjiksi. Kaikki ei olla samalla viivalla yrittäjäksi lähtemisessä, osalla on enemmän pohjaa tai osaamista. Usein myös yrittäjiltä vaaditaan kokemusta, joillakin aloilla on uusien vaikea päästä mukaan markkinoille, vaikka olisi töitäkin. Eikä nykyään enää kioskit, joita melkein kuka tahansa voisi perustaa jos pääomaa löytyy jostain, kannata. Kaikilla ei ole sellaista osaamista mitä voisi myydä. Miksei kannateta osuuskuntien perustamista, yhteisyrittäjyyttä, pienyrityslainoja, joita ei nykyään niin helposti saa, kuin moni luulee. Starttirahakin on harkinnavarainen ja loppuu joka vuosi kesken. Miksi niin moni haluaa mieluummin ihmiset palkattomaan työhön kuin palkalliseen, oi selittäkää tämä. Minä en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Heikoin kohta tässä systeemissä taitaa olla se, että tällä hetkellä kuka tahansa joka päättää, voi päästä ns. hyvinvointivaltion saamapuolelle. Rajoittamisyrityksistä nostetaan heti tasavertaisuus- ja ihmisoikeushaloo. Siihen tämä systeemi tulee kaatumaan.
Tarkoitatko, että kun heittäytyy vain sossun elätiksi, niin kukaan ei voi mitään kun ilman asuntoa ja ruokaa ei voi jättää, varsinkin jos on lapsiperhe niin tuet pyörii vaikka et tekisi tikkua ristiin. Tämähän se korpeaa jos terve ihminen heittäytyy tällaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukulan suojatit ohjelmassa tämä näkyi ihan konkreettisesti. Jyrkihän siinä myös sitä ihmetteli ja päivitteli. Nykynuoret opoivat jo heti sen että ei tarvitse käydä töissä kun kaiken saa ilmaiseksi tekemättä mitään. Alkaa yhteiskunnassa olla saajia jo enemmän kuin maksajia. Ja tämän lisäksi työssä käyvät usein tekevät myös muutakin yhteiskunnan eteen, esim. vapaaehtoistyötä.
Ja tuossa on se todellinen syy miksi työtä ei riitä kaikille ja verot nousee. Syyttäkää tilanteesta vaan itseänne useamman työn itselleen rohmunneet.
Kyllä vapaaehtoistyötä riittää ihan kaikille aivan varmasti!
Vierailija kirjoitti:
Tällainen viestiketju löytyy ihan samasta aiheesta:
http://www.vauva.fi/keskustelu/2723003/kelan-paajohtaja-sklle-miksi-yll…
Kuinka pitkään ajattelit kummassakin ketjussa äimistellä asiaa? Joo on kaksi ketjua samasta aiheesta, koeta nyt vaan pärjätä asian kanssa :-)
Miten me tähän tultiin muutamassa hullussa vuodessa? Ja onko tälle mitään tehtävissä. Työpaikat lopetetaan tai siirretään ulkomaille, vaikka firma tuottaisi voittoa Suomessa. Ei ole mitään häpyä enää yrityshohdolla eikä omistajilla. Taskut täyteen jollakin konstilla ja sitten Portugaliin. Onko suomalainen muuttunut luonteeltaan siis työnantajana. Kuitenkaan kaikki eivät voi vedota siihen että ulkolaiset omistajat (Nokia) vaativat yhä ja yhä parempaa tulosta, koska suurin osa firmoista kuitenkin pyörii suomalaisin omistuksin. Eikun myydään Ruotsiin ja siellä sitten vaurastuttamaan ruotsalaisia. Suomalaismoukat jäävät tänne luu kädessä, vaikka ovat kehittäneet koko firman ja systeemin täällä jopa satoja vuosia (Ruukki, Enso ym.).

Sinusta vaikuttaa siltä, että olemme tulleet tähän muutamassa hullussa vuodessa, mutta kehityksen juuret ovat jo 60-luvulla ja 90-luvulla.
Ap:lle kiitos linkistä. Uunipankkopojalta hyvä kirjoitus.
Olen jotenkin järkyttävää, että meillä on nyt yhteiskunnan päättäjissä niin paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä Suomen hyvinvointivaltion taustaa saati nykyistä työllisyystilannetta tavallisen tallaajan näkökulmasta.
Tämä Kela-Elli on yksi pahimpia, hän ei ole pelkkä "yksityisen sektorin insinööri" vaan sosiaalialan asiantuntija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, ja silti hän puhuu Suomen kuvalehdessä että meillä on "vastiikkeeton työttömyysturva" vaikka jokainen tietää, että se ei pidä paikkaansa. Näiden samaa rummuttavien ihmisten on siis pakko olla a) todella epäpäteviä, saaneet tutkintonsa ja työpaikkansa suhteilla tai b) tekemässä politiikkaa, jossa faktoilla ei ole mitään merkitystä.
Ja kyllä, vaihtoehto b) on se pelottavin ja todennäköisin. Yksi epäpätevä johtaja voidaan potkaista pois, mutta kun koko porvaristorintama (luen persut mukaan) rummuttaa tätä samaa propagandaa, niin pelottavaahan se on.
Ja olettehan muuten huomanneet uusimman propaganda-aseen? Se on työttömän oma henkinen hyvinvointi. Vallanpitäjät ja mielipidevaikuttajat (viimeksi nobelisti Holmström) ovat nyt liikuttavan huolissaan siitä, että muka työtön tuntee raskaana syrjäytymisen yhteiskunnallisesta asemastaan ja nyt tämä Kela-Ellli hokee, että työtön-ressu ei koe olevansa osallinen yhteiskuntaan. Voi meitä työttömiä, kun me ollaan vähän kuin se päiväkodin ruma lapsi, jota muut ei ota mukaan leikkeihin...
Työttömän rahallisen toimeentulon kiristäminen ei taas ilmeisesti hetkauta ketään päättäjää, kai ajattelevät että "elelköön 200 eurolla kuussa vaikka kuussen alla, kyllä reipas työtön sen kestää", kunhan saa (ilmaiseksi) osallistua yhteisönsä toimintaan ja kokoea olevansa merkityksellinen ihminen. "Toivottavasti ne työttömät nyt pysyvät hiljaa, kun oikeistolaiset paijataan sitä päähän, ja kyllä me oikeistolaiset ollaan kilttejä kun otetaan se ruma lapsi vähän mukaan leikkeihin (vaikkei me meidän hienoja leluja saati eväitä jaeta sen kanssa), vähän saa jelppiä missä me käsketään, että pääsemme kirkastamaan omaa sädekehäämme".
Vierailija kirjoitti:
Vaikka palkkatyötä ei kaikille riittäisikään, niin kyllä Suomessa ihan oikeasti tekemätöntä työtä on! Juuri töissä puhuttiin kun on vapaaehtoisista miehistä pulaa. Paljon on nuoria jotka kaipaisivat tukihenkilöksi miestä, mutta heitä ei vain ole. Vapaaehtoisilta nuorten tukihenkilöiltä ei edes paljoa vaadita. Tunti viikossa tai pari tuntia kuukaudessa ja sekin on esim. leffassa käymistä, jalkapallon pelaamista ym. Tässä yhteiskunnassa arvokkainta mitä voit toisille antaa, on aika. Ja luulisi että työttömillä sitä aikaa riittää. Tuskin työnhaku vie 8 tuntia päivässä. Kun työssä käyvilläkin on aikaa vapaaehtoistyöhön.
Olen tukihenkilö ja kyllä tähän hommaan pitää oikeasti haluta mukaan. Ei ole lapsen edun mukaista, että toimintaan pakotetaan pahimmillaan sellaisia tyyppejä, joilla omat sosiaaliset taidot on olemattomia eikä heillä olisi mitään annettavaa lapselle, taikka nuorelle. Lapset ja nuoret ansaitsevat välittäviä ihmisiä tulihenkilöiksi, sellaisia, jotka todella haluavat tehdä sitä työtä ja laittaa itsensä likoon lapsen taikka nuoren hyväksi.
Voisit asettua sen lapsen ja nuoren asemaan, joka kenties avohuollon tukitoimenpiteenä saa tukihenkilön, jota sitäkään ei kiinnosta sen lapsen/nuoren asiat vähääkään, vaan tekee sitä vain pakosta. Miltä tuntuisi?
Vierailija kirjoitti:
Miksei siihen julkisen sektorin tekemättömään työhön palkata TÖIHIN työntekijöitä?
Menee mahdottomaksi, jos kaikki olisivat julkisella sektorilla tekemässä julkisen sektorin töitä, jotka pitäis kuitenkin pystyä rahoittamaan veroilla
Ennen käytettiin termiä "virtahepo olohuoneessa" kuvaamaan isoa ongelmaa, jota kierrellään ja kaarrellaan ja yritetään välttää kaikin voimin näkemästä. Suomen politiikassa on nyt virtahepoakin suurempi ongelma, jota varsinkin muut kuin vasemmisto välttelee parhaansa mukaan.
Voisi samaa analogiaa käyttäen kuvata, että Eduskuntatalon pihalla puhisee valtava mammutti.
Näppärästi kansanedustajat ja hallituksen jyrät sekä näiden kaverit sipsuttelevat tämän mahtavan kokoisen eläimen ohi yrittäen olla sitä huomaamatta... Tämän mammutin nimi on Palkallisten Työpaikkojen Puute.
Palkallisten Työpaikkojen Puute on aihe, josta ei kukaan uskalla puhua ja jota ei mainita eikä oteta lainkaan huomioon työttömyydestä puhuttaessa hallituksessa saati hallinnossa. (Ikään olisi salaisesti päätetty että sille ei osata tehdä mitään, joten syytetään siitä työttömiä.)
Miksi työnantajat eivät palkkaa ihmisiä normaalipalkoilla vakinaisiin kokopäivätöihin? Miksi työpaikkoja ei synny vaikka veronmaksajien rahaa on kaadettu jatkuvana virtana yrityksille? Mitä tehdä niille kymmenilletuhansille julkisen sektorin työtehtäviin erikoistuneille, jotka ovat tehty työttömiksi viimeisten 15 vuoden aikana valtion "tuottavuusohjelman" kautta sekä erilaisten leikkausten ja ulkoistamiisten takia? Miksi kaikki työnantajat julkisella ja yksityisella sektoreilla pyörittävät tempputyöllistämistä hyötyen verorahoista? Miksi tulonsiirrot verorahoista eivät ole yrityksille vastikkeellisia, miksi jonkun tuen saaminen ei sido työnantajaa yhtään mihinkään?
No mikä on sellainen ulkomaa nykyaikana, missä ei itsessään ole työttömyyttä ja minne myös töihin pääsee ulkomaalainen? Saksassa on insinööreistä pulaa, mutta ensin pitää osata saksaa. Muutoin maassa on suurtyöttömyys. Norjassa on töitä jonkun verran, ammattihoitajille ja kalankäsittelijöille, mutta jälkimmäinen vaatii kädentaitoja. Itsellä on töitä Suomessa, mutta koko ajan liipasimella. Mulla on myös omaisia, joilla on tuen tarvetta. Onko työ niin tärkeää, että jätän heidän pelkästään hoitajien armoille, jos itseä työttömyys kohtaa. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia osalle meistä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle kiitos linkistä. Uunipankkopojalta hyvä kirjoitus.
Olen jotenkin järkyttävää, että meillä on nyt yhteiskunnan päättäjissä niin paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä Suomen hyvinvointivaltion taustaa saati nykyistä työllisyystilannetta tavallisen tallaajan näkökulmasta.
Tämä Kela-Elli on yksi pahimpia, hän ei ole pelkkä "yksityisen sektorin insinööri" vaan sosiaalialan asiantuntija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, ja silti hän puhuu Suomen kuvalehdessä että meillä on "vastiikkeeton työttömyysturva" vaikka jokainen tietää, että se ei pidä paikkaansa. Näiden samaa rummuttavien ihmisten on siis pakko olla a) todella epäpäteviä, saaneet tutkintonsa ja työpaikkansa suhteilla tai b) tekemässä politiikkaa, jossa faktoilla ei ole mitään merkitystä.
Ja kyllä, vaihtoehto b) on se pelottavin ja todennäköisin. Yksi epäpätevä johtaja voidaan potkaista pois, mutta kun koko porvaristorintama (luen persut mukaan) rummuttaa tätä samaa propagandaa, niin pelottavaahan se on.
Ja olettehan muuten huomanneet uusimman propaganda-aseen? Se on työttömän oma henkinen hyvinvointi. Vallanpitäjät ja mielipidevaikuttajat (viimeksi nobelisti Holmström) ovat nyt liikuttavan huolissaan siitä, että muka työtön tuntee raskaana syrjäytymisen yhteiskunnallisesta asemastaan ja nyt tämä Kela-Ellli hokee, että työtön-ressu ei koe olevansa osallinen yhteiskuntaan. Voi meitä työttömiä, kun me ollaan vähän kuin se päiväkodin ruma lapsi, jota muut ei ota mukaan leikkeihin...
Työttömän rahallisen toimeentulon kiristäminen ei taas ilmeisesti hetkauta ketään päättäjää, kai ajattelevät että "elelköön 200 eurolla kuussa vaikka kuussen alla, kyllä reipas työtön sen kestää", kunhan saa (ilmaiseksi) osallistua yhteisönsä toimintaan ja kokoea olevansa merkityksellinen ihminen. "Toivottavasti ne työttömät nyt pysyvät hiljaa, kun oikeistolaiset paijataan sitä päähän, ja kyllä me oikeistolaiset ollaan kilttejä kun otetaan se ruma lapsi vähän mukaan leikkeihin (vaikkei me meidän hienoja leluja saati eväitä jaeta sen kanssa), vähän saa jelppiä missä me käsketään, että pääsemme kirkastamaan omaa sädekehäämme".
Hirveän pitkä viesti, jossa ei sanota yhtään mitään.
Minäkin teen myös vapaaehtoistyötä.