Tämä köyhä pistää kulutukselleen stopin!
Hallitus haluaa että meidän pienituloisten ostovoima putoaa entisestään, joten aletaan sitten elämään kunnolla sen mukaan:
- Alan syömään enemmän puuroa ym. halpaa ruokaa ja ostan mahdollisimman paljon alennuksesta, ettei kauppa saa isoja voittoja ainakaan omasta selkänahastani revittyä. Käytän tietty vain halpamerkkejä.
- Jos kerran valtion tukia kuppaava firma saa tilata aluksensa Kiinasta, niin saan minäkin ostaa jatkossa mahdollisen käyttötavaran sieltä: olen viime kuukausina ostanut jo vaatteita, keittiön käyttötarvikkeita ym. pientä, mutta nyt aion hankkia kaiken minkä pystyn halvalla kiinalaiselta.
- En osta enää suomalaisia palveluita; ei minulla ole siihen varaa! Hyvästi kosmetologilta hankittu, ihanalta tuoksuva, vaan ostovoimalleni liian kallis kosteusvoide. Löysin apteekista lähes yhtä hyvän- tuoksu ei ole ihana, mutta hintaa on neljäsosa kosmetologin purkista, joten kelpaa. Luonnollisesti ihonhoidot tapahtuvat jatkossa kotona, tilasin juuri parilla eurolla ison kasan mustapäälaastareita ym. ja tutustun lisää siihen, miten kaapissa olevilla tarvikkeilla voi tehdä naamioita ja sensellaista itse ilmaiseksi.
- En ole paljoa matkustellut aiemminkaan, mutta jatkossa olen tässäkin entistä tarkempi. Aion ostaa vain tarjouslippuja/äkkilähtöjä, en suostu maksamaan mistään täyttä hintaa enkä majoitu kotimaassa kuin kavereilla tai sukulaisilla ilmaiseksi.
- Lakkaan syömästä ravintoloissa muuten kuin lounasaikaan, ja sitäkin teen äärimmäisen harvoin.
- En lahjoita enää senttiäkään mihinkään hyväntekeväisyyteen. Sori, ei oo rahaa!
Onko vielä ehdotuksia, miten elää kuin oikea köyhä, vuonna 2016?
Kommentit (29)
Tämä siitä seuraa kun on uskonut poliitikkojen etenkin Halosen taivastelut että hui sentään kuinka rikas Suomi on, hui kauhistus sentään kun ollaan rikkaita, ja varaa antaa verovaroista kaikille maailman köyhille.
Sitä saa mitä tilaa. Köyhyyttä siitä tulee suomalaisille itselleen, kun jaetaan rahat ulkomaille ja otetaan kymmeniä tuhansia elintasosurffareita elätettäväksi maahan.
Syyttäkää itseänne köyhät.
Et ole sitten Suomesta mitään saanut? Olet kuitenkin selviytynyt hengissä aikuisuuteen asti kun olet saanut syntyä turvalliseen maahan. Olet saanut ravitsevaa ruokaa, katon pääsi päälle ja puhtaita vaatteita. On ollut lääkärit, hammalääkärit ja rokotukset...ihan ilmaisia. Olet saanut ainakin peruskoulutuksen ja tie mitä muuta.
Poliisin ja palokunnan ym palvelut kelpaa tarvittaessa?
Muuta johonkin toiseen maahan jos täällä on paha olla! Turha on istua kotona valittamassa.
Mä kyllä kehoittaisin ostamaan Suomesta, vähemmän, mutta mieluusti Suomalaista. Että meillä säilyisi työpaikkoja, olisi veronmaksajia, jotta jollakin voitaisiin kustantaa hyvinvointivaltion rippeitä.
Palveluiden ostaminen Suomesta tuo töitä suoraan Suomeen.
Laputettuja ruokia olen itse ostanut vuosia. Eilen ostin ruuat viikoksi 5-henkiselle perheelle. Maksoi 114 euroa.
Tänään syödään uunilohta, huomenna spagettia, tiistaina porsaansisäfilepihvejä, keskiviikkona jotain syödään jääkaapista ruokien jämät. Torstaina teen pizzaa. Kinkku on pakkasesta. Perjantaina tortilloja. Lauantaina seuraavan kerran kauppaan, eiköhän ruoka riitä.
Hedelmiä on runsaasti, omenoita, päärynöitä, mandariinia. Samoin salaattiaineksia. Ostin itsenäisyyspäivän vuoksi myös herkkujuustoksi mustaa emmentalia, 3 pakettia piparkakkutaikinaa ja itsenäisyyspäivän kynttilät.
Vierailija kirjoitti:
Et ole sitten Suomesta mitään saanut? Olet kuitenkin selviytynyt hengissä aikuisuuteen asti kun olet saanut syntyä turvalliseen maahan. Olet saanut ravitsevaa ruokaa, katon pääsi päälle ja puhtaita vaatteita. On ollut lääkärit, hammalääkärit ja rokotukset...ihan ilmaisia. Olet saanut ainakin peruskoulutuksen ja tie mitä muuta.
Poliisin ja palokunnan ym palvelut kelpaa tarvittaessa?
Muuta johonkin toiseen maahan jos täällä on paha olla! Turha on istua kotona valittamassa.
Siis voiko todellakin olla ihmisiä vuonna 2016, jotka kuvittelevat että palvelut on ilmaisia :0
Mitä meidän kouluissa opetetaan.
Et ole köyhä vaan keskiluokkainen. Sinänsä on ihan hyvä, jos muutat kulutustottumuksesi meidän muiden keskiluokkaisten tasolle. Ei alle 5000 e/kk tienaavalla ole yksinkertaisesti varaa luksukseen.
Ostan kaiken kosmetiikan Lidlistä. Laadukkaita kosteusvoiteita, suihkugeelit ja shampoot halpoja, meikitkin vain muutaman euron. "Kotimainen" Lumene nosti juuri hintoja. Vaikka laatu on markettikamaa, hinnat pian selektiivisten sarjojen tasoa.
EIhän se ole muuta kuin alat käydä Lidlissä ja juosta tarjousten perässä, säästät pitkän pennin.
Citymarketista ostin tarjouksesta presidentti-kahvia
No, näinhän se on töissä käyvän on pakko, näiden "vuokran jälkeen vain 2800€ jäljellä ollaan köyhiä" tyypeillä on eri tilanne.