Lue keskustelun säännöt.
Mikä on epäreiluinta elämässä?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
En suostu ajattelemaan, että joku olisi epäreilua, koska se pilaisi elämäni. Vastoinkäymiset on helpointa voittaa kiinnittämättä niihin liikaa huomiota ja keskittymällä siihen hyvään, mitä on.
Työttömänä törmää näihin laput silmillä kulkijoihin jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vääryys, että tässä maailmassa tyhmät ihmiset ajattelevat asioita mustavalkoisesti ja huutavat ja mesoavat asioiden edestä, jotka katsovat olevan yksioikoisia. Järkevät ihmiset tietävät, että asioilla on monta puolta eivätkä huuda jonkun tietyn mieleipiteen takaa naamapunaisena vaan esittävät faktat asiallisesti.
Epäreilua on se että tarkoituksella tuomitaan ihmisiä väärin siksi ettei välitetä. Väärällä tarkoitan, laitetaan sanoja suuhun, ajatuksia jotka eivät ole ikinä mielessä käyneet, ja sellaisia piirteitä ihmiseen mitä ei oikeasti ole olemassa tai ovat selvästi vastakkaisia, en sitä "joku ei pidä minua kilttinä vaikka olen mielestäni niin ihana". Esim. jos ei tykätä jostakusta ihmisestä niin julkisesti oletetaan sen valehtelevan kaikesta ja aina vaikka se ei olisi koskaan oikeasti jäänyt valheesta kiinni. Vaikkapa... joku sanoo "asiasta ei ollut tiedotetta" ja sinä sanot puhujalle "siitä oli tiedote tiistaina" ja puhuja sanoo "ei ollut mitään tiedotetta tiistaina", ja vastaat "katsoit varmaan väärään aikaan, se oli sillä ja sillä taululla, siinä oli punainen lappu pohjana", ja seuraava kommentti on "valehtelija, lakkaa valehtelemasta" ilman että olet koskaan ikinä edes ajatellut valehtelevasi varsinkaan mistään tiedotteesta...
Siis ok ihmiset eivät pidä joistakuista ja toisista pitävät mutta se että jätetään joku täysin ilman ihmisarvoista kohtelua siksi ettei itse tykätä siitä on kamalaa. Eikä välttämättä edes erityisesti inhota sitä vaan ihan vaan ei välitetä koska se ei nyt ole tarpeeksi cool, ei huvita olla kaveria sen kans joten mitä väliä miten sitä kohtelee tai onko reilu.
Henkilökohtaisesti epäreiluimmalta tuntuu sairaus, minulla on lapsena tullut vamma ja nyt aikuisena 2 kroonista sairautta jotka kaikki rajoittavat elämää. On raskasta kuunnella miten terveet ihmiset monasti kokevat, että he ovat itse eläneet oikein ja siksi ansainneet terveytensä. Toisaalta en ole onneton tai katkeroitunut , mutta tuo asia on minun elämässäni epäreiluin.
Käsite epäreilu on kyllä mielestäni aika lapsellinen. Minun elämäni Suomessa on mahdollista länsimaisen lääketieteen ja hyvinvoinnin takia. Jos olisin syntynyt rutiköyhään perheeseen johonkin toiseen maanosaan, olisin kuollut jo vastasyntyneenä. Eli mikä sitten on epäreilua ?
Se, että hyville ihmisille ei tapahdu hyviä asioita, tai että hyviä asioita tekemällä ei siltikään voi taata, että onnistuisi yrityksissään. Ja toisaalta joku toinen onnistuu tasan samalla työmäärällä, mutta sattuu vain olemaan vähän eri paikassa eri aikaan ja silloin palaset loksahtavatkin kohdalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tälläkin palstalla joku kerran kirjoitti olevansa n. 40v eikä koskaan ollut haudannut läheistään. Minulta on kuollut toinen vanhempi (syöpä), oma lapsi (vammaisuus ja lopulta sairaus vei voiton), ainoa sisarukseni (huumeet) ja kaikki isovanhemmat (vanhuus, sairaudet). Olen 30 v.
Toivoisin että seuraava lähtijä ei jää kitumaan vuosiksi kuten jokainen edellämainituista teki. Varsinkin viimeiset kuukaudet on raskaita, kaikki vähäinen vapaa-aika istutaan sairaalassa ja yöllä pelottaa nukkua että koska se soitto tulee.
Voin sanoa että välillä vituttaa avata vaikkapa facebook ja katsoa jotain matkapäivityksiä näiltä kermaperseisiltä "kultalusikka suussa"- ihmisiltä joilla ei koskaan ole ollut mitään vastoinkäymisiä ja kaikki on sujunut hienosti, kuin itsestään. Ei he tiedä mille haisee syöpäsairas kun kuolema lähestyy. Yritän olla katkeroitumatta mutta se on tosi vaikeaa.
Epäreiluinta on ne eri lähtökohdat, mistä joku muukin puhui. Että kun naapurin perheessä lapsilla rakkautta ja rajoja, tukea, terveellistä ruokaa, ja lapsiin uskotaan. Ja omassa perheessä vähätellään, haukutaan, nälvitään, jätetään yksin, juodaan ja petetään ja syytetään siitä minua (lasta) ...
Ja on niin epäreilua aikuisena vasta huomata, ettei olekaan huono kaikessa. Että osaan jos yritän, ja joskus osaan jopa yrittämättä. Nyt on jo liian myöhäistä rakentaa mitään uraa, ja edelleen päässä kaikuu vanhempien sanat ja ivat. Sitä miettii, että miksi yrittää yhtään mitään. Että elämässä menee kuitenkin kaikki jossain vaiheessa pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostu ajattelemaan, että joku olisi epäreilua, koska se pilaisi elämäni. Vastoinkäymiset on helpointa voittaa kiinnittämättä niihin liikaa huomiota ja keskittymällä siihen hyvään, mitä on.
Työttömänä törmää näihin laput silmillä kulkijoihin jatkuvasti.
Mitä tarkoitat?
t. Lainaamasi "lappusilmä"
Mulla on täsmälleen päinvastainen kokemus. Työpaikoilla jyräävät rumat ja tyhmät ihmiset. He kokevat lahjakkaat uhkaksi ja kadehtivat kauniita. Sellaiset uhkat kiusataan henkihieveriin ja savustetaan valehtelemalla ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että viattomat lapset ympäri maailmaa joutuvat kokemaan ihan hirveitä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin palstalla joku kerran kirjoitti olevansa n. 40v eikä koskaan ollut haudannut läheistään. Minulta on kuollut toinen vanhempi (syöpä), oma lapsi (vammaisuus ja lopulta sairaus vei voiton), ainoa sisarukseni (huumeet) ja kaikki isovanhemmat (vanhuus, sairaudet). Olen 30 v.
Toivoisin että seuraava lähtijä ei jää kitumaan vuosiksi kuten jokainen edellämainituista teki. Varsinkin viimeiset kuukaudet on raskaita, kaikki vähäinen vapaa-aika istutaan sairaalassa ja yöllä pelottaa nukkua että koska se soitto tulee.
Voin sanoa että välillä vituttaa avata vaikkapa facebook ja katsoa jotain matkapäivityksiä näiltä kermaperseisiltä "kultalusikka suussa"- ihmisiltä joilla ei koskaan ole ollut mitään vastoinkäymisiä ja kaikki on sujunut hienosti, kuin itsestään. Ei he tiedä mille haisee syöpäsairas kun kuolema lähestyy. Yritän olla katkeroitumatta mutta se on tosi vaikeaa.
Kyllähän niillä matkapäivittäjilläkin on kuollut läheisiä syöpään, alzheimeriin, onnettomuuksiin - aikaisemmin kuin vanhuksina luonnolliseen tapaan. Heillä vaan on sen kuolleen läheisen lisäksi rahaa ja halua matkustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ettei arvosta asioita silloin kun on siinä vaan niiden arvon tajuaa kun sen menettää. Koskee kaikkea mahdollista.
Se, että epärehelliset ja härskit ihmiset, jotka osaavat k*settaa toisia jäämättä koskaan kiinni, menestyvät poikkeuksetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni kalu. Sille ei voi mitään ja se pilaa koko elämän.
kuinka pieni?
13 cm, velttona vielä pienempi
Jotain tuollaista arvelinkin. Sun elämän pilaa siis ne 1,2 milliä jotka jäät keskipituudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni kalu. Sille ei voi mitään ja se pilaa koko elämän.
kuinka pieni?
13 cm, velttona vielä pienempi
Jotain tuollaista arvelinkin. Sun elämän pilaa siis ne 1,2 milliä jotka jäät keskipituudesta.
Silloinhan asiat on ihan älyttömän hyvin. Tosin sen hyvän onnensakin voi tosiaan pilata haikailemalla vielä parempaa.
Että iso osa ihmisistä on niin tyhmiä. Jos kaikki olis fiksuja, maailma olisi paljon helpompi paikka elää.
Ei kannata ainakaan pienistä asioista olla huolissaan, ehkä sitten joskus toisessa (?) elämässä on reilumpaa. 😚
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin palstalla joku kerran kirjoitti olevansa n. 40v eikä koskaan ollut haudannut läheistään. Minulta on kuollut toinen vanhempi (syöpä), oma lapsi (vammaisuus ja lopulta sairaus vei voiton), ainoa sisarukseni (huumeet) ja kaikki isovanhemmat (vanhuus, sairaudet). Olen 30 v.
Toivoisin että seuraava lähtijä ei jää kitumaan vuosiksi kuten jokainen edellämainituista teki. Varsinkin viimeiset kuukaudet on raskaita, kaikki vähäinen vapaa-aika istutaan sairaalassa ja yöllä pelottaa nukkua että koska se soitto tulee.
Voin sanoa että välillä vituttaa avata vaikkapa facebook ja katsoa jotain matkapäivityksiä näiltä kermaperseisiltä "kultalusikka suussa"- ihmisiltä joilla ei koskaan ole ollut mitään vastoinkäymisiä ja kaikki on sujunut hienosti, kuin itsestään. Ei he tiedä mille haisee syöpäsairas kun kuolema lähestyy. Yritän olla katkeroitumatta mutta se on tosi vaikeaa.
Noiden täytyy olla sulle hyvin läheisiä ihmisiä, koska tiedät, ettei heidän elämässään ole ollut koskaan mitään vastoinkäymisiä. Mun FB-kavereissa eniten matkapäivityksiä laittaa henkilö, joka sairastaa itse syöpää. Vain harva hänen FB-kavereistaan tietää tästä syövästä.
Se, että ihmiset usein pitävät ulospäin yllä mielikuvaa siitä kuinka kaikki on erinomaisesti. Mutta kuitenkin kokevat elämässään kaikenlaista tuskaa, menetyksiä, sairauksia ja pelkoja. Kun eivät uskalla niitä jakaa niin luulevat olevansa ainoita joilla on näitä ongelmia. Tähän jos saataisiin muutosta niin olisipa Suomessa kevyempi elää. Myös on epäreilua, että Aleppon lapsilla ei ole ruokaa eikä sairaanhoitoa saataville :(
Minun sieluni huutaa vapautta, turvaa, helpotusta, rauhaa. Tämän surullisen kodin se on saanut ristikseen.