Miksi NAISET litkivät PULLOVETTÄ?!?
Suomi kai kuolisi janoon ilman maahamme tuotettavaa, pullotettua juomavettä. LÄHDEVETTÄ, joka on tosiasiallisesti kotoisin porakaivoista, vaikka sitä lähdevedeksi nimitetäänkin - mutta niinhän lehmänlihaakin nimitetään ravintoloissa häränlihaksi.
Suomeen tuotetaan vuosittain 28 000 000 euron arvosta pullotettua vettä, kertoo keskustapuoluelainen Maaseudun Tul(e)vaisuus:
"Maailman puhtaimman veden maasta viedään vettä miljoonalla ja tuodaan 28 miljoonalla eurolla
Vaikka maataloudessa nyt eletään vaikeita aikoja, tulevaisuus on lupaava. `Meidän elinkeinomme hallitsee ruokaa, energiaa ja vettä. Niistä käydään jo maailmalla sotia.´
Näin sanoi MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila MTK-Uudenmaan syyskokouksessa Hyvinkäällä maanantai-iltana.
Suomalaiset ovat kuitenkin liian vaatimattomia eikä markkinointia osata.
Lunttila kertoi esimerkin vedestä, jota meillä riittää – ja vielä maailman puhtaimpiin kuuluvaa.
Hän oli selvittänyt tullitilastoista, että vettä viedään meiltä miljoonalla eurolla vuodessa. Esimerkiksi Dubaissa puoli litraa lähdevettä maksaa 14 euroa.
Kuulostaa hyvältä – kunnes selviää, että vettä tuodaan meille paljon suuremmalla summalla, 28 miljoonalla eurolla vuodessa."
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/maailman-puhtaimman-veden-…
Huomatkaa sanani - mark my f*cking words! TUODAAN 28 m€: llä VUOSITTAIN TARKOITTAA SISÄÄNOSTOHINTAA! Asiakkaille se myydään noin viisinkertaisella ulosmyyntihinnalla! Toisin sanoen suomalaiset ostavat ulkomailla pullotettua porakaivovettä ööbalttiarallatiraallaa 150 000 000 eurolla vuosittain! Kraanasta saa parempaa. Ilmaiseksi.
Tervettä vettä tulee HANOISTA enemmän kuin Vietnamin pääkaupungissa, mutta se ei konttoristieukoille ja fitnessmuijille kelpaa, ei kun pitää olla se s**tanan juppi-Evian-pullo näkyvästi mukana, kun kerran naistenlehtikin kertoi, että se on niin v*tun trendikästä kun juppipullo pilkottaa käsilaukusta tai kuntosalikassista niin että köyhemmät ja epätrendikkäämmät ämmät tulevat kateellisiksi!
Kommentit (55)
Pulloveden juontia ei pitäisi verrata hanaveden juontiin vaan muiden virvoitusjuomien juomiseen. Esimerkiksi pitemmälle matkalle ( bussi, juna, lentokone) ostan kyllä sen pulloveden mieluummin kuin limonadin. Mielestäni limonadin juomisesta suu tulee tunkkaisen oloiseksi vaikka joisi light- juomaakin, siksi mieluummin vettä.
Laitan tyhjään kaupasta ostettuun pulloon hanavettä ja juon sitä päivän mittaan, täydennänkin tarvittaessa. En halua huomiota itseeni, mua vaan janottaa! Juon paljon vettä, silti sokeriarvoni ovat normaalit.
Ihan kumma väite että muka vaan me naiset... Olisko ap:lla näyttää virallista tilastoa väitteelleen?
No, joka tapauksessa, meidän kraanavesi on yhtä epäterveellistä ja ällöä molemmille sukupuolille. Olisin enemmän kuin kiitollinen jos voisin laittaa pullovesikuluni muuhun tarpeelliseen. Veden ostaminen on tosi kallista, mutta minkäs teet kun kraanavesi on kelvotonta. Putkiremonttia odotellaan täälläkin...
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Harmittaa kun joku nainen ostaa 0,3 litran pullon jotain maustevettä. Samalla hinnalla saisi varmaan litran sokeritonta limpparia.
Mieluummin maustevettä kuin sokeritonta kuraa, joka aiheuttaa vatsavaivoja.
Ostan sen takia, että olen usein liikkeellä jossain ja jano yllättää, olen satunnaisesti töissä, jossa pitää kantaa pulloa mukana ja unohdan yleensä ottaa, tykkään juoda makuvesiä välillä jäiden kanssa (vrt. miesten iltakalja).
Mutta eikös noita Suomen pohjavesiä olla kovaa vauhtia yksityistämässä ja myymässä ulkomaille? :) Pari miestä siitä taitaa hyötyä rahallisesti, mitäs sodista ja koko kansan taloudellisesta toimeentulosta.
Pullo kulkee paljon kätevämmin laukussa mukana kuin vesihana.
🚰
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Harmittaa kun joku nainen ostaa 0,3 litran pullon jotain maustevettä. Samalla hinnalla saisi varmaan litran sokeritonta limpparia.
Jos sen naisen vaikka tekee mieli maustevettä eikä limpparia. Itse ostan kyllä ihan isoja puolloja maustevettä jääkaappiin janojuomaksi,mutta joku pikkupullo on kätevä vaikka käsilaukussa pidettäväksi liikenteessä.
Watergate kirjoitti:
Tervettä vettä tulee HANOISTA enemmän kuin Vietnamin pääkaupungissa, mutta se ei konttoristieukoille ja fitnessmuijille kelpaa, ei kun pitää olla se s**tanan juppi-Evian-pullo näkyvästi mukana, kun kerran naistenlehtikin kertoi, että se on niin v*tun trendikästä kun juppipullo pilkottaa käsilaukusta tai kuntosalikassista niin että köyhemmät ja epätrendikkäämmät ämmät tulevat kateellisiksi!
Etkö tosiaan tiedä, että evian- tai mikälietrendi-pullon voi täyttää tavallisella hanavedellä?
Tuon laskelman mukaan taitaa olla keskimäärin noin eurolla pullovettä / kansalainen. Ei täsmää, kun kun en tunne ketään, joka minkäänmaalaista pullovettä joisi jatkuvasti. Ehkä joku ostelee niitä sitten päivittäin minunkin puolestani.
Nuo pullovedet taitaa mennä enimmäkseen ravintoloihin. Ulkomaalaiset eivät muutenkaan suostu juomaan kraanavettä, kun eivät ymmärrä, että se on laadukkaampaa kuin ummehtunut pullovesi.
On tosiaan järjetöntä tuoda ulkomailta hyödykettä, jota meillä itsellä on parempilaatuisena loputtomasti.
Inhoan pulloveden ostamista mutta joskus (aika usein) on pakko kun oon unohtanut pullon kotiin ja on jano.
Miksi te yleensä kannatte sitä vesipulloa mukana,ihminen pärjää kyllä koko päivän ilman vettä,ei sitä tarvitse koko aikaa litkiä.
En ymmärrä niit jotka ostavat jotain vitamiinivettä, ihan huijausta. Jotkut kivennäisvedet on hyviä, ostan ehkä pari kertaa vuodessa jos vesipullo jää kotiin ja on pitkä automatka.
Ostin suunnilleen vuosi sitten klean kanteenin, enkä sen jälkeen ole vesipulloja ostanutkaan. Tosi hyvä pullo, se on terästä niin vesi ei ala maistua muoviselta vaikka olisi monta tuntia vesi siinä.
Huomaan myös juovani enemmän kun pullo on mukana. Työpäivän aikana täytän sen ainakin kerran.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Harmittaa kun joku nainen ostaa 0,3 litran pullon jotain maustevettä. Samalla hinnalla saisi varmaan litran sokeritonta limpparia.
Sinulleko ne naiset sitä vettä ostavat, kun noin paljon harmittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun pullo on kaupan vesipullo, mutta täytän sen kyllä yleensä ihan vesihanasta. Joskus on kuitenkin pakko ostaa vesipullo jos iskee jano eikä omaa pulloa ole mukana tai muuta mahdollisuutta saada vettä.
Miten me pystyimme elämään aikana, jolloin ei vielä ollut myynnissä pullotettua vettä? Miten asiat hoidettiin esim. 1970-luvulla?
Ootko ihan vajaa? Sulle vastattiin jo, että moni vain täyttää sen kaupasta ostetun pullon vesijohtovedellä.
Tuontitilaston perusteella ei ole noin.
Vierailija kirjoitti:
Ostan sen takia, että olen usein liikkeellä jossain ja jano yllättää, olen satunnaisesti töissä, jossa pitää kantaa pulloa mukana ja unohdan yleensä ottaa, tykkään juoda makuvesiä välillä jäiden kanssa (vrt. miesten iltakalja).
Mutta eikös noita Suomen pohjavesiä olla kovaa vauhtia yksityistämässä ja myymässä ulkomaille? :) Pari miestä siitä taitaa hyötyä rahallisesti, mitäs sodista ja koko kansan taloudellisesta toimeentulosta.
Pohjavesiä ei ola myymässä ulkomaisille ja yksityisiä ne ovat olleet aina.
Et siis joudu maksamaan valtiolle käyttömaksua oman kaivosi vedestä.
Maamme pohjavedet ovat muutenkin pienialaisia, eli pumppaamoita pitäisi olla tavattoman tiheässä jos joku haluaisi niitä kattavasti hyödyntää, eli mikään ulkomaisille myynti ei onnistu senkään takia.
Evian on muuten ainakin Ranskassa tosi pahaa.
Jouduimme ostelemaan autoreissulla siellä pullovesiä ja ainut riittävän mauton oli Volvic.
Pullovettä on helpompi kuljettaa mukana kuin vesijohtoverkostoa.
Kuka sanoi että kraanavesi on parempaa kuin lähteestä pumpattu kanisterivesi? Kuka tämän on tieteellisesti todistanut? Ainakaan kanisterivesi (huom. ei pullovesi) ei maistu millekään ja sitä tekee mieli juoda, tosin kuin kaupunkimme haisevaa ja maistuvaa hanavettä...joka on puhdistettu pissasta ja kakasta kovilla myrkyillä.
Tuo hanasta tuleva vesi on niin täynnä kaikkea, että huh huh... oneksi te rohkeat juotte sitä, minä en halua.
Haen veteni kaupasta tai maaseudulta omasta kaivosta. Ne jotka eivät juo kraanavettä, ovat asiasta hiljaa. Joten shhhhhhh....
Vierailija kirjoitti:
Miksi te yleensä kannatte sitä vesipulloa mukana,ihminen pärjää kyllä koko päivän ilman vettä,ei sitä tarvitse koko aikaa litkiä.
Koska mulla alkaa päätäsärkeä ja tulee heikko olo jos en juo päivän aikana vettä. Mutta teenkin työtä jossa täytyy koko ajan liikkua ja usein hikoileekin.
Silloin sai myös tupakoida sisätiloissa, eikä takapenkillä tarvinnut käyttää turvavöitä. Suksi nyt jo kuuseen, ääliö.