Suomen tämän hetken lupaavin matemaatikko on nuori nainen. Miksei miehet enää loista
oikein missään, ei edes aloilla joita he perinteisesti ovat hallinneet?
Kommentit (32)
Tuohan on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Jos siis on oikeasti olemassa.
Heh heh. Femakolla meni tunteisiin pikku provoilut.
Älykäs nainen ylittää aina uutiskynnyksen, vähän kuin kaksipäinen vasikka tai muu kummajainen.
Matematiikka vaatii erityislahjakkuutta ja on aika sattumaa kenelle sitä sattuu osumaan. Useammin kuitenkin miehille kuin naisille jos tilastollisesti lasketaan matemaatikoiden jalkojenvälivarustuksia.
Mitä se on luvannut? Onko luovin myös?
Meidän aikamme alkaa olla ohi.
Se osa pojista (myöh. miehistä), joka jaksaa oikeasti panostaa koulunkäyntiin pärjätäkseen, on max. 30% ikäluokasta. Toiset 30% suorittaa jonkin tutkinnon ja hankkii ammatin rimaa hipoen. Lopuista tulee enemmän tai vähemmän alisuoriutujia, joko toivotonta prekariaattia, isin ja äidin luona asuvia hikikomoripoikia tai lähiöiden epävakaita sekakäyttäjä-jengiläisiä.
Tyttöjen joukossa se oikeasti panostavien osuus on paljon korkeampi, ja luovuttajien osuus paljon niukempi. Suurin osa niistä luovuttajanaisistakin hankkivat sentään kodin ja perheen, ja edes yrittävät elää jollakin tavoin normaalielämää.
Naisista ehkä 5% kuuluu siihen epäonnistuneimpaan ongelmaporukkaan, kun taas miesten osuus siitä seurakunnasta tulee olemaan ainakin nelinkertainen naisiin verrattuna.
Ajankuluksi lukemista, matematiikkaneroja.
Mies:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Subrahmanyan_Chandrasekhar
Nainen:
Kaisa Matomäki. Voi googlailla.
Voitti teininä matematiikkakilpailuja, valmistui maisteriksi 20-vuotiaana, väitteli 23-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä dosenttina palkittu sekä kansainvälisesti että kotimaassa.
Vierailija kirjoitti:

On myös kahden pienen lapsen äiti...
Vierailija kirjoitti:
Meidän aikamme alkaa olla ohi.
Se osa pojista (myöh. miehistä), joka jaksaa oikeasti panostaa koulunkäyntiin pärjätäkseen, on max. 30% ikäluokasta. Toiset 30% suorittaa jonkin tutkinnon ja hankkii ammatin rimaa hipoen. Lopuista tulee enemmän tai vähemmän alisuoriutujia, joko toivotonta prekariaattia, isin ja äidin luona asuvia hikikomoripoikia tai lähiöiden epävakaita sekakäyttäjä-jengiläisiä.
Tyttöjen joukossa se oikeasti panostavien osuus on paljon korkeampi, ja luovuttajien osuus paljon niukempi. Suurin osa niistä luovuttajanaisistakin hankkivat sentään kodin ja perheen, ja edes yrittävät elää jollakin tavoin normaalielämää.
Naisista ehkä 5% kuuluu siihen epäonnistuneimpaan ongelmaporukkaan, kun taas miesten osuus siitä seurakunnasta tulee olemaan ainakin nelinkertainen naisiin verrattuna.
Sääli tuottaa feministille pettymys mutta ne huippumatemaatikot eivät tule siitä jengistä jolla on vaikeuksia selvitä koulusta läpi. Pikemminkin nämä tyypillisesti suorittavat koulun hyvilla arvosanoilla näkemättä pätkääkään vaivaa asian eteen. Kyse on siis ensisijaisesti lahjakkuudesta eikä työteliäisyydestä.
Lahjakkuuden lisäksi tarvitaan toki työn tekemistä varsinkin jatko-opinnoissa mutta jos ei ole lahjakkuutta niin mikään määrä työtä ei tee huippumatemaatikoksi.
Tämähän on tietty vasemmistolaisen tasapäistyskasvatusteorian vastaista joten antaa alapeukkujen paukkua. Faktat ei muutu sadastakaan alapeukusta.
Taitaa maistereita vituttaa, kun heidän korkeakoulutukset meni reisille. Todellakin pätkätöitä, jos niitäkään.
Uudet työpaikat syntyvät teollisuuteen, kuten esim. Uuteenkaupunkiin ja Turkuun.
Kulttuuriantropologialle ei löydy kustantajia tulevaisuudessa. Mutta teollisuus vetää. Kikylle kunniaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaisa Matomäki. Voi googlailla.
Voitti teininä matematiikkakilpailuja, valmistui maisteriksi 20-vuotiaana, väitteli 23-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä dosenttina palkittu sekä kansainvälisesti että kotimaassa.
On myös kahden pienen lapsen äiti...
Ja tämä kumoaa sen feministien vaaliman myytin, ettei naiset voi pärjätä koska pitää tehdä lapsia ja hoitaa kotia.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa niistä luovuttajanaisistakin hankkivat sentään kodin ja perheen, ja edes yrittävät elää jollakin tavoin normaalielämää.
Kyllä ne epäonnistujamiehetkin hankkisivat, jos se onnistuisi yhtä helposti kuin epäonnistujanaisille. Epäonnistujamiehille perhe ei ole edes teoreettinen mahdollisuus. Yli neljäsosa miehistä jää lapsettomaksi, eli myös jossain määrin onnistuneissakin miehissä on lapsettomia. Vapaaehtoisesti max 5%.
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin joku fiksu hameväestä!
Muuten, se linkki ois kiva ylläri!
Vihdoin? Onhan noita ollut ennenkin naisia jotka on voittaneet kaikki kusihousut matikkakisoissa.
Se on vaan siinä että naisilla on muutakin tekemistä elämässä, kuin istua kuset ja paskat housussa koko elämä, siksi niitä naismatemaatikoita on vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän aikamme alkaa olla ohi.
Se osa pojista (myöh. miehistä), joka jaksaa oikeasti panostaa koulunkäyntiin pärjätäkseen, on max. 30% ikäluokasta. Toiset 30% suorittaa jonkin tutkinnon ja hankkii ammatin rimaa hipoen. Lopuista tulee enemmän tai vähemmän alisuoriutujia, joko toivotonta prekariaattia, isin ja äidin luona asuvia hikikomoripoikia tai lähiöiden epävakaita sekakäyttäjä-jengiläisiä.
Tyttöjen joukossa se oikeasti panostavien osuus on paljon korkeampi, ja luovuttajien osuus paljon niukempi. Suurin osa niistä luovuttajanaisistakin hankkivat sentään kodin ja perheen, ja edes yrittävät elää jollakin tavoin normaalielämää.
Naisista ehkä 5% kuuluu siihen epäonnistuneimpaan ongelmaporukkaan, kun taas miesten osuus siitä seurakunnasta tulee olemaan ainakin nelinkertainen naisiin verrattuna.
Sääli tuottaa feministille pettymys mutta ne huippumatemaatikot eivät tule siitä jengistä jolla on vaikeuksia selvitä koulusta läpi. Pikemminkin nämä tyypillisesti suorittavat koulun hyvilla arvosanoilla näkemättä pätkääkään vaivaa asian eteen. Kyse on siis ensisijaisesti lahjakkuudesta eikä työteliäisyydestä.
Lahjakkuuden lisäksi tarvitaan toki työn tekemistä varsinkin jatko-opinnoissa mutta jos ei ole lahjakkuutta niin mikään määrä työtä ei tee huippumatemaatikoksi.
Tämähän on tietty vasemmistolaisen tasapäistyskasvatusteorian vastaista joten antaa alapeukkujen paukkua. Faktat ei muutu sadastakaan alapeukusta.
Einstein sai paskat arvosanat fysiikasta ja jätti koulut kesken muutenkin. Opettajat pitivät häntä heikkolahjaisena. Myös muita esimerkkejä löytyy.
Minusta on todella typerää verrata miesten ja naisten matikkanerojen määrällä sitä kumpi on se matemaattisesti lahjakkaampi sukupuoli. Naisille opiskelu on kuitenkin suht uusi juttu ja vielä sata vuotta sitten naiset eivät edes saaneet opiskella yliopistossa. Poikia on aina kannustettu opiskelemaan enemmän ja tähtäämään korkeammalle. Naisille taas on aina painotettu kotiin ja perheeseen liittyviä juttuja. Aika moni matemaattisesti lahjakas nainen on sysännyt sivuun kykynsä ja valinnut sen sosiaalisesti hyväksytyn elämän esim. kotiäitinä eikä kouluttautunut pidemmälle. Vasta tänäpäivänä naisilla on oikeasti samat mahdollisuudet kuin miehillä. Yhteiskunta ei enää painosta hankkimaan lapsia tai valitsemaan naisvaltaista ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin joku fiksu hameväestä!
Muuten, se linkki ois kiva ylläri!
Vihdoin? Onhan noita ollut ennenkin naisia jotka on voittaneet kaikki kusihousut matikkakisoissa.
Se on vaan siinä että naisilla on muutakin tekemistä elämässä, kuin istua kuset ja paskat housussa koko elämä, siksi niitä naismatemaatikoita on vähemmän.
Tämä on suurenmoinen osoitus suuremmoisesta naisneroudesta.
Kannattaa muistaa että huippumatemaatikoksi ei opiskella vaan synnytään. Geenitekijöillä on erittäin paljon merkitystä älykkyyttä ajatellen, kaikista lukutoukista ei tule Einsteineja tai Michelangeloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän aikamme alkaa olla ohi.
Se osa pojista (myöh. miehistä), joka jaksaa oikeasti panostaa koulunkäyntiin pärjätäkseen, on max. 30% ikäluokasta. Toiset 30% suorittaa jonkin tutkinnon ja hankkii ammatin rimaa hipoen. Lopuista tulee enemmän tai vähemmän alisuoriutujia, joko toivotonta prekariaattia, isin ja äidin luona asuvia hikikomoripoikia tai lähiöiden epävakaita sekakäyttäjä-jengiläisiä.
Tyttöjen joukossa se oikeasti panostavien osuus on paljon korkeampi, ja luovuttajien osuus paljon niukempi. Suurin osa niistä luovuttajanaisistakin hankkivat sentään kodin ja perheen, ja edes yrittävät elää jollakin tavoin normaalielämää.
Naisista ehkä 5% kuuluu siihen epäonnistuneimpaan ongelmaporukkaan, kun taas miesten osuus siitä seurakunnasta tulee olemaan ainakin nelinkertainen naisiin verrattuna.
Sääli tuottaa feministille pettymys mutta ne huippumatemaatikot eivät tule siitä jengistä jolla on vaikeuksia selvitä koulusta läpi. Pikemminkin nämä tyypillisesti suorittavat koulun hyvilla arvosanoilla näkemättä pätkääkään vaivaa asian eteen. Kyse on siis ensisijaisesti lahjakkuudesta eikä työteliäisyydestä.
Lahjakkuuden lisäksi tarvitaan toki työn tekemistä varsinkin jatko-opinnoissa mutta jos ei ole lahjakkuutta niin mikään määrä työtä ei tee huippumatemaatikoksi.
Tämähän on tietty vasemmistolaisen tasapäistyskasvatusteorian vastaista joten antaa alapeukkujen paukkua. Faktat ei muutu sadastakaan alapeukusta.
Einstein sai paskat arvosanat fysiikasta ja jätti koulut kesken muutenkin. Opettajat pitivät häntä heikkolahjaisena. Myös muita esimerkkejä löytyy.
http://www.nytimes.com/1984/02/14/science/einstein-revealed-as-brillian…
Einsteinin ongelma oli pakkoranska joka ei sujunut ja siten haittasi alempien tasojen koulunkäyntiä.
Vihdoin joku fiksu hameväestä!
Muuten, se linkki ois kiva ylläri!