Raskaana oleminen on kamalaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, ymmärrän sua niin hyvin! Mulla on myös eka raskaus aivan loppusuoralla ja mua niin iljettää nuo viestin nro 13 kirjoittaneen kaltaiset empatiakyvyttömät kiusaajaämmät. Oma raskauteni on ollut aika samanlainen kuin sun, paitsi että se hajuherkkyys kesti suunnilleen 25. viikolle asti ja nyt on tullut riesaksi hulluksi tekevä kutina joka ei anna edes nukkua öisin. Kutian kaikkialta korvakäytävistä kantapäihin ja viime yön vietin sohvalla raapien itseäni hiusharjalla. Hepatoosia ei ole löytynyt eli on vaan kärsittävä vielä muutama viikko. En pelkää synnytystä pätkääkään koska olen valmis kärsimään vaikka millaista kipua että tämä tuska loppuisi. Keskiraskauskin oli yhtä helvettiä iskiaksen ja muiden kiputilojen kanssa. Kyljen kääntäminen sai itkemään kivusta ja jouduin vähentämään työmäärää reippaasti, ja yksityisyrittäjänä en tietenkään saa mitään sairaspäivärahaa. On ihme että avioliittoni on vielä kasassa ja osaan jo iloita tulevasta vauvasta, mutta en hitto vie tule tekemään tätä uudestaan.

YELin alainen saa kyllä Kelasta sairauspäivärahaa?

Unohtui sanoa että en asu Suomessa. Asuinmaassani on eri meininki. 14

Kiitos kaikille tuhannesti vertaistuesta! Tuntuu, että näistä asioista ei puhuta vaan raskaana olevan pitäisi aina olla onnea täynnä. Tunsin jo olevani epäonnistunut naisena. Kaikki tutut vaan jankkaavat, että muista nauttia raskaudesta täysin rinnoin. Joo rinnat ovat kyllä turpeat ja kipeät mutta että NAUTTIA pitäisi.. Kunpa tästä asiasta voitaisiin vaan olla rehellisiä, leffat, sarjat ja mainokset ovat täynnä raskaana olevia naisia jotka hehkuvat silittäen raskausvatsaansa.

Tämä lapsi kyllä on erittäin toivottu ja rakastan häntä jo nyt paljon.

"Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa", sanoo vanha kansakin.

Sama täällä ihan kamala olo koko ajan vaikka "voiton puolella" aletaan olemaan. Koko ajan särkee vaikka mihin ja huono olo ja heikottaa vieläkin. Voin vaan kuvitella miten hirveää synnytys tulee olemaan kun raskauden aikaisten supistusten aikanakin on jo silmissä sumentunut! Ja mistä tää 9 kk raskaus kesto muka tulee kyllä se useammilla on lähellä 10 kk ainkin mitä itse olen lasketun ajan saanut lääkäriltä. Toivottavasti me koko raskauden ajan kärsineet saadaan sitten vastapainoksi ihanat ja helpot vauvat!

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille tuhannesti vertaistuesta! Tuntuu, että näistä asioista ei puhuta vaan raskaana olevan pitäisi aina olla onnea täynnä. Tunsin jo olevani epäonnistunut naisena. Kaikki tutut vaan jankkaavat, että muista nauttia raskaudesta täysin rinnoin. Joo rinnat ovat kyllä turpeat ja kipeät mutta että NAUTTIA pitäisi.. Kunpa tästä asiasta voitaisiin vaan olla rehellisiä, leffat, sarjat ja mainokset ovat täynnä raskaana olevia naisia jotka hehkuvat silittäen raskausvatsaansa.

Tämä lapsi kyllä on erittäin toivottu ja rakastan häntä jo nyt paljon.

Tämä siis ap :)

Ihanaa ku löyty tällainen kanava johon saa avautua. Siis ihan täyttä paskaa tämä toinen raskaus. Ensimmäisessä olin elämäni kunnossa fyysisesti, mitä nyt henkisesti sekasin ku seinäkello mut todellakin tää toinen on jotain ihan jäätävää. Kaikki raskausoireet läpikäyty; pahaolo, hormonipäänsärky, selkä/rintakehä/vatsakivut, supistelut, väsymys, uupumus jne mitä näitä nyt on. Viimeisimpänä 3vk flunssa, jonka jälkeen jälkitautina lievä keuhkokuume. Kiitos antibiootit jotka alkanu puremaan. Yrität selviytyä ja pitää rakkaan 2,5v taaperon hengissä ja viihdytettynä ku mies raukka rakentaa taloa meille töitten ohessa.

Rv 35 menossa. Tänään uskaltauduin kauppaan taaperon kanssa flunssaoireiden vähän helpotuttua. Kassan jälkeen ahneella oli paskanen loppu, vetäsin Daim-murun henkeen. Tuloksena jäätävä yskänkohtaus, verisuihku nenästä ja kuset housussa ku nii piti yskiä (thank good oli terveysside). Vessaan sit siistimään joka päätä äkkiä. Taidan pysyä loppuraskauden visusti kotona perkeles. Odotan ku kuuta nousevaa että tuo pieni rakkaudenhedelmä syntyy ja saan oman kroppani takaisin.

Kaikki raskaudet eivät ole samanlaisia, kaikilla ei ole pahoinvointia, ei raskausarpia tai peräpukamia.

Mistä mahtaa johtua? Perintötekijöistä?

Pahinta tähän mennessä: niin paha pahoinvointi, että vesikään ei pysy sisällä ja sen johdosta sairaalahoito. Jatkuva pelko keskenmenosta. Vituttaa niin paljon ihmiset, jotka hokevat tuota "nauti nyt" -mantraa!! Sitten vasta nautin, kun lapsi on elävänä sylissäni.

Nanao kirjoitti:

En ole ikinä ollut raskaana mut näitä kokemuksia on nii paljon, että ehkä adoptio on mulle se oikea vaihtoehto. Sitten joskus :D

Läheskään kaikki raskaudet eivät ole tuollaisia. Kun olo on hyvä, niin ei tule tarvetta avautua siitä... niinpä näillä palstoilla näkyvät ne raskaudet joiden oloon toivotaan veraistukea.

Alkuraskauden 3 kk kestävä oksentelu, palelu, väsymys ja kuvotus ajatuksena inhottaa että saa nähdä tuleeko toista :D Ja viime kesä oli niin h e l v e t i n kuuma, elokuussa oli la, en tajua miten sitä jaksoi enää elää. No, maksimekoissa oli kiva mennä ulkona silloin kun jaksoi.

Nanao kirjoitti:

En ole ikinä ollut raskaana mut näitä kokemuksia on nii paljon, että ehkä adoptio on mulle se oikea vaihtoehto. Sitten joskus :D

Adoption kriteerit ovat korkeat, kuka vaan saa hankkia oman lapsen mutta adoptiossa pitää olla oikean ikäinen, mieluiten vakaassa parisuhteessa, pitää olla varallisuutta. Antti Kaikkosella adoptio kaatui rikosrekisteriin.

Vierailija kirjoitti:

Turhaa vikinää ja valitusta itse hankitusta raskaudestaan.

Jos vauvan odotus olisi iisiä ja siihen ei liittyisi mitään vaivoja, niin sittenhän sen nimeksi olisi voinut laittaa vaikkapa KEVEYS!:D;)

Ken leikkiin ryhtyy, sen kestäköön.

Ei se raskausaika kuitenkaan naisella ole koko elämää kestävä, vain 9 kuukautta, ja sitten synnyttäminen ja oolrait, vauva ulkona, ja sitten se vasta monellakin naisella elämä  muuttukin, kun ja jos raskausajan pikkunipistelyihin asennoituu valivalivalitusvirttä veisaamalla, niin eipä se pikkuvauvan hoitohommakaan niin ruusunpunaista höttöä ja kevyttä työtä ole valvomisineen jne. työmäärän lisääntyessä kotona täysin avutonta lastaan hoidellessaan, puhumattakaan jos lapsi ei olekkaan täysin terve. Siihenkin pitää varautua, että lapsi voikin olla hyvinkin vaativa tapaus.  Mutta aikuinen ihminen osaa suhtautua ja asennoitua tilanteiden mukaisesti, eikä syytä muita omista valinnoistaan, vaan hoitaa lapsensakin odotusajan kuin myös lapsensa hoitamisen iloisella ja positiivisella mielellä.  Huom: Lapsihan kasvaa koko ajan, ja on hauskaa ja mukavaa seurata oman pienoisensa kehittyminen ja kasvaminen kohti omatoimisuutta ja itsenäistä aikuisuutta.

Kehon palautuminen ei ole ohi 9 kk raskauden jälkeen vaan saattaa kestää pitkäänkin. Joillakin naisilla synnytyksestä voi aiheutua pysyviä vaurioita eli ei kaikki lopu synnytykseen.

Eka raskaus. Eka kolmannes pahoinvointia. Viimeinen kolmannes supistuksia joten työt jäi. Hehkuin eikä ihoni ole koskaan ollut niin tasainen ja upea kuin odotusaikana.

Nyt toinen raskaus. Ei muita oireita kuin että kaikki makea jäänyt pois -> laihduin 7kg tästä johtuen. Tosin kasvoihin tullut punaisuutta ja näppyjä, mut ei ne paljoa haittaa. Ultrassa oli hyvä käydä nöki että siellä jotain oikeasti on. Ihan kohta puolivälissä saa nähdä tuleeko miyään normaalista poikkeavaa loppuraskaudessa. Muutakuin maha tietysti.

Rv 39 kohta ja aivan järkyttävän tukala olo. Ei tällaista osannut odottaa yhtään.

Lapsiluku jää yhteen.

Kolme raskautta takana, kolme erilaista kokemusta.

Eka raskaus oli aika perseestä. Toisen aikaan taas hehkuin ja olin elämäni kunnossa, synnytyskin meni niin hyvin että sain koko elämääni lisää itseluottamusta. Luonnollisesti ajattelin että kolmas raskaus olisi toisen kaltainen, no eipä ollut ja synnytyskin oli ihan hirveä.

Niin ne on erilaisia. Tsemppiä, vaikka tuntuu ettei se lopu koskaan niin loppuu se!