Lue keskustelun säännöt.
Eipä parisuhdetta noin vaan solmita
20.11.2016 |
ainakaan 40+ iässä. Eronnut olen ja lapset aikuisia ja nyt olisi aikaa suhteelle. Ei enää mitään yhteisiä koteja, vaan seurustelusuhde kahden aikuisen välillä. Ja nimenomaan rakkaussuhde. Olen suht aktiivinen ollut nettideiteillä ja tavannut vuoden aikana 5 miestä ja kirjoitellut useamman kanssa. Kun jää tuntu tyyliin ihan kiva, ei voi jatkaa. Tai jo kirjoittelussa tulee esiin toimimattomuus. Pari miestä oli kiinnostunutta jatkamaan ja itse olin yhdestä toisesta. Ei vaan ole tunteet olleet molemminpuolisia.
Ehkei nettideittailu sitten kohdallani toimi? Pitänee alkaa liikkua muuallakin kuin lenkkipoluilla , jos aikoo miehen löytää.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa
Eihän sitä kukaan tiedä, mistä se kemia tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä tunnetta voi toisessa synnyttää. Sitä on tai ei ole. Suhteen muodostaminen ilman tunneyhteyttä kostautuu ajastaan. Ehkä joillekin riittää, kunhan vaan joku kumppani elämässä on, mutta ei enää tässä vaiheessa sellainen riitä. Mieluummin sitten on yksin kuin pitää yllä suhdetta, joka ei ole aito.ap
Kai sitä "ihan kivaa" tapailet hetken? eivoi ensitreffeillä tuomita
Sehän tässä elämässä onkin se tragedia, että se oikea tavataan juuri kun sitä ei etsi. Se vain iskee, että hän se on, mutta esteitä on lukuisia.
Niin. Ehkä pitää lopettaa etsiminen. Jospa joku mies jossain etsii minua. Jään odottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan kannata noin helpolla luovuttaa.
Itse olen tapaillut todella paljon tyyppejä ja vain pari on todella kolahtanut. Ja vielä siitä on maileja matkaa siihen, että kaikki olisi molemminpuolista ja vielä natsaisi yhteen käytännönkin asiat.
Deittailuni alussa olin satavarma että haluan vain pysyvän oikean parisuhteen. Mutta koska se näköjään on vierasta nykysinkkukulttuurissa löytää, niin olen muuttanut ja luopunut periaatteistani. Ehkä vain tapailen ja vietän mukavia treffejä ja saan kivoja kavereita. Ehkei se eksklusiivinen parisuhde olekaan niin tavoiteltava juttu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa
Eihän sitä kukaan tiedä, mistä se kemia tulee.
"kemia" :D
Voi vitsi sentään tuota paskan jauhantaa.Kemia suomennettuna on olet komeja varakas, siinä ne kemiat tuntuu suurimmalla osalla naisista olevan.Vielä jos miehestä paljastuu tossun alle menevä yksilö, niin aina sille jotain käyttöä löytyy.Maksajana varsinkin.Sen olen nettideiteillä huomannut, ettei suominaisella tunnu olevan mitään havaintoa minkä arvoinen hänen tarjoama paketti on.Muistellaan jotain panoa 22 vuotiaana, kun 9-10 mies on tullut muutaman kerran tyhjäämään nyyttilöt.Seiskan naisella on niin suuret luulot itsestään, ettei miehen kannata edes treffeille lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Ehkä pitää lopettaa etsiminen. Jospa joku mies jossain etsii minua. Jään odottamaan.
Varmasti joku jossain odottaa.
Kiitos vastauksista. Ehkäpä todellakin pitää tyytyä tapailuihin ja pitää hauskaa sen aikaa kuin sitä on. Ilmeisesti sitoutumistarvetta miehillä ei nykyään juurikaan ole- ainakaan niillä, jotka kiinnostaisivat minua. Ja ei,en lähde treffeille uudemman kerran sellaisen kanssa, joka tuntuu vain siltä ihan kivalta tyypiltä. On saattanut puheet käydä hyvin yksiin, mutta sitten mies alkanut jo eka tapaamisella halata tai tuijotella strategisia paikkojani turhan intensiivisesti. Tai sitten huumori ei ole osunut yksiin. Tällainen ihan kiva on saattanut vielä kysellä perään ja ehdottaa uutta tapaamista, mutta miksi antaa turhaa toivoa, ellei itseäni kiinnosta.
Niin, kevyttä tapailua tai vetäytyä kokonaan suhdemarkkinoilta. Molemmilla puolensa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa varmaan katsoa ensin pitkään peiliin. Ei sitä ulkonäköä, vaan mitä itse on, mitä etsii, ja millainen itselle oikeasti olisi hyvä. Kuinka kauan itse on ollut sinkkuna, kuinka tottunut parisuhde-eläjä, kuinka valmis kompromisseihin, missä asioissa ei kompromisseja halua tehdä. Varmaan ulkonäköön pohjautuviin nettiparittamisjuttuihin (Tinder) kannattaakin kevyesti suhtautua. Jos sitä parisuhdetta oikeasti huomaa haluavansa, etsii niitä samanlaisia ja jättää kuvien tuijottamisen vähemmälle ja katselee ihmisten luonneprofiileja, arvoja ja harrastuksia. Minä löysin viisikymppisenä netistä uuden kumppanin. Molemmat ollaan hyvin pitkästä suhteesta eronneita, luonteeltamme sosiaalisia ja paisuhdetaidoilta vähintäänkin kohtuullisia, huumorintajuisia, taloudellisesti ihan hyvin toimeentulevia ja ulkonäöltäkin varmaan aivan kohtuullisia. Kumpikaan ei kapakasta halunnut suhdetta etsiä, netissä onnisti ja olemme olleet jo 5 v onnellisest yhdessä. Eli kyllä löytyy ihan hyviä mätsejä kun vaan katselee. Enkä usko tuohon "iskee kirkkaalta taivaalta" ajatukseen: kyllä parisuhteeseen täytyy olla valmis ja sitä haluta - mutta liian tiukka ja epätoivoinen yrittäminen voi olla pahasta. Silmät auki ja katselee tuleeko sopivanoloinen vastaan...
Odota 10 vuotta ja sitoutumishaluisia miehiä alkaa tulla melkein ovista ja ikkunoista. Kun 50+ mies tajuaa, että se juna, jossa sai nuoria hehkeitä naisia, meni jo ja samaan aikaan pelko yksinäisestä vanhuudesta alkaa ahdistaa, niin jo vain on halua sitoutua. Vaikeampaa tässä iässä on löytää miestä, jolle riittäisi vain tapailu silloin tällöin.
N55
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, kyllä mun vanhemmat löysi uudet kumppanit eronneina 40+ vuotiaina ja lapset aikuisia.
En tiedä mistä löysivät, muttai isä ollut yli 10 v yhdessä (asuvat kyllä yhdessä), äitikin oli ensin toisen miehen kanssa n. 5 vuotta ja nyt toisen kanssa ollut vähintään saman verran ja he ovat ihan kuvailemassasi seurustelusuhteessa, eli omat kämpät jne mutta paljon yökyläilyä ja toistensa kotona olemista.
olet rupsahtanut vanha akka josta huokuu epätoivo
noilla eväillä et tule enää miestä ja suhdetta saamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa." - "Eihän sitä kukaan tiedä, mistä se kemia tulee." - Niin ja tietysti kaikki ne alapeukuttajat jotka tietävät jättävät sen kertomatta.
Itsekkin olen +40v.
Naimisissa kylläkin. Mutta eipä se nuorempanakaan helppoa ollut sitä oikeaa löytää, omani löysin vasta 27 vuotiaana... Mutta kun sitä nuoruus aikaa muistelee, niin kyllä sitä kävi paljon treffeillä ja tapaili erinlaisia miehiä, mutta en sillä lailla vakavasti edes etsinyt, sitä mietti että se oikeanlainen tulee vastaan jos on tullakseen ja sitten se on menoa.. voisko siinä olla "syy", että nuorempana sitä meni eikä asiaa niin vakavasti miettinyt?
Vierailija kirjoitti:
"Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa." - "Eihän sitä kukaan tiedä, mistä se kemia tulee." - Niin ja tietysti kaikki ne alapeukuttajat jotka tietävät jättävät sen kertomatta.
No mä voin sanoa sen verran että mun kohdalla tuohon "ihan kiva, mutta ei" -sarjaan päätyy herkimmin miehet jotka ei oikein tunnu "antavan" mitään. Tavatessa kyselevät mun asioistani mutta eivät itse kerro oma-aloitteisesti omistaan vaan kaikki pitäisi tenttaamalla lypsää heistä, jotka on suunnilleen kaikesta esille tulevasta samaa mieltä, joille on ihan sama mihin mennään syömään "päätä sä"... Tiedätte kyllä kyseisen ihmistyypin.
Entä jos tyytyisi siihen "ihan kivaan"?
Jos ei oteta lukuun nuoruuden järjettömiä hullaantumisia, en ole koskaan rakastunut todella palavasti. En ihan usko, että edes kykenisin tuntemaan kehenkään mieheen sellaista ylivoimakasta tunnetta mitä jotkut odottavat ja vaativat, ennen kuin ryhtyvät parisuhteeseen. Yksin olisin jäänyt jos olisin sitä alkanut vartoomaan. Niinpä otin ihan kivan puolison ja neljännesvuosisata on jo pärjätty yhdessä.
Eläimiin ja lapsiini olen tuntenut voimakkaita rakkauden tunteita, joten mikään tunnekylmä tapaus en kuitenkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
No jaa, kyllä mun vanhemmat löysi uudet kumppanit eronneina 40+ vuotiaina ja lapset aikuisia.
En tiedä mistä löysivät, muttai isä ollut yli 10 v yhdessä (asuvat kyllä yhdessä), äitikin oli ensin toisen miehen kanssa n. 5 vuotta ja nyt toisen kanssa ollut vähintään saman verran ja he ovat ihan kuvailemassasi seurustelusuhteessa, eli omat kämpät jne mutta paljon yökyläilyä ja toistensa kotona olemista.
Uskon kyllä, että kumppani löytyy jos haluaa, jos on tasapainossa itsensä kanssa eikä odotukset suhteelle ole epärealistiset.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen +40v.
Naimisissa kylläkin. Mutta eipä se nuorempanakaan helppoa ollut sitä oikeaa löytää, omani löysin vasta 27 vuotiaana... Mutta kun sitä nuoruus aikaa muistelee, niin kyllä sitä kävi paljon treffeillä ja tapaili erinlaisia miehiä, mutta en sillä lailla vakavasti edes etsinyt, sitä mietti että se oikeanlainen tulee vastaan jos on tullakseen ja sitten se on menoa.. voisko siinä olla "syy", että nuorempana sitä meni eikä asiaa niin vakavasti miettinyt?
No ei se kyllä voi olla, ainakaan mulla. Kyllä haluaisin parisuhteen ja inhoan tätä treffeillä kulkemista ja tapailua, itse asiassa niin paljon että olen jo hyvin epäaktiivinen siinä asiassa eli käytännössä luovuttanut koko asian suhteen.
Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa