Lue keskustelun säännöt.
Eipä parisuhdetta noin vaan solmita
20.11.2016 |
ainakaan 40+ iässä. Eronnut olen ja lapset aikuisia ja nyt olisi aikaa suhteelle. Ei enää mitään yhteisiä koteja, vaan seurustelusuhde kahden aikuisen välillä. Ja nimenomaan rakkaussuhde. Olen suht aktiivinen ollut nettideiteillä ja tavannut vuoden aikana 5 miestä ja kirjoitellut useamman kanssa. Kun jää tuntu tyyliin ihan kiva, ei voi jatkaa. Tai jo kirjoittelussa tulee esiin toimimattomuus. Pari miestä oli kiinnostunutta jatkamaan ja itse olin yhdestä toisesta. Ei vaan ole tunteet olleet molemminpuolisia.
Ehkei nettideittailu sitten kohdallani toimi? Pitänee alkaa liikkua muuallakin kuin lenkkipoluilla , jos aikoo miehen löytää.
Kommentit (29)
Mä löysin elämäni miehen nelikymppisenä, kun tajusin mulla olevan ristiriitaisia vaatimuksia, jotka ennen sulkivat kaikki miehet pois.
Eli kemiaa tunsin vain fyysisesti duunarityyppisiä ja komeita miehiä kohtaan, jotka himoitsevat mua hulluna ja tulevat ja ottavat. Oudosti odotin silti samaan aikaan, että miehellä pitäisi olla akateeminen koulutus kuten minullakin ja kykyä puhua syvällisiä kaiket illat, että oltaisiin sielunkumppanit.
Luovuin jälkimmäisestä vaatimuksesta, ajattelin että juttelen syvällisiä muiden ihmisten kanssa. Sain todella komean ja seksikkään heikommin koulutetun köyhän miehen, joka on mahtava sängyssä ja kemiaa riittää. Tässä iässä mulla on tarpeeksi rahaa jo itselläni, että ei haittaa, vaikka miehellä ei olekaan. Sen sijaan seksi on tylsää yksinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa
Eihän sitä kukaan tiedä, mistä se kemia tulee.
"kemia" :D
Voi vitsi sentään tuota paskan jauhantaa.Kemia suomennettuna on olet komeja varakas, siinä ne kemiat tuntuu suurimmalla osalla naisista olevan.Vielä jos miehestä paljastuu tossun alle menevä yksilö, niin aina sille jotain käyttöä löytyy.Maksajana varsinkin.Sen olen nettideiteillä huomannut, ettei suominaisella tunnu olevan mitään havaintoa minkä arvoinen hänen tarjoama paketti on.Muistellaan jotain panoa 22 vuotiaana, kun 9-10 mies on tullut muutaman kerran tyhjäämään nyyttilöt.Seiskan naisella on niin suuret luulot itsestään, ettei miehen kannata edes treffeille lähteä.
Kemia ei ole tuota, vaikka sinä jaksat sitä täällä jatkuvasti jankuttaa. Komea ja varakas mies voi yhtälailla aiheuttaa neutraaleja tai jopa epämiellyttäviä tuntemuksia.
Sinä ainakin luultavasti tapat oman kemiasi ihan itse, koska tuo katkera asenteesi naisia kohtaan huokuu luultavasti niin pitkälle, kuin ihmissilmä kantaa. Sinusta voi aistia, ettei kaikki ole kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Sehän tässä elämässä onkin se tragedia, että se oikea tavataan juuri kun sitä ei etsi. Se vain iskee, että hän se on, mutta esteitä on lukuisia.
Minä en usko tähän.
Päinvastoin, mielestäni "sen oikean" löytäminen etsimällä voi olla helppoakin, kun tietää, mistä etsii. Tiedän monen monta pariskuntaa, jotka ovat löytäneet toisensa esim. työjuttujen kautta. Samanhenkiset ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista, kokoontuvat yhteen esim. koulutuspäiville.. eikä sitten muuta tarvitakaan.
Minusta parisuhde- ja työasiat voisivat aivan hyvin kulkea käsi kädessä. Aloilla, joissa miehiä ja naisia on suurin piirtein saman verran, voisi järjestää seminaareja tai koulutustapahtumia, joissa iltaohjelmaan voisi liittyä myös avoin "seuranhakuleikki" tai ainakin mahdollisuus sinkkujen kohtaamiseen. Kunhan ihmiset voittaisivat estonsa, voisi "true matcheja" löytyä reilustikin. Siinä mielessä yliopistot ovat hyviä parisuhteen muodostamisen kannalta, kun monet suurin piirtein samoista asioista kiinnostuneet tapaavat runsaasti samanlaisia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Moni opiskelu- ja työkaveri on muodostanut parisuhteensa juuri tästä omasta porukasta - huolimatta maailman typerimmästä sanonnasta "kuormasta ei syödä".
Tulevaisuudessa tilannetta varmasti vaikeuttaa miesten ja naisten koulutuspolkujen voimakas eriytyminen.
Finderella kirjoitti:
Ei varmaan kannata noin helpolla luovuttaa.
Itse olen tapaillut todella paljon tyyppejä ja vain pari on todella kolahtanut. Ja vielä siitä on maileja matkaa siihen, että kaikki olisi molemminpuolista ja vielä natsaisi yhteen käytännönkin asiat.
Deittailuni alussa olin satavarma että haluan vain pysyvän oikean parisuhteen. Mutta koska se näköjään on vierasta nykysinkkukulttuurissa löytää, niin olen muuttanut ja luopunut periaatteistani. Ehkä vain tapailen ja vietän mukavia treffejä ja saan kivoja kavereita. Ehkei se eksklusiivinen parisuhde olekaan niin tavoiteltava juttu...
Ei pahalla, mutta toimivatkohan kaltaisesi ammattideittailijan neuvot kuin ehkä muutamalle prosentille nelikymppisistä sinkkunaisista? Kirjoitat paljon ja hauskasti, mutta omat kokemuksesi ovat omia kokemuksiasi, enkä usko niiden yleispätevyyteen yhtään. Juttusi on kyllä hauskaa viihdettä.
En ymmärrä, miksi tavata ihminen vain kerran. Tapasin elokuussa ihan kivan, mutta ujohkon miehen. Jokin jäi mietityttämään ja tapasimme toisenkin kerran. Hän osoittautui aivan mahtavaksi ihmiseksi ja suhde on hyvällä alulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen naisille aina "ihan kiva, mutta ei". Hemmetin hankalaa. Tietäispä miten saa aikaan sen tunnereaktion naisessa
Avaudu ja anna itsestäsi jotakin. Päästä lähelle. Siitä se lähtee.
Mikäs vika yksinolossa?
Ai että olisi pakko olla joku?
Nauran..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole nuorenakaan ollut sitä tunnetta, että natsaa helposti. Kyllä voi ihan yhden käden sormilla laskea ne miehet, joihin olen ihastunut oikeasti.
Iän myötä tulee varmaan vaikeammaksi, koska kun alkaa olla elämänkokemusta enemmän, sitä ei vaan ihastu toiseen tuosta noin kuten nuorempana, koska näkee ihmiset ihmisinä. Nuorena voi vielä toivoa että kumppanin huonot puolet poistuvat, vanhempana alkaa jo nähdä ettei ihmiset enää muutu. Aikuisena alkaa olla jo paljon omaa elämää ja sitoumuksia, joten ei pysty myöskään sellaisiin uhrauksiin kuin nuorena.
Tietenkin riippuu myös omasta persoonasta ja siitä mitä etsii, mihin tyytyy. Jos etsii vain kivaa kumppania, se on helpompi löytää kuin suuri inthohimoinen rakkaus.
Kyllä niitä voimakkaita rakastumisen tunteitakin voi kokea. Itse tapasin miehen jota aluksi vierastin, joku pisti vastaan ulkonäössä ja tavoissa vaikka ihan kivannäköinen ja kohtelias mies oli. Onneksi tajusin tuon olevan vain outoutta ja omaa varautuneisuutta. Pikkuhiljaa tutustuttin, ihastuin rajusti, rakastuin, ja nyt tunne on molemmin puolin rakkautta. Mies syttyi heti, minä hitaammin, kumpikin luonteensa mukaan.