Onko normaalia että anoppi vaatii miniää oma-aloitteisesti siivoamaan kotonaan?
Sain mieheltäni kuulla että anopin mielestä minun olisi pitänyt aina käydessäni hänen luonaan siivota asuntoa. Emme ole edes kovin läheisiä joten itselleni ei ole tullut mieleenkään siivota kylässä olessa muuta kuin omat sotkut. Olen joskus kyllä leiponut jotain yms, mutta en kovin helposti lähtisi kyllä toisen ihmisen kotona sellaistakaan tekemään koska mielestäni se on yleensä talon emännän tehtävä.
Jos anoppi olisi suoraan minulta pyytänyt siivousta niin olisin tottakai voinut siivota. Yleensä hän kuitenkaan ei puhu minulle mistään suoraan eikä huomio minua keskusteluissa vaan puhuu lähinnä pojalleen. Siksikin tunnen anoppilan sen verran vieraaksi paikaksi ettei tulisi mieleen alkaa itsenäisesti siivota.
Kommentit (42)
Onko anoppisi edelleen hyvissä sielun ja ruumiin voimissa? Jos on, niin hän siivoaa oman kotinsa ja sinä omasi. Jotkut anopithan tunkeutuvat lastensa perheiden kotiin pyytämättä ja yllätyksenä ja siivoavat ja tonkivat paikat, kun lapset ovat koulussa ja vanhemmat töissä. En ymmärrä enkä hyväksy tällaista nuuskimista. Satunnaisesti voisin kuvitella auttavani anoppiani jossain siivoushommassa, mutta en rupeaisi omin nokkineni siivoamaan, vaan vain, jos pyydetään. Jos anopin fyysiset voimat eivät salli itse siivota, niin hän voi palkata siivoojan (huom. kotitalousvähennys verotuksessa!). Pyytämättä voin tyhjentää ja täyttää tiskikoneen tai jos sitä ei ole, tiskata käsin, kun on syöty tai juotu kahvit.
Ennenvanhaan naiset olivat tuollaisia aivottomia tyhjänpäiväisistä asioista höösääjiä, kohkasivat kuin päättömät kanat ja vielä verisellä kilpalaulannalla keskenään, kuka siivoaa parhaiten jokaikisen olemattoman pölyhiukkasenkin, kuopsuttaa puutarhassa, pyllistelee jne.. ;D
On se anopin toiminnaksi ihan normaalia.
Mitäs appi heristelee miniän oma-aloitteisesti tekemään?
Normaalia sinun anopillesi, mutta ei normianopeille, joilla käytöstavat ja arki hallussa.
Nyt on pakko herättää vanha keskusteluketju henkiin uudestaan. Elän itse samanlaisen ongelman kanssa kuin ap enkä saa tukea mistään. Olen puhunut omille sukulaisille ja työkavereille tästä, mutta kenelläkään ei ole vastaavasta kokemusta. Jos en käy anopin luona mies saa osakseen kiukkuamista ja kyselyjä miksi se Hanna ei tule käymään. Oma anoppi on juurikin sen ikäpolven ihmisiä, jotka on kasvatettu siten että ihmisen arvo mitataan kuinka paljon jaksaa tehdä vuorokaudessa. On erikseen miesten ja naisten työt.
Miesten työt: nurmikon leikkuu, halonhakkuu, aitan maalaus, lumityöt, taulun kiinnittäminen seinään ym vastaavat.
Naisten työt: ruoanlaitto, leipominen, kodin siivoaminen, pyykinpesu, mankelointi, kasvimaan kitkeminen, kastelu, kukkien istutus ja hoito. Mattojen pesu. Vaatteiden parsiminen, sukkien ja lapasien kutominen. LASTENHOITO KOKONAISUUDESSAAN.
Tätä listaa, kun katsoo niin ei tarvitse olla Einstein huomatakseen miten vähällä oma aviomies on päässyt. Emme ole ikinä yöpynyt anopin luona ja käymme kylässä max kerran kuussa minkä aikana osallistun luonnollisesti ruoanlaittoon ja tiskaukseen. Voin tarjoilla myös kahvit ja hoidan lapseni. Anoppi on kuitenkin sitä mieltä, että miniän tehtävä on hoitaa kaikki taloustyöt vierailun aikana mihin lasketaan lattioidenpesut, mattojen tamppaus ym. Oma mies ei ymmärrä, että en halua enää siivota toisten kotia oman kodin lisäksi.
Minkä ikäisiä olette? Ei vierailujen aikana kyllä mitään lattioita pestä tai mattoja tampata! Sinun miehesi tässä on outo!
Vierailija kirjoitti:

Miehesi on idiootti. Eikö hän hoida noita kotihommia edes omassa kodissaan?
Oma puolisoni on jo lähemmäs 60 v. ja tekee edelleen kotihommia ilman mitään ongelmia, eivätkä ne olleet hänelle mikään ongelma silloinkaan, kun tapasimme 20- vuotiaina.
Jatkoa.
Käymme kylässä max kerran kuussa, koska en kertakaikkisesti suostu lähtemään anopin luokse joka viikonlopun esim lauantaiksi työleirille. Nämä vähäisemmät käynnitkin ovat todella raskaita, kun oma mies lähtee appiukon kanssa tekemään miesten töitä ulos ja minä jään sisälle. Olisin itse halukas ajamaan esim juurikin sen nurmikon, mutta koska kyseessä on miesten työ niin minulla ei ole oikeutta puuttua siihen. Lattioita ja muuta siivousta teen riittävästi omassa kodissani.
En ole tällä hetkellä anopin kanssa puheväleissä, koska olemme ottaneet asiasta useasti yhteen. Olen ehdottanut jopa ostopalveluina siivousta anopin kotiin, että edes lattioidenpesun saa jonkun muun tehtäväksi. Mainittakoon etten itse pese lattioita kotona, joka kuukausi. Olen kokopäivätöissä ja siinä sivussa hoidan 2 lasta. Olen saanut useasti kuunnella itkua kun anoppi ei jaksa ja, joka kerta kun mainitsen tämän ostopalvelu mahdollisuuden anopin silmät kirkastuvat ja hän karjaisee, että hänellä on miniä sitä varten, että miniä tekee!
Jos tekisin niin kuin anoppi haluaa eli kävisin vaikka lauantaisin kylässä ja hoitaisin taloustyöt olisi lopputulos se, että anopin luona on siistimpää kuin perheelläni täällä kaupungissa. Mielestäni tässä ei ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Tälläisestä tulee mieleen entisajat kun naisilla oli niin heikko asema että naimisiin pääsy oli tärkeää ja melkeinpä ainut keino elää kunniallisesti. Silloin oli tosiaan pakko mielistellä appivanhempia vaikka nämä olisivatkin kylmiä miniää kohtaan. Ja vaimon paikkahan olikin olla piikana ja lastenhoitajana.
Mutta toisaalta tässä järjestelmässä nainen ei käynyt kodin ulkopuolella töissä niin kuin nykyään kuitenkin oletetaan naisen edes jollain tavalla osallistuvan budjettiin ja moni ihan itse elättää itsensä.
Siksi kummallista että edelleen löytyy niitä jotka silti vaativat että naisen pitäisi toimia piikana ja mielistellä suhteen ulkopuolisia ihmisiä.
Näitä entisajan naisia on edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, mutta näitä ei kaikille minijöille luojan kiitos riitä!
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette? Ei vierailujen aikana kyllä mitään lattioita pestä tai mattoja tampata! Sinun miehesi tässä on outo!
Mies on 37 ja minä 34.
Paljon on mielenvikaisia henkilöitä johtopaikoilla, sellaisilla missä voi tehdä helposti rikoksia toista ihmistä kohtaan. Toivottavasti anoppisi tai hänen tuttunsa eivät kuulu näihin. Ei mulla muuta. Sukulaistenkin on hyvä noudattaa lakia ollessaan tekemisissä sukulaisten kanssa. Tuo "siivous" jupakka kuulostaa hieman mielenvikaiselta touhulta. Ylipäätänsä sellaiselta, mikä ei kuulu muille.
Jatkoa. En tiedä miten tässä oikein kannattaa toimia. Oma aviomies on sanonut, että ei sinun tarvitse tehdä, mutta kun anoppi vaatii niin miten siinä sitten oikein olet.
En myöskään haluaisi, että mies kävisi lasten kanssa anopin luona kylässä, koska pelkään että anoppi opettaa vanhakantaisen ajatusmaailmansa tyttärelleni.
Miten tämän tilanteen voi hoitaa fiksusti vai voiko?
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa. En tiedä miten tässä oikein kannattaa toimia. Oma aviomies on sanonut, että ei sinun tarvitse tehdä, mutta kun anoppi vaatii niin miten siinä sitten oikein olet.
En myöskään haluaisi, että mies kävisi lasten kanssa anopin luona kylässä, koska pelkään että anoppi opettaa vanhakantaisen ajatusmaailmansa tyttärelleni.Miten tämän tilanteen voi hoitaa fiksusti vai voiko?
Olet ilmeisesti ihan puhdas provo. Mummo opettaa tyttäresi vanhakantaiseksi? Miten kuvittelet tuon onnistuvan?
Kannattaa katkaista yhteydenpito vähäksi aikaa ja katsoa mitä sitten tapahtuu.
Seurava kerta kun menette anopin luokse.Nosta Kissa pöydälle Heti! Sihen keskustelemaan sinä,puolisosi anoppi plus appi.Sanot et jaksa siivota,ole työ elämässä.Jospa katsotaan netistä nyt heti teille siivouspalvelu jostain firmasta ja tilataan se.Niin saamme kaikki yhdessä viettää laatuaikaa ja työnteko ei kulje välissämme.Ps. mikään valitus tällä ei muuta asioita,ei kanna hedelmää oli kyse huono äiti,isä, aviomies tai appi,anoppi.Kyse on teidän oletukset luulot.Ette kykene asioista keskutelmaan Heti .Vetäkää rajat. Niin sopu säilyy molemin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa. En tiedä miten tässä oikein kannattaa toimia. Oma aviomies on sanonut, että ei sinun tarvitse tehdä, mutta kun anoppi vaatii niin miten siinä sitten oikein olet.
En myöskään haluaisi, että mies kävisi lasten kanssa anopin luona kylässä, koska pelkään että anoppi opettaa vanhakantaisen ajatusmaailmansa tyttärelleni.Miten tämän tilanteen voi hoitaa fiksusti vai voiko?
Olet ilmeisesti ihan puhdas provo. Mummo opettaa tyttäresi vanhakantaiseksi? Miten kuvittelet tuon onnistuvan?
Siten, että opettaa mitkä ovat naisten töitä ja mitkä miesten. Tähän, kun yhdistetään se, että on koko ajan joko leivottava tai tehtävä taloustöitä. Opetetaan, että ihmisen arvo mitataan tehtyjen kotitöiden muodossa ettei saa laiskan mainetta.
Tiedän itse, että olen anopin mielestä huono miniä, kun en jaa hänen arvojaan enkä ajatusmaailmaa.
Mun appivanhemmilla oli omituinen käsitys että minun olisi pitänyt kerjätä heidän hyväksyntänsä.
Just hyväksyttää kokkaukseni ja kiertää miellyttämässä miehen sukulaisia jne.
Ja jatkuvasti kohdeltiin jäätävän huonosti ja ynseästi, laitettiin yöpymään lattialle. Anoppi jopa suuttui siitä kun kulutin sähköä.
No eipä sitten oltu enää tekemisissä, mutta eihän sekään kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Seurava kerta kun menette anopin luokse.Nosta Kissa pöydälle Heti! Sihen keskustelemaan sinä,puolisosi anoppi plus appi.Sanot et jaksa siivota,ole työ elämässä.Jospa katsotaan netistä nyt heti teille siivouspalvelu jostain firmasta ja tilataan se.Niin saamme kaikki yhdessä viettää laatuaikaa ja työnteko ei kulje välissämme.Ps. mikään valitus tällä ei muuta asioita,ei kanna hedelmää oli kyse huono äiti,isä, aviomies tai appi,anoppi.Kyse on teidän oletukset luulot.Ette kykene asioista keskutelmaan Heti .Vetäkää rajat. Niin sopu säilyy molemin puolin.
Höpö höpö. Anoppi siivoaa itse tai etsii siivoojan itse.
Eikä tuollaisessa paikassa kannata kyläillä ollenkaan.
Kun on vieraita kylässä, ei ole hyväkäytöksistä toimintaa kaivaa suurieleisesti marttyyreillen imuria esiin, vain odottaen, että alistetun ja huonoitsetuntoisen, ylimiellyttämishaluisen miniäparan sisäinen mekanismi aktivoituu ja reppana ihan itse tarjoutuu, vailla mitään yllykkeitä.
Eihän anopin tuon ajatusmaailman mukaan toki tarvitsekaan olla edes asiallinen, saati hyväkäytöksinen. Se on vain miniän yksipuolinen osa madella itseään ylempänä olevalle herrasväelle.