Kaikki ongelmat kertyy aina yhdelle henkilölle, jos ihminen on ruma kasvoista tai hiljainen perusluonteeltaan

Ärsyttää vähättely, että se on korvien välissä.

Ja kun mä oon ihan varma, että kuka tahansa mun näkönen kokis elämänsä masentavaksi. Joutuisi näkemään asiat ihan eri tavalla, eikä muut enää hyväksyisi samalla tavalla joukkoonsa, enää se keveä ekstrovertti positiivinen luonteesi ei riittäisikään, kun tajuaisit että muille oletkin oikeasti enemmän kuin luonteesi. Jos olet ruma, niin tajuat että muille olet myös ulkonäkösi.

Ärsyttää, että ihmiset ei tajua omaa etuoikeutettua asemaansa vaan luulevat, että kaikki on vaan oman hyvän asenteen ansiota, vaikka se hyvä asenne mahdollistuu juuri siitä, että ei ole niitä ongelmia, joita niillä "huonosti asentuneilla" on.

Kyllä loppujen lopuksi pään sisällä tapahtuvat asiat ratkaisee ihmisen onnellisuuden, mutta se ei todellakaan ole ulkopuolesta ja ulkomaailmasta riippumatonta. Pitää olla aika vahva ihminen ja todellinen sankari, että rumana onnistuu asennoitumaan elämäänsä samalla tavalla kuin ihminen, jolla ulkopuoliset puitteet on kunnossa.

Toivoisin muutosta asenteeseeni, mutta loukkaa että minulla väitetään olevan VAIN niitä parempia ihmisiä huonompi asenne, vaikka minulla on myös muita huonompia seikkoja kuin heillä, ja ärsyttää että he eivät tätä tunnusta, vaan sysäävät kaiken syyn minulle. Olen täysin itse syypää ongelmiini, ja he ovat täysin itse vastuussa omasta hyvästä elämästään, koska niin on kiva uskoa. Kyllä minunkin elämäni olisi hyvää, jos näyttäisin normaalilta! Ja silloin minäkin varmaan kiittämättömästi pitäisin itseäni sankarina ja elämästään valittajia pelkkinä pessimistiluusereina.

Haluaisin joskus tällaisen asennevikavihjailijan joutuvan maistamaan elämää, jossa se oma kevyt asenne ei enää riitäkään. Saisi nähdä, miten heikolla pohjalla se oma hyvä elämänasenne loppujen lopuksi on.

Kaikki "on mullakin vähän selluliittia ja roikkutissit ja muutama karvanhaiven naamassa, mutta hyväksyn itseni" ja "olen ruma kuin mikä, mutta mullapa sattuu silti jännästi olemaan aviomies, ja olen kaikesta huolimatta onnellinen" -sankarit, ette ole sankareita, jos hyväksytte ongelmanne, sillä teillä ei edes ole ongelmia, mutta haluatte muiden uskovan niin ja haluatte itse uskoa niin, jotta voitte luulla, että ihan omaa sankaruuttanne hyväksytte elämänne. Kyllä minäkin hyväksyisin, jos ongelmani olisivat tuota luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää vähättely, että se on korvien välissä.

Ja kun mä oon ihan varma, että kuka tahansa mun näkönen kokis elämänsä masentavaksi. Joutuisi näkemään asiat ihan eri tavalla, eikä muut enää hyväksyisi samalla tavalla joukkoonsa, enää se keveä ekstrovertti positiivinen luonteesi ei riittäisikään, kun tajuaisit että muille oletkin oikeasti enemmän kuin luonteesi. Jos olet ruma, niin tajuat että muille olet myös ulkonäkösi.

Ärsyttää, että ihmiset ei tajua omaa etuoikeutettua asemaansa vaan luulevat, että kaikki on vaan oman hyvän asenteen ansiota, vaikka se hyvä asenne mahdollistuu juuri siitä, että ei ole niitä ongelmia, joita niillä "huonosti asentuneilla" on.

Kyllä loppujen lopuksi pään sisällä tapahtuvat asiat ratkaisee ihmisen onnellisuuden, mutta se ei todellakaan ole ulkopuolesta ja ulkomaailmasta riippumatonta. Pitää olla aika vahva ihminen ja todellinen sankari, että rumana onnistuu asennoitumaan elämäänsä samalla tavalla kuin ihminen, jolla ulkopuoliset puitteet on kunnossa.

Toivoisin muutosta asenteeseeni, mutta loukkaa että minulla väitetään olevan VAIN niitä parempia ihmisiä huonompi asenne, vaikka minulla on myös muita huonompia seikkoja kuin heillä, ja ärsyttää että he eivät tätä tunnusta, vaan sysäävät kaiken syyn minulle. Olen täysin itse syypää ongelmiini, ja he ovat täysin itse vastuussa omasta hyvästä elämästään, koska niin on kiva uskoa. Kyllä minunkin elämäni olisi hyvää, jos näyttäisin normaalilta! Ja silloin minäkin varmaan kiittämättömästi pitäisin itseäni sankarina ja elämästään valittajia pelkkinä pessimistiluusereina.

Haluaisin joskus tällaisen asennevikavihjailijan joutuvan maistamaan elämää, jossa se oma kevyt asenne ei enää riitäkään. Saisi nähdä, miten heikolla pohjalla se oma hyvä elämänasenne loppujen lopuksi on.

Kaikki "on mullakin vähän selluliittia ja roikkutissit ja muutama karvanhaiven naamassa, mutta hyväksyn itseni" ja "olen ruma kuin mikä, mutta mullapa sattuu silti jännästi olemaan aviomies, ja olen kaikesta huolimatta onnellinen" -sankarit, ette ole sankareita, jos hyväksytte ongelmanne, sillä teillä ei edes ole ongelmia, mutta haluatte muiden uskovan niin ja haluatte itse uskoa niin, jotta voitte luulla, että ihan omaa sankaruuttanne hyväksytte elämänne. Kyllä minäkin hyväksyisin, jos ongelmani olisivat tuota luokkaa.

Hei, mut sun pitää vaan tsemppaa! :) Hymy naamaan ja silleen! :)  Ei saa antaa periksi! :)

Täytyy vaan olla oma itsensä ja rakastaa itseään sellaisena kun on ! t: missin geenit+maisteri 23v, rikas iskä, kylteri poikaystävä, helvetin rikas mummo vakavalla sydänvialla.

Okei. Kohta joku tulee sanomaan, että kiusaaminen on kiusatun oma vika. Saanko kysyä, millä ihmeen keinolla olet voinut vaikuttaa geneettiseen perimääsi?

On muuten taatusti ihan yhtä oma vika, jos älykäs haukkuu ei niin älykästä, nopea juoksija haukkuu hidasta juoksijaa, eläinlääkäri haukkuu tyhmää omistajaa kun ei ole tajunnut koiran anaalien olevan täynnä ja tyhjentämisen tarpeessa, rikas köyhää kun köyhä ei ole osannut kerryttää omaisuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää vähättely, että se on korvien välissä.

Ja kun mä oon ihan varma, että kuka tahansa mun näkönen kokis elämänsä masentavaksi. Joutuisi näkemään asiat ihan eri tavalla, eikä muut enää hyväksyisi samalla tavalla joukkoonsa, enää se keveä ekstrovertti positiivinen luonteesi ei riittäisikään, kun tajuaisit että muille oletkin oikeasti enemmän kuin luonteesi. Jos olet ruma, niin tajuat että muille olet myös ulkonäkösi.

Ärsyttää, että ihmiset ei tajua omaa etuoikeutettua asemaansa vaan luulevat, että kaikki on vaan oman hyvän asenteen ansiota, vaikka se hyvä asenne mahdollistuu juuri siitä, että ei ole niitä ongelmia, joita niillä "huonosti asentuneilla" on.

Kyllä loppujen lopuksi pään sisällä tapahtuvat asiat ratkaisee ihmisen onnellisuuden, mutta se ei todellakaan ole ulkopuolesta ja ulkomaailmasta riippumatonta. Pitää olla aika vahva ihminen ja todellinen sankari, että rumana onnistuu asennoitumaan elämäänsä samalla tavalla kuin ihminen, jolla ulkopuoliset puitteet on kunnossa.

Toivoisin muutosta asenteeseeni, mutta loukkaa että minulla väitetään olevan VAIN niitä parempia ihmisiä huonompi asenne, vaikka minulla on myös muita huonompia seikkoja kuin heillä, ja ärsyttää että he eivät tätä tunnusta, vaan sysäävät kaiken syyn minulle. Olen täysin itse syypää ongelmiini, ja he ovat täysin itse vastuussa omasta hyvästä elämästään, koska niin on kiva uskoa. Kyllä minunkin elämäni olisi hyvää, jos näyttäisin normaalilta! Ja silloin minäkin varmaan kiittämättömästi pitäisin itseäni sankarina ja elämästään valittajia pelkkinä pessimistiluusereina.

Haluaisin joskus tällaisen asennevikavihjailijan joutuvan maistamaan elämää, jossa se oma kevyt asenne ei enää riitäkään. Saisi nähdä, miten heikolla pohjalla se oma hyvä elämänasenne loppujen lopuksi on.

Kaikki "on mullakin vähän selluliittia ja roikkutissit ja muutama karvanhaiven naamassa, mutta hyväksyn itseni" ja "olen ruma kuin mikä, mutta mullapa sattuu silti jännästi olemaan aviomies, ja olen kaikesta huolimatta onnellinen" -sankarit, ette ole sankareita, jos hyväksytte ongelmanne, sillä teillä ei edes ole ongelmia, mutta haluatte muiden uskovan niin ja haluatte itse uskoa niin, jotta voitte luulla, että ihan omaa sankaruuttanne hyväksytte elämänne. Kyllä minäkin hyväksyisin, jos ongelmani olisivat tuota luokkaa.

Hei, mut sun pitää vaan tsemppaa! :) Hymy naamaan ja silleen! :)  Ei saa antaa periksi! :)

Täytyy vaan olla oma itsensä ja rakastaa itseään sellaisena kun on ! t: missin geenit+maisteri 23v, rikas iskä, kylteri poikaystävä, helvetin rikas mummo vakavalla sydänvialla.

:DD Aww, tajusit täydellisesti mitä tarkoitin. Toi on niin osuvaa.

Jotkut oikeesti luulee, että kun toisella on ollu vuosikausia "huono asenne", niin kun itse paremmista lähtökohdista (korjaan, paremmalla asenteella) vähän kannustelee, niin toinen valaistuu ja saavuttaa heti saman tyytyväisyyden tason. Helppoa itselle, helppoa muillekin!

Vierailija kirjoitti:

Mulle on viimeaikoina alkanut selviämään, että uskomattoman moni vihaa minua todennäköisesti siksi että olen jotenkin liian ujo ja arka. Tähän ei aita se että olen koittanut iän myötä rohkaistua ja tuoda itseäni enemmän esille, se oikeastaan vain pahentaa ja se vaivaannuttaa ihmisiä entistä enemmän jos puhun, näkee heidän ilmeistään ja siitä että he eivät ala pitämään minusta yhtään enempää. Paljon tapahtunut myös sitä että aluksi joku ottaa minut ystäväkseen mutta sitten ilman mitään syytä suuttuu jostain ja välit katkeavat.

Seurustelusuhteita minulla on ollut aina koska olen ihan hyvännäköinen ja seksin vuokis miehet ovat valmiita tutustumaan minuun lopulta kunnolla ja myös antamaan anteeksi sen etten välttämättä isossa seurassa ole räiskyvin persoona. Toisaalta asia varjostaa suuresti suhdetta koska miehien vanhemmat vihaa minua aina "selittämättömästä" syystä. Olen myös jatkuvasti masentunut mikä on rankkaa kelle tahansa.

Aivan täsmälleen samanlaista mulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät etten sitä ole kokenut? Olen sen kokenut, tunsin ennen aivan samoin kuin sinä. Olin niin arka ja ujo että luulin tulevaisuuden olevan musta ja toivoton. Ero meissä on siinä, etten antanut periksi. Uskoin muutokseen ja tein sen. Itsesäälin pohjamudissa on kiva uiskennella, varsinkin masennuksen kourissa. Mutta se ei auta mitään.

Sanoinko jotain uudesta kampauksesta?? En.

Yritin olla ystävällinen ja auttaa.. mutta se siitä sitten xD 

Miten kehtaat väittää että minä olen antanut periksi? Vaikka juuri kerroin miten olen yrittänyt kasvattaa itsetuntoani monin eri keinoin?

Sinä vain todistat väitteeni oikeaksi, et todellakaan tajua asiaa.

Sanotko siis että ap:n kertomukseen samaistuvat eivät vaan viitsi tehdä asialle mitään?

Et sinäkään selvästi ymmärrä taustaani ja sitä, että tarkoitusperäni olivat hyvät. Mutta en minä siitä sinulle suutu, toisin kuin sinä.

Aloitus tehtiin selvästi siksi että ap haluaa nähdä miten muillakin menee huonosti tai vielä huonommin. Se hivelee huonoa itsetuntoa, toisin kuin hyvin menestyvien katseleminen. Eipä siinä kaiketi mitään pahaa ole, jos siitä tulee parempi mieli.

Itsetunnon palauttamiseen ja rakentamiseen menee pitkään, jopa joitakin vuosia. Hiljaa hyvää tulee. Vaikka siellä huoneessasi nyt inhoatkin minua ja kommenttejani niitä lukiessasi, niin se ei minua haittaa vaan päinvastoin, toivotan sinulle oikein valoisaa ja onnellista tulevaisutta! Ymmärsimme toisiamme tai emme.

Tähän vielä se klassinen "Ei rumia ihmisiä ole olemassa, kyllä jokaisessa on jotain kaunista!"

Niin, kun menee meikkiopastukseen, pukeutumisneuvojalle ja värianalyysiin, simsalabim ongelmat katoavat kuin itsestään! Mee vaikka lenkille, kato kun on niin kaunis ilmakin! Joo vaikka silmäsi roikkuisivat ulkona, naamasi tursuaisi paiseita ja korvasi vuotaisivat visvaa, kyllä sussa on varmaan silti jotain kaunista - et vain ole oppinut korostamaan parhaita puoliasi kunnolla! Kato oikeanvärinen luomiväri tekis sullekin ihmeitä, raikastais ilmettä tosi kivasti, eix nii???!!!

Kyllä ihminen pystyy mihin tahansa, kunhan vain tsemppaa ja suhtautuu positiivisesti! Neliraajahalvaantuneesta voi tulla olympiavoittaja, ja koomapotilas voi voittaa fysiikan Nobelin! Se on vain itsestä kiinni!

Ootte te aika tossua porukkaa. Kuka meistä on loppupeleissä kaunis ja juuri sopivan sosiaalinen...

Jos ihmisen itsetunto on noin nollassa, on hän sen itse sinne polkenut. Uhriutuminen ei ainakaan kaunista ketään. Onni teille, että olette syntyneet Suomeen, täällä on varaa masentua ja nostaa eläkettä siitä syystä, että vähän ahistaa ja peilikuva ei miellytä.

Eikö teillä vittu ole yhtään sisua tai selkärankaa?

Vierailija kirjoitti:

Tähän vielä se klassinen "Ei rumia ihmisiä ole olemassa, kyllä jokaisessa on jotain kaunista!"

Niin, kun menee meikkiopastukseen, pukeutumisneuvojalle ja värianalyysiin, simsalabim ongelmat katoavat kuin itsestään! Mee vaikka lenkille, kato kun on niin kaunis ilmakin! Joo vaikka silmäsi roikkuisivat ulkona, naamasi tursuaisi paiseita ja korvasi vuotaisivat visvaa, kyllä sussa on varmaan silti jotain kaunista - et vain ole oppinut korostamaan parhaita puoliasi kunnolla! Kato oikeanvärinen luomiväri tekis sullekin ihmeitä, raikastais ilmettä tosi kivasti, eix nii???!!!

Kyllä ihminen pystyy mihin tahansa, kunhan vain tsemppaa ja suhtautuu positiivisesti! Neliraajahalvaantuneesta voi tulla olympiavoittaja, ja koomapotilas voi voittaa fysiikan Nobelin! Se on vain itsestä kiinni!

Vau... vertaat halvaantunutta ja koomapotilasta ihmiseen jonka ongelmana on "huono itsetunto"?

Nyt on tainnu ongelmat hieman paisua omassa päässä... niitä vähättelemättä.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa tuntua siltä, mutta ei se niin mustavalkoista ole. Olen itse ekstrovertti, lahjakas omalla alallani ja kivan näköinen, mutta ei HYVÄÄ PÄIVÄÄ miten vaikea on nykyään saada mitään töitä vaikka kuinka olisi maisterin tutkintoa ja pepsodent-hymyä xD Suurin osa töistä tulee suhteilla, ja kun niitä ei ole...

Eli nyt hymyä naamaan, ongelma on vain niin iso kuin itse kuvittelet sen olevan. Harjoittele sosiaalisia tilanteita, rakenna itsetuntoa ja nauti elämästä! Kehitä sitä missä olet hyvä. Ja olet ihan varmasti kaunis ihminen, kauneusihanteet nyt ovat rajoittavia ja turhanpäiväisiä muutenkin. Juju on siinä, että "löytää" itsensä ja nauttii olostaan omana itsenään.

Hali :)

t. N27

Ihana pillueläin auttaa kanssaeläjää ahdingossa =)

No mulla on nätti naama ja ok kroppa ja mulla on ollut seuraavanlaisia ongelmia: narsistinen ensimmäinen pitkäaikainen poikaystävä joka petti minua siskoni kanssa, raiskaus, pahoinpitely (nämä kolme eivät liity toisiinsa), yksinhuoltajuus, köyhyys ja erityislapsi, äitini kuoli kamalaan sairauteen kun olin nuori aikuinen, sitten pahanlaatuinen syöpä itsellä, jonka jälkeen lukuisat terveysongelmat ja vaikeahoitoinen krooninen sairaus. Haluisko joku ruma vaihtaa osia?

Vierailija kirjoitti:

Ootte te aika tossua porukkaa. Kuka meistä on loppupeleissä kaunis ja juuri sopivan sosiaalinen...

Jos ihmisen itsetunto on noin nollassa, on hän sen itse sinne polkenut. Uhriutuminen ei ainakaan kaunista ketään. Onni teille, että olette syntyneet Suomeen, täällä on varaa masentua ja nostaa eläkettä siitä syystä, että vähän ahistaa ja peilikuva ei miellytä.

Eikö teillä vittu ole yhtään sisua tai selkärankaa?

Minulla ei ole yhtään sisua ja selkärankaa. Miten saan niitä? Jos elämäni olisi perustasolla, niin varmaan vaikuttaisin ulospäin sisukkaalta ja selkärankaiselta, vaikka oikeasti elämäni olisi vain niin helppoa, etten edes tarvitsisi mitään sisua ja selkärankaa.

Nyt tarvitsisin. Miten niitä saan?

Jos meinaat sanoa, että se on kiinni omasta asenteesta, niin miten sitä asennetta saa?

Konkreettisia neuvoja, kiitos.

Oikeastaan "asenne", "sisu", "selkäranka" ja muut vastaavat ovat aika sumeita käsitteitä. Tarkoittavatko ne kunnolla edes mitään?

Yritä olla käyttämättä sumeita sanoja kuten "itsekuri", ellet kerro miten niitä saa. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

No mulla on nätti naama ja ok kroppa ja mulla on ollut seuraavanlaisia ongelmia: narsistinen ensimmäinen pitkäaikainen poikaystävä joka petti minua siskoni kanssa, raiskaus, pahoinpitely (nämä kolme eivät liity toisiinsa), yksinhuoltajuus, köyhyys ja erityislapsi, äitini kuoli kamalaan sairauteen kun olin nuori aikuinen, sitten pahanlaatuinen syöpä itsellä, jonka jälkeen lukuisat terveysongelmat ja vaikeahoitoinen krooninen sairaus. Haluisko joku ruma vaihtaa osia?

En vaihtaisi osia kanssasi, jos terveysongelmasi ovat liian pahoja ja estävät elämästä elämää siedettävästi edes yksin erakoituneena.

Mutta muussa tapauksessa haluaisin vaihtaa. Minusta menneisyydessä tapahtumat pahat asiat eivät ole ollenkaan sama kuin se, että sinulla on ikuisesti tässä hetkessä ja tulevaisuudessa jotain pahaa mukana, joka sekunti, armottomasti, koko elämäsi on sen sisällä. Joten totta hemmetissä vaihtaisin osia sellaisen ihmisen kanssa, jonka ongelmat (oli sitten vaikka raiskaus, lapsen kuolema tms.) ovat vain menneisyydessä vaikuttamatta konkreettisesti enää elämään muuten kuin asenteessa.

t. ruma

Minun arkeani.

En kehtaa kaupassa käydä rumuuteni vuoksi.

Miksi etenkin Suomessa ollaan niin katkeria, kateellisia yms. ?

Johtuu kait siitä että meillä ei sanota muille koskaan mitään positiivista, kannustavaa, ollaan vaan kylmiä ja välinpitämättömiä ja arvostellaan muiden saavutuksia ja naamoja. Vähemmästäkin itsetunto laskee.

Ai niin ja jos masentuu niin saa kelakorvauksia eikä ole pakko mennä töihin, voi jäädä kotiin itkemään piiloon maailmalta ja jäädä lopulta varhaiseläkkeelle.

Muualla maailmassa ihmiset käärivät hihansa jotta pöytään saadaan leipää, ei ole aikaa turhalle surkuttelulle. Perheet ja ystävät pitävät enemmän yhtä, siitä se hyvä itsetunto saa polttoainetta.

Katsokaa hetki paraolympialaisia joissa on amputoitu vaikka mitä ruumiinosia ja siellä ne vaan menestyy ja luo uraa. Itsetuntoa ei voi amputoida, eli meillä kaikilla on se, sitä pitää vain harjoittaa kuin lihasta. Toisilla se on päässyt heikoksi, mutta kyllä se siitä vähitellen kasvaa vaikkei uskoisi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi etenkin Suomessa ollaan niin katkeria, kateellisia yms. ?

Johtuu kait siitä että meillä ei sanota muille koskaan mitään positiivista, kannustavaa, ollaan vaan kylmiä ja välinpitämättömiä ja arvostellaan muiden saavutuksia ja naamoja. Vähemmästäkin itsetunto laskee.

Ai niin ja jos masentuu niin saa kelakorvauksia eikä ole pakko mennä töihin, voi jäädä kotiin itkemään piiloon maailmalta ja jäädä lopulta varhaiseläkkeelle.

Muualla maailmassa ihmiset käärivät hihansa jotta pöytään saadaan leipää, ei ole aikaa turhalle surkuttelulle. Perheet ja ystävät pitävät enemmän yhtä, siitä se hyvä itsetunto saa polttoainetta.

Katsokaa hetki paraolympialaisia joissa on amputoitu vaikka mitä ruumiinosia ja siellä ne vaan menestyy ja luo uraa. Itsetuntoa ei voi amputoida, eli meillä kaikilla on se, sitä pitää vain harjoittaa kuin lihasta. Toisilla se on päässyt heikoksi, mutta kyllä se siitä vähitellen kasvaa vaikkei uskoisi.

Minua ei ärsytä niinkään ihmisten hyvä onni ja menestys, vaan heidän ylimielisyytensä ja halveksintansa epäonnekkaampia kohtaan. Jos ihminen itse myöntää olevansa onnekkaampi eikä syyllistä sitä vähemmän onnekasta, ajattelen mielessäni että tuo ihminen itse asiassa on jopa "ansainnut" onnensa enemmän kuin ne ylimieliset.

Ansaitsemisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että jos olisin ollut itse säätämässä, että kuka saa paremmat ja kuka huonommat lähtökohdat, niin antaisin ne paremmat niille, jotka tajuaisivat olla niistä nöyriä (ei ylpisty) ja tuntisivat rehellistä myötätuntoa niitä kohtaan, jotka saivat huonommat kortit. En vaatisi, että pitää auttaa kaikkia muita tai potea syyllisyyttä tai häpeää paremmasta asemastaan, ainoastaan että tajuaisi, että niiden muiden huonous ei ole sen enempää heidän omaa syytään kuin oma paremmuus olisi omaa ansiotaan. Ei tarvitse talloa tallottua syyllistämällä tätä.

Pitää erottaa, mikä johtuu niistä saaduista korteista ja mikä pelitaidoista. Tosin... onko pohjimmiltaan edes olemassa pelitaitoja. Ehkä kortit määrävät senkin.

Esim. itse olen monia muita paljon onnekkaampi ihan vain siksi, että synnyin Suomeen, mutta tietyt asiat tekevät minut vähemmän onnekkaaksi, ja kun asennoidun ongelmaani "huonosti", niin ne ihmiset, joilla tätä ongelmaa ei ole, valittavat minun asenteestani, vaikka oikeasti varmaan suhtautuisivat itsekin ihan samalla tavalla.

Varmasti kaikki ketjussa esiintyvät naiset ovat kuitenkin saaneet miehiä.

Ajatelkaapa meitä miehiä... ei ole edes kummastuttavan harvinaista, ettei ole ikinä saanut ketään naista.

Tämä se vasta hanurista on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootte te aika tossua porukkaa. Kuka meistä on loppupeleissä kaunis ja juuri sopivan sosiaalinen...

Jos ihmisen itsetunto on noin nollassa, on hän sen itse sinne polkenut. Uhriutuminen ei ainakaan kaunista ketään. Onni teille, että olette syntyneet Suomeen, täällä on varaa masentua ja nostaa eläkettä siitä syystä, että vähän ahistaa ja peilikuva ei miellytä.

Eikö teillä vittu ole yhtään sisua tai selkärankaa?

Minulla ei ole yhtään sisua ja selkärankaa. Miten saan niitä? Jos elämäni olisi perustasolla, niin varmaan vaikuttaisin ulospäin sisukkaalta ja selkärankaiselta, vaikka oikeasti elämäni olisi vain niin helppoa, etten edes tarvitsisi mitään sisua ja selkärankaa.

Nyt tarvitsisin. Miten niitä saan?

Jos meinaat sanoa, että se on kiinni omasta asenteesta, niin miten sitä asennetta saa?

Konkreettisia neuvoja, kiitos.

Oikeastaan "asenne", "sisu", "selkäranka" ja muut vastaavat ovat aika sumeita käsitteitä. Tarkoittavatko ne kunnolla edes mitään?

Yritä olla käyttämättä sumeita sanoja kuten "itsekuri", ellet kerro miten niitä saa. Kiitos.

1. Opettele olemaan välittämättä siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Muiden kommentit eivät tee sinusta "sinua". 

2. Mitä haluat elämältä? Älä anna ulkonäön ja ujouden yms. estää näitä toteutumasta. Ts. älä anna muiden ihmisten negatiivisuuden pilata elämääsi. Kerran sitä vaan eletään. Tee mistä tykkäät.

3. Tule ulos mukavuusalueelta. Jos sosiaaliset tilanteet kauhistuttaa, mene niihin mukaan vähitellen. Lopulta niihin alkaa tottua (esim. mun kohdalla toimi tämä). Mulla oli myös koulussa ihan hirveä esiintymispelko aikuisuuteen asti, joten yritin esiintyä mahd. paljon ja se oli ihan kamalaa alussa mutta vähitellen siihen tottui ja nyt olen siinä mielestäni hyvä ja joskus jopa nautin siitä.

4. Jos ympärillä olevat ihmiset ahdistaa, vaihda seuraa.

Täällä on ketju täynnä tyyppejä joiden mielestä parempaa ei ole luvassa. Miksi ei?? Laissako se lukee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootte te aika tossua porukkaa. Kuka meistä on loppupeleissä kaunis ja juuri sopivan sosiaalinen...

Jos ihmisen itsetunto on noin nollassa, on hän sen itse sinne polkenut. Uhriutuminen ei ainakaan kaunista ketään. Onni teille, että olette syntyneet Suomeen, täällä on varaa masentua ja nostaa eläkettä siitä syystä, että vähän ahistaa ja peilikuva ei miellytä.

Eikö teillä vittu ole yhtään sisua tai selkärankaa?

Minulla ei ole yhtään sisua ja selkärankaa. Miten saan niitä? Jos elämäni olisi perustasolla, niin varmaan vaikuttaisin ulospäin sisukkaalta ja selkärankaiselta, vaikka oikeasti elämäni olisi vain niin helppoa, etten edes tarvitsisi mitään sisua ja selkärankaa.

Nyt tarvitsisin. Miten niitä saan?

Jos meinaat sanoa, että se on kiinni omasta asenteesta, niin miten sitä asennetta saa?

Konkreettisia neuvoja, kiitos.

Oikeastaan "asenne", "sisu", "selkäranka" ja muut vastaavat ovat aika sumeita käsitteitä. Tarkoittavatko ne kunnolla edes mitään?

Yritä olla käyttämättä sumeita sanoja kuten "itsekuri", ellet kerro miten niitä saa. Kiitos.

1. Opettele olemaan välittämättä siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Muiden kommentit eivät tee sinusta "sinua". 

2. Mitä haluat elämältä? Älä anna ulkonäön ja ujouden yms. estää näitä toteutumasta. Ts. älä anna muiden ihmisten negatiivisuuden pilata elämääsi. Kerran sitä vaan eletään. Tee mistä tykkäät.

3. Tule ulos mukavuusalueelta. Jos sosiaaliset tilanteet kauhistuttaa, mene niihin mukaan vähitellen. Lopulta niihin alkaa tottua (esim. mun kohdalla toimi tämä). Mulla oli myös koulussa ihan hirveä esiintymispelko aikuisuuteen asti, joten yritin esiintyä mahd. paljon ja se oli ihan kamalaa alussa mutta vähitellen siihen tottui ja nyt olen siinä mielestäni hyvä ja joskus jopa nautin siitä.

4. Jos ympärillä olevat ihmiset ahdistaa, vaihda seuraa.

Täällä on ketju täynnä tyyppejä joiden mielestä parempaa ei ole luvassa. Miksi ei?? Laissako se lukee?

Kiitos vinkeistä! :)

Tällaiset vinkit on aina parempia kuin sellaiset, joissa käytetään epäselviä sanoja tyyliin hanki "itsekuri", paranna "asennetta", suhtaudu "positiivisemmin". Jos ihmisellä ei ole jotain ominaisuutta luonteessa/ajattelutavassa, niin hän kyllä itsekin tietää sen eikä sellaista vain ns. hankita sillä, että joku tämän itsestäänselvyyden [itselleen itsestäänselvyyden] toteaa.

Nämä sinun vinkit oli siis melko hyviä, koska niistä tajuaa mitä ajat takaa. Vaikka elämäni ei muutukaan taikaiskusta, niin siitä on minulle sentään jotain hyötyä, että voin nähdä mielessäni mahdollisia toimintatapoja (epäselvien sanojen sijaan).

Vierailija kirjoitti:

Sitten tulee tosi pahoja ongelmia, ja syntyy noidankehä, josta ei pääse ulos. Tulee masennus, opinnot ei suju, sosiaalisten tilanteiden pelko, huono itsetunto ja kaiken kukkuraksi töihin on mahdotonta päästä ellei ole ulospäinsuuntaunut ja menestyjä. Ja menestyminen on helppoa jos on ulospäinsuuntaunut tai hyvännäköinen. Jne.

Sitten tulee ylipaino ja huonot elintavat masennuksen ja toivottomuuden takia, ja kaikki siis alkanut yhdestä luonteenpiirteestä tai ulkonäöstä, joka aiheuttaa sen, että kaikki kaatuu elämässä päälle eikä itsestä ole mihinkään.

Ei mulla muuta

Mielenkiintoinen teoria. Pitää omalla kohdallani paikkansa ja tuplana. Naisihminen olen. Ja täysi luuseripaska. Nythän sitten vastasit kysymykseeni oi miksi, oi miksi just mä.