Asiaa mielenterveydestä!

Minulla taitaakin olla sitten epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen aikuinen mutta tunteideni hallinta on vaikeaa ja saatan työntää ihmisen pois elämästäni täysin pienen loukkaantumisen tai ajatusmaailmaeron takia. Konfliktitilanteessa impulssi voittaa ja käyttäydyn äkkipikaisesti. Ajatteluni on mustavalkoista.
Konfliktitilanteen jälkeen jonkin ajan päästä ikäänkuin varastoin ikävän kokemuksen jonnekin mieleni sopukoihin mihin en enää pääse. Käyttäydyn kuin mitään ei olisi välillämme tapahtunutkaan ja otankin taas henkilöön kontaktia. Henkilöä pöyristyttää vinoutunut käytökseni mutta saattaa olla että minun naiivi ja ehkä hieman manipuloiva käytös saa hänet palaamaan takaisin väleihin kanssani.
Tämä asia alkoi valjeta minulle aloitettuani terapian. Usein sisälläni on vain tukahdutettua vihaa joka on piirtänyt uomia silmänympäryksiini. Se saa kasvoistani varsinaisen "resting bitch facen" aina kun en yritä näyttää iloiselta, tai tiedosta olemistani.
Olen vuosikymmenet inhonnut itseäni osittain juuri tämän sisäisen vihan ja arvottomuudentunteen sekä syyllisyyden tähden. Olen lapsesta pitäen toiminut täysin äkkipikaisesti, yliseksuaalisesti, määräilevästi ja alistavasti. Ajoittain tunnen olevani todella upea ja kaiken yläpuolella mutta se on vain heilurin liike tasapainottamaan sitä, mitä yleensä koen: täydellistä arvottomuutta ja häpeää.
Koska olen kyvykäs työntämään pahuudet pois käyttömuististani, eli ns. dissosiatiivinen henkilö, olen ollut täydellisen solmussa tätä ennen. Nyt olen kuitenkin palauttanut muististani asioita kuten lapsuuteni emotionaalisesta heitteillejätöstä, lapsena kokemastani lievästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä (vaivihkaa koskettelu ja kiinnostuneet katseet). Myöhemmin minua kiusattiin koulussa ja sattuipa elämäni varrelle myös raiskaus.
Puhun tästä nyt siksi että vaikka me persoonallisuushäiriöiset olemme rasittavia ja joskus sietämättömiä etenkin jos emme suostu menemään hoidettaviksi, olemme mekin usein "uhreja" sillä tavalla että meihin on joskus sattunut niin kovasti että se on heilauttanut persoonamme sekä muistimme ja monet aivojen hallintakeskukset epätasapainoon. Myöskin se, että nämä häiriötkin ovat usein jonkinasteisella spektrillä esiintyviä: diagnoosi on hyvä työkalu mutta kaikkihan me olemme jollakin tavalla sekaisin —toiset vähemmän, toiset enemmän.
Terapia kuitenkin useassa tapauksessa auttaa sen lisäksi että on nöyrä ja on valmis kohtaamaan itsestään epämiellyttäviä totuuksia.

Älkäähän tuomitko mielenterveysongelmista sillä ne eivät ole kenenkään oma vika!